En jaksa enää vauvan kanssa

Lääkäriin, ja ainakin perusverikokeet ottamaan

Jos vauvasi on yhtään samanlainen kuin omani eli lähtee paljon ääntä:

Jos olet vauvan lähellä ja siten turvana, ei vauva mene itkusta, huudosta yms rikki. Suosittelen lämmöllä vastamelukuulokkeita. Olisi pitänyt itsellä käyttää jo ihan alusta asti vauvan kanssa. Itku ja huuto rasitti allergisen koliikkivauvan äitinä todella paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten täällä on keskusteluja, missä valitetaan kun anoppi on niin innoissaan lapsenlapsesta ja "tyrkyttää" hoitoapua tmv.

Ei sellaiset ihmiset ymmärrä esim. ap:n tilannetta, kun on aivan loppu eikä ketään lähipiirissä auttamassa.

Se että jollain ei ole lähipiiriä apuna ei tarkoita että kenenkään pitää sietää rajattomia isovanhempia.

Joo. Niitä ääritapauksia on muutama prosentti. Itse hyödyntäisin tilanteen ja antaisin lapsen matalla kynnyksellä hoitoon. On lapsenkin etu jos saa luoda hyvän suhteen isovanhempiin.

Vierailija kirjoitti:

Voiko sinulla olla anemia/raudanpuute? Minä olin synnytyksen jälkeisinä kuukausina aivan poikki, hyvä kun pystyssä pysyin. Rautainfuusio virkisti voinnin, ferritiini oli ennen sitä 5.

Tämä.

Jokainen synnyttänyt ja imettävä nainen on raudanpuutteinen. Oirekirjo todella laaja. Ihmettelen, ettei ferritiinin mittaus ja rautatabujen syönti/infuusio automaattisesti kuulu synnyttäneiden jälkihoitoon.

Lääketiede kehittyy hurjaa vauhtia, mut tällaiset perusjutut laahaavat kaukana perässä.

Alle vuoden ikäinen ei tarvitse suuria virikkeitä, koska koko maailma on hänelle ihan uusi asia. Koti ja pihalla ulkoilu on riittävää virikettä. Jos joskus näette perheen ulkopuolisia ihmisiä, niin se riittää.

Vauvat ovat toki erilaisia, mutta oma korona-aikana syntynyt vauvani tykkäsi kuunnella musiikkia ja soitin myös erilaisia puheohjelmia, jotta sai kuulla keskustelua. Tykkäsi selailla kirjoja ja katsoa ääntä pitäneitä kodinkoneita. Piti myös siitä, kun selostin arkisia asioita, joita tein. Tyyliin, että äiti laittaa nyt ruokaa jne.

Vierailija kirjoitti:

Eikö vauva nuku vaunuissa? Täällä on eka viikosta lähtien vaunuteltu pari kolme tuntia päivässä.. Vauva nukahtaa heti, kun pääsee vaunuihin ja itse on paremmassa kunnossa kuin aikoihin, kun rämpii tuolla huonosti hoidetuilla kävelyteillä. Ja joka kerta tapaa muita samassa tilanteessa olevia.

Meillä oli sama homma. Esikoinen nukkui hyvin vain vaunuissa. Olin silloin kyllä huippukunnossa, kun rämmin auraamattomilla teillä tuntikausia 😂.

AP.lle sanoisin, että Aika aikaansa kutakin. Nyt ei suoriteta, vaan selvitään. Muutaman kuukauden pärjää niin, että mies tekee illalla välttämättömät ja sinä nukut aina kun mahdollista. Sitä lasta ehdit kasvattaa vielä 18 vuotta eteen päin. Vauvavuosi vain selvitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko sinulla olla anemia/raudanpuute? Minä olin synnytyksen jälkeisinä kuukausina aivan poikki, hyvä kun pystyssä pysyin. Rautainfuusio virkisti voinnin, ferritiini oli ennen sitä 5.

Tämä.

Jokainen synnyttänyt ja imettävä nainen on raudanpuutteinen. Oirekirjo todella laaja. Ihmettelen, ettei ferritiinin mittaus ja rautatabujen syönti/infuusio automaattisesti kuulu synnyttäneiden jälkihoitoon.

Lääketiede kehittyy hurjaa vauhtia, mut tällaiset perusjutut laahaavat kaukana perässä.

