Lue keskustelun säännöt.
Lapsi tulee torjutuksi ikäistensä joukossa
Mikä neuvoksi
16.02.2022 |
Miten tulisi suhtautua, kun lapsi itse haluaisi olla ikäistensä kaveri, mutta kaverit kerta toisensa jälkeen torjuvat?
Eivät tule pyydettäessä kylään. Eivät ota lastani kylään. Koskaan ei sovi, vaikka milloin ehdottaa.
Jos järjestetään jotain erikoista, kuten HopLoppia, Superparkkia, elokuvareissuja, vesipuistoa, Mäkkäriä jne. niin niihin kyllä löytyy heti liuta kavereita mukaan. Kyselevät vielä perään, että milloin mennään uudestaan. (tietysti meidän kustannuksella.)
Mutta en haluaisi aina "ostaa" lapselleni kavereita. Hänellä ei ole sisaruksia, eikä serkkuja, eikä yhtään ystävää, jolle voisi soittaa tai nähdä vapaa-aikana. Hän on jo 10 vuotias, mutta koulustakaan ei ole kavereita löytynyt, paitsi juurikin jos kutsutaan johonkin erikoisempaan mukaan. Tällöinkin yleensä kutsuttu kaveri haluaa vielä pari muutakin kaveria mukaan, jolloin ovat sittenkin enemmän keskenään, kuin minun lapseni kanssa.
Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä?
Ollaan aikaisemmin otettu 2-4 luokkatoveria HopLoppiin, joten nyt tuntuu hassulta sanoa, että vain yksi pääsee mukaan. Tuo hyväksikäyttö minulla harmittaa. Silti haluaisin, että lapsellani olisi seuraa, ettei tarvitisi yksinään mennä vaikkapa vesipuistoon.
Aiheesta oli joku juttukin taannoin Hesarissa, mutta on maksumuurin takana.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000008349342.html
Muistaako kukaan lukeneensa? Osaatko kertoa lastenpsykiatrin mielipiteen?
Lapsi sanoo, että häntä EI kiusata koulussa ja välitunnilla on joskus yksin ja joskus hengailee porukassa.
Tähän puututtiin 1. ja 2. -luokalla ja koetettiin saada opettajan johdolla kavereita. Siitä lähti nuo "sirkushuvit" liikkeelle, että jos sitä kautta saisi. Nyt ei enää ole koulussa puhuttu, mutta kiva-tunteja kuitenkin on säännöllisesti ja niissä sanotaan, että ketään ei saa jättää yksin. Olen myös laittanut viestiä yhden lapsen äidille ja jutellut toisen kanssa, että kaivataan kaveria, ja voisiko hänen lapsensa joskus tulla käymään tai tulisivatko koko perhe meille tms. Ei ole johtanut mihinkään.
Olemme ihan tavallinen keskiluokkainen perhe ja meillä on ihan tavallinen, siisti koti.
Minusta lapseni on ihan tavallinen. Tykkää monenlaisesta harrastuksesta, mutta ei loista missään. Keskiverto hyvä koululainen saa kaikesta 8 ja mieliaineista 9. Ehkä toisia herkempi jossain mielessä. Kun ei ole kavereita mihinkään, niin harrastaa yksinään jotain juttuja, mistä kaverit eivät ole nähtävästi kiinnostuneet. Nyt on alkanut nuo tietokonepelit ja tiktokit kiinnostamaan siinä määrin, että minua jo huolestuttaa. Aikaisemmin oli itsekin sitä mieltä, että mieluummin harrastaa liikuntaa tai vaikkapa piirtää, mutta nyt on suunta toinen.
Ei ole arka, vaan mielellään juttelee jne. Mutta ystävänpäivänä ei tullut yhtään viestiä, eikä kukaan toivottanut koulussa. Eikä saanut yhtään ystävänpäiväkorttia, mitä luokkalaiset olivat toisilleen kirjoittaneet. Itse oli kirjoittanut monta ja kaverit saivat 5-20 korttia. Minun lapseni ei YHTÄÄN.
