Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nuoruuden kiusaamistraumojen takia en kykene parisuhteisiin
19.02.2022 |
Minulla oli ihosairaus, josta kiusattiin. Minua haukuttiin, minulle naurettiin ja minua nöyryytettiin. Aikuisetkin osallistuivat siihen kommentointiin ja nöyryyttämiseen, ja jos eivät suoraan kommentoineet, katsoivat inhoten ja kohtelivat kylmästi. Kotoa en juurikaan saanut tukea vaan jäin ongelmani kanssa yksin.
Sittemmin iho on rauhoittunut, mutta koen edelleen olevani samannäköinen kuin teininä, ihan yhtä ruma. Olen seurustellut muutamia kertoja: muutama kumppani on kohdistanut minuun rajua henkistä väkivaltaa, mutta ihan kivojakin miehiä on ollut. Viimeinen suhde meni poikki osittain sen takia, kun en pystynyt olemaan miehen seurassa rentona. Hän kommentoi jotain ihostani (tietämättömyyttään), ja sen jälkeen suostuin seksiin vain pimeässä. Minua ahdisti se, että joku näkee naamani niin läheltä. Lopulta tapaamiset loppuivat kokonaan. En vain halunnut hänen näkevän minua enää.
Terapiassa olen joskus käynyt, mutta terapeuttien vakiohokema on "ei ulkonäöllä ole merkitystä".
Pystyykö kukaan samaistumaan tähän, ja miten olette päässeet eteenpäin? Kiitos, kun luit.
Kommentit (38)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin suurentelet ongelmaa päässäsi. Et varmaankaan olisi saanut poikaystäviä, elleivät he jollain tavalla pitäisi ulkonäöstäsi. Ulkonäön suhteen enemmän merkitsee mm. luuston rakenne kasvoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä haluaisit sen terapeutin sanovan? Mietin vain, kun sanoit tuon "ulkonäöllä ei ole väliä" kommentin. Pitäisikö terapeutin sanoa valheita, kuten vain ulkonäöllä on väliä?
Ihmiset, joilla on paljon vakavampia ihosairauksia kuin sinulla ovat löytäneet onnellisuuden ja parisuhteen. Ongelma ei ole siis ihosairaudessasi, vaan siinä, miten kieroutunut sinun ajatusmaailmasi on ja miten olet liian kritiikkinen muita ja itseäsi kohtaan. Tuosta sinun on päästävä eroon ja useasti siitä pääsee vain oikeanlaisessa terapiassa.
Esimerkiksi ihmiset, joilla on huono itsetunto ja vääriystynyt ajattelutapa myös hakeutuvat huonoihin suhteisiin. Niin kauan kun tuo vääristynyt ajatusmaailma ja tapa ajatella pysyy, pysyvät myös huonot suhteet. Ainoa henkilö joka ne voi muuttaa olet sinä.
Ethän sinä edes tiedä, miten paha ihosairauteni on/oli. Opin jo hyvin nuorena, että ulkonäöllä ON paljon väliä. Useimmat naiset eivät edes aavista tätä, jos ovat saaneet koko ikänsä normaalia kohtelua.
Olen myös vähän katkeroitunut siitä, millaista kohtelua "ruma" ihminen saa ja miten kohtelu on ihan täysin erilaista, jos onnistuu joinain päivinä näyttämään hyvältä tai edes normaalilta.
- ap
Koska maailmassa on aina joku, jolla on varmasti asiat huonommin. Ja jos olet kykenevä olemaan "normaalin" näköinen nyt, niin tilanteesi ei ole niin paha, kuin monilla joiden sairaudet vain pahenevat vanhetessa.
Loppujen lopuksi ulkonäölle ei voi mitään ja siitä jatkuva murehteminen ei auta sinua lainkaan, kuten ehkä olet jo huomannut? Kaikennäköiset, kokoiset ja oloiset ihmiset ovat silti kyenneet olemaan onnellisia ja se onnellisuus lähtee sieltä omasta itsestäsi.
