Tahallinen alisuoriutuminen työelämässä. En jaksa enää muuta kuin äärihelppoa työtä.

Olen vaihtanut vaativista asiantuntijatöistä suorittavaan työhön. Itseasiassa olen kouluttautunut toiselle alalla asiantuntijaksi ja teen sitä osa-aikaisesti ja sitten suorittavaa työtä myös osa-aikaisesti. En välttämättä jaksaisi kumpaakaan pelkästään, mutta molemmat hyvä. Olen tietoinen siitä, että mulla olisi mahdollista tässä suorittavassa työssä myös lähteä urapolkua, esimiestehtäviin ymspyms, mutta en tahdo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoja tuntoja ja ajatuksia täälläkin. Jäin jo edellisestä ammatista opintovapaalle ja vaihdoin alalle, jonka ajattelin olevan vähemmän stressaava ja vastuullinen. Nyt olen uudessa ammatissani työskennellyt muutaman kuukauden ja todellakin mietin, että jaksanko tätäkään.

Olen alkanut haaveilemaan stressittömästä elämästä. Ja konkreettisestihan se tarkoittaisi sitä, että vaihtaisin johonkin osa-aikatyötä, jossa voi lähes "aivottomasti" vain tehdä hommansa ja siinä se. Esim jokin siivoushomma voisi olla sopiva.

Siivouksessa stressi tulee siitä poskettomasta työtahdista joka on täysin epärealistinen. Joka vuoro joudut paiskimaan hommia kuin eläin ja aina pitää jättää ainakin kolmannes töistä tekemättä, jos riittääkään. Vuoron jälkeen tuntuu kuin olisi maratonin juossut. Se kuluttaa sekä fyysisesti että henkisesti todella nopeasti. Ainakin itse tulin ihan hermoraunioksi ja päätin että ei koskaan enää.

Juu en siis todellakaan aliarvioi kenenkään siivoojan työtä, tiedän, että on todella rankkoja paikkoja olla töissä siivoojana. Tarkoitin kuitenkin lähinnä sen kaltaista, helppoa työtä juurikin johon ei niinkään tarvitse taitoja. Maksimissaan hieman organsiointia ja hyvää tahtia. Tiskarin hommat olisi just itselle sellasia, joku siivoojankin työ ehkä toimistoissa tai vastaavassa voisi olla ok? Olen joskus ollutkin iltasiivojan hommissa jossain peräkylän toimistossa ja oli kyllä todella helppoa ja yksin sai tehdä. Siitä on kyllä aikaa ja varmasti siivoojien työtaakka on huimasti lisääntynyt. Tähän voi ketjuun muuten ehdottaa jotain töitä, joista selviää vähemmälläkin? :)

Ap

Itse kirjoitin tuon siivousviestin ja olen tehnyt myös noita toimistosiivouksia. Nekin olivat ihan järjettömiä. Työaikaa kaksi tuntia ja siivottavia toimistohuoneita oli kymmeniä ja lisäksi lattiamattoa imuroitavaksi yhden omakotitalon verran ja kahdet pitkät portaat piti myös ottaa. Valehtelematta olisi ollut neljän tunnin homma, jos olisi edes suunnilleen hyvin tehnyt. Enkä ollu edes hidas ja sain ylipäätään vähän valituksia työstäni verrattuna moneen muuhun siivoojaan. Silti koskaan minäkään en kerennyt tekemään töitäni oikeasti hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoja tuntoja ja ajatuksia täälläkin. Jäin jo edellisestä ammatista opintovapaalle ja vaihdoin alalle, jonka ajattelin olevan vähemmän stressaava ja vastuullinen. Nyt olen uudessa ammatissani työskennellyt muutaman kuukauden ja todellakin mietin, että jaksanko tätäkään.

Olen alkanut haaveilemaan stressittömästä elämästä. Ja konkreettisestihan se tarkoittaisi sitä, että vaihtaisin johonkin osa-aikatyötä, jossa voi lähes "aivottomasti" vain tehdä hommansa ja siinä se. Esim jokin siivoushomma voisi olla sopiva.

