Lue keskustelun säännöt.
Olenko todella kohtuuton?
27.06.2015 |
Meillä on exän kanssa 1,5-vuotias poika. Poika on asunut käytännössä aina kaksin kanssani, sillä exän kanssa erosimme jo ihan pikkuvauva-aikana. Hän on kuitenkin toki tavannut poikaa, mutta aika hänen ehdoillaan ollaan menty - olen joustanut aina kun se vain on mahdollista. Joskus pojan ollessa pienempi palkkasin jopa lastenhoitoapua, koska ex ei kyennyt aina tietenkään venymään.
Olemme sopineet, että ex tapaa 1-2 kertaa arkisin hakien lapsen töidensä jälkeen ja tuoden iltapalalle takaisin ja viikonloppuisin joko yhden yön tai sitten yhden päivän aamusta iltaan, kuinka satummekaan sopimaan. Tämä on siis ollut ihan molempien ehdottama asetelma ja kummallekin mieluisa vaihtoehto - sekä lapsellekin oikein hyvä.
Ex kuitenkin välillä saattaa päivääkin ennen pyytää muuttelemaan aikoja - jos olemme sopineet, että lapsi lähtee hänelle lauantaina aamulla klo 10, saattaa perjantai-iltana tulla viesti "voitasko sittenki sopia vaikka 12?", johon useimmiten joudun sanomaan ettei enää sovi, sillä toki mielelläni myös itse vietän vapaa-aikani jotenki mieluisasti eli usein olen jo sopinut menoa. Tästä ex ei tykkää yhtään, vaan kimpaantuu "on se vittu liikaa vissiin pyydetty et säki saatana joustaisit". Tottahan toki myöhempi ajankohta sopisi, jos se sovittaisiin aiemmin eikä silloin sovittaessa vaan "joojoo sopii".
Tämä alkaa nyt olla jokaviikkoista ja alan olemaan aika kyllästynyt, kun aina saa pohtia sydän syrjällään että onnistuuko ne omat menot sittenkään. Ymmärrän exää, että hänelläkin on menoja, mutta minua turhauttaa ottaa kaikki syyt niskoilleni miten olen "vittumainen kanssakävijä" ja "joustamaton riidankylväjä".
Hän on todella hyvä isä pojalle, poika selkeästi välittää hänestä ja missään tapauksessa en exää halua pois kuvioista, vaikka välimme olisivat mitkä. Mutta kyllä tämä itseäkin rassaa, huomiseksi oli sovittu tuoreen miesystävän kanssa mukava päivä kaksin, kun lapsi lähtisi pois alta kello 11 mutta ex ilmoitti, ettei voikaan tulla vielä silloin koska tänään illalla on jotain miksi hän ei voi herätä aikaisin, vaan tulee mieluummin päiväunien jälkeen hakemaan pojan... No, meneehän poika siinä mukana, tottakai, koska kyllä hän on minulle se ykkönen. Harmittaa vaan :(
Kommentit (6)
Juuri meinasin tulla kirjoittamaan samaa että varaa aika lastenvalvojalle jossa kirjallisesti sovitte tapaamisajat. Jos miehen työ on tyyliin ma-pe 8-16, niin ei ole mitään vaikeuksia sopia että isä hakee lapsen hoidosta/äidiltään tiistaisin ja keskiviikkoisin töiden jälkeen, viimeistään kuitenkin klo 17 mennessä ja viikonloppuisin lapsi on väh joka toinen lauantai yötä isällään, haku viim. la klo 10 ja 'palautus' klo 19 sunnuntaina, tai sovitusti.
.
Nämä on hyvä olla mustaa valkoisella, samalla sovitte miten joulut/uudenvuoden ym jaetaan, monesti jako on toteutettu vuorovuosin; parittomina vuosina joulun äidillä, uuden vuoden isällä ja toisinpäin.
.
En tiedä onko teillä yhteishuoltajuus, mutta jos on niin minä hakisin yksinhuoltajuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 03:42"]
Ex mieheni oli samanlainen, ei joistanut missään ja hänen ehdoillaan piti mennä. Voimia ap, tee selväksi että pelisääntöjen on toimittava ja yhteistyön tai muuten varaat ajan lastenvalvojalle jossa sovitaan asiasta.
[/quote]
Tätä komppaan. Selkeät tapaamisehdot paperille. Niitä sitten noudatetaan pilkuntarkasti. Tarvittaessa ole valmis viemään tapaamissopimus vaikka käräjäoikeuteen. Hanki itsellesi oikeusavustaja, jos et saa lastenvalvojan avulla sopimusta aikaiseksi.
Eksäsi on pompottanut sinua mennen tullen ja sinä olet joustanut kunnes et enää jaksa. Eksäsi käyttää lasta heittopussinaan - selkeää vallankäyttöähän tuo on sekä sinua että lasta kohtaan. Joten vastaukseni on: etä ole kohtuuton.
Ei ole kokemusta - hankin lapsia vasta tulevan elämänkumppanini kanssa, kun suhde on tarpeeksi vakavalla pohjalla, jotta ei tule mitään lapsen lapsuuden pilaavaa uusioperhe- tai yksinhuoltajajuttuja.
M
Olen lisäksi yrittänyt sanoa, että voimakastahtoisen pojan kanssa ne omat hetket ovat kallisarvoisia, että saa ladata hieman akkuja. Olen siis kertonut avoimesti, että välillä oma jaksaminen on kortilla ja sanonut, että päässä kiehuu joskus aika kovasti. Olen aina kuitenkin tottakai hillinnyt itseni, mutta voi luoja miten hyvää ne yksinolot tekevät välillä!
Ja tähän ex sanoo "et säkään ymmärrä miltä tuntuu olla etäisä". No en niin, varsinkin kun tapa näyttää on ylläkuvatun kaltainen...
Pelkään eniten, että ajan myötä pojasta tulee heittopussi ja sitä en MISSÄÄN NIMESSÄ halua. Siksi olenkin ollut tossukka ja myöntynyt lähes aina, sillä en halua että pojalle ikinä, milloinkaan tulisi oloa että kukaan ei halua häntä luokseen. Surettaa ajatuskin :(
Ap
Onko kellään muilla ollut vastaavia kokemuksia ja haluaisi jakaa niitä kanssani?
Haluan johonkin purkaa tätä turhautumista, vaikka kieltämättä jälleen mietin olenko vain itse hankala. Välillä mietin myös, miten koskaan edes ollaan tultu toimeen seurustellessa niinkin, että haluttiin lapsi... Asiat on ihan eri tavalla nykyisin!
Ap
Ex mieheni oli samanlainen, ei joistanut missään ja hänen ehdoillaan piti mennä. Voimia ap, tee selväksi että pelisääntöjen on toimittava ja yhteistyön tai muuten varaat ajan lastenvalvojalle jossa sovitaan asiasta.