Minulla on ollut ihokasvaimia pienenä, joista minua on kiusattu. Kroppani on täynnä arpia, läiskeitä ja löysää ihoa. Silti en piiloudu kotiini ja pelkää ihmisten luona olemista, koska mitä se pelkääminen ja piiloutuminen auttaa? Ei yhtään mitään. Se vain tekee sinulle enemmän harmia, kuin hyvää.
Kyllä, joinain päivinä kykenen olemaan lähes normaalin näköinen. Ihosairaus ei kuitenkaan ole hävinnyt täysin. Toisinaan käy niin, että olen jossain hyväntuulisena ja rentona - sitten joku huomauttaakin yhtäkkiä jotain ihoni kunnosta, ja loppupäivä on pilalla.
Sanoisin, että piiloutuminen on auttanut minua enemmän kuin ihmisten luo hakeutuminen. Tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että olen välillä etsiytynyt ihmisten seuraan ja saanut osakseni ikäviä kommentteja... kuten vaikka nuo muutamat parisuhteet. Ne tekivät paljon hallaa itsetunnolleni.
- ap
Kuulostaa siltä, ettet ole vieläkään hyväksynyt sitä, että sinulla on ihosairaus ja yrität sitä piilotella.
Minulle joskus ihmiset huomauttavat arvistani ja löysästä ihosta. Se ei pilaa päivääni. Tiedätkö miksi? Koska tiedän niiden olevan siellä ja olen sen hyväksynyt. Ei ne arvet ja löysä iho murehtimalla mihinkään lähde. Ne ovat siellä, koska ne ovat osa omaa kehoani. Tämä on minun kehoni ja se ei miksikään muutu. Se on hyväksyttävä ja niin kauan kun et suostu itseäsi hyväksymään, niin olet tuossa kierteessä.
Se mitä muut sanovat sinusta eivät kerro sinusta mitään, vaan ne kertovat siitä henkilöstä, joka niitä kommentteja laukoo. Ensikerralla jos joku huomauttaa, niin voit kertoa heille ihosairaudestasi ja mitä se sinulle aiheuttaa.
On hiukan vaikea hyväksyä asiaa, josta minua kiusattiin vuosikausia.
Ymmärrän pointtisi, mutta toisaalta - miksi ihmisillä on tarve kommentoida? Ja miksi minun pitäisi valistaa heitä sairaudestani, joka on kuitenkin yksityisasia?
- ap
Mitä muutakaan voit? Vaikka kuinka yrittäisit laittaa pääsi puskaan asian kanssa, tuo sairautesi on kuitenkin osa sinua. Voit joko hyväksyä sen, tai murehtia asian kanssa loppuelämäsi ja jättää elämäsi elämättä.
Miksi ihmisillä on tarve kommentoida? Koska jotkut ihmiset ovat sellaisia. Joillain ei ole sitä empatiakykyä olla kommentoimatta, jotkut kommentoivat koska eivät tiedä paremmin jne.
Ja eikö se ole parempi kertoa sairaudestasi, niin ihmiset ymmärtäisivät tilanteesi paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä haluaisit sen terapeutin sanovan? Mietin vain, kun sanoit tuon "ulkonäöllä ei ole väliä" kommentin. Pitäisikö terapeutin sanoa valheita, kuten vain ulkonäöllä on väliä?
Ihmiset, joilla on paljon vakavampia ihosairauksia kuin sinulla ovat löytäneet onnellisuuden ja parisuhteen. Ongelma ei ole siis ihosairaudessasi, vaan siinä, miten kieroutunut sinun ajatusmaailmasi on ja miten olet liian kritiikkinen muita ja itseäsi kohtaan. Tuosta sinun on päästävä eroon ja useasti siitä pääsee vain oikeanlaisessa terapiassa.
