Ylipainon vaikutus miehen kiinnostukseen?
Olen nyt puoli vuotta tuntenut yhden miehen, joka vaikuttaa kiinnostuneelta minusta. Hän flirttailee, kehuu minua kauniiksi, mukavaksi, hyväksi kuuntelijaksi, hauskaksi, söpöksi, fiksuksi jne... sanoo, että viihtyy seurassani paremmin kuin kenenkään kanssa. Meillä on tosi mukavaa yhdessä. Mies on mua vähän vanhempi ja eronnut. Hän ei kuitenkaan tee aloitetta että juttu syvenisi. Olemme suudelleet pari kertaa, mutta ei menty sen pidemmälle.
Kun hän niin aina kehuu mua kaikilla tavoilla, niin olen alkanut nyt miettiä, että missä syy on. Mulla on hieman ylipainoa (josta yritän päästä eroon - liikun säännöllisesti ja syön pääosin terveellisesti ja kevyesti, ja olen laihtunutkin jo hieman). Miehen entiset ovat kuvien perusteella olleet hyvin hoikkia naisia. Ehkä hän ei tunne muhun seksuaalista vetoa, koska en ole hoikka? Voisiko tämä olla todennäköistä? Mies itse on komea ja hauska ja naisia riittäisi...siksi tunnen epävarmuutta nyt. Mies kyllä on kehunut ulkonäköäni ja sanonut, että olen seksikäs ja hänelle on myös tärkeintä se mitä on pään sisällä. Mutta voisiko kyse sittenkin olla painostani? Hän on varmaan liian kohtelias, että sanoisi siitä mitään. Hän ei ole kommentoinut laihtumistani mitenkään.
Kommentit (37)
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 10:15"]
Hanki ap itsetunto, äläkä analysoi koko ajan. Mies ei ajattele noin monimutkaisesti kuin sinä ja muut ämmät täälä. Jos mies sanoo että oot kaunis ja seksikäs, niin sitten hänen mielstään olet sitä. Jotenkin niin ärsyynny tästä akkamaisesta tippaleipäajatusmallista. Jos mies sanoo jotain, siitä ei tarvitse lähteä vetämään 10000 ajatusta että niin, se sanoin noin mutta se tarkoittaa näin ja mitä jos se sittenkin miettii tuollein ja tällein ja jaj jajajajajjajajjaaaa.... AAARGH!
Minä oon vaan nainen jolla on ilmeisesti miehen aivot. ja oon läski. Ja olin läski jo tavatessani nykyisen mieheni. Ja kauniiksi saan itteni kuulla joka päivä ja seksiä on. Ja ei ole tarvetta kyseenalaistaa asiaa.
[/quote]
On olemassa monimutkaisesti ajattelevia miehiä ja yksinkertaisesti ajattelevia naisia. Miehet vain mielellään vetoavat tuohon selitykseen jotta pääsisivät helpommalla.
Minusta aloittajan kertomuksessa ei ole mitään joka viittaisi siihen että ongelmana olisi ylipaino. Siis miehelle. Aloittajalle se sen sijaan näyttää olevan iso ongelma.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 10:15"]
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 09:31"]Taitaa olla valitettavasti erktio-ongelmia sillä kaverilla. Pelkää epäonnistumista. Suomalaiset miehet eivät ole mitään riskinottajia. Erektio-ongelmat eivät muuten liity mitenkään naisen ulkonäköön, vaikka miehet haluavat asian siihen verhoten tarjoilla. Nuorilla miehillä näitä ongelmia ei ole. Homma pelittää joka kerta, vaikka olisi millainen "ruma" nainen vastassa. Kun ikään tulee lisää, paineet kasvaa ja pelko epäonnistumisessa lamaannuttaa miehen seksielimen. Voithan jossain vaiheessa yrittää keskustella asiasta. Miksei miehet osaisi tyydyttää naista ilman penistä? [/quote] Minulla ei ainakaan sellaisella miehelle olisi käyttöä. Jos ei yhdyntää ole luvassa, osaan kyllä tyydyttää itsekin itseni. Parisuhde on läheisyyttä ja yhdyntä sen kaltaisen läheisyyden tärkein osa. Olisi todella epätyydyttävää haluta vieressään olevaa miestä ja jäädä kuitenkin aina ilman sitä syvintä läheisyyttä.