Ei niitä seurata kunnolla raskausaikanakaan, ellei erikseen valita asiasta oikein huolella, eikä vaan mutise jotain, että olo on kohtalainen. Minullakin oli raskauden alussa hemoglobiini 145, ja monena seuraavana käyntinä todettiin vain, että on ollut erinomainen lukema, ei tarvetta mitata uudestaan. No, sitten kun oli eri terkka ja valitin väsymystä ja sanoin epäileväni raudan puutetta, oli hemoglobiini laskenutkin yli 30 pykälää. Ja siihen mennessä olin kärsinyt tästä jo kuukausitolkulla ja olin kuitenkin monesti sanonut siitä, että olin huonossa hapessa niin neuvolassa, äitipolilla kuin muillekin lääkäreille, mutta ei reagoitu.

Nyt olen syönyt rautaa muutaman viikon ja laskettuun aikaan on 1,5kk. Voitte kuvitella millaista on ollut hoitaa esikoista (joka on nyt 1v 2kk) kotona, kun jo pelkkä seisomaan nouseminen aiheuttaa sen, että meinaa pökertyä ja silti on ollut pakko pitää rutiineista kiinni, ulkoilla lapsen ja oman terveyden vuoksi (minulla on myös diabetes ja tukostaipumus), vaikka syke on levossakin 100 ja olo suunnilleen 80% ajasta sellainen kuin olisi 40 asteen kuume + päälle liitoskivut ym. ihanat raskausvaivat. Sitten se mies nalkuttaa siitä, että kotityöt jää tekemättä, kun itse kaipaisi kipeästi lepoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne. Meilläkin mies töissä mutta osallistuu öisin & iltaisin hoitoon aktiivisesti. Ei ole turvaverkkoja lähellä ja kehdattaiskohan edes pyytää vaikka oliskin lähempänä…tuskin.

Silti päivät on yhtä sumua ja taistelua. Rutiinista toiseen väkisin. Syöttämistä, vaipanvaihtoa, vaatteidenvaihtoa, nukuttamista. Katson kelloa ja odotan milloin mies tulee töistä että saisin edes pienen hetken omaa aikaa. Väsyttää koko ajan, väsyttää enemmän kuin nukuttaa.

Lisäksi jatkuva huono omatunto kun en keksi lapselle riittävästi kehittävää tai aktivoivaa toimintaa. Perustarpeista kyllä huolehdin ja sylissä pidän, mutta voimaa ja mielikuvitusta ei ole riittävästi muuhun. En keksi mitään.

Kotityöt on käytännössä koko ajan tekemättä, just ja just ehdin/jaksan ladata pyykinpesukoneen pesua varten, kuivumaan en niitä sitten saakaan.

Sinun ei tarvitsekaan tehdä kotitöitä, kun olet lapsen kanssa. Jätä hyvällä omallatunnolla tekemättä ja jos jotain saat tehtyä, ei sitä tarvitse tehdä illalla. Lapsenhoito käy työstä, etkä työaikanakaan kotitöitä (oletettavasti) tee. Ne voi tehdä sitten miehen kanssa vuorotellen, kun palaa töistä. Sovitte miehen kanssa, että kun palaa töistä, se kummalla on kovempi tarve levähtää hetki, saa vaikka puoli tuntia olla rauhassa ja sitten on toisen vuoro. Sitten voitte taas vuorotella niin, että saat myös myöhemmin illasta omaa aikaa vaikka 1-1,5h, kun mies on lapsen kanssa. Niin, että menee suunnilleen tasan.

Meillä olen yrittänyt pitää tästä kiinni, mutta mies natkuttaa, että kotityöt pitäisi tehdä (ja teenkin niistä osan), kun kerran olen kotona, eikä ymmärrä että toisin kuin hänen työpäivänsä aikana, minulla ei ole taukoja muuta kuin jos lapsi nukkuu päiväunia (mikä on nykyään jotain 20-90min, useimmiten sen 30min). Mutta ei ole kahvitaukoa, ei ole ruokataukoa, vaan nekin menee lapsen kanssa.

Monesti olen sanonut, että työelämässä olisi helpompaa, jolloin mies nalkuttaa, että mene sitten töihin. No, enpä voi mennä kun jään kohta uudelle äitiyslomalle ja reilun kuukauden päästä pitää hoitaa yhden sijaan KAKSI muksua, joista toisella ei ole minkäänlaista rytmiä moneen kuukauteen, mutta esikoisen kanssa sellainen pitäisi kuitenkin säilyttää. Kauhulla odotan mitä siitä tulee, kun esikoinenkin on vielä pikkusisaruksen syntyessä pieni, vain 1v 4kk jos sitäkään.