Esimerkiksi ihmiset, joilla on huono itsetunto ja vääriystynyt ajattelutapa myös hakeutuvat huonoihin suhteisiin. Niin kauan kun tuo vääristynyt ajatusmaailma ja tapa ajatella pysyy, pysyvät myös huonot suhteet. Ainoa henkilö joka ne voi muuttaa olet sinä.
Ethän sinä edes tiedä, miten paha ihosairauteni on/oli. Opin jo hyvin nuorena, että ulkonäöllä ON paljon väliä. Useimmat naiset eivät edes aavista tätä, jos ovat saaneet koko ikänsä normaalia kohtelua.
Olen myös vähän katkeroitunut siitä, millaista kohtelua "ruma" ihminen saa ja miten kohtelu on ihan täysin erilaista, jos onnistuu joinain päivinä näyttämään hyvältä tai edes normaalilta.
- ap
Koska maailmassa on aina joku, jolla on varmasti asiat huonommin. Ja jos olet kykenevä olemaan "normaalin" näköinen nyt, niin tilanteesi ei ole niin paha, kuin monilla joiden sairaudet vain pahenevat vanhetessa.
Loppujen lopuksi ulkonäölle ei voi mitään ja siitä jatkuva murehteminen ei auta sinua lainkaan, kuten ehkä olet jo huomannut? Kaikennäköiset, kokoiset ja oloiset ihmiset ovat silti kyenneet olemaan onnellisia ja se onnellisuus lähtee sieltä omasta itsestäsi.
Minulla on ollut ihokasvaimia pienenä, joista minua on kiusattu. Kroppani on täynnä arpia, läiskeitä ja löysää ihoa. Silti en piiloudu kotiini ja pelkää ihmisten luona olemista, koska mitä se pelkääminen ja piiloutuminen auttaa? Ei yhtään mitään. Se vain tekee sinulle enemmän harmia, kuin hyvää.
Kyllä, joinain päivinä kykenen olemaan lähes normaalin näköinen. Ihosairaus ei kuitenkaan ole hävinnyt täysin. Toisinaan käy niin, että olen jossain hyväntuulisena ja rentona - sitten joku huomauttaakin yhtäkkiä jotain ihoni kunnosta, ja loppupäivä on pilalla.
Sanoisin, että piiloutuminen on auttanut minua enemmän kuin ihmisten luo hakeutuminen. Tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että olen välillä etsiytynyt ihmisten seuraan ja saanut osakseni ikäviä kommentteja... kuten vaikka nuo muutamat parisuhteet. Ne tekivät paljon hallaa itsetunnolleni.
- ap
Kuulostaa siltä, ettet ole vieläkään hyväksynyt sitä, että sinulla on ihosairaus ja yrität sitä piilotella.
Minulle joskus ihmiset huomauttavat arvistani ja löysästä ihosta. Se ei pilaa päivääni. Tiedätkö miksi? Koska tiedän niiden olevan siellä ja olen sen hyväksynyt. Ei ne arvet ja löysä iho murehtimalla mihinkään lähde. Ne ovat siellä, koska ne ovat osa omaa kehoani. Tämä on minun kehoni ja se ei miksikään muutu. Se on hyväksyttävä ja niin kauan kun et suostu itseäsi hyväksymään, niin olet tuossa kierteessä.
Se mitä muut sanovat sinusta eivät kerro sinusta mitään, vaan ne kertovat siitä henkilöstä, joka niitä kommentteja laukoo. Ensikerralla jos joku huomauttaa, niin voit kertoa heille ihosairaudestasi ja mitä se sinulle aiheuttaa.
On hiukan vaikea hyväksyä asiaa, josta minua kiusattiin vuosikausia.
Ymmärrän pointtisi, mutta toisaalta - miksi ihmisillä on tarve kommentoida? Ja miksi minun pitäisi valistaa heitä sairaudestani, joka on kuitenkin yksityisasia?
