Kun katsotte tähtitaivasta

Mitä mietit? Mietitkö ikinä kuinka suuri mysteeri olemassa olomme on? Että asumme tällä jättimäisellä kivellä joka leijuu tyhjiössä, loputtomassa universumissa? Mitä me oikeasti tiedämme todellisuudesta kun elämee omissa pikku kuplissamme, luullen että ne ongelmat mielissämme ovat jotenkin suurempia kuin elämä mutta todellisuus on ettemme tiedä mitään ja maailman kaikkeus on meille mysteeri. Olemme turvassa vain maapallolla tai ehkä jopa loukussa koska emme pääse pois tältä planeetalta. Ehkä kaukaisessa tulevaisuudessa pääsemme pois? Kuitenkin olemme mitäänsanomattomia kun vertaa kuinka pieniä olemme universumin kokoon verrattuna.

Välillä mietin että olenko ainoa joka näitä miettii(tiedän etten ole mutta tästä ei puhuta)? Elämme katsoen omaan napaan ja ymmärrän tämän sillä luonto loi meidät selviytymään. Mutta me kehitymme...hitaasti. Miksi me elämme kuin ongelmamme olisi suuria kun oikeasti pitäisi keskittyä siihen mikä on elämän tarkoitus, miksi me täällä olemme? Arvot pitäisi koko maailmassa laittaa uusiksi koska olemme kehittyneet sen verra että tajuamme missä olemme...mutta totuus myös on että suurin osa ihmisistä eivät ole kauhen älykkäitä ja heitä varmasti ahdistaisi miettiä tällaisia asioita, helpompi keskittyä siihen omaan pieneen maailmaan. Monet tuskin ikinä edes tajuavat että tällainen asia on edes olemassa, on vain se oma maailma.

Sotiminen on turhaa, kaikki pahanteko on turhaa ja sekin kertoo pikkusieluisuudesta ja ongelmista jotka oltaisiin voitu ratkaista jos ihmiset opetettaisiin siihen todellisuuteen miksi me täällä olemme ja kuinka ihmiset selviytyivät yhteistyöllä ja kehittyivät. Kenties olen hyvin naiivi ja se on totuus, onhan moraalimme ihmisen keksimää. Jopa pahoista asioista on lopulta päädytty hyvään ja tarvitsemme niin hyvää kuin pahaakin, muttä suurin osa pahuudesta on vain oirehdintaa jostain suuremmasta ongelmista mikä maailmassa vallitsee.

Mutta kaikilla on oma todellisuus missä elävät, joillekkin Jumala on totta, jotkin uskovat lentävään spaghetti hirviöön, jotkut on ateisteja.... miksi on niin vaikea olla hyvä ihminen muille ja pyrkiä hyvään? Ihmisenä olen pieni, heikko ja tyhmäkin kun tiedän kuinka vähän voin vaikuttaa tai tiedän että minulla on potentiaalia vaikuttaa ja auttaa maailmaa mutten tiedä miten, ne omat ongelmat ja vajavuudet nostavat päätään ja puskevat minut alas ja tähän alistun. Ongelmat johtuvat tunteiden hallitsemattomuudesta ja siitä ettei niitä osata maailmassa vielä käsitellä saati ymmärtää. Opetelkaamme siis tunnetaitoja ja sosiaalista älykkyyttä sillä me ihmisinä voitaisiin tulla paremmiksi ja viisaammiksi.

Tällaisia ajattelen kun katson tähtitaivasta, mitä sinä mietit?