Sen sanon jo nyt, että ne vähätkin kotityöt, mitä nyt teen, jää tekemättä aivan varmasti.

Ei sillä miehellä ole töissä mitään 90 min (!) taukoja, hyvänen aika. Ja miksi ihmeessä olette tehneet toisen noin pienellä ikäerolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne. Meilläkin mies töissä mutta osallistuu öisin & iltaisin hoitoon aktiivisesti. Ei ole turvaverkkoja lähellä ja kehdattaiskohan edes pyytää vaikka oliskin lähempänä…tuskin.

Silti päivät on yhtä sumua ja taistelua. Rutiinista toiseen väkisin. Syöttämistä, vaipanvaihtoa, vaatteidenvaihtoa, nukuttamista. Katson kelloa ja odotan milloin mies tulee töistä että saisin edes pienen hetken omaa aikaa. Väsyttää koko ajan, väsyttää enemmän kuin nukuttaa.

Lisäksi jatkuva huono omatunto kun en keksi lapselle riittävästi kehittävää tai aktivoivaa toimintaa. Perustarpeista kyllä huolehdin ja sylissä pidän, mutta voimaa ja mielikuvitusta ei ole riittävästi muuhun. En keksi mitään.

Kotityöt on käytännössä koko ajan tekemättä, just ja just ehdin/jaksan ladata pyykinpesukoneen pesua varten, kuivumaan en niitä sitten saakaan.

Sinun ei tarvitsekaan tehdä kotitöitä, kun olet lapsen kanssa. Jätä hyvällä omallatunnolla tekemättä ja jos jotain saat tehtyä, ei sitä tarvitse tehdä illalla. Lapsenhoito käy työstä, etkä työaikanakaan kotitöitä (oletettavasti) tee. Ne voi tehdä sitten miehen kanssa vuorotellen, kun palaa töistä. Sovitte miehen kanssa, että kun palaa töistä, se kummalla on kovempi tarve levähtää hetki, saa vaikka puoli tuntia olla rauhassa ja sitten on toisen vuoro. Sitten voitte taas vuorotella niin, että saat myös myöhemmin illasta omaa aikaa vaikka 1-1,5h, kun mies on lapsen kanssa. Niin, että menee suunnilleen tasan.

Meillä olen yrittänyt pitää tästä kiinni, mutta mies natkuttaa, että kotityöt pitäisi tehdä (ja teenkin niistä osan), kun kerran olen kotona, eikä ymmärrä että toisin kuin hänen työpäivänsä aikana, minulla ei ole taukoja muuta kuin jos lapsi nukkuu päiväunia (mikä on nykyään jotain 20-90min, useimmiten sen 30min). Mutta ei ole kahvitaukoa, ei ole ruokataukoa, vaan nekin menee lapsen kanssa.

Monesti olen sanonut, että työelämässä olisi helpompaa, jolloin mies nalkuttaa, että mene sitten töihin. No, enpä voi mennä kun jään kohta uudelle äitiyslomalle ja reilun kuukauden päästä pitää hoitaa yhden sijaan KAKSI muksua, joista toisella ei ole minkäänlaista rytmiä moneen kuukauteen, mutta esikoisen kanssa sellainen pitäisi kuitenkin säilyttää. Kauhulla odotan mitä siitä tulee, kun esikoinenkin on vielä pikkusisaruksen syntyessä pieni, vain 1v 4kk jos sitäkään.

Sen sanon jo nyt, että ne vähätkin kotityöt, mitä nyt teen, jää tekemättä aivan varmasti.

Ei sillä miehellä ole töissä mitään 90 min (!) taukoja, hyvänen aika. Ja miksi ihmeessä olette tehneet toisen noin pienellä ikäerolla?

Ei olekaan, mutta puolen tunnin ruokatauko + kaksi 10-15min kahvitaukoa, jotka on joinain päivinä enemmän kuin mitä lapsi nukkuu päikkäreitä (jos nukkuu vain 20-30min). Sitten kotiin tultuaan mies haluaa raskaan työpäivän jälkeen levätä pari tuntia, sitten vahtii lasta sen aikaa, että teen ruokaa (jos silloinkaan, usein lapsi on keittiössä penkomassa kaappeja), ja itse pääsen tunnin vapaalle ehkä puoli seitsemältä illalla. Pitkä aika odotella lepotaukoa, etenkin kun on raskaana ja kärsii vaikka minkälaisista vaivoista aina raudanpuutteesta liitoskipuihin.

