Lue keskustelun säännöt.
Lapsi tulee torjutuksi ikäistensä joukossa
Mikä neuvoksi
16.02.2022 |
Miten tulisi suhtautua, kun lapsi itse haluaisi olla ikäistensä kaveri, mutta kaverit kerta toisensa jälkeen torjuvat?
Eivät tule pyydettäessä kylään. Eivät ota lastani kylään. Koskaan ei sovi, vaikka milloin ehdottaa.
Jos järjestetään jotain erikoista, kuten HopLoppia, Superparkkia, elokuvareissuja, vesipuistoa, Mäkkäriä jne. niin niihin kyllä löytyy heti liuta kavereita mukaan. Kyselevät vielä perään, että milloin mennään uudestaan. (tietysti meidän kustannuksella.)
Mutta en haluaisi aina "ostaa" lapselleni kavereita. Hänellä ei ole sisaruksia, eikä serkkuja, eikä yhtään ystävää, jolle voisi soittaa tai nähdä vapaa-aikana. Hän on jo 10 vuotias, mutta koulustakaan ei ole kavereita löytynyt, paitsi juurikin jos kutsutaan johonkin erikoisempaan mukaan. Tällöinkin yleensä kutsuttu kaveri haluaa vielä pari muutakin kaveria mukaan, jolloin ovat sittenkin enemmän keskenään, kuin minun lapseni kanssa.
Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä?
Ollaan aikaisemmin otettu 2-4 luokkatoveria HopLoppiin, joten nyt tuntuu hassulta sanoa, että vain yksi pääsee mukaan. Tuo hyväksikäyttö minulla harmittaa. Silti haluaisin, että lapsellani olisi seuraa, ettei tarvitisi yksinään mennä vaikkapa vesipuistoon.
Aiheesta oli joku juttukin taannoin Hesarissa, mutta on maksumuurin takana.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000008349342.html
Muistaako kukaan lukeneensa? Osaatko kertoa lastenpsykiatrin mielipiteen?
Lapsi sanoo, että häntä EI kiusata koulussa ja välitunnilla on joskus yksin ja joskus hengailee porukassa.
Tähän puututtiin 1. ja 2. -luokalla ja koetettiin saada opettajan johdolla kavereita. Siitä lähti nuo "sirkushuvit" liikkeelle, että jos sitä kautta saisi. Nyt ei enää ole koulussa puhuttu, mutta kiva-tunteja kuitenkin on säännöllisesti ja niissä sanotaan, että ketään ei saa jättää yksin. Olen myös laittanut viestiä yhden lapsen äidille ja jutellut toisen kanssa, että kaivataan kaveria, ja voisiko hänen lapsensa joskus tulla käymään tai tulisivatko koko perhe meille tms. Ei ole johtanut mihinkään.
Olemme ihan tavallinen keskiluokkainen perhe ja meillä on ihan tavallinen, siisti koti.
Minusta lapseni on ihan tavallinen. Tykkää monenlaisesta harrastuksesta, mutta ei loista missään. Keskiverto hyvä koululainen saa kaikesta 8 ja mieliaineista 9. Ehkä toisia herkempi jossain mielessä. Kun ei ole kavereita mihinkään, niin harrastaa yksinään jotain juttuja, mistä kaverit eivät ole nähtävästi kiinnostuneet. Nyt on alkanut nuo tietokonepelit ja tiktokit kiinnostamaan siinä määrin, että minua jo huolestuttaa. Aikaisemmin oli itsekin sitä mieltä, että mieluummin harrastaa liikuntaa tai vaikkapa piirtää, mutta nyt on suunta toinen.
Ei ole arka, vaan mielellään juttelee jne. Mutta ystävänpäivänä ei tullut yhtään viestiä, eikä kukaan toivottanut koulussa. Eikä saanut yhtään ystävänpäiväkorttia, mitä luokkalaiset olivat toisilleen kirjoittaneet. Itse oli kirjoittanut monta ja kaverit saivat 5-20 korttia. Minun lapseni ei YHTÄÄN.
Äidin sydäntä raastaa ja itken itseni uneen.
