Lapsen hankkiminen yksin?

Kannattaa tehdä yksin. Ei kukaan halua alkaa elättäjäksi.

Voithan sinä tehdä yksin, kunhan et tee sitä epätoivoisesti jotain yksittäisiä miehiä huijaamalla, se on väärin. Sekä miestä että lasta kohtaan.

Up

Tiedän tutun jolla on 3 lasta hedelmöityshoidoilla. Ihan hyvin pärjää ilman miestä.

Tee ihmeessä mutta vaikka lahjasoluilla, ei miestä huijaamalla! :)

Hedelmöityshoitoja siis ajattelinkin, jos lapsen päätän yksin hankkia. On vaan jotenkin surullinen olo, kun kuitenkin olen aina unelmoinut perheestä. En vaan tiedä, kuinka kauan voin vielä odottaa sopivaa miestä.

Ap

Minkä ikäinen olet?

Antaa palaa, lapsi yksinkin on mainio ajatus. Tai sitten tyydy vähän ei-täydelliseen mieheen, perhettä kaipaavia miehiä kun tuntuu kuitenkin olevan paljon. Varmaan surullisin kohtalo olisi jäädä totaalisesti yksin. Eikä se niin raskasta ole yksinkään lapsen kanssa, monet perheellisetkin on käytännössä yksinhuoltajia, kun mies vain tekee uraa ja harrastaa.

[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 19:13"]

Hedelmöityshoitoja siis ajattelinkin, jos lapsen päätän yksin hankkia. On vaan jotenkin surullinen olo, kun kuitenkin olen aina unelmoinut perheestä. En vaan tiedä, kuinka kauan voin vielä odottaa sopivaa miestä. Ap

[/quote]

No voithan sä silti saada perheen, vaikka lapsen hankkisitkin hoidoilla yksin? Ehkä lapsen jälkeen löydät miehen :). Sitten se voi olla isähahmo lapselleen jos niin haluaa/sinä haluat, ehkä saatte yhteisiä lapsia tai sitten ette. Who knows.

[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 19:18"]Minkä ikäinen olet?
[/quote]

35.

Ap

Minä olen samoista syistä saanut lapsen yksin, enkä hetkeäkään ole katunut. Jos tukiverkot ja itse on kunnossa niin suosittelen! 

[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 19:13"]Hedelmöityshoitoja siis ajattelinkin, jos lapsen päätän yksin hankkia. On vaan jotenkin surullinen olo, kun kuitenkin olen aina unelmoinut perheestä. En vaan tiedä, kuinka kauan voin vielä odottaa sopivaa miestä.

Ap
[/quote]
Itse tulin raskaaksi yhden illan jutulle, ja hetken surinkin sitä että olisin halunnut perinteisemmän kaavan; oikean perheen. Nopeasti räjähtävä (odottavan) äidinrakkaus kuitenkin oli vahvempi ja kun mieskin puolsi lapsen pitämistä, oli päätös selvä.

Emme edes yrittäneet parisuhdetta ja pidin huoltajuuden itselläni, vaikka isä onkin mitä mainioin isä ja tapaa hyvin aktiivisesti lasta.

Ja arvaa mitä - päivääkään en ole katunut. Koskaan en mieti "olisinpa saanut perheen" - lapseni on minun perheeni. Kultaakin kalliimpi ja aivan uskomattoman ihana. Vauvavuosi oli hetkittäin rankahko yksin (vauvalla oli koliikki eikä tällöin mies tavannut kuin päiväsaikaan 2x 2h viikossa), mutta enää muisto vain.

Ehkä joskus seurustelen, ehkä en. Eikä sen enää väliä, sillä tämä elämä on hienoa näinkin. Tulee jos on tullakseen :)

Tsemppiä ap! ❤

Kyllä tuossa iässä voi hyvinkin hankkia lapsen ihan yksin sen sijaan että jää odottamaan ihmettä. Asiat tuntuvan olevan kunnossa ja elämä mallillaan, vain lapsi puuttuu. Ei tuota varmasti tarvitse katua, vaikka toki siihen liittyy haikeutta, kun oma unelma ei toteutunutkaan.

Ja ehkä sille lapselle löytyy isäpuoli myöhemmin, eihän sitä tiedä. Mutta kun lapsi on hankittu, niin ei ainakaan ole sen puolesta enää paineita epätoivoiseen pariutumiseen yhteisen lapsen toivossa. Ehkä joku mieskin arvostaa sitä, että lapsi on jo valmiiksi eikä kuitenkaan ole niitä ärsyttäviä uusperhekuvioita. 

Harkitsisin myös ehkä mahdollisuutta kysellä tuttavapiirien sinkkumiehiltä, olisiko heillä kiinnostusta saada perillinen ilman suurempia sitoumuksia. Lapselle olisi kuitenkin suuri etu, jos hän pääsisi tutustumaan myös isän puolen sukulaisiin. Jos isä jää ihan tuntemattomaksi, niin lapsen minuus jää väkisinkin vaillinaiseksi.