[/quote]
Ihmettelen vähän tällaista "kaikki tai ei mitään" mustavalkoista ajattelua. Ehkä se on syy, miksi niin monessa parisuhteessa, kun miehelle tulee erktion kanssa ongelmaa, tilanne kriisiytyy ja lopulta päädytään eroon. Yleensä se kaikenlainen esileikki, toisen hyväily muulla tavoin, nostaa molempien osapuolten seksuaalista halukkuutta. Mutta valitettavan usein impotentti mies sulkeutuu omiin holveihiinsa, lakkaa koskemasta puolisoaan, koska pelkää niin helvetisti epäonnistumista. Sitten eletään vuosikausia "kuivaa kautta" ja jossain vaiheessa nainen kyllä tajuaa yks-yhteen missä mennään kaikesta peittelystä huolimatta.
Tapailun kesto? Vanhempi mies varmaan osaa jo ajatella muutakin kuin seksiä.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 10:22"]
Ap. Kerrot olevasi hieman ylipainoinen. Mitä se sinulle tarkoittaa? Kerro mittasi: pituus ja paino ainakin. Ja mielellään rintsikkakoko ja vyötärön ja lantionympärys. Sitten voidaan arvoida, voiko itse ehdottamallasi painolla olla osuutta asiaan.
[/quote]
Mittanauhaa ei tähän hätään ole, mutta olen n. 170 cm ja painoa 85 kg. Paino on jakautunut aika tasaisesti. Käytän vaatekokoa 42-44.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 10:32"]
Tapailun kesto? Vanhempi mies varmaan osaa jo ajatella muutakin kuin seksiä.
[/quote]
Olemme tapailleet noin 4 kk.
Kiitos kaikille vastauksista.
ap
Tossahan on ainakin sellaset 20kg ylipainoa. Aivan varmasti vaikuttaa miehen kiinnostukseen. Tarviiko tätä edes miettiä?
"Mittanauhaa ei tähän hätään ole, mutta olen n. 170 cm ja painoa 85 kg."
Eli just täydellinen
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 13:47"]
Tossahan on ainakin sellaset 20kg ylipainoa. Aivan varmasti vaikuttaa miehen kiinnostukseen. Tarviiko tätä edes miettiä?
[/quote]
Saanen olla hiukan eri mieltä :) Olen koko aikuisikäni painanut hoikimmillani n. 70 kg ja käytin silloin vaatekokoa 36 (joskus 38), ja pienemmäksi minusta ei ole. Olen urheilijataustastani johtuen edelleen kovin lihaksikas. 10-15 kg voisin hyvin pudottaa, se on totta - ja siihen pyrinkin.
Mutta totta kai on mahdollista, että miehelle painoni on sitten ongelma. En toisaalta ymmärrä miksi sitten alkaa tapailla, kun sen painon nyt kuitenekin päältä päin näkee?
ap
Tottakai saa olla eri mieltä, sinähän kroppasi paremmin tunnet :) 10-15kg voi olla lähemepänä totuutta jos niin sanot. Siihen voi olla montakin selitystä miksi miestä ei kiinnosta petipuuhat. Ehkä toi ylipaino, ehkä touhuaa muiden kanssa, ehkä on varattu ja ei uskalla/halua pettää fyysisesti... Ehkä on aseksualisti.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 14:03"]
Tottakai saa olla eri mieltä, sinähän kroppasi paremmin tunnet :) 10-15kg voi olla lähemepänä totuutta jos niin sanot. Siihen voi olla montakin selitystä miksi miestä ei kiinnosta petipuuhat. Ehkä toi ylipaino, ehkä touhuaa muiden kanssa, ehkä on varattu ja ei uskalla/halua pettää fyysisesti... Ehkä on aseksualisti.