Apua, vertaistukea?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Miksi ylipäätään olet kutsunut kavereita maksulliseen hauskanpitoon ja opettanut etenkin näille, että kun ottaa kutsun vastaan, niin "Maxin vanhemmat" kyllä maksavat myös heidän kavereittensa kulut. Tuohan on pelkästään typerää! Oma lapsesi jää sivuun ja liuta lapsia pitää hauskaa, kun sinä maksat.
Joku lapsessasi ärsyttää muita, ei välttämättä mikään tiedostettu tai tahallinen asia. Harmillista, mutta kavereita voi hankkia muualtakin kuin koulusta.
PS. ärsyttävintä, mitä äitinä tiedän, on jokun toisen vanhemman soitto, että sun lapsen pitää olla mun lapsen kaveri.
Minä taas kolmen lapsen äitinä olen tosi iloinen, jos tulee soittoja tai yhteydenottoja, että joku lapsen päiväkotiryhmässä tai koululuokalla kaipaa kaveria.
Se osoittaa, että lastemme kaveritaitoihin luotetaan, ja että myös vastapuolella on ihmisiä, jotka ovat valmiita käyttämään aikaa ja energiaa lastensa sosiaalisiin suhteisiin.
Erikseen sitten ovat ne ”sosiaalisesti lahjakkaat” lapset, jotka itse huolehtivat kaverisuhteistaan eskari-iästä alkaen ja usein ovat kaikki iltapäivät ulkona nenät valuen, milloin kenenkin luokse menossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tietokonepelit ja tiktokit kauhistuttaa sinua? Voisiko se pelaamattomuus olla osa kaveriporukan ulkopuolelle tipahtamista? Itselläni on tuon ikäluokan lapsilla ja varsinkin pojilla pelit on tosi isossa roolissa yhteistä tekemistä. Pelaavat erilaisia moninpeli/roolipelejä pleikalla/tietsikalla/puhelimella. Saattaa vaikka 5 luokan poikaa pelata yhdessä yhtä aikaa samaa peliä. Siinä jos missä tiimityötaidot paranee. Välillä pelaavat myös piilosta ym niissä peleissä, niin ne leikit vain muuttuu.
Minun kokemukseni tuon ikäisistä pojista taas on se, että saattavat arjessa pitkästyessään näpytellä kännykkäpelejä, mutta yhdessäolo kaverien kanssa on aina ihan muuta: jalkapalloa, musiikin tai animaatioiden tekoa, legoilla rakentamista.
Olen tosi tyytyväinen, että ainakin meidän lasten kaveripiirissä asia on näin. Aika huonokuntoisiksi ja toistaitoisiksi kasvavat pojat, jos piiloleikkikin tapahtuu vain tietokonepeleissä.
Vaikka pelaavat paljon porukalla niin ei se meillä ainakaan tarkoita sitä että se sulkisi myös ulkoilun ja muun yhteisen tekemisen, mutta kyllä omien lapsien kaveripiirissä ne pelit on isossa roolissa ja kaveri jotka eivät pelaa ovat kyllä auttamatta ulkona isosta osasta toisten lasten maailmaa. Esim jos ovat meillä kylässä, saattavat leikkiä pihalla, hyppiä trampalla, pelata, mennä ulos, kuvata YouTube tms videoita ja tehdä läksyjä yhdessä, taas pelata jne.
Pääsen seuraamaan tätä hyvin lähietäisyydeltä koska olen etätöissä ja lapset kavereineen ovat usein meillä kylässä koulun jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tietokonepelit ja tiktokit kauhistuttaa sinua? Voisiko se pelaamattomuus olla osa kaveriporukan ulkopuolelle tipahtamista? Itselläni on tuon ikäluokan lapsilla ja varsinkin pojilla pelit on tosi isossa roolissa yhteistä tekemistä. Pelaavat erilaisia moninpeli/roolipelejä pleikalla/tietsikalla/puhelimella. Saattaa vaikka 5 luokan poikaa pelata yhdessä yhtä aikaa samaa peliä. Siinä jos missä tiimityötaidot paranee. Välillä pelaavat myös piilosta ym niissä peleissä, niin ne leikit vain muuttuu.
