Lue keskustelun säännöt.
Lapsi tulee torjutuksi ikäistensä joukossa
Mikä neuvoksi
16.02.2022 |
Miten tulisi suhtautua, kun lapsi itse haluaisi olla ikäistensä kaveri, mutta kaverit kerta toisensa jälkeen torjuvat?
Eivät tule pyydettäessä kylään. Eivät ota lastani kylään. Koskaan ei sovi, vaikka milloin ehdottaa.
Jos järjestetään jotain erikoista, kuten HopLoppia, Superparkkia, elokuvareissuja, vesipuistoa, Mäkkäriä jne. niin niihin kyllä löytyy heti liuta kavereita mukaan. Kyselevät vielä perään, että milloin mennään uudestaan. (tietysti meidän kustannuksella.)
Mutta en haluaisi aina "ostaa" lapselleni kavereita. Hänellä ei ole sisaruksia, eikä serkkuja, eikä yhtään ystävää, jolle voisi soittaa tai nähdä vapaa-aikana. Hän on jo 10 vuotias, mutta koulustakaan ei ole kavereita löytynyt, paitsi juurikin jos kutsutaan johonkin erikoisempaan mukaan. Tällöinkin yleensä kutsuttu kaveri haluaa vielä pari muutakin kaveria mukaan, jolloin ovat sittenkin enemmän keskenään, kuin minun lapseni kanssa.
Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä?
Ollaan aikaisemmin otettu 2-4 luokkatoveria HopLoppiin, joten nyt tuntuu hassulta sanoa, että vain yksi pääsee mukaan. Tuo hyväksikäyttö minulla harmittaa. Silti haluaisin, että lapsellani olisi seuraa, ettei tarvitisi yksinään mennä vaikkapa vesipuistoon.
Aiheesta oli joku juttukin taannoin Hesarissa, mutta on maksumuurin takana.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000008349342.html
Muistaako kukaan lukeneensa? Osaatko kertoa lastenpsykiatrin mielipiteen?
Lapsi sanoo, että häntä EI kiusata koulussa ja välitunnilla on joskus yksin ja joskus hengailee porukassa.
Tähän puututtiin 1. ja 2. -luokalla ja koetettiin saada opettajan johdolla kavereita. Siitä lähti nuo "sirkushuvit" liikkeelle, että jos sitä kautta saisi. Nyt ei enää ole koulussa puhuttu, mutta kiva-tunteja kuitenkin on säännöllisesti ja niissä sanotaan, että ketään ei saa jättää yksin. Olen myös laittanut viestiä yhden lapsen äidille ja jutellut toisen kanssa, että kaivataan kaveria, ja voisiko hänen lapsensa joskus tulla käymään tai tulisivatko koko perhe meille tms. Ei ole johtanut mihinkään.
Olemme ihan tavallinen keskiluokkainen perhe ja meillä on ihan tavallinen, siisti koti.
Minusta lapseni on ihan tavallinen. Tykkää monenlaisesta harrastuksesta, mutta ei loista missään. Keskiverto hyvä koululainen saa kaikesta 8 ja mieliaineista 9. Ehkä toisia herkempi jossain mielessä. Kun ei ole kavereita mihinkään, niin harrastaa yksinään jotain juttuja, mistä kaverit eivät ole nähtävästi kiinnostuneet. Nyt on alkanut nuo tietokonepelit ja tiktokit kiinnostamaan siinä määrin, että minua jo huolestuttaa. Aikaisemmin oli itsekin sitä mieltä, että mieluummin harrastaa liikuntaa tai vaikkapa piirtää, mutta nyt on suunta toinen.
Ei ole arka, vaan mielellään juttelee jne. Mutta ystävänpäivänä ei tullut yhtään viestiä, eikä kukaan toivottanut koulussa. Eikä saanut yhtään ystävänpäiväkorttia, mitä luokkalaiset olivat toisilleen kirjoittaneet. Itse oli kirjoittanut monta ja kaverit saivat 5-20 korttia. Minun lapseni ei YHTÄÄN.
Äidin sydäntä raastaa ja itken itseni uneen.
Apua, vertaistukea?
Kommentit (63)
Muistan, kun ala-asteella saatiin kaverin kanssa päähänpisto, että meidän pitää olla kavereita yhden hiljaisen ja oudon tytön kanssa. Hyvää hyvyyttä. Asiassa auttoi, että hänellä oli commondore 64 millä käytiin pelaamassa. Saatiin kutsu syntymäpäiville. Juhlaruokana oli lihapiirakkaa ketsupilla. Oltiin siis tyttöjä. Tää oli kyllä outo perhe. Ei se ystävyys siitä sitten oikein edennyt kummemmin :( Harmi, kyseessä oli kuitenkin kiva tyttö, mutta todella hiljainen ja kiusattu :(
Lapsena sitä ei osannut selittää, että mistä johtui, että ei luonnistunut. Näin aikuisena olen ajatellut, että perheessä oli kyllä jotain tosi outoa ja miettinyt, että missäköhän tuo tyttö on ja mitä sille kuuluu. Toivottavasti kaikki on hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin veikkaan että lapsen kaveritaidoissa on jotain erikoista, as-piirrettä tai muuta. Enkä tarkoita tätä pahalla. Satuin olemaan se kaveriton lapsi jolla jokin vaan mätti niissä ystävien hankkimisessa, minua ei kiusattu tai mitään. Joitain vuosia sitten sain as-diagnoosin ja voi kun olenkin tajunnut miten pahasti normaali vuorovaikutus meni minulta ohi lapsena. Töksäyttelin asioita, en kiinnostunut samasta kuin muut ja hölötin liikaa tai liian vähän. Tunteiden säätelyni oli huonoa. Nolottaa aina aikuisena kun tajuan noita mokia jälkikäteen... vaikkapa kun pommitin yhtä luokkalaistani tekstiviesteillä puhelimen uutuudenviehätyksen takia ja vanhempani vaan kannustivat yrittämään kovemmin, jos se ei vaikka vaan huomannut niitä edellisiä viestejä. Jos lapsellasi on vaikeuksia sosiaalisissa taidoissa, asiaan kannattaa puuttua nyt.
No mutta eihän sinun tarvitse sellaista hävetä mitä olet lapsena tehnyt, etenkin jos on ollut vähän vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa. Eteenpäin vain
Muistan kun olin jotain 12v, naapuri maksoi mulle ja kaverilleni, että käytiin leikkimässä heidän lapsen kanssa. No ei se osannut edes leikki vaan puuhasi omiaan ja me kaverin kanssa katseltiin sitä. Molemnat vamhemmat poltti sisällä tupakkaa ja silmiä kirveli kun lähdettiin sieltä.