Äidin sydäntä raastaa ja itken itseni uneen.
Apua, vertaistukea?
Kommentit (63)
Lapsesi kaveritaidot eivät ole kunnossa. Hän ei ilmeisesti pysty luomaan tai ylläpitämään kaverisuhteita. Näiden taitojen kehittämisessä on nyt todella kiire, muuten yksinäisyys jatkuu läpi yläkoulun ja jopa loppu elämän. Täälläkin palstalla on ihmisiä, jotka ovat kertoneet koko elämän kestäneestä kaverittomuudesta.
Yksinäisyys ei introverttia välttämättä haittaa vielä silloin, kun asutaan kotona. Itsekseen muuttamisen jälkeen kaverittomuus onkin täydellistä. Ihmisten seuraa ei ehkä ole töissäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan lapsella ainakin vähän autismikirjon piirteitä? Onko tätä tutkittu tai asia noussut esiin muuten?
Miksi tietokonepelit ja tiktokit kauhistuttaa sinua? Voisiko se pelaamattomuus olla osa kaveriporukan ulkopuolelle tipahtamista? Itselläni on tuon ikäluokan lapsilla ja varsinkin pojilla pelit on tosi isossa roolissa yhteistä tekemistä. Pelaavat erilaisia moninpeli/roolipelejä pleikalla/tietsikalla/puhelimella. Saattaa vaikka 5 luokan poikaa pelata yhdessä yhtä aikaa samaa peliä. Siinä jos missä tiimityötaidot paranee. Välillä pelaavat myös piilosta ym niissä peleissä, niin ne leikit vain muuttuu.
Kannattaa opettaa lapselle vuorovaikutustaitoja ja puhua koulupsykologille ,että tutkii mikä lapsestasi on vikana.
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi kaveritaidot eivät ole kunnossa. Hän ei ilmeisesti pysty luomaan tai ylläpitämään kaverisuhteita. Näiden taitojen kehittämisessä on nyt todella kiire, muuten yksinäisyys jatkuu läpi yläkoulun ja jopa loppu elämän. Täälläkin palstalla on ihmisiä, jotka ovat kertoneet koko elämän kestäneestä kaverittomuudesta.
Yksinäisyys ei introverttia välttämättä haittaa vielä silloin, kun asutaan kotona. Itsekseen muuttamisen jälkeen kaverittomuus onkin täydellistä. Ihmisten seuraa ei ehkä ole töissäkään.
Kyllä introvertillä voi hyvinkin olla kavereita ja ystäviä,usein elinikäisiä.Riippuu ihan siitä,sattuuko samanhenkisiä ihmisiä kohdalle.Ihan niinkuin ekstroverteilläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukulaispoika siitä ujoimmasta päästä. Sivuunvetäytyvä .Hänet taisi pelastaa hänen matematiikan osaaminen ,kun auttoi aina luokkakavereja . Olin itsekin huolissani. Sisäänpäin kääntynyt.
Nyt huipputyö ja koulutetaan eteenpäin firman kautta. Ulkomaat ym kierroksissa. Ihana lapsi, malliesimerkki, mutta ei ole rämäpäinen ollut koskaan.
Onko se rämäpäisyys meriitti? Vai mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa opettaa lapselle vuorovaikutustaitoja ja puhua koulupsykologille ,että tutkii mikä lapsestasi on vikana.
Ei ole vika.Voi johtua ujoudesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa opettaa lapselle vuorovaikutustaitoja ja puhua koulupsykologille ,että tutkii mikä lapsestasi on vikana.
Ei lapsessa mitään vikaa ole.Ei ole vaan samanhenkisiä ihmisiä sattunut kohdalle.
Tuttua, paitsi että minua lisäksi kiusattiin koko ala-aste.