Minun kokemukseni tuon ikäisistä pojista taas on se, että saattavat arjessa pitkästyessään näpytellä kännykkäpelejä, mutta yhdessäolo kaverien kanssa on aina ihan muuta: jalkapalloa, musiikin tai animaatioiden tekoa, legoilla rakentamista.
Olen tosi tyytyväinen, että ainakin meidän lasten kaveripiirissä asia on näin. Aika huonokuntoisiksi ja toistaitoisiksi kasvavat pojat, jos piiloleikkikin tapahtuu vain tietokonepeleissä.
Vaikka pelaavat paljon porukalla niin ei se meillä ainakaan tarkoita sitä että se sulkisi myös ulkoilun ja muun yhteisen tekemisen, mutta kyllä omien lapsien kaveripiirissä ne pelit on isossa roolissa ja kaveri jotka eivät pelaa ovat kyllä auttamatta ulkona isosta osasta toisten lasten maailmaa. Esim jos ovat meillä kylässä, saattavat leikkiä pihalla, hyppiä trampalla, pelata, mennä ulos, kuvata YouTube tms videoita ja tehdä läksyjä yhdessä, taas pelata jne.
Pääsen seuraamaan tätä hyvin lähietäisyydeltä koska olen etätöissä ja lapset kavereineen ovat usein meillä kylässä koulun jälkeen.
Kaveripiirejä on erilaisia, onneksi. Omien lasteni porukassa ei pelaamaton jää mistään paitsi, ja hyvä niin.
Toivottavasti myös ap:n lapsi löytää kaltaisiaan kavereita. Kannustakaa kaikki lapsianne opettelemaan kaveritaitoja ja myös ottamaan porukkaan niitä, jotka eivät välttämättä tee 1:1 samoja asioita koko ajan. Se avartaa aina maailmankatsomusta, suuntaan ja toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa opettaa lapselle vuorovaikutustaitoja ja puhua koulupsykologille ,että tutkii mikä lapsestasi on vikana.
Ei lapsessa mitään vikaa ole.Ei ole vaan samanhenkisiä ihmisiä sattunut kohdalle.
Tämä. Jos on itse rauhallinen introvertti ja luokkakaverit ekstrovertteja, jotka aina menossa, tai päinvastoin, herkästi jää ulkopuolelle. Tai jos on ujo (huom. ei ole sama asia kuin introvertti), eikä uskalla/kehtaa tuppautua seuraan väkisin, vaan seuraa sitten muita sivusta. Eikä sekään tee vaikutusta, että tuppautumalla tuppautuu väkisin seuraan ja ripustautuu liikaa, niin kuin joku muu oli kirjoittanut.
Tässäkin parasta olisi kultainen keskitie, tai sitten hyvällä tuurilla löytää toisen samanlaisen, jonka kanssa on sitten kuin paita ja peppu. Ei se määrä, vaan laatu.
Missäpäin asutte?
Mun 10v poika kaipaisi kaveria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule onko nyt kyse tytöstä vai pojasta? Pojat pelaa paljon tietokoneilla ja sitä kautta pitää yhteyttä. Samoin liikkuu monesti useamman kaverin ryhmässä. Eikä pojat todellakaan ole laittamassa mitään ystävänpäiväviestejä toisilleen. Näin meillä.
Ja minä olen surutta myös "lahjonut" lasten kavereita :D Otan ne tärkeinä ystävinä ja sitä kautta ovat pysyneet porukassa myös. Poikien kohdalla tuntuu toimivan pieni lahjonta. Mutta ei 10v. enää missä hoplopissa käy. Vie ne super parkkiin ja elokuviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut, varsinkin tytöt, ovat jo pienestä pitäen valikoivia. Jättävät tahallaan jonkun ulkopuolelle. Joskus joukon "johtaja" määrää, kuka saa tulla mukaan.
Monet ovat aikuisenakin samanlaisia, eivät huomioi kaikkia vaan on ikäänkuin tarve jättää joku ulkopuolelle. Se ulkopuolelle jätetty
haluaisi, että kaikki ovat yhdessä, mutta ei se toteudu. Aikuisilta naisilta se on syrjivää kohtelua kun he valkkaavat kaverinsa, jonka kanssa lähteä vaikka ruokikselle, ja yksi kolmesta jää kuin nalli kalliolle. Tai viidestä muodostuu kaksi paria. Ja se viides jää yksin.