Siivouksessa stressi tulee siitä poskettomasta työtahdista joka on täysin epärealistinen. Joka vuoro joudut paiskimaan hommia kuin eläin ja aina pitää jättää ainakin kolmannes töistä tekemättä, jos riittääkään. Vuoron jälkeen tuntuu kuin olisi maratonin juossut. Se kuluttaa sekä fyysisesti että henkisesti todella nopeasti. Ainakin itse tulin ihan hermoraunioksi ja päätin että ei koskaan enää.

Juu en siis todellakaan aliarvioi kenenkään siivoojan työtä, tiedän, että on todella rankkoja paikkoja olla töissä siivoojana. Tarkoitin kuitenkin lähinnä sen kaltaista, helppoa työtä juurikin johon ei niinkään tarvitse taitoja. Maksimissaan hieman organsiointia ja hyvää tahtia. Tiskarin hommat olisi just itselle sellasia, joku siivoojankin työ ehkä toimistoissa tai vastaavassa voisi olla ok? Olen joskus ollutkin iltasiivojan hommissa jossain peräkylän toimistossa ja oli kyllä todella helppoa ja yksin sai tehdä. Siitä on kyllä aikaa ja varmasti siivoojien työtaakka on huimasti lisääntynyt. Tähän voi ketjuun muuten ehdottaa jotain töitä, joista selviää vähemmälläkin? :)

Ap

Itse kirjoitin tuon siivousviestin ja olen tehnyt myös noita toimistosiivouksia. Nekin olivat ihan järjettömiä. Työaikaa kaksi tuntia ja siivottavia toimistohuoneita oli kymmeniä ja lisäksi lattiamattoa imuroitavaksi yhden omakotitalon verran ja kahdet pitkät portaat piti myös ottaa. Valehtelematta olisi ollut neljän tunnin homma, jos olisi edes suunnilleen hyvin tehnyt. Enkä ollu edes hidas ja sain ylipäätään vähän valituksia työstäni verrattuna moneen muuhun siivoojaan. Silti koskaan minäkään en kerennyt tekemään töitäni oikeasti hyvin.

Näissä on sentään se etu, että ainakin tietää itse, että se huono työjälki, ja valitukset siitä, ei johdu sinusta itsestäsi, vaan työnantajasta. Itse on tehnyt parhaansa ja kaikki niin oikein kuin vain on niissä tilanteissa ollut mahdollista. Usein tämän tajuavat myös ne asiakkaat sekä työnantajakin, että on täysi mahdottomuus vaatia priimaa, jos rajataan mahdollisuudet ja edellytykset niin minimiin, että lopputulos voi olla korkeintaan sekundaan.

Toki se syö työntekijän mieltä, jaksamista ja motivaatiota, että niitä valituksia ja vaatimuksia tulee yhtäältä ja toisaalta. Ja enempään ei vain pysty venymään.

Itse vaihdoin vaativista asiantuntijatehtävistä helppoon toimistotyöhön, mutta oloni ei parantunut, oikeastaan päinvastoin. Koen että nykyinen työ on jollain tavalla vielä enemmän ajan hukkaa kuin edellinen enkä älykkäänä ihmisenä koe olevani tällaisessa rutiinityössä jossa tärkein ominaisuus tuntuu olevan tarkkuus. Tulee myös mieleen koko ajan, miten tätä työtä olisi hyvä kehittää, niin että lopulta sitä ei edes tarvittaisi, mutta kehittämiseen minulla ei ole valtuuksia. Eli itse ainakin olin romantisoinut mielessäni jotain helpompaa työtä, josta sitten ahdistun vieläkin enemmän. Mietin nyt, mitä seuraavaksi. Jotain missä luovuus pääsisi käyttöön ehkä.

Itse pohdiskelen hyvin samankaltaisia asioita kuin ap. Olin todella hyvissä, haastavissa ja kiinnostavissa hommissa, ura oli nousujohteinen ja sain kiitosta ja bonuksia, pärjäsin hyvin ja sitä rataa.