- ap
Mitä muutakaan voit? Vaikka kuinka yrittäisit laittaa pääsi puskaan asian kanssa, tuo sairautesi on kuitenkin osa sinua. Voit joko hyväksyä sen, tai murehtia asian kanssa loppuelämäsi ja jättää elämäsi elämättä.
Miksi ihmisillä on tarve kommentoida? Koska jotkut ihmiset ovat sellaisia. Joillain ei ole sitä empatiakykyä olla kommentoimatta, jotkut kommentoivat koska eivät tiedä paremmin jne.
Ja eikö se ole parempi kertoa sairaudestasi, niin ihmiset ymmärtäisivät tilanteesi paremmin?
Mielestäni minulla ei ole mitään velvollisuutta avautua ihmisille sairaudestani ja sen mahdollisista aiheuttajista. Aikuiset ihmiset etsikööt tietonsa vaikka Googlesta.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakin suurentelet ongelmaa päässäsi. Et varmaankaan olisi saanut poikaystäviä, elleivät he jollain tavalla pitäisi ulkonäöstäsi. Ulkonäön suhteen enemmän merkitsee mm. luuston rakenne kasvoissa.
Ovat sitten varmaan pitäneet kropasta.
Kokemusta on kyllä siitäkin, että minut on jätetty kauniimman naisen takia.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä haluaisit sen terapeutin sanovan? Mietin vain, kun sanoit tuon "ulkonäöllä ei ole väliä" kommentin. Pitäisikö terapeutin sanoa valheita, kuten vain ulkonäöllä on väliä?
Ihmiset, joilla on paljon vakavampia ihosairauksia kuin sinulla ovat löytäneet onnellisuuden ja parisuhteen. Ongelma ei ole siis ihosairaudessasi, vaan siinä, miten kieroutunut sinun ajatusmaailmasi on ja miten olet liian kritiikkinen muita ja itseäsi kohtaan. Tuosta sinun on päästävä eroon ja useasti siitä pääsee vain oikeanlaisessa terapiassa.
Esimerkiksi ihmiset, joilla on huono itsetunto ja vääriystynyt ajattelutapa myös hakeutuvat huonoihin suhteisiin. Niin kauan kun tuo vääristynyt ajatusmaailma ja tapa ajatella pysyy, pysyvät myös huonot suhteet. Ainoa henkilö joka ne voi muuttaa olet sinä.
Ethän sinä edes tiedä, miten paha ihosairauteni on/oli. Opin jo hyvin nuorena, että ulkonäöllä ON paljon väliä. Useimmat naiset eivät edes aavista tätä, jos ovat saaneet koko ikänsä normaalia kohtelua.
Olen myös vähän katkeroitunut siitä, millaista kohtelua "ruma" ihminen saa ja miten kohtelu on ihan täysin erilaista, jos onnistuu joinain päivinä näyttämään hyvältä tai edes normaalilta.
- ap
Koska maailmassa on aina joku, jolla on varmasti asiat huonommin. Ja jos olet kykenevä olemaan "normaalin" näköinen nyt, niin tilanteesi ei ole niin paha, kuin monilla joiden sairaudet vain pahenevat vanhetessa.
Loppujen lopuksi ulkonäölle ei voi mitään ja siitä jatkuva murehteminen ei auta sinua lainkaan, kuten ehkä olet jo huomannut? Kaikennäköiset, kokoiset ja oloiset ihmiset ovat silti kyenneet olemaan onnellisia ja se onnellisuus lähtee sieltä omasta itsestäsi.
Minulla on ollut ihokasvaimia pienenä, joista minua on kiusattu. Kroppani on täynnä arpia, läiskeitä ja löysää ihoa. Silti en piiloudu kotiini ja pelkää ihmisten luona olemista, koska mitä se pelkääminen ja piiloutuminen auttaa? Ei yhtään mitään. Se vain tekee sinulle enemmän harmia, kuin hyvää.