Enemmän se on ap:n lapsen kohdalla muiden lasten syy, kuin hänen lapsensa. Mieluummin niitä muita pitäisi kouluttaa tasapuolisuuteen ja muita huomioivaan käytökseen.
Vierailija kirjoitti:
Missäpäin asutte?
Mun 10v poika kaipaisi kaveria.
Turun seudulla asutaan.
Missäpäin te? Ja mistä ylipäätään yksinäisten lasten vanhemmat löydätte lapsille kavereita, jos eivät itse löydä? Jotenkin tuntuu, että kun minunkin juureni ovat Kainuussa, niin en ole itsekään täysin kotiutunut tänne, enkä saanut läheisiä ystäviä. Lapsi on kuitenkin käynyt jo päiväkotia täällä, joten siitä ei voi olla kyse.
Miten niitä kaveritaitoja opetetaan ja opitaan, kun ei niitä kavereita ole? Luulin, että oppii päiväkodissa ja koulussa. Ei taida olla erillista ainetta sellaiseen, vaikka olisikin tärkeää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan vastannut. Miten niitä kaveritaitoja voi harjoitella, kertoisiko joku?
Taas meni viikonloppu, eikä yhtään kaveria.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katso peiliin.
Olen katsonutkin, monta kertaa.
Parhaani olen yrittänyt lapsen kasvatuksessa.
Jotain en ole osannut ja siksi kysyn nyt täällä neuvoa.
-Tai ehkä se on vain sattumaa, jos lapsi olisi sattunut syntymään isompaan perheeseen, niin olisihan hänellä luonnostaan kavereita.
ap
Älä syytä itseäsi. Lapset on erilaisia. Mainitsit, että lapsi on herkkä. Googlaa "erityisherkkyys". Se voi olla syy lapsesi "erilaisuuteen".
Kun vaan se yksi hyvä kaveri jostain löytyisi ❤️ Onko harrastuksen kautta mahdollista etsiä kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä todella toivoisi, että ihan jokaiselle lapselle löytyisi ainakin yksi ystävä, tai edes kaveri. Voin vain kuvitella, miten raastavaa tuollainen on vanhemman näkökulmasta 😢
Mutta samaan aikaan ”syy” siihen kaverittomuuteen voi ikävä kyllä olla lapsessa itsessään. Meidän lapsen luokalla on yksi tyttö, jolla on varsin omituiset jutut ja joka on melko syrjäänvetäytyvä. Jo päiväkodissa tästä tytöstä aisti, että hän on vähän erikoinen, ja hän jäikin helposti ulkopuolelle leikeistä. Tyttö vaikuttaa olevan jotenkin ihan eri aaltopituudella kuin muut eikä ilmeisesti kykene juttelemaan sellaisista asioista, jotka muita samanikäisiä kiinnostaisivat. Jää helposti jumittamaan omiin kiinnostuksenkohteisiinsa ja pitää niistä pitkiä monologeja jne. Jotenkin sellainen vastavuoroisuus puuttuu hänen käytöksestään.
Pienempänä meidän lapsi kuitenkin aina välillä leikki tämän tytön kanssa, kun järjestettiin erikseen leikkitreffejä, yleensä tytön vanhempien aloitteesta. Leikkitreffien yhteydessä huomasin, että tytön äiti se vasta erikoinen onkin (vahvoja asperger-piirteitä, jotka ovat ilmeisesti periytyneet äidiltä tyttärelle). Vähän ajan päästä meidän lapsi sanoi ihan suoraan, ettei jaksaisi enää tuon tytön seuraa, kun hänen kanssaan on vaan niin älyttömän tylsää.
Minua surettaa tämä tilanne, sillä sääliksi käy tyttöä, jolle ei vaan löydy kavereita. Samaan aikaan en halua pakottaa omaa lastani hengaamaan tämän tytön kanssa, koska on ilmiselvää, ettei heillä ole mitään yhteistä eikä lapseni nauti yhtään tuon tytön seurasta.