Ja mies halusi lapset pienellä ikäerolla, että niistä olisi seuraa toisilleen, mutta ei ottanut huomioon, että se ekat puoli vuotta helppohoitoinen lapsi vilkastuu kasvaessaan, eikä viihdy enää leikkimatolla tai sitterissä vain tuijottamassa vanhempien touhuja (=kotitöitä minun osaltani) vaan vilistää menemään ja hulisee minkä ehtii, ja että raskaudetkin on erilaisia. Eka raskaus sujui helposti, kun pääsin aina tarvittaessa lepäämään (olin etätöissä, joten pystyin pitämään ylimääräisiä taukoja tarvittaessa ja jatkamaan sitten vain työpäivää), mutta nyt en pääse lepäämään milloinkaan muulloin kuin lapsi nukkuu, tai jos mies suostuu vahtimaan lasta niin, ettei lapsi silti hae koko ajan huomiota minulta. Jos en olisi raskaana, ei varmaan olisi näin vaikeaa, tai jos mies osallistuisi enemmän, mutta välillä tuntuu siltä, että isovanhemmat viettää enemmän aikaa lapsen kanssa kuin isi.

Vaunulenkit tekevät hyvää sekä äidille että vauvalle. Monilla äideillä on mukana termokset, leivät ja hedelmät ja pehmuste, jolla voi istua. Jostain kahvilasta voi myös napata mukaan syötävää ja olen huomannut, että vauvat tykkää myös olla auton tai bussin kyydissä.

Joka tapauksessa kannattaa lähteä sieltä kotoa pois, tapaa muita ihmisiä, saa raitista ilmaa ja kunto ja mieli kohoavat.

Miksi teette lapsia tuollaisten miesten kanssa jotka valittavat kotitöistä? Meillä mies ainakin auttaa parhaansa mukaan. Joskus kun olen itse väsyneenä harmitellut etten jaksanut jotain tehdä niin mies aina lohduttaa ettei häntä ainakaan haittaa jos nyt on pyykit jäänyt pesemättä tai ei olla viikkoon imuroitu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne. Meilläkin mies töissä mutta osallistuu öisin & iltaisin hoitoon aktiivisesti. Ei ole turvaverkkoja lähellä ja kehdattaiskohan edes pyytää vaikka oliskin lähempänä…tuskin.

Silti päivät on yhtä sumua ja taistelua. Rutiinista toiseen väkisin. Syöttämistä, vaipanvaihtoa, vaatteidenvaihtoa, nukuttamista. Katson kelloa ja odotan milloin mies tulee töistä että saisin edes pienen hetken omaa aikaa. Väsyttää koko ajan, väsyttää enemmän kuin nukuttaa.

Lisäksi jatkuva huono omatunto kun en keksi lapselle riittävästi kehittävää tai aktivoivaa toimintaa. Perustarpeista kyllä huolehdin ja sylissä pidän, mutta voimaa ja mielikuvitusta ei ole riittävästi muuhun. En keksi mitään.

Kotityöt on käytännössä koko ajan tekemättä, just ja just ehdin/jaksan ladata pyykinpesukoneen pesua varten, kuivumaan en niitä sitten saakaan.

Sinun ei tarvitsekaan tehdä kotitöitä, kun olet lapsen kanssa. Jätä hyvällä omallatunnolla tekemättä ja jos jotain saat tehtyä, ei sitä tarvitse tehdä illalla. Lapsenhoito käy työstä, etkä työaikanakaan kotitöitä (oletettavasti) tee. Ne voi tehdä sitten miehen kanssa vuorotellen, kun palaa töistä. Sovitte miehen kanssa, että kun palaa töistä, se kummalla on kovempi tarve levähtää hetki, saa vaikka puoli tuntia olla rauhassa ja sitten on toisen vuoro. Sitten voitte taas vuorotella niin, että saat myös myöhemmin illasta omaa aikaa vaikka 1-1,5h, kun mies on lapsen kanssa. Niin, että menee suunnilleen tasan.

Meillä olen yrittänyt pitää tästä kiinni, mutta mies natkuttaa, että kotityöt pitäisi tehdä (ja teenkin niistä osan), kun kerran olen kotona, eikä ymmärrä että toisin kuin hänen työpäivänsä aikana, minulla ei ole taukoja muuta kuin jos lapsi nukkuu päiväunia (mikä on nykyään jotain 20-90min, useimmiten sen 30min). Mutta ei ole kahvitaukoa, ei ole ruokataukoa, vaan nekin menee lapsen kanssa.