Kyllä, joinain päivinä kykenen olemaan lähes normaalin näköinen. Ihosairaus ei kuitenkaan ole hävinnyt täysin. Toisinaan käy niin, että olen jossain hyväntuulisena ja rentona - sitten joku huomauttaakin yhtäkkiä jotain ihoni kunnosta, ja loppupäivä on pilalla.
Sanoisin, että piiloutuminen on auttanut minua enemmän kuin ihmisten luo hakeutuminen. Tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että olen välillä etsiytynyt ihmisten seuraan ja saanut osakseni ikäviä kommentteja... kuten vaikka nuo muutamat parisuhteet. Ne tekivät paljon hallaa itsetunnolleni.
- ap
Kuulostaa siltä, ettet ole vieläkään hyväksynyt sitä, että sinulla on ihosairaus ja yrität sitä piilotella.
Minulle joskus ihmiset huomauttavat arvistani ja löysästä ihosta. Se ei pilaa päivääni. Tiedätkö miksi? Koska tiedän niiden olevan siellä ja olen sen hyväksynyt. Ei ne arvet ja löysä iho murehtimalla mihinkään lähde. Ne ovat siellä, koska ne ovat osa omaa kehoani. Tämä on minun kehoni ja se ei miksikään muutu. Se on hyväksyttävä ja niin kauan kun et suostu itseäsi hyväksymään, niin olet tuossa kierteessä.
Se mitä muut sanovat sinusta eivät kerro sinusta mitään, vaan ne kertovat siitä henkilöstä, joka niitä kommentteja laukoo. Ensikerralla jos joku huomauttaa, niin voit kertoa heille ihosairaudestasi ja mitä se sinulle aiheuttaa.
On hiukan vaikea hyväksyä asiaa, josta minua kiusattiin vuosikausia.
Ymmärrän pointtisi, mutta toisaalta - miksi ihmisillä on tarve kommentoida? Ja miksi minun pitäisi valistaa heitä sairaudestani, joka on kuitenkin yksityisasia?
- ap
Mitä muutakaan voit? Vaikka kuinka yrittäisit laittaa pääsi puskaan asian kanssa, tuo sairautesi on kuitenkin osa sinua. Voit joko hyväksyä sen, tai murehtia asian kanssa loppuelämäsi ja jättää elämäsi elämättä.
Miksi ihmisillä on tarve kommentoida? Koska jotkut ihmiset ovat sellaisia. Joillain ei ole sitä empatiakykyä olla kommentoimatta, jotkut kommentoivat koska eivät tiedä paremmin jne.
Ja eikö se ole parempi kertoa sairaudestasi, niin ihmiset ymmärtäisivät tilanteesi paremmin?
Mielestäni minulla ei ole mitään velvollisuutta avautua ihmisille sairaudestani ja sen mahdollisista aiheuttajista. Aikuiset ihmiset etsikööt tietonsa vaikka Googlesta.
- ap
Ei kukaan velvoitakkaan, enemmän tässä yritin auttaa tilannettasi, mutta vaikuttaa siltä että olet mielummin asennoitunut olemaan uhri, kuin että pääsisit elämään elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty samaistumaan tähän, vaikka mua kiusattiin koulussa. Ei ole vaikuttanut parisuhteisiin aikuisena ollenkaan. Kävin traumaterapiassa ja kiusaaminen ei vaikuta minussa enää yhtään. Hyvät ihmissuhteet voivat korjata paljon. Jos sinulla on ystäviä niin puhu heidän kanssaan tästä asiasta, saat varmasti ymmärrystä. Jos sinulla ei ole ystäviä niin mene mukaan erilaisiin yhdistyksiin ja harrastuksiin joista voisit löytää ystäviä. Ystävyyssuhteet voivat paikata menneisyyden haavoja. Kunhan on joku joka hyväksyy sinut täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä haluaisit sen terapeutin sanovan? Mietin vain, kun sanoit tuon "ulkonäöllä ei ole väliä" kommentin. Pitäisikö terapeutin sanoa valheita, kuten vain ulkonäöllä on väliä?