Yksi syy oli, että olin kiinnostunut asioista, jousta kukaan muu ei ollut ja en ollut kiinnostunut muita kiinnostavista asioista.
Tahdoin myös höpöttää kiinnistuksenkohteistani kaikille, vaikka ketään ei kiinnostanut.
Eipä ketään voi kaveriksi pakottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vähän samaa kuudesluokkalaisen kanssa. Tuntuu, että seura kelpaa silloin, kun viedään kaupunkiin uimaan, laskettelemaan tai elokuviin. Ilmeisesti muiden lasten vanhemmat eivät ole niin halukkaita ajelemaan 45km päähän huvituksiin. Kotokylällä ei kavereita näy, eikä kuulu. Meillä on pikkusisar vasta taapero, joten hänestä ei seuraksi ole. Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että tuntuu hyväksikäytöltä ja äitinä raastaa sydäntä, että miksi lapseni seura ei muutoin kelpaa. Synttäreille kyllä tullaan, kun on kaikkea herkkua tarjolla. Kukaan ei kutsu esim. yökylään tai viihdy meillä, ei edes ole sellaista, ketä pyytäisi yökylään. Viimeksi lapsella on käynyt meillä kotona kaveri syksyllä. Yhden kerran on tässä välissä itse käynyt jonkun luona pari tuntia. Ei meillä ole mitään autismeja tms. Ihan normaali reipas lapsi.
Lapsesi on ehkä jäänyt sivummalle kun kaverporukat alkoivat muodostua koulun alussa. Tästä on voinut alkaa kierre jossa lapsesi on se, jota ei aktiivisesti hyljeksitä, mutta ei ole porukassa mukana. Suosituksena on yrittää löytää harrastuksia tai vaikka naapurustosta kavereita. Toinen vaihtoehto voi olla syystä tai toisesta huonoit kaveritaidot, jossa tahattomasti vaikuttaa töykeältä tai muuten ei "osaa" olla porukassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tarkoita tätä pahalla, mutta jotain lapsessasi on erilaista, ärsyttävää. Esimerkiksi voisiko hän miellyttää liikaa kavereita? Tai onko hän liian päällekäyvä, tulee ns. liikaa iholle? Ainoa lapsi niin osaako ottaa muut ihmiset huomioon?
Vaikea selittää, mutta työssäni päiväkodissa näkee jo pieniä lapsia joille ei oikein löydy kavereita. Heissä on jotain erilaista eikä se tarvitse olla mikään iso asia.
Mikä lastasi kiinnostaa, voisiko löytyä uusi harrastus ja sitä kautta mahdollisesti löytyisi samanhenkisiä kavereita?
Mites harrastukset?
Meillä on vähän samaa, mutta partioharrastuksen kautta lapsi on saanut yhteyttä muihin. Hän on viihtynyt aina enemmän aikuisten seurassa ja on kiinnostunut enemmänkin asioista kuin ihmisistä. Jotakin neurokirjon juttuja on, huomaan, että sosiaaliset tilanteet myös uuvuttavat.
Lapsi ei tee koskaan itse aloitetta kavereiden tapaamiseksi, mutta meidän vanhempien kanssa touhuaa mielellään. On älykäs, ehkä se rajoittaa ikäisten kanssa kommunikointia. Sisarus on taas sosiaalinen, hänen ja kavereidensa mukana pääsee toisinaan myös touhuamaan porukassa.
Maalaiskoulussa ilmapiiri on onneksi hyvä.
Ja ihan turhaan trollit syyllistätte kasvatuksesta. Lasten luonteet ovat todella vaihtelevia ihan luonnostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi kaveritaidot eivät ole kunnossa. Hän ei ilmeisesti pysty luomaan tai ylläpitämään kaverisuhteita. Näiden taitojen kehittämisessä on nyt todella kiire, muuten yksinäisyys jatkuu läpi yläkoulun ja jopa loppu elämän. Täälläkin palstalla on ihmisiä, jotka ovat kertoneet koko elämän kestäneestä kaverittomuudesta.