En osaa oikein antaa mitään neuvoa, mutta JOS ap:n lapsen kohdalla olisi jostain tällaisesta asperger-piirteisyydestä kyse, niin voisiko kaveri löytyä jostain toisesta asperger-lapsesta? Luulisi, että netissä olisi ryhmiä, joiden kautta yhteys voisi löytyä.
En minäkään usko, että kyse olisi siitä ettei vaan ole löytynyt riittävän "samanhenkisiä ihmisiä"- lapsille riittää yhteiseksi tekijäksi ihan se että on samalla luokalla tai että omistaa samanlaiset lenkkarit. Itselläkin oli ja on aina ollut vaikeuksia saada kavereita, ja en kyllä kouluaikoja muistellessa yhtään tätä ihmettele, sillä käytökseni oli kyllä hyvin outoa, mikä jälkeenpäin pääteltynä johtui siitä että olin jo tuolloin mt ongelmainen.
Eli minäkin uskon että vika on lapsessa= ei siinä, millainen hän on ihmisenä, vaan miten hän käyttäytyy. Vaikka olisi autismia tai muita vaikeuksia, niin silloinkin voi normaalia käyttäytymistä opetella.
Ja kyse voi olla ihan vaan siitäkin, ettei hän tosiaan vain tiedä, miten toisten lasten kanssa kuuluu käyttäytyä. Onko sinulla ap millaiset sosiaaliset taidot?
Nämä ovat tosi vaikeita juttuja. Oma nuorimmaiseni (nyt 12v) on aina ollut hyvin suosittu poika. Olen tietoisesti käyttänyt häntä tukemaan sosiaalisesti kömpelön adhd-luokkakaverin asemaa. Poika on kutsuttu meille, ja omaa poikaa on viety heille leikkimään. Olen rohkaissut omaa poikaani hyväksymään toisen erilaisuuden, puolustamaan häntä ja ottamaan hänet mukaan, vaikka hommat eivät aina sujukaan. Oma poikani on niin suosittu, että hänellä on tähän varaa, mutta kaikilla ei ole, koska "pöljä" kaveri laskee omaakin statusta. Meidän tapauksessa oman poikani osoittama hyväksyntä on selkeästi auttanut tätä adhd-lasta nostamaan omaa statustaan ja tulemaan paremmin hyväksytyksi.
Tämä kuulostaa ehkä itsen ja oman lapsen kehumiselta, mutta toisen tyttären yksinäisyyden kautta olen saanut riipaisevasti kokea myös sen toisen puolen.
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi on ehkä jäänyt sivummalle kun kaverporukat alkoivat muodostua koulun alussa. Tästä on voinut alkaa kierre jossa lapsesi on se, jota ei aktiivisesti hyljeksitä, mutta ei ole porukassa mukana. Suosituksena on yrittää löytää harrastuksia tai vaikka naapurustosta kavereita. Toinen vaihtoehto voi olla syystä tai toisesta huonoit kaveritaidot, jossa tahattomasti vaikuttaa töykeältä tai muuten ei "osaa" olla porukassa.
Tämä. Koulun alku on älyttömän tärkeä vaihe nimenomaan siinä, että silloin muodostuvat kaveriporukat. Hyvä opettaja tiedostaa tämän ja osaa tukea&auttaa jokaista oppilasta löytämään paikkansa luokkayhteisössä, mutta tarvitaan tässä vanhempienkin aktiivisuutta.
Ap vaikuttaa kyllä yrittäneen parhaansa, eli voi tosiaan olla, ettei lapsi vaan ole löytänyt samanhenkisiä kavereita omalta luokaltaan. Minäkään en osaa tässä muuta ehdottaa, kuin harrastuksiin panostamista. Partio on hyvä harrastus, josta moni on löytänyt elinikäisiä ystäviä. Samoin kaikki joukkuelajit on sellaisia, että jos kyseisestä lajista tykkää, niin kavereita saa varmasti.