Ihmiset, joilla on paljon vakavampia ihosairauksia kuin sinulla ovat löytäneet onnellisuuden ja parisuhteen. Ongelma ei ole siis ihosairaudessasi, vaan siinä, miten kieroutunut sinun ajatusmaailmasi on ja miten olet liian kritiikkinen muita ja itseäsi kohtaan. Tuosta sinun on päästävä eroon ja useasti siitä pääsee vain oikeanlaisessa terapiassa.
Esimerkiksi ihmiset, joilla on huono itsetunto ja vääriystynyt ajattelutapa myös hakeutuvat huonoihin suhteisiin. Niin kauan kun tuo vääristynyt ajatusmaailma ja tapa ajatella pysyy, pysyvät myös huonot suhteet. Ainoa henkilö joka ne voi muuttaa olet sinä.
Ethän sinä edes tiedä, miten paha ihosairauteni on/oli. Opin jo hyvin nuorena, että ulkonäöllä ON paljon väliä. Useimmat naiset eivät edes aavista tätä, jos ovat saaneet koko ikänsä normaalia kohtelua.
Olen myös vähän katkeroitunut siitä, millaista kohtelua "ruma" ihminen saa ja miten kohtelu on ihan täysin erilaista, jos onnistuu joinain päivinä näyttämään hyvältä tai edes normaalilta.
- ap
Koska maailmassa on aina joku, jolla on varmasti asiat huonommin. Ja jos olet kykenevä olemaan "normaalin" näköinen nyt, niin tilanteesi ei ole niin paha, kuin monilla joiden sairaudet vain pahenevat vanhetessa.
Loppujen lopuksi ulkonäölle ei voi mitään ja siitä jatkuva murehteminen ei auta sinua lainkaan, kuten ehkä olet jo huomannut? Kaikennäköiset, kokoiset ja oloiset ihmiset ovat silti kyenneet olemaan onnellisia ja se onnellisuus lähtee sieltä omasta itsestäsi.
Minulla on ollut ihokasvaimia pienenä, joista minua on kiusattu. Kroppani on täynnä arpia, läiskeitä ja löysää ihoa. Silti en piiloudu kotiini ja pelkää ihmisten luona olemista, koska mitä se pelkääminen ja piiloutuminen auttaa? Ei yhtään mitään. Se vain tekee sinulle enemmän harmia, kuin hyvää.
Kyllä, joinain päivinä kykenen olemaan lähes normaalin näköinen. Ihosairaus ei kuitenkaan ole hävinnyt täysin. Toisinaan käy niin, että olen jossain hyväntuulisena ja rentona - sitten joku huomauttaakin yhtäkkiä jotain ihoni kunnosta, ja loppupäivä on pilalla.
Sanoisin, että piiloutuminen on auttanut minua enemmän kuin ihmisten luo hakeutuminen. Tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että olen välillä etsiytynyt ihmisten seuraan ja saanut osakseni ikäviä kommentteja... kuten vaikka nuo muutamat parisuhteet. Ne tekivät paljon hallaa itsetunnolleni.
- ap
Kuulostaa siltä, ettet ole vieläkään hyväksynyt sitä, että sinulla on ihosairaus ja yrität sitä piilotella.
Minulle joskus ihmiset huomauttavat arvistani ja löysästä ihosta. Se ei pilaa päivääni. Tiedätkö miksi? Koska tiedän niiden olevan siellä ja olen sen hyväksynyt. Ei ne arvet ja löysä iho murehtimalla mihinkään lähde. Ne ovat siellä, koska ne ovat osa omaa kehoani. Tämä on minun kehoni ja se ei miksikään muutu. Se on hyväksyttävä ja niin kauan kun et suostu itseäsi hyväksymään, niin olet tuossa kierteessä.
Se mitä muut sanovat sinusta eivät kerro sinusta mitään, vaan ne kertovat siitä henkilöstä, joka niitä kommentteja laukoo. Ensikerralla jos joku huomauttaa, niin voit kertoa heille ihosairaudestasi ja mitä se sinulle aiheuttaa.