Monesti olen sanonut, että työelämässä olisi helpompaa, jolloin mies nalkuttaa, että mene sitten töihin. No, enpä voi mennä kun jään kohta uudelle äitiyslomalle ja reilun kuukauden päästä pitää hoitaa yhden sijaan KAKSI muksua, joista toisella ei ole minkäänlaista rytmiä moneen kuukauteen, mutta esikoisen kanssa sellainen pitäisi kuitenkin säilyttää. Kauhulla odotan mitä siitä tulee, kun esikoinenkin on vielä pikkusisaruksen syntyessä pieni, vain 1v 4kk jos sitäkään.

Sen sanon jo nyt, että ne vähätkin kotityöt, mitä nyt teen, jää tekemättä aivan varmasti.

Ei sillä miehellä ole töissä mitään 90 min (!) taukoja, hyvänen aika. Ja miksi ihmeessä olette tehneet toisen noin pienellä ikäerolla?

Ei olekaan, mutta puolen tunnin ruokatauko + kaksi 10-15min kahvitaukoa, jotka on joinain päivinä enemmän kuin mitä lapsi nukkuu päikkäreitä (jos nukkuu vain 20-30min). Sitten kotiin tultuaan mies haluaa raskaan työpäivän jälkeen levätä pari tuntia, sitten vahtii lasta sen aikaa, että teen ruokaa (jos silloinkaan, usein lapsi on keittiössä penkomassa kaappeja), ja itse pääsen tunnin vapaalle ehkä puoli seitsemältä illalla. Pitkä aika odotella lepotaukoa, etenkin kun on raskaana ja kärsii vaikka minkälaisista vaivoista aina raudanpuutteesta liitoskipuihin.

Ja mies halusi lapset pienellä ikäerolla, että niistä olisi seuraa toisilleen, mutta ei ottanut huomioon, että se ekat puoli vuotta helppohoitoinen lapsi vilkastuu kasvaessaan, eikä viihdy enää leikkimatolla tai sitterissä vain tuijottamassa vanhempien touhuja (=kotitöitä minun osaltani) vaan vilistää menemään ja hulisee minkä ehtii, ja että raskaudetkin on erilaisia. Eka raskaus sujui helposti, kun pääsin aina tarvittaessa lepäämään (olin etätöissä, joten pystyin pitämään ylimääräisiä taukoja tarvittaessa ja jatkamaan sitten vain työpäivää), mutta nyt en pääse lepäämään milloinkaan muulloin kuin lapsi nukkuu, tai jos mies suostuu vahtimaan lasta niin, ettei lapsi silti hae koko ajan huomiota minulta. Jos en olisi raskaana, ei varmaan olisi näin vaikeaa, tai jos mies osallistuisi enemmän, mutta välillä tuntuu siltä, että isovanhemmat viettää enemmän aikaa lapsen kanssa kuin isi.

Ja tuollaisen miehen olet valinnut lasten isäksi syystä että….?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne. Meilläkin mies töissä mutta osallistuu öisin & iltaisin hoitoon aktiivisesti. Ei ole turvaverkkoja lähellä ja kehdattaiskohan edes pyytää vaikka oliskin lähempänä…tuskin.

Silti päivät on yhtä sumua ja taistelua. Rutiinista toiseen väkisin. Syöttämistä, vaipanvaihtoa, vaatteidenvaihtoa, nukuttamista. Katson kelloa ja odotan milloin mies tulee töistä että saisin edes pienen hetken omaa aikaa. Väsyttää koko ajan, väsyttää enemmän kuin nukuttaa.

Lisäksi jatkuva huono omatunto kun en keksi lapselle riittävästi kehittävää tai aktivoivaa toimintaa. Perustarpeista kyllä huolehdin ja sylissä pidän, mutta voimaa ja mielikuvitusta ei ole riittävästi muuhun. En keksi mitään.

Kotityöt on käytännössä koko ajan tekemättä, just ja just ehdin/jaksan ladata pyykinpesukoneen pesua varten, kuivumaan en niitä sitten saakaan.

