Lue keskustelun säännöt.
Lapsi tulee torjutuksi ikäistensä joukossa
Mikä neuvoksi
16.02.2022 |
Miten tulisi suhtautua, kun lapsi itse haluaisi olla ikäistensä kaveri, mutta kaverit kerta toisensa jälkeen torjuvat?
Eivät tule pyydettäessä kylään. Eivät ota lastani kylään. Koskaan ei sovi, vaikka milloin ehdottaa.
Jos järjestetään jotain erikoista, kuten HopLoppia, Superparkkia, elokuvareissuja, vesipuistoa, Mäkkäriä jne. niin niihin kyllä löytyy heti liuta kavereita mukaan. Kyselevät vielä perään, että milloin mennään uudestaan. (tietysti meidän kustannuksella.)
Mutta en haluaisi aina "ostaa" lapselleni kavereita. Hänellä ei ole sisaruksia, eikä serkkuja, eikä yhtään ystävää, jolle voisi soittaa tai nähdä vapaa-aikana. Hän on jo 10 vuotias, mutta koulustakaan ei ole kavereita löytynyt, paitsi juurikin jos kutsutaan johonkin erikoisempaan mukaan. Tällöinkin yleensä kutsuttu kaveri haluaa vielä pari muutakin kaveria mukaan, jolloin ovat sittenkin enemmän keskenään, kuin minun lapseni kanssa.
Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä?
Ollaan aikaisemmin otettu 2-4 luokkatoveria HopLoppiin, joten nyt tuntuu hassulta sanoa, että vain yksi pääsee mukaan. Tuo hyväksikäyttö minulla harmittaa. Silti haluaisin, että lapsellani olisi seuraa, ettei tarvitisi yksinään mennä vaikkapa vesipuistoon.
Aiheesta oli joku juttukin taannoin Hesarissa, mutta on maksumuurin takana.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000008349342.html
Muistaako kukaan lukeneensa? Osaatko kertoa lastenpsykiatrin mielipiteen?
Lapsi sanoo, että häntä EI kiusata koulussa ja välitunnilla on joskus yksin ja joskus hengailee porukassa.
Tähän puututtiin 1. ja 2. -luokalla ja koetettiin saada opettajan johdolla kavereita. Siitä lähti nuo "sirkushuvit" liikkeelle, että jos sitä kautta saisi. Nyt ei enää ole koulussa puhuttu, mutta kiva-tunteja kuitenkin on säännöllisesti ja niissä sanotaan, että ketään ei saa jättää yksin. Olen myös laittanut viestiä yhden lapsen äidille ja jutellut toisen kanssa, että kaivataan kaveria, ja voisiko hänen lapsensa joskus tulla käymään tai tulisivatko koko perhe meille tms. Ei ole johtanut mihinkään.
Olemme ihan tavallinen keskiluokkainen perhe ja meillä on ihan tavallinen, siisti koti.
Minusta lapseni on ihan tavallinen. Tykkää monenlaisesta harrastuksesta, mutta ei loista missään. Keskiverto hyvä koululainen saa kaikesta 8 ja mieliaineista 9. Ehkä toisia herkempi jossain mielessä. Kun ei ole kavereita mihinkään, niin harrastaa yksinään jotain juttuja, mistä kaverit eivät ole nähtävästi kiinnostuneet. Nyt on alkanut nuo tietokonepelit ja tiktokit kiinnostamaan siinä määrin, että minua jo huolestuttaa. Aikaisemmin oli itsekin sitä mieltä, että mieluummin harrastaa liikuntaa tai vaikkapa piirtää, mutta nyt on suunta toinen.
Ei ole arka, vaan mielellään juttelee jne. Mutta ystävänpäivänä ei tullut yhtään viestiä, eikä kukaan toivottanut koulussa. Eikä saanut yhtään ystävänpäiväkorttia, mitä luokkalaiset olivat toisilleen kirjoittaneet. Itse oli kirjoittanut monta ja kaverit saivat 5-20 korttia. Minun lapseni ei YHTÄÄN.
Äidin sydäntä raastaa ja itken itseni uneen.
Apua, vertaistukea?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat opettavat. Menette johonkin leikkipaikalle istumaan ja selostat mitä kauempana olevat lapset tekevät. Osoitat vastavuoroista toimintaa ja toisen huomioimista. Kysyt lapseltasi kysymyksiä toisten lasten käytöksestä. Tällä aloitatte.