Moni ihmetteli, että halusin pois, mutta uuvuin aivan totaalisesti ja siihen uupumiseen oli muitakin syitä kuin vain työn määrä, se ei yksistään olisi saanut minua niin huonoon jamaan. Työyhteisöllekin tulin siis allergiseksi, kaikki se nokkimiskulttuuri ja oman hännän nostelu muiden kustannuksella, kaikki pelaaminen ja kuppikuntien kyhäily selkään puukottamisineen yhdistettynä omaan jäätävään työmäärään ja päivittäin ratkottaviin haasteisiin.... ei ikinä enää. 

Nyt en halua muuta kuin jotain ihan simppeliä, ettei tarvitse miettiä mitään sen enempiä. En varmaan koskaan enää toivu entiselleni, että voisin palata samoihin töihin. Pyrkimyksenäni on nyt vaalia tätä saavutettua hyvinvointiani ja levollisuuttani ja tehdä töitä vain just sen verran että pärjäilen. 

Minulle on osuneet aina kaikkien surkeimmat työyhteisöt, niin en ole jaksanut olla niissä kuuntelemassa huutamista ja tiuskimista, vaikka palkka olis ollut hyvä. En vaan jaksa sellaista, tulee aivoverenvuoto. Olen siis jättäytynyt työttömäksi.

Vierailija kirjoitti:

Itse vaihdoin vaativista asiantuntijatehtävistä helppoon toimistotyöhön, mutta oloni ei parantunut, oikeastaan päinvastoin. Koen että nykyinen työ on jollain tavalla vielä enemmän ajan hukkaa kuin edellinen enkä älykkäänä ihmisenä koe olevani tällaisessa rutiinityössä jossa tärkein ominaisuus tuntuu olevan tarkkuus. Tulee myös mieleen koko ajan, miten tätä työtä olisi hyvä kehittää, niin että lopulta sitä ei edes tarvittaisi, mutta kehittämiseen minulla ei ole valtuuksia. Eli itse ainakin olin romantisoinut mielessäni jotain helpompaa työtä, josta sitten ahdistun vieläkin enemmän. Mietin nyt, mitä seuraavaksi. Jotain missä luovuus pääsisi käyttöön ehkä.

Mitä sinä alkujaan hait sillä työpaikan vaihdoksella? Miksi vaihdoit toimistohommiin?

Mulla on vajaa 10 vuotta työuraa takana akateemisella alalla. Samalla olen kasvattanut kaksi lasta teini-iän kynnykselle. Viime aikoina on alkanut tuntua, että akku on tyhjä koko ajan. Tulinko haukanneeksi liian ison palan? Ehkä en sovi äidiksi? Tai en sovi vaativaan työelämään? Tai ainakaan molempiin yhtä aikaa? Olen saavuttanut vakituisen kunnallisen viran ja pikkulapsiajan jälkeen omat lapset tuntuvat ihanilta. Olen diagnosoinut itsessäni jonkunlaisen ADD:n kun välillä arjen pyörittämisestä ei meinaa tulla mitään, suoriudun koko ajan rimaa hipoen. Aikaisia aamuja vihaan yli kaiken, oma biorytmini taistelee pysyvästi ennen aamukahdeksaa heräämistä vastaan. Mikähän tähän auttaisi? Minkäänlaisia uralla etenemisen ambitioita minulla ei ole, ei vaan todellakaan kiinnosta yhtään.

Jep jep. Olin 15 vuotta toimistohommissa ja vastuullisessa asemassa. Sitten osastomme koko työ ulkoistettiin ja meidät kaikki irtisanottiin. Suunnaton helpotus! Olin jo pitkään ajatellut, etten jaksa enää sitä vastuuta. Vuodesta toiseen raahautua töihin ja vain pienet kesälomat ja talvilomat vapailla. Siihen otin päälle niin paljon palkatonta vapaata kuin kehtasin. Nyt olen työtön ja etsin mieluiten jotain helppoa. . Mieluiten alkaisin kahvitytöksi, keittelisin muille kahveja. Ei mitään vastuullisempaa. Ihmisellä on sentään vain yksi elämä. Yksi ainoa. Mitä järkeä tuhlata sitä sellaiseen, jossa ei voi hyvin. Pitää tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä ja missä on hyvä olo. Toimistohommiakin voisin jaksaa, jos saisin vain syötellä lukuja exceliin. Se olisi ihan ok. Oma arki ja vapaa-aika on minulle niin tärkeää ja ihanaa, ettei juuri mikään rahasumma voi sitä korvata. Tulen toimeen pienillä tuloilla.