Sinun ei tarvitsekaan tehdä kotitöitä, kun olet lapsen kanssa. Jätä hyvällä omallatunnolla tekemättä ja jos jotain saat tehtyä, ei sitä tarvitse tehdä illalla. Lapsenhoito käy työstä, etkä työaikanakaan kotitöitä (oletettavasti) tee. Ne voi tehdä sitten miehen kanssa vuorotellen, kun palaa töistä. Sovitte miehen kanssa, että kun palaa töistä, se kummalla on kovempi tarve levähtää hetki, saa vaikka puoli tuntia olla rauhassa ja sitten on toisen vuoro. Sitten voitte taas vuorotella niin, että saat myös myöhemmin illasta omaa aikaa vaikka 1-1,5h, kun mies on lapsen kanssa. Niin, että menee suunnilleen tasan.

Meillä olen yrittänyt pitää tästä kiinni, mutta mies natkuttaa, että kotityöt pitäisi tehdä (ja teenkin niistä osan), kun kerran olen kotona, eikä ymmärrä että toisin kuin hänen työpäivänsä aikana, minulla ei ole taukoja muuta kuin jos lapsi nukkuu päiväunia (mikä on nykyään jotain 20-90min, useimmiten sen 30min). Mutta ei ole kahvitaukoa, ei ole ruokataukoa, vaan nekin menee lapsen kanssa.

Monesti olen sanonut, että työelämässä olisi helpompaa, jolloin mies nalkuttaa, että mene sitten töihin. No, enpä voi mennä kun jään kohta uudelle äitiyslomalle ja reilun kuukauden päästä pitää hoitaa yhden sijaan KAKSI muksua, joista toisella ei ole minkäänlaista rytmiä moneen kuukauteen, mutta esikoisen kanssa sellainen pitäisi kuitenkin säilyttää. Kauhulla odotan mitä siitä tulee, kun esikoinenkin on vielä pikkusisaruksen syntyessä pieni, vain 1v 4kk jos sitäkään.

Sen sanon jo nyt, että ne vähätkin kotityöt, mitä nyt teen, jää tekemättä aivan varmasti.

Ei sillä miehellä ole töissä mitään 90 min (!) taukoja, hyvänen aika. Ja miksi ihmeessä olette tehneet toisen noin pienellä ikäerolla?

Ei olekaan, mutta puolen tunnin ruokatauko + kaksi 10-15min kahvitaukoa, jotka on joinain päivinä enemmän kuin mitä lapsi nukkuu päikkäreitä (jos nukkuu vain 20-30min). Sitten kotiin tultuaan mies haluaa raskaan työpäivän jälkeen levätä pari tuntia, sitten vahtii lasta sen aikaa, että teen ruokaa (jos silloinkaan, usein lapsi on keittiössä penkomassa kaappeja), ja itse pääsen tunnin vapaalle ehkä puoli seitsemältä illalla. Pitkä aika odotella lepotaukoa, etenkin kun on raskaana ja kärsii vaikka minkälaisista vaivoista aina raudanpuutteesta liitoskipuihin.

Ja mies halusi lapset pienellä ikäerolla, että niistä olisi seuraa toisilleen, mutta ei ottanut huomioon, että se ekat puoli vuotta helppohoitoinen lapsi vilkastuu kasvaessaan, eikä viihdy enää leikkimatolla tai sitterissä vain tuijottamassa vanhempien touhuja (=kotitöitä minun osaltani) vaan vilistää menemään ja hulisee minkä ehtii, ja että raskaudetkin on erilaisia. Eka raskaus sujui helposti, kun pääsin aina tarvittaessa lepäämään (olin etätöissä, joten pystyin pitämään ylimääräisiä taukoja tarvittaessa ja jatkamaan sitten vain työpäivää), mutta nyt en pääse lepäämään milloinkaan muulloin kuin lapsi nukkuu, tai jos mies suostuu vahtimaan lasta niin, ettei lapsi silti hae koko ajan huomiota minulta. Jos en olisi raskaana, ei varmaan olisi näin vaikeaa, tai jos mies osallistuisi enemmän, mutta välillä tuntuu siltä, että isovanhemmat viettää enemmän aikaa lapsen kanssa kuin isi.

Ja tuollaisen miehen olet valinnut lasten isäksi syystä että….?

Ei sitä voinut etukäteen tietää, että heittäytyy kelvottomaksi lurjukseksi, kun ekat kuukaudet hoiti lasta oikein tunnollisesti niin päivällä kuin yölläkin. Hoitaa edelleenkin pakollisia asioita, mutta niistä joutuu usein natkuttamaan, eikä ymmärrä yhtään, ettei 1-vuotiaan kanssa kotona oleminen ole sama asia kuin pikkuvauvan kanssa, joka nukkuu 3-4h kerrallaan monta kertaa päivässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat noilla tarpeilla melko varmasti lapsiperheiden kotipalvelua. Yhteyttä kunnan / kaupungin sos.puolelle.