Tässä puhutaan kymmenvuotiaasta. Jos jostakin leikkipuistosta löytyy sen ikäisten porukka, osaa lapsi itse todennäköisesti sanoittaa näiden tekemistä paremmin kuin vanhempansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, lapset ovat julmia ja ankaria. Onko lapsesi ruma, lihava, kömpelö, likainen, puhetapa ärsyttävä, kimittävä, hönöttävä, onko hänellä ärsyttäviä tapoja, onko tyhmä tms? Joskus elämä vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Niin, lapset ovat julmia ja ankaria. Onko lapsesi ruma, lihava, kömpelö, likainen, puhetapa ärsyttävä, kimittävä, hönöttävä, onko hänellä ärsyttäviä tapoja, onko tyhmä tms? Joskus elämä vaan on.
Lapseni on hyväkäytöksinen ja ihan normaali. Ehkä hieman ujo ja syrjäänvetäytyvä. On mielellään mukana jos pyydetään ja kokee itsensä hyväksytyksi. Silloin sujuu hienosti.
ap
Odottaako lapsesi aina kutsua toimintaan muilta? Yleensähän ei kutsuta vaan mukaan mennään.
Vierailija kirjoitti:
Odottaako lapsesi aina kutsua toimintaan muilta? Yleensähän ei kutsuta vaan mukaan mennään.
Näen opettajana näitäkin lapsia silloin tällöin. He ovat mukavia ja sopeutuvaisia, menevät mielellään mukaan - kunhan joku kysyy. Aikuisen tehtävänä on silloin opettaa heitä vähän rohkeammiksi ja toisaalta vinkata muille lapsille kysymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen kehonkieli on? On lapsia, jotka kehonkielellään viestivät vahvasti "ei kiinnosta". Kuitenkin he oikeasti haluaisivat mukaan.
Jouduin opettamaan eräälle lukiolaiselle tämän. Hän meni aina johonkin yksin murjottamaan halutessaan seuraa. Sitten hän oli loukkaantunut, kun kukaan ei tullut. Hän valitti muiden kiusaavan häntä näin. Kehonkielen viesti oli: antakaa minun olla rauhassa.
Lapsesi taitaa olka ”erikoinen” tapaus. Hyväksyisi kohtalon ja sillä siisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tarkoita tätä pahalla, mutta jotain lapsessasi on erilaista, ärsyttävää. Esimerkiksi voisiko hän miellyttää liikaa kavereita? Tai onko hän liian päällekäyvä, tulee ns. liikaa iholle? Ainoa lapsi niin osaako ottaa muut ihmiset huomioon?
Vaikea selittää, mutta työssäni päiväkodissa näkee jo pieniä lapsia joille ei oikein löydy kavereita. Heissä on jotain erilaista eikä se tarvitse olla mikään iso asia.
Mikä lastasi kiinnostaa, voisiko löytyä uusi harrastus ja sitä kautta mahdollisesti löytyisi samanhenkisiä kavereita?
Onpa törkeä asenne päiväkodin työntekijällä. Sanot, ettet tarkoita millään pahalla, mutta käytännössä syytät tilanteesta vain ja ainoastaan lasta itseään.
Olisiko vikaa myös muiden lasten kaveritaidoussa, jos he kerran jättävät yhden lapsista ulkopuolelle? Tai teissä työntekijöissä, jotka annatte näin tapahtua?
Ikävä kuulla. Itse olin vähän samanlainen lapsena. Olen ns. erityisherkkä ja omaan vähän asperger-piirteitä. Löytyisikö lapselle joku harrastus, minkä kautta saisi yksittäisiä lähempiä ystävyyssuhteita? Asperger-tyyppisille on usein hankalaa toimia isossa ihmisryhmässä. Vaikea löytää paikkaa, ei tunnu miellyttävältä "huutaa" muiden päälle saadakseen äänensä kuuluviin, voi olla jopa ahdistavaa isossa joukossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tarkoita tätä pahalla, mutta jotain lapsessasi on erilaista, ärsyttävää. Esimerkiksi voisiko hän miellyttää liikaa kavereita? Tai onko hän liian päällekäyvä, tulee ns. liikaa iholle? Ainoa lapsi niin osaako ottaa muut ihmiset huomioon?
Vaikea selittää, mutta työssäni päiväkodissa näkee jo pieniä lapsia joille ei oikein löydy kavereita. Heissä on jotain erilaista eikä se tarvitse olla mikään iso asia.