Mä valitsin tuossa tilanteessa alanvaihdon. Yliopistomaailmasta amiksen kautta käytännön töihin. Olen tyytyväinen. Ei tarvitse niin pinnistellä koko ajan tullakseen paremmaksi ja paremmaksi. Ei stressaa, saa yönsä nukuttua ja on tyytyväinen itseensä. Vaativan työn mukanaan tuoma jatkuva epävarmuus itsestä ja omista kyvyistä loppui. On mukavaa olla hyvä "helpossa" työssä kuin keskinkertainen vaativassa.

Todistin tätä ollessani päiväkodissa töissä. Osa lusmuili ihan älyttömästi. Pahimpia yliopistosta sijaiset, siis vakaope-opiskelijat.. huh huh, tuli nostaa open palkkaa tekemättä mitään. Pisti niin vihaks. Aattelin alkaa tekee samaa. Paljon kyl vakkareissa näitäkin ja ne pomom lellikkejä. Koska kyllähän suu kävi..

Vierailija kirjoitti:

Mä valitsin tuossa tilanteessa alanvaihdon. Yliopistomaailmasta amiksen kautta käytännön töihin. Olen tyytyväinen. Ei tarvitse niin pinnistellä koko ajan tullakseen paremmaksi ja paremmaksi. Ei stressaa, saa yönsä nukuttua ja on tyytyväinen itseensä. Vaativan työn mukanaan tuoma jatkuva epävarmuus itsestä ja omista kyvyistä loppui. On mukavaa olla hyvä "helpossa" työssä kuin keskinkertainen vaativassa.

No tässähän tämä juuri on itselleni häpeällisintä etten pärjää edes niissä amiksen hommissa. Olen siis todella ahkera ja tunnollinen tyyppi. Oli tuo ajanjakso kun annoin työlle kaikkeni, se oli luovaa, joskus vaativaa, hyvin nopeatempoista hommaa.

Asiakkaita oli päivässä paikasta riippuen 200-1000 hlö. Kyllä siinä hommia riitti ja tein aamusta iltaan töitä, tietysti meillä jokaisella omat osa-alueensa.

Vedin itseni niin äärirajoille enkä ole muutenkaan järin fiksu, en varmaan yliopistossa olisi koskaan pärjännyt.

En tiedä mitä tapahtui, olihan siinä muutakin. Olen kärsinyt monenlaisista asioista elämässäni, jotka vaikuttaa edelleenkin. Tuo työn kuormittavuus vain tiputti jossain vaiheessa. Ehkä jos olisin muutenkin terve ja normaali ihminen niin olisin pärjännyt ilman uupumista mutta näin kävi.

Ap

Ihme lusmut kirjoitti:

Todistin tätä ollessani päiväkodissa töissä. Osa lusmuili ihan älyttömästi. Pahimpia yliopistosta sijaiset, siis vakaope-opiskelijat.. huh huh, tuli nostaa open palkkaa tekemättä mitään. Pisti niin vihaks. Aattelin alkaa tekee samaa. Paljon kyl vakkareissa näitäkin ja ne pomom lellikkejä. Koska kyllähän suu kävi..

Eihä tässä lusmuilusta ollut kyse. Itse olen yksi noista uupuneista kommentoijista. Tein vaativan työni sata lasissa aina, olin hyvä, ahkera ja pätevä. Nyt en vaan enää jaksa sitä, joten mieluummin jotain helppoa työtä - eikä se siis tarkoita että haluaisin lusmuilla, vaan ettei se vaatisi niin paljoa. Työ kuin työ, aina teen osani. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jäyttäytä työttämäksi. Vapaa-ajalle ei voi laksea arvoa, jolla sen uhraisi työntekoon. Ansidonnaisikana ehtii laittaa talouden kuntoon. Kannattaa myydä omistusasunto pois ja siirtyä vuokralle. Saa työmarkkinatuoen lisäksi asumistukea ja asumiskustannukset jää omistusasuntoa matalammaksi. Asuntokaupparahat voi laittaa poikimaan ja ne eivät vaikuta tukiin, kun osaa hyödyntää kaikki byrokratian mahdollisuudet.