Saisit apua konkreettisesti kotitöihin.

Ei ole meillä vaihtoehto. En halua minkäänlaista lastensuojeluun tai sos.puoleen viittaavaakaan merkintää neuvolapapereihin.

Lapsiperheen kotipalvelu tai perhetyö ei liity lastensuojelun asiakkuuteen mitenkään. Ne vain ovat sosiaalitoimen alla olevia palveluita. Et siis ole lasu-asiakas jos näitä palveluita käytät. Toki joku voi olla, mutta se ei ole millään tavalla edellyts. Kotipalvelu ja perhetyö ovat ennaltaehkäisevää työtä ettei päädytä sinne lastensuojelun asiakkaiksi.

Tarkista myös veriarvot. Jos ferritiini on matala, se voi väsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne. Meilläkin mies töissä mutta osallistuu öisin & iltaisin hoitoon aktiivisesti. Ei ole turvaverkkoja lähellä ja kehdattaiskohan edes pyytää vaikka oliskin lähempänä…tuskin.

Silti päivät on yhtä sumua ja taistelua. Rutiinista toiseen väkisin. Syöttämistä, vaipanvaihtoa, vaatteidenvaihtoa, nukuttamista. Katson kelloa ja odotan milloin mies tulee töistä että saisin edes pienen hetken omaa aikaa. Väsyttää koko ajan, väsyttää enemmän kuin nukuttaa.

Lisäksi jatkuva huono omatunto kun en keksi lapselle riittävästi kehittävää tai aktivoivaa toimintaa. Perustarpeista kyllä huolehdin ja sylissä pidän, mutta voimaa ja mielikuvitusta ei ole riittävästi muuhun. En keksi mitään.

Kotityöt on käytännössä koko ajan tekemättä, just ja just ehdin/jaksan ladata pyykinpesukoneen pesua varten, kuivumaan en niitä sitten saakaan.

Sinun ei tarvitsekaan tehdä kotitöitä, kun olet lapsen kanssa. Jätä hyvällä omallatunnolla tekemättä ja jos jotain saat tehtyä, ei sitä tarvitse tehdä illalla. Lapsenhoito käy työstä, etkä työaikanakaan kotitöitä (oletettavasti) tee. Ne voi tehdä sitten miehen kanssa vuorotellen, kun palaa töistä. Sovitte miehen kanssa, että kun palaa töistä, se kummalla on kovempi tarve levähtää hetki, saa vaikka puoli tuntia olla rauhassa ja sitten on toisen vuoro. Sitten voitte taas vuorotella niin, että saat myös myöhemmin illasta omaa aikaa vaikka 1-1,5h, kun mies on lapsen kanssa. Niin, että menee suunnilleen tasan.

Meillä olen yrittänyt pitää tästä kiinni, mutta mies natkuttaa, että kotityöt pitäisi tehdä (ja teenkin niistä osan), kun kerran olen kotona, eikä ymmärrä että toisin kuin hänen työpäivänsä aikana, minulla ei ole taukoja muuta kuin jos lapsi nukkuu päiväunia (mikä on nykyään jotain 20-90min, useimmiten sen 30min). Mutta ei ole kahvitaukoa, ei ole ruokataukoa, vaan nekin menee lapsen kanssa.

Monesti olen sanonut, että työelämässä olisi helpompaa, jolloin mies nalkuttaa, että mene sitten töihin. No, enpä voi mennä kun jään kohta uudelle äitiyslomalle ja reilun kuukauden päästä pitää hoitaa yhden sijaan KAKSI muksua, joista toisella ei ole minkäänlaista rytmiä moneen kuukauteen, mutta esikoisen kanssa sellainen pitäisi kuitenkin säilyttää. Kauhulla odotan mitä siitä tulee, kun esikoinenkin on vielä pikkusisaruksen syntyessä pieni, vain 1v 4kk jos sitäkään.

Sen sanon jo nyt, että ne vähätkin kotityöt, mitä nyt teen, jää tekemättä aivan varmasti.

Ei sillä miehellä ole töissä mitään 90 min (!) taukoja, hyvänen aika. Ja miksi ihmeessä olette tehneet toisen noin pienellä ikäerolla?