[/quote]
Niin, monta selitystähän siihen voi olla. Mitenköhän tämän voisi ottaa esille? Ei mulla nyt niin hirveä kiire ole hypätä sänkyyn, mutta toisaalta seksi on tärkeää ja pidän siitä. Me olemme kyllä puhuneet seksistä, joskaan ei viime aikoina. En usko, että on ainakaan aseksuaali. Ei miehen ainakaan varattu pitäisi olla, mutta voi olla, että tapailee jotain muutakin.
ap
Onhan se mahdollista. Itse olen hieman ylipainoinen mies, ja tunnen seksuaalista vetoa lähinnä (en tosin yksinomaisesti) selvästi hoikkia naisia kohtaan. En kuitenkaan lähtisi arvailemaan syytä tuolla tavalla. Kyse saattaa olla ihan mistä tahansa, ja todennäköisesti heijastelet nyt omia epävarmuuksiasi. Ehkä mitään syytä ei ole. Ehkä miehelle sopii juuri tuollainen suhde, jonka ei ole tarkoitus syvetä sen enempää. Älä uskottele itsellesi, että jos nyt muutan itseäni tavalla X, mies haluaa olla kanssani aina.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 09:13"]
On miehiä joita ei kiinnosta onko nainen ylipainoinen vai ei, minä en ole yksi heistä. En seurustelisi ikinä naisen kanssa, joka on ylipainoinen.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä mies olisi samanlainen.
T: Mies 27.
[/quote]
Itselläni ei pelkkä ylipaino ratkaise. Jos nainen aktiivisesti liikkuu ja edes yrittää elää terveellistä elämää niin silloin pieni pyöreys ei haittaa.
Jep, ja en ole mikään terveysfasisti. Ylipaino nyt vain on yksi merkittävä terveysriski, jonka seurauksista maksetaan ns. pitkä penni yksilö- ja yhteiskuntatasolla. Ja tulevaisuudessa oletettavasti vielä enemmän.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 09:52"][quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 09:13"]
On miehiä joita ei kiinnosta onko nainen ylipainoinen vai ei, minä en ole yksi heistä. En seurustelisi ikinä naisen kanssa, joka on ylipainoinen.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä mies olisi samanlainen.
T: Mies 27.
[/quote]
Itselläni ei pelkkä ylipaino ratkaise. Jos nainen aktiivisesti liikkuu ja edes yrittää elää terveellistä elämää niin silloin pieni pyöreys ei haittaa.
Jep, ja en ole mikään terveysfasisti. Ylipaino nyt vain on yksi merkittävä terveysriski, jonka seurauksista maksetaan ns. pitkä penni yksilö- ja yhteiskuntatasolla. Ja tulevaisuudessa oletettavasti vielä enemmän.
[/quote]pieni ylipaino, painoindeksi 26 on todettu olevan terveellisen painolukema varsinkin päärynämallisille naisille. Eli reitevä ja persevä lievästi ylipainoinen on terveellisin vaihtoehto jos arvostaa terveyttä.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 09:52"]
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 09:13"]
On miehiä joita ei kiinnosta onko nainen ylipainoinen vai ei, minä en ole yksi heistä. En seurustelisi ikinä naisen kanssa, joka on ylipainoinen.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä mies olisi samanlainen.
T: Mies 27.
[/quote]
Itselläni ei pelkkä ylipaino ratkaise. Jos nainen aktiivisesti liikkuu ja edes yrittää elää terveellistä elämää niin silloin pieni pyöreys ei haittaa.
Jep, ja en ole mikään terveysfasisti. Ylipaino nyt vain on yksi merkittävä terveysriski, jonka seurauksista maksetaan ns. pitkä penni yksilö- ja yhteiskuntatasolla. Ja tulevaisuudessa oletettavasti vielä enemmän.
[/quote]
Ja parinvalinnassa teet näitä pohdiskeluja painon vaikutuksista yhteiskunnallisella tasolla? Just joo.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 09:31"]
Erektio-ongelmat eivät muuten liity mitenkään naisen ulkonäköön, vaikka miehet haluavat asian siihen verhoten tarjoilla. Nuorilla miehillä näitä ongelmia ei ole. Homma pelittää joka kerta, vaikka olisi millainen "ruma" nainen vastassa.
[/quote]Virheellistä ja haitallista infoa nuorille miehille ja pojille! Erektio ei todellakaan ole mikään automaatio vaan edellyttää kiihottumista siinä missä naisen kostuminenkin. Usko tai älä, mutta kaikkia miehiä eivät nuorenakaan kiihota kaikki ja kaikenlaiset tilanteet.
Jos pelkää että rikkoo ystävyyden tai seksillä satuttaa, jos ei sitoudu yhdessäoloon sen jälkeen. Arvostaa sinua ettei halua sinusta yhdenillanjuttua. T: mies45