Oletko meinannut kuolla?

Terävä esine viilsi kaatuessani siihen n. 7 cm syvän viillon reiteeni. Ajattelin vain, että toivottavasti ei ole osunut pääverisuoneen. Puristin viillon reunoista yhteen ja linkutin ihmisten ilmoille. Ablunssilla kovaa kyytiä sairaalaan. Oli ilta, joten neulottiin paikallispuuduksen avittamana. Viillon puhdistus tuntui luissa ja ytimissä. Ei jäänyt pelkotiloja.

On muitakin sattunut, mm. auto törmännyt pyörääni ja lensin kadulle satulasta. Ei siitäkään jäänyt mitään pelkoja. Kipukynnykseni on aika korkea.

Kahdesti olen käynyt lähellä kuolemaa. Oikeastaan aika herättävä kokemus. Sen tajusi että elämä jatkuu kuoleman jälkeenkin ja sen että joka päivä voi olla se viimeinen, ei jaksa turhista nillittää :)

Jatkuvasti se on muutaman minuutin päässä.

Sitten otan uuden henkäyksen happea ja mietin tuleekohan seuraavaa.

Vierailija kirjoitti:

Sähkövikaa korjatessa sain kunnon sähköiskun, että kropassa tuntui. Säikähdyksellä selvisin.

Kannattaa jättää ammattilaisille sähkövikojen korjaamiset.

Pitääkö itse aina antaa melkein henkensä, ennen kuin oppi menee perille?

En ole meinannut kuolla, mutta pimpsua oon meinannut joskus nuolla 👅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sähkövikaa korjatessa sain kunnon sähköiskun, että kropassa tuntui. Säikähdyksellä selvisin.

Kannattaa jättää ammattilaisille sähkövikojen korjaamiset.

Pitääkö itse aina antaa melkein henkensä, ennen kuin oppi menee perille?

Vaikuttaa siltä, että kukaan ei opi ilman kantapään kautta. Niin monetkin uhmaavat toisten varoituksiakin.

Nyt se kannattaa:

Olen 16v sitten kun umpilisäkkeen tulehduksen hoidon aloitus piteni lääkäreiden takia, ja tuosta syystä menuetin muutakin kuin vain umpilisäkkeen.

Selvitty on, mutta katkeruutta jäänyt

Vierailija kirjoitti:

Olen 16v sitten kun umpilisäkkeen tulehduksen hoidon aloitus piteni lääkäreiden takia, ja tuosta syystä menuetin muutakin kuin vain umpilisäkkeen.

Selvitty on, mutta katkeruutta jäänyt

Mitä muuta meni, haluatko kertoa?

Törpöt liikenteessä ovat varmasti monille tuottaneet läheltä piti tilanteita ja motarilla pariin otteeseen älyttömät ohittelijat ovat tehneet itselleni pelottavia tilanteita. Kovissa nopeuksissa onnettomuudet voivat viedä hengenkin.

Tallinnassa meinasin jäädä bussin alle. Myöhemmin huomasin, että takkini huppu oli kuraantunut, eli bussi meni todella läheltä.

Vierailija kirjoitti:

Helsingin keskustassa yritettiin tappaa ilman pienintäkään syytä tai varoitusta. Koetan skarpata enemmän ja tarkkailla ympäröiviä ihmisiä. Ei sen ihmeempiä.

Tämä. Vasta eilen kävi itselleni outo tilanne. Olin illalla palaamassa kotiin kävellen ja ajattelin oikaista puiston läpi. Puistossa on pari kävelytietä valaistu ja osa puistosta on pimeänä. Lähdin kävelemään valaistua tietä pitkin. Mietin kuinka kauniisti kuunvalo tulee puiden latvojen läpi ja heijastuu vedenpinnalla ja ajattelin, että jos olisi kunnollinen kamera matkassa, saisi varmaan ihan hienon ja tunnelmallisen valokuvan.

Sitten alkoi kuulua hangen natinaa, se erottui puistossa, jossa oli aivan hiljaista ja olin siis ainoa ihminen siinä, tai ainakaan en ollut nähnyt ketään muuta. Joku mies oli kävellyt toista valaistua tietä puiston toisella puolella ja näiden teiden välissä pimeä aukio, hanki ja puita. Tuo mies tuli hangen poikki melkein juoksujalkaa minua päin. En jäänyt siihen odottelemaan, mitä asiaa hänellä on, vaan lähdin sitä valaistua tietä takaisin päätielle hyvin nopeasti. Kun pääsin takaisin tielle, huomasin että mies oli pysähtynyt ja seisoi siinä pimeällä aukiolla ja katsoi perääni. Sinne jäi. En keksi mitään viatonta selitystä lähestyä yksin liikkuvaa naista tuolla lailla puistossa.

Useamman kerran.

Kun synnyin, vanhemmilleni ehdittiin pahoitella että vauva syntyi kuolleena. Kärsin pahasta hapenpuutteesta, mutta hengissä ollaan.

Aikuisena olin kävelemässä tienlaitaa, kun entinen luokkalainen ajoi tuhatta ja sataa auton lasi jäässä ja ehdin juuri ja juuri hypätä ojaan, kun tajusin auton tulevan päin penkkaa hipoen. Oli sekunnista kiinni että ehdin, kun en ensin ymmärtänyt että se tosiaan tulee päälle.

Sektiossa kohtu jotenkin repesi. Verenvuotoa ei meinattu saada millään loppumaan. Tiukille meni, mutta henkiin jäätiin.

Sairastuin leukemiaan ja yritin useita kertoja päästä lääkärille, kun olin koko ajan jossain röhässä. Lopulta pääsin, mutta oli mennyt niin pahaksi, että ei meinattu enää saada tautia kuriin. Lääkärit ihmetteli, kuinka niillä veriarvoilla olin vielä tolpillani.

Tästä on muutama kuukausi kun meinasin tukehtua ruokaan sosiaalisessa tilanteessa. Puhetta ja naurua jolloin vahinko kävi. Onneksi apu oli lähellä, en tiedä miten itse olisin osannut toimia tilanteessa yksin ja pienessä hetkessä tilanne oli ohi ja sain taas henkeä normaalisti. Sekavat ajatukset vieläkin tuosta ja miten pienestä kaikki voi olla kiinni.

Ihan tosi juttu toi oli, jossa erään silmään tippui puukko. Niin epäonninen tilanne hänellä oli, kun katsoi ylös, jossa eräs teki jotain ja tältä korkealla olevalta tippui puukko tämän toisen silmään. En ymmärrä miksi alanuolitatte aikaisempaa kommenttiani.

Vähän samallalailla kävi, kuin joillekin uutena vuotena käy. Puukko vaan kepin tilalla tässä kertomassani tapauksessa.