Ei olekaan, mutta puolen tunnin ruokatauko + kaksi 10-15min kahvitaukoa, jotka on joinain päivinä enemmän kuin mitä lapsi nukkuu päikkäreitä (jos nukkuu vain 20-30min). Sitten kotiin tultuaan mies haluaa raskaan työpäivän jälkeen levätä pari tuntia, sitten vahtii lasta sen aikaa, että teen ruokaa (jos silloinkaan, usein lapsi on keittiössä penkomassa kaappeja), ja itse pääsen tunnin vapaalle ehkä puoli seitsemältä illalla. Pitkä aika odotella lepotaukoa, etenkin kun on raskaana ja kärsii vaikka minkälaisista vaivoista aina raudanpuutteesta liitoskipuihin.

Ja mies halusi lapset pienellä ikäerolla, että niistä olisi seuraa toisilleen, mutta ei ottanut huomioon, että se ekat puoli vuotta helppohoitoinen lapsi vilkastuu kasvaessaan, eikä viihdy enää leikkimatolla tai sitterissä vain tuijottamassa vanhempien touhuja (=kotitöitä minun osaltani) vaan vilistää menemään ja hulisee minkä ehtii, ja että raskaudetkin on erilaisia. Eka raskaus sujui helposti, kun pääsin aina tarvittaessa lepäämään (olin etätöissä, joten pystyin pitämään ylimääräisiä taukoja tarvittaessa ja jatkamaan sitten vain työpäivää), mutta nyt en pääse lepäämään milloinkaan muulloin kuin lapsi nukkuu, tai jos mies suostuu vahtimaan lasta niin, ettei lapsi silti hae koko ajan huomiota minulta. Jos en olisi raskaana, ei varmaan olisi näin vaikeaa, tai jos mies osallistuisi enemmän, mutta välillä tuntuu siltä, että isovanhemmat viettää enemmän aikaa lapsen kanssa kuin isi.

Ja tuollaisen miehen olet valinnut lasten isäksi syystä että….?

Ei sitä voinut etukäteen tietää, että heittäytyy kelvottomaksi lurjukseksi, kun ekat kuukaudet hoiti lasta oikein tunnollisesti niin päivällä kuin yölläkin. Hoitaa edelleenkin pakollisia asioita, mutta niistä joutuu usein natkuttamaan, eikä ymmärrä yhtään, ettei 1-vuotiaan kanssa kotona oleminen ole sama asia kuin pikkuvauvan kanssa, joka nukkuu 3-4h kerrallaan monta kertaa päivässä.

Järkevä mies kyllä ymmärtää keskustelun jälkeen tilanteen. Harmi että sinulla on tuo tilanne. Älä nyt ainakaan kolmatta lasta hanki.

Minulla tuo tilanne päättyi ambulanssin tuloon ja hoitoon väkisin. Niin pitkälle asiat eivät saisi mennä. Oli epäonnea neuvolan terveydenhoitajan kanssa. Ei hyväksynyt minua, koska olin uusperheen äiti ja kieltäytyi auttamasta.  Myöhemmin vaihdoin tämän terveydenhoitajan ja suhtautuminen minuun muuttui. Synnytyksen jälkeinen psykoosi oli.  Selvisin lääkkeillä. Neuvolan terveydenhoitajille pitäisi antaa lisäkoulutusta erilaisten perheiden hyväksymiseen. Myös ohjeita synnytyksen jälkeisen masennuksen tunnistamiseen.

Aloituksesta ei selvinnyt, mihin apua tarvitaan? Unettomuuteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne. Meilläkin mies töissä mutta osallistuu öisin & iltaisin hoitoon aktiivisesti. Ei ole turvaverkkoja lähellä ja kehdattaiskohan edes pyytää vaikka oliskin lähempänä…tuskin.

Silti päivät on yhtä sumua ja taistelua. Rutiinista toiseen väkisin. Syöttämistä, vaipanvaihtoa, vaatteidenvaihtoa, nukuttamista. Katson kelloa ja odotan milloin mies tulee töistä että saisin edes pienen hetken omaa aikaa. Väsyttää koko ajan, väsyttää enemmän kuin nukuttaa.

Lisäksi jatkuva huono omatunto kun en keksi lapselle riittävästi kehittävää tai aktivoivaa toimintaa. Perustarpeista kyllä huolehdin ja sylissä pidän, mutta voimaa ja mielikuvitusta