Yksinäisyys ei introverttia välttämättä haittaa vielä silloin, kun asutaan kotona. Itsekseen muuttamisen jälkeen kaverittomuus onkin täydellistä. Ihmisten seuraa ei ehkä ole töissäkään.
Meillä on tytöllä täsmälleen sama tilanne, mutta ikää on jo vähän enemmän. Epäilen että vikaa on myös hänessä, kun kaverisuhteet eivät kestä. Lapsi on ripustautuvaa sorttia ja heti alkaa yletön liioittelu ja takertuminen jos joku kaveri on hetken ajan. Se uusin ehdokas on heti "paras kaveri" ja sitä pitää olla koko ajan pommittelemassa viesteillä jne. Samaa ripustautumista on havaittavissa myös kotoa muuttaneen isosiskon suuntaan.
Ei ap kaikki saa ystäviä. Itse olin kuin lapsesi ja vielä näin kohta viisikymppisenä ilman ystävää. Se pitää vaan hyväksyä. Valis
Lastenlapsissa 2 veljestä - toisella ei pienempänä ollut yhtään kaveria, toisella monta, nuorempia, oman ikäisiä ja vanhempiakin. Nyt kun kaveriton on kasvanut, hän on löytänyt pelien kautta kaveriporukan. Kuuntelen aina väliin keskusteluja, tapaamiset sovitaan peleissä tarkkaan ja kielitaitokin kehittyy. Nyt 15v kuulin ensimmäisen kerran, että tapasi kaveria kaupungilla - vaikka on pienestä saakka ollut mukana eri liikuntaryhmissä.
Lasten maailma voi olla julma. Jos muita porukoita yhdistää vaikka tietty tietokonepeli tai tietty urheilu niin helposti siinä jää ulkopuolelle.
Nimimerkki ala-asteella paljon yksin kun kaikki luokan pojat pelasivat joka välitunti jalkapalloa ja olivat iltaisin samassa seurassa harjoittelemassa ja viikonloppuina pelimatkoilla. Minua ei oikeasti kiinnostanut ollenkaan vaikka joskus mukaan pyydettiinkin.
Mullakin tuli mieleen harrastukset. Sellaisen parista voisi löytyä kavereita.
Sekin kyllä on totta että harrastuksiinkin tunnutaan menevät jonkun kaverin kanssa. Jos joku noista koulussa olevista innostuisi samasta harrastuksesta ja sillä tavoin lapsi näkisi vapaa-ajalla tuota harrastuskaveria enemmän?
Vierailija kirjoitti:
Miksi tietokonepelit ja tiktokit kauhistuttaa sinua? Voisiko se pelaamattomuus olla osa kaveriporukan ulkopuolelle tipahtamista? Itselläni on tuon ikäluokan lapsilla ja varsinkin pojilla pelit on tosi isossa roolissa yhteistä tekemistä. Pelaavat erilaisia moninpeli/roolipelejä pleikalla/tietsikalla/puhelimella. Saattaa vaikka 5 luokan poikaa pelata yhdessä yhtä aikaa samaa peliä. Siinä jos missä tiimityötaidot paranee. Välillä pelaavat myös piilosta ym niissä peleissä, niin ne leikit vain muuttuu.
Minun kokemukseni tuon ikäisistä pojista taas on se, että saattavat arjessa pitkästyessään näpytellä kännykkäpelejä, mutta yhdessäolo kaverien kanssa on aina ihan muuta: jalkapalloa, musiikin tai animaatioiden tekoa, legoilla rakentamista.
Olen tosi tyytyväinen, että ainakin meidän lasten kaveripiirissä asia on näin. Aika huonokuntoisiksi ja toistaitoisiksi kasvavat pojat, jos piiloleikkikin tapahtuu vain tietokonepeleissä.
Yhteys koulukuraattoriin.