Mikä lastasi kiinnostaa, voisiko löytyä uusi harrastus ja sitä kautta mahdollisesti löytyisi samanhenkisiä kavereita?Onpa törkeä asenne päiväkodin työntekijällä. Sanot, ettet tarkoita millään pahalla, mutta käytännössä syytät tilanteesta vain ja ainoastaan lasta itseään.
Olisiko vikaa myös muiden lasten kaveritaidoussa, jos he kerran jättävät yhden lapsista ulkopuolelle? Tai teissä työntekijöissä, jotka annatte näin tapahtua?
On totta, että työntekijöiden pitäisi opettaa lapselle kaveritaitoja. Muutenkin lapsen ollessa kyseessä häntä itseään ei voi vastuuttaa niiden taitojen hankkimisesta, vaan lapsen vanhempien. He ei kuitenkaan voi vaikuttaa mihinkään muuhun kuin siihen omaan lapseensa, eli he ei voi pakottaa muita lapsia eikä edes päiväkodin tai koulun työntekijöitä muuttamaan käytöstään, vaan auttaa vain omaa lastaan. Eli fokus kannattaa pitää itsessä, ei muissa. Olisiko mahdollista viedä lapsi esimerkiksi lastenpsykologille, joka osaisi auttaa näissä kaveritaidoissa? Aloittaja ei osaa lastaan näissä taidoissa auttaa, mutta hänen vastuullaan on etsiä joku, joka osaa.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut, varsinkin tytöt, ovat jo pienestä pitäen valikoivia. Jättävät tahallaan jonkun ulkopuolelle. Joskus joukon "johtaja" määrää, kuka saa tulla mukaan.
Monet ovat aikuisenakin samanlaisia, eivät huomioi kaikkia vaan on ikäänkuin tarve jättää joku ulkopuolelle. Se ulkopuolelle jätetty
haluaisi, että kaikki ovat yhdessä, mutta ei se toteudu. Aikuisilta naisilta se on syrjivää kohtelua kun he valkkaavat kaverinsa, jonka kanssa lähteä vaikka ruokikselle, ja yksi kolmesta jää kuin nalli kalliolle. Tai viidestä muodostuu kaksi paria. Ja se viides jää yksin.Enemmän se on ap:n lapsen kohdalla muiden lasten syy, kuin hänen lapsensa. Mieluummin niitä muita pitäisi kouluttaa tasapuolisuuteen ja muita huomioivaan käytökseen.
Juurikin näin. Täällä on tosi kylmiä ja syyllistäviä kommentteja. Huomaa, että tuollainen ulkopuolelle jättäminen on monen mielestä hyväksyttävää toimintaa, osa tekee sitä ehkä itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, lapset ovat julmia ja ankaria. Onko lapsesi ruma, lihava, kömpelö, likainen, puhetapa ärsyttävä, kimittävä, hönöttävä, onko hänellä ärsyttäviä tapoja, onko tyhmä tms? Joskus elämä vaan on.
Oikeuttaako rumuus, lihavuus, kömpelyys yms sinun mielestäsi kiusaamisen?
Aikuisimmat ja fiksuimmat meistä ymmärtävät, että ihmisiä ei arvostella eikä luokitella ulkoisten ominaisuuksien mukaan.
Kukaan ei ansaitse kiusaamista. Ei kukaan.
Minäkin veikkaan että lapsen kaveritaidoissa on jotain erikoista, as-piirrettä tai muuta. Enkä tarkoita tätä pahalla. Satuin olemaan se kaveriton lapsi jolla jokin vaan mätti niissä ystävien hankkimisessa, minua ei kiusattu tai mitään. Joitain vuosia sitten sain as-diagnoosin ja voi kun olenkin tajunnut miten pahasti normaali vuorovaikutus meni minulta ohi lapsena. Töksäyttelin asioita, en kiinnostunut samasta kuin muut ja hölötin liikaa tai liian vähän. Tunteiden säätelyni oli huonoa. Nolottaa aina aikuisena kun tajuan noita mokia jälkikäteen... vaikkapa kun pommitin yhtä luokkalaistani tekstiviesteillä puhelimen uutuudenviehätyksen takia ja vanhempani vaan kannustivat yrittämään kovemmin, jos se ei vaikka vaan huomannut niitä edellisiä viestejä. Jos lapsellasi on vaikeuksia sosiaalisissa taidoissa, asiaan kannattaa puuttua nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä tilanne. Toisaalta, kuten ei aikuisiakaan, ei lapsia voi oikein väkisin pakottaa ystäviksi. Koulussa tietenkään ei saa jättää ketään ulkopuoliseksi, mutta vapaa-ajalla on jokaisella kyllä oikeus olla niiden kanssa joiden kanssa haluaa. 10-vuotiaan kohdalla on jo hankala tilanne, se aika vähän meni jo kun vanhemmat sopivat leikkitreffejä.
