Köyhyys on asenne

Tiedän koska olen köyhästä perheestä. Köyhällä perheellä tarkoitan kaupungin kaksiossa asuvaa nelihenkistä perhettä, toimeentulotuella elävää.

Mutta lapsuuteni ei suinkaan ollut ankea syystä, että rahaa oli vähän. Vaan siksi, että vanhemmat valittavat asiasta kokoajan. Riitelivät rahasta ja iskostivat meihin lapsiin sen ajatuksen, että jäämme koko ajan jostain paitsi. Olen aikuisena vihreän elämäntapani ja tietyntyyppisen "valaistumisen" myötä (ja vähätuloisena itsekin) tajunnut kuinka vanhempani olisivat voineet tehdä asian toisinkin. En korosta omille lapsilleni puutetta, se on perspektiivi. Korostan asioita, joita meillä on, säästäminen on meille ekologinen arvo. Liikumme paljon luonnossa, luemme ja lainaamme tavaroita. Meillä on ystäviä. Hyväosaisuus ei ole rahaa ja materiaa. Se on luovuutta, mielikuvitusta, elämäniloa, kiitollisuutta, yhdessäoloa. Minun lapseni ovat vielä pieniä, tiedän että haasteita on luvassa kun menevät kouluun ja alkavat vertailla. Mutta en ainakaan itse sääli lapsiani ääneen ja ylikorosta heille köyhyyttä. En edes koe olevani köyhä, tuloni ovat samat kuin hesarin "köyhällä" pariskunnalla. On totta, että rahankäyttöä pitää miettiä. Mutta lähes aina, kun tulee jokin välttämätön tarve, asia ratkeaa kysymällä läheisiltä lainaa tai etsimällä kierrätettyä tavaraa. Ystävien kautta pääsee osaksi monenlaiseen rikkauteen. Kuten tulee kutsutuksi vaikka talkoisiin mökille saareen.

Miksi pitää omistaa? Miksi pitää päästä ravintolaan syömään kun ruuan voi valmistaa itse, pitää vaikka nyyttikestit kotona ja tehdä livemusiikkia itse? Emme tarvitse hienoa asuntoa, jos kaipaamme estetiikkaa, menemme kirjastoon tai taidemuseoon. Emme tupakoi, viiniä juomme silloin tällöin. Juhlapäivin herkuttelemme, muuten syömme kohtuullisesti. Näin pysymme hoikkinakin.

Hyväosaisuus ei katso rahaa.