Tottakai rahat estävät tuen saannin.

Voisiko joku ketjuun vastanneista kertoa tarkemmin, millaisista töistä tai miltä alalta nämä kokemukset ovat? Jollain tavalla kiinnostaisi päästä tuollaiseen työhön, jossa saisi olla äärirajoilla ja antaa kaikkensa.

Voi ap, olisin voinut kirjoittaa aivan täysin samat viestit kuin mitä itse olet tähän kirjoittanut. Mulla sellainen tilanne, että pitkän sairausloman jälkeen olen nyt ansiosidonnaisella ja pitäisi ihan oikeasti keksiä joku työpaikka. Juuri sellainen perus, jossa ei tarvii liikoja aivoja rasittaa, eikä olisi vastuussa ihmishengistä tai suurista taloudellisista asioista. Mulla lisäksi esteenä on se, että selkäongelmien takia en pysty tekemään mitään rankkaa ruumiillista työtä, esim siivoushommaa. Ahdistaa, kun mikään ei kiinnosta mutta jotain pitäisi kumminkin tehdä :( 

Lisäksi musta tuntuu, että loppuunpalamisen myötä mulle puhkesi joku adhd (en tiedä onko edes mahdollista), mutta en edelleenkään pysty keskittymään mihinkään, ja jos jostain innostun niin hetken päästä ei jaksa enää sekään kiinnostaa. 

En tosiaan tiedä mitä tässä loppuelämällään tekisi, kun työuraakin olisi vielä jäljellä ainakin 30 vuotta :( 

En siirtynyt pelkästään helpompiin hommiin vaan myös tekemään niitä hommia keikkalaisena ja lyhyinä määräaikaisina, mikä karsii aika tehokkaasti työnteon ympäriltä kaiken sen muun, mikä teki minut hulluksi. Haluan tehdä työt ja lähteä kotiin. Kotiin lähdöstä tekee vielä mukavamman se, että tiedän työllä olevan aina päättymispäivä, joten oli millainen työpaikka tahansa sitä ei jatku kovin kauaa.

Samoja ajatuksia täälläkin. Väkisin yritetään edistää uraani tarjoamalla vaativampia ja vastuullisempia tehtäviä vaikka olen omasta tahdostani hakeutunut nykyisiin tehtäviin. Olen käynyt urani huipulla jo vuosia sitten enkä halua ns. luoda uraa enää. Tiedän, että minulla siitä syystä olisikin kaikki tarvittavat tiedot ja taidot edetä nykyisessä työssäni mutta kun ei kiinnosta... Pari burnouttia olen käynyt läpi enkä kolmatta halua. Ehkä minunkin pitäisi tästäkin työpaikasta hakeutua muualle mutta ns. downshiftaaminen on lähes mahdotonta kun ei palkata kun on liikaa kokemusta ja liikaa koulutusta...

up

Itselläni on maisterintutkinto takataskussa, ja nyt muutaman vuoden ajan olen tehnyt oman alan töitä. Silti olen edelleen sitä mieltä, että elämäni ylivoimaisesti paras ajanjakso oli se, kun työskentelin puutarhurina hautausmaalla muiden "alisuoriutujien" kanssa, vaikka kuukausipalkka oli vain reilu tonni. Olen melko varma, että jossain vaiheessa tulen palaamaan samanlaisiin hommiin, jos vain enää huolitaan. Mitä sillä rahallakaan loppujen lopuksi tekee, jos arki-illat menevät työjuttuja miettiessä ja viikonloput nukkuessa sekä kotitöitä tehdessä? Mieluummin nauttisin joka päivä luonnosta, vuodenaikojen vaihtelusta ja vanhusten kanssa rupattelusta...