Anna lapsesi nyt hyvä ihminen pelata. Sehän on todella silmiinpistävää jos joku ei pelaa ja varma tapa jäädä porukasta. Varsinkin pojilla tuntuu, että vapaa-ajalla kavereiden kanssa ollaan juuri harrastuksissa ja pelataan.
Eikö lapsi voisi aloittaa vaikka partion tai jonkin joukkuelajin? Yhteisöt vähän laajenisi jos luokassa ei kaveria ole.
Karu fakta on se, että liian "tyrkyt" ja toisaalta liian ujot jäävät herkästi ulkopuoliseksi. Näissä asioissa, etenkin jos on ujo, pitää vain uskaltaa mennä epämukavuusalueelle. Muuten on kyllä iso riski jäädä yksin. Ei kukaan lapsikaan jaksa perässä vedettävää kaveria jos tarjolla sattuu olemaan niitä muitakin.
En tiedä, onko näitä jo ehdotettu, en jaksanut lukea koko ketjua läpi:
Koulukuraattoriin ja/koulupsykologiin yhteyttä. Sieltä puhut lapsellesi viikottaisen ajan, jossa käsitellään tätä ongelmaa eikä mitään muuta, yritetään päästä ongelman juuriayyhyn käsiksi. Loppulukukauden ajaksi, eli noin kymmenen käyntiä tms. Syksyllä asiaan ei toivottavasti tarvitse enää palata. Eli ammattilaisen näkemys ja apu kehiin siis myös.
Vain yksi kaveri mukaan hoploppeihin, uimaan tms. Tämä itsestäänselvyys, muuten tosiaan räikeätä hyväksikäyttöä. Ei ole pakko perustella mitenkään tai sitten halutessaan voi keksiä syyn omasta päästä jo etukäteen valmiiksi jos sitä kysytään tai tulee puheenaiheeksi. Tai sitten voi sanoa suoraan että ei ole rahaa useammalle kustantaa tai olla rehellinen ja sanoa että haluaa mennä pienemmässä porukassa tms.
Naapurustossa sopivanikäisiä lapsia, joiden kanssa voisi leikkiä ja joita voisi kutsua kylään?
Uusia harrastuksia ja sitä kautta uusia kavereita elämään? Myös ilmaisia tai halpoja harrastuksia löytyy, eli tämän ei ole pakko maksaa maltaita. Bonusta siitä että olisi lasta kiinnostava harrastus, mutta ei välttämätöntä vaan voi olla myös puhtaasti ns. yleissivistävä tai muuten hyödyllinen harrastus.
Yhden asian haluan sanoa sinulle AP: nyt on kiire hoitaa tämä asia kuntoon, koska mitä kauemmin tätä ei hoideta kuntoon sitä todennäköisempää on, että tämä yksinäisyys ja introverttiys jää hänellä pysyväksi tavaksi olla maailmassa mikä ei todellakaan ole hyvä asia. Vielä on mahdollista yrittää vaikuttaa asiaan.
Varmista vielä, että ei kiusata. Suora ja epäsuora kiusaaminen. Tämän aiheen veisin myös koulupsykologille/kuraattorille käsittelyyn.
Perheneuvolasta jotain apua myös saatavilla tällaiseen? En tiedä, kannattaa selvittää.
Jostain toisesta yksinäisestä lapsesta seuraa omalle lapsellesi? En vain keksi, mistä tällaisia löytyisi kun eivät paljoa itsestään pidä melua.
Luokkakavereiden vanhempia yrittäisin vielä, eli vaihtaisin taktiikkaa ja laajentaisin kyselyn koskemaan myös sellaisia vähän vähemmän potentiaalisia lapsia.
Voi Voi mitä pitäisi ajatella kirjoitti:
Lapsesi taitaa olka ”erikoinen” tapaus. Hyväksyisi kohtalon ja sillä siisti.
Höpöhöpö, ei tarvitse olla isokaan vika lapsessa että tällaiseen voidaan päätyä. Sinulla on tosi huono asenne elämään ja olet todella epäkannustava ja luot toivottomuutta ympärillesi, terapiaan siitä mars. Ikään kuin tämä AP:n lapsen tilanne olisi mukamas jollain tavalla kiveenhakattu ja se olisi hänen lopullinen kohtalonsa. Ei todellakaan ole, johan tässä ketjussa on lueteltu tosi monta vinkkiä siihen miten tätä ongelmaa voisi lähteä ratkaisemaan.