Sen ”piikkiin” en laittaisi mitään (eikä ap ole niin tehnytkään, kunhan vaan totean), että on ainoa lapsi, introvertti ja herkkä luonteeltaan. Niin on meidänkin tyttö 8v., mutta vastoin kaikkia etukäteispelkojani on aina löytänyt paikkansa ja kavereita päiväkodissa, harrastuksissa ja koulussa. Osin se on ollut kiinni fiksuista aikuisista em. paikoissa (opettajat, valmentajat), osin jostakin sisäisestä vahvuudesta ja hyvästä itsetunnosta, joka hänellä selkeästikin on, vaikka ulospäin saattaa vaikuttaa ujolta introvertiltä.
Olen toisaalta huomannut myös sen, miten tärkeää on antaa lapselle tilaa olla oma itsensä ja olla ”luokittelematta” häntä mihinkään luonne-, persoonallisuus- tms. kategoriaan. Ylihuolehtiva ja -suojeleva vanhempi saattaa helposti tehdä näin ja ”yliyrittämisellä” ja huolestuneisuudellaan (jonka lapsi vaistoaa herkästi!) pahentaa tilannetta. Anna siis lapsellesi riittävästi tilaa ap, kuuntele häntä herkällä korvalla ja tue hänen mielenkiinnon kohteitaan, oli ne sitten omasta mielestäsi miten ”hyviä” tahansa. Tuossa tilanteessa ja lapsen ikä huomioiden antaisin myös tietokonepelaamiselle (jos sisältää jotakin interaktiota ikätovereiden kanssa) ja somelle mahdollisuuden, niidenkin kautta voi löytyä niitä kaivattuja ystäviä (yksikin todellinen sellainen voi riittää
Onhan ap lapsesi ns kepeä lapsi? Eli ei kerro esim rahaongelmia, vanhempien ongelmia kavereilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ylipäätään olet kutsunut kavereita maksulliseen hauskanpitoon ja opettanut etenkin näille, että kun ottaa kutsun vastaan, niin "Maxin vanhemmat" kyllä maksavat myös heidän kavereittensa kulut. Tuohan on pelkästään typerää! Oma lapsesi jää sivuun ja liuta lapsia pitää hauskaa, kun sinä maksat.
Joku lapsessasi ärsyttää muita, ei välttämättä mikään tiedostettu tai tahallinen asia. Harmillista, mutta kavereita voi hankkia muualtakin kuin koulusta.
PS. ärsyttävintä, mitä äitinä tiedän, on jokun toisen vanhemman soitto, että sun lapsen pitää olla mun lapsen kaveri.
Minä taas kolmen lapsen äitinä olen tosi iloinen, jos tulee soittoja tai yhteydenottoja, että joku lapsen päiväkotiryhmässä tai koululuokalla kaipaa kaveria.
Se osoittaa, että lastemme kaveritaitoihin luotetaan, ja että myös vastapuolella on ihmisiä, jotka ovat valmiita käyttämään aikaa ja energiaa lastensa sosiaalisiin suhteisiin.
Erikseen sitten ovat ne ”sosiaalisesti lahjakkaat” lapset, jotka itse huolehtivat kaverisuhteistaan eskari-iästä alkaen ja usein ovat kaikki iltapäivät ulkona nenät valuen, milloin kenenkin luokse menossa.
Meillä lapsi saa valita kaverinsa itse. Äiti ei yritä pakottaa kaveriksi tyypille, jonka kanssa ajatusmaailma ei yksinkertaisesti natsaa ja joka kaiken lisäksi yleensä ei saa kavereita siksi, että pyrkii määräilemään.
Miksi ylipäätään olet kutsunut kavereita maksulliseen hauskanpitoon ja opettanut etenkin näille, että kun ottaa kutsun vastaan, niin "Maxin vanhemmat" kyllä maksavat myös heidän kavereittensa kulut. Tuohan on pelkästään typerää! Oma lapsesi jää sivuun ja liuta lapsia pitää hauskaa, kun sinä maksat.
Joku lapsessasi ärsyttää muita, ei välttämättä mikään tiedostettu tai tahallinen asia. Harmillista, mutta kavereita voi hankkia muualtakin kuin koulusta.
PS. ärsyttävintä, mitä äitinä tiedän, on jokun toisen vanhemman soitto, että sun lapsen pitää olla mun lapsen kaveri.