On hiukan vaikea hyväksyä asiaa, josta minua kiusattiin vuosikausia.
Ymmärrän pointtisi, mutta toisaalta - miksi ihmisillä on tarve kommentoida? Ja miksi minun pitäisi valistaa heitä sairaudestani, joka on kuitenkin yksityisasia?
- ap
Mitä muutakaan voit? Vaikka kuinka yrittäisit laittaa pääsi puskaan asian kanssa, tuo sairautesi on kuitenkin osa sinua. Voit joko hyväksyä sen, tai murehtia asian kanssa loppuelämäsi ja jättää elämäsi elämättä.
Miksi ihmisillä on tarve kommentoida? Koska jotkut ihmiset ovat sellaisia. Joillain ei ole sitä empatiakykyä olla kommentoimatta, jotkut kommentoivat koska eivät tiedä paremmin jne.
Ja eikö se ole parempi kertoa sairaudestasi, niin ihmiset ymmärtäisivät tilanteesi paremmin?
Mielestäni minulla ei ole mitään velvollisuutta avautua ihmisille sairaudestani ja sen mahdollisista aiheuttajista. Aikuiset ihmiset etsikööt tietonsa vaikka Googlesta.
- ap
Ei kukaan velvoitakkaan, enemmän tässä yritin auttaa tilannettasi, mutta vaikuttaa siltä että olet mielummin asennoitunut olemaan uhri, kuin että pääsisit elämään elämääsi.
Ymmärrän kyllä, mitä ajat takaa, mutta mielestäni jokaisella pitäisi olla oikeus määritellä ne omat rajat. Olen itse miettinyt, että kommentoijalle voisi sanoa vaikka "en puhu yksityisasioistani" tai "ulkonäköni on oma asiani". Yleensä kyllä jäädyn kommenttien edessä enkä saa sanotuksi mitään.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahasta kiusaamistaustasta huolimatta kykenin ja kykenen yhä terveeseen parisuhteeseen. Liikahikoilusta, aknesta ja näkyvistä kananmunan kokoisista paiseista huolimatta, vaikka ne vaivaavat edelleen näin 35-vuotiaana ja saan säännöllisesti kuulla jostain noista vaivastani. Sain kaikesta huolimatta silti jopa oman perheen.
Tsemppiä. On aika päästää irti muiden mielipiteistä ja hankkia itsekunnioitus takaisin ja vähät välittää siitä mitä pjaskaa muut suustaan suoltaa. Kun sen oppii, elämä on helpompaa. Been there done that.
Vierailija kirjoitti:
Pahasta kiusaamistaustasta huolimatta kykenin ja kykenen yhä terveeseen parisuhteeseen. Liikahikoilusta, aknesta ja näkyvistä kananmunan kokoisista paiseista huolimatta, vaikka ne vaivaavat edelleen näin 35-vuotiaana ja saan säännöllisesti kuulla jostain noista vaivastani. Sain kaikesta huolimatta silti jopa oman perheen.
Tsemppiä. On aika päästää irti muiden mielipiteistä ja hankkia itsekunnioitus takaisin ja vähät välittää siitä mitä pjaskaa muut suustaan suoltaa. Kun sen oppii, elämä on helpompaa. Been there done that.
Teitkö jotain konkreettista päästäksesi eteenpäin, vai oletko aina ollut vahva persoona?
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta vierestä olen jotain nähnyt ja läheltä tuntenut.
Halusin vain tulla kertomaan, että jos olisit tässä, niin haluaisin halata sinua oikein pitkään ja lämpimästi.
Kukaan ei ansaitse tuollaista kohtelua mitä sinä olet joutunut kohtaamaan, toivottavasti tulevaisuudella olisi tarjottavana jotain ihanaa ja kaunista. <3
Jos haluat vielä kokeilla terapiaa, niin tuo kannattaisi ottaa puheeksi heti alussa, ettet halua kuulla valheita kuten "ulkonäöllä ei ole merkitystä" vaan rehellisen terapeutin jonka kanssa pureutua identiteetin ja minäkuvan korjaamiseen eikä kliseisiin kuten "ulkonäöllä ei ole merkitystä".
Terapiamuotoa voisi myös miettiä tarkemmin, kehollinen työskentelymuoto voisi sopia paremmin tilanteeseesi?
Aina sika syitä löytää, milloin on maa jäässä, milloin kärsä kipeä. Eteenpäin vaan, niin kuin mummo lumessa. Itkeminen auttaa vain pitämään kyynelkanavat auki, ei muuta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin samaistua tuohon ihosairausjuttuun, koska mulla oli esiteininä iho todella huonossa kunnossa etenkin kasvoissa atopian vuoksi. Naama oli ihan täynnä punaisia hilseileviä laikkuja ja koulussa mua nimitettiin tytöistä rumimmaksi. Nykyään ihoni on kunnossa. Seurustelen psoriasista sairastavan miehen kanssa ja koen, että mun on jotenkin helpompi hyväksyä se, että hänen sairaus on osa meidän arkea. Kun toista katsoo, niin näkee muutakin kun sen ihon. Varmaan sullekin ap voisi tehdä hyvää vertaistuki edes jossain muodossa, että pystyisit hyväksymään itsesi tuollaisena kuin olet.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta vierestä olen jotain nähnyt ja läheltä tuntenut.
Halusin vain tulla kertomaan, että jos olisit tässä, niin haluaisin halata sinua oikein pitkään ja lämpimästi.
Kukaan ei ansaitse tuollaista kohtelua mitä sinä olet joutunut kohtaamaan, toivottavasti tulevaisuudella olisi tarjottavana jotain ihanaa ja kaunista. <3
Jos haluat vielä kokeilla terapiaa, niin tuo kannattaisi ottaa puheeksi heti alussa, ettet halua kuulla valheita kuten "ulkonäöllä ei ole merkitystä" vaan rehellisen terapeutin jonka kanssa pureutua identiteetin ja minäkuvan korjaamiseen eikä kliseisiin kuten "ulkonäöllä ei ole merkitystä".
Terapiamuotoa voisi myös miettiä tarkemmin, kehollinen työskentelymuoto voisi sopia paremmin tilanteeseesi?
Kiitos sinulle. Jotain kehollista lähestymistapaa olen miettinyt itsekin, tosin en tiedä, mikä sellaisen terapiamuodon nimi on tai mistä sitä löytää.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Voin samaistua tuohon ihosairausjuttuun, koska mulla oli esiteininä iho todella huonossa kunnossa etenkin kasvoissa atopian vuoksi. Naama oli ihan täynnä punaisia hilseileviä laikkuja ja koulussa mua nimitettiin tytöistä rumimmaksi. Nykyään ihoni on kunnossa. Seurustelen psoriasista sairastavan miehen kanssa ja koen, että mun on jotenkin helpompi hyväksyä se, että hänen sairaus on osa meidän arkea. Kun toista katsoo, niin näkee muutakin kun sen ihon. Varmaan sullekin ap voisi tehdä hyvää vertaistuki edes jossain muodossa, että pystyisit hyväksymään itsesi tuollaisena kuin olet.
Kiitos. Kyllä, olen miettinyt että vertaistuesta olisi apua.
-ap
Terapia auttaa ja muista, ettet kaikessa voi mennä ihosairautesi ja kiusaamisen taakse. Ne eivät voi olla kaikkeen tekosyy.
Alue: Aihe vapaa
On hiukan vaikea hyväksyä asiaa, josta minua kiusattiin vuosikausia.
Ymmärrän pointtisi, mutta toisaalta - miksi ihmisillä on tarve kommentoida? Ja miksi minun pitäisi valistaa heitä sairaudestani, joka on kuitenkin yksityisasia?
- ap