Minä en nyt ota kantaa lapseesi, vaan antaisin muutaman vinkin. Tällaista olisin itse toivonut lapsena/nuorena, jos olisin ollut vastaavassa tilanteessa:
1. Älä laske lapsen sosiaalista elämää vain sen varaan, mitä omassa koululuokassa/asuinpaikassa on. Aina ei vain osu lapselle sellaisia naapureita/luokkakavereita, joiden kanssa ystävystyy. Ei kannata yrittää pakottaa sellaista, mikä ei tule luonnostaan. Tähän menee vain turhaan aikaa ja energiaa, eikä ole rakentavaa kenenkään kannalta. Lapsellekin on raskasta, jos yrittää päästä mukaan porukkaan, johon ei pääse. Koulukaverien kanssa on hyvä tulla toimeen, mutta parasta kaveria ei sieltä tarvitse löytyä.
2. Älä yritä ”ostaa” lapselle kavereita kivan tekemisen kautta. Vihoviimeinen asia on, että maksat vaikka jonkun superparkin kolmelle kaverille ja lapsellesi. Lapsesi todennäköisesti jää herkästi sivuun tuossa, kun muut ovat keskenään. Lapsi tuskin kertoisi tuota sinulle. Kaverien ”ostaminen” saattaa tehdä senkin, että lapsestasi saattaa tulla sellainen, jota muut yrittävät käytt.ää hy.vä.ksi kaverisuhteissa. ”Ville varmasti maksaa meille kokikset, onhan sen vanhemmilla varaa.” Jos joskus haluat hemmotella, voit tarjota _yhdelle_ lapsen kaverille tekemistä lapsesi kanssa.
3. Satsaa siihen, että lapsi voisi rakentaa ystävyyssuhteita muualle kuin asuinpaikkaanne. Voisiko lapsi aloittaa harrastuksen naapurikunnan puolella? Löytyisikö netin kautta joku samoista asioista kiinnostunut kaveri? On iso satsaus, jos jatkaisit tukea lapsen ystävyyssuhdetta jossain muualla ja huolehtia esim. kuskaamisesta. Sanoit asuvanne Turun seudulla. Tuohan on loistava sijainti, kun alueella on paljon kuntia, eivätkä välimatkat ole mahdottomia! Voisiko lapsi löytää harrastuksen Turusta tai jos asutte vaikka Kaarinassa tai Raisiossa?
4. Kun yläkouluaika lähestyy, niin pohtikaa, kannattaako lapsen mennä ns. lähikouluun vai kannattaisiko hakeutua toiseen kouluun/hakea jollekin erikoisluokalle. Koulun vaihtaminen antaa usein mahdollisuuden löytää uusia kavereita, jos luokalla on muitakin uusia. Ja vaikkei kauemmas kouluun hakeutuisikaan, niin yläkoulussa saattaa luokkajako mennä uusiksi ja luokalle tulla ihan uusia kavereita.
P.S. Hienoa, kun tässä ketjussa on monia äitejä, jotka toivovat lapsen löytävän kavereita ja haluatte tukea lastanne asiassa.<3
Tuo luokkakavereiden vanhemmille soittelu ei välttämättä ole oikeasti kovin hyvä idea. Ei vanhemmat enää tuon ikäisillä päätä lasten puolesta leikkikavereita. Voi toki väkisin painostaa lapsen kerran pari kutsumaan toisen kylään, mutta enemmän siinä on riski yksinäisen joutua silmätikuksi, että miksi pakotetaan sen tai tämän kanssa olemaan kun haluaisin olla omien kavereiden kanssa. Kyllä sen pitäisi lähteä lapsista itsestään sen halun olla yhdessä.
Sanoisin, että jos ei vuosiin ole luokasta hengenheimolaista löytynyt, se kortti on jo käännetty. Pääasia ettei kiusata. Uusia kavereita pitäisi lähteä etsimään laajentamalla kontaktien määrää kokonaan uusiin. Pari uutta harrastusta? Peliporukat? Jopa luokan tai koulun vaihto ääritilanteessa?
Vanhemmat opettavat. Menette johonkin leikkipaikalle istumaan ja selostat mitä kauempana olevat lapset tekevät. Osoitat vastavuoroista toimintaa ja toisen huomioimista. Kysyt lapseltasi kysymyksiä toisten lasten käytöksestä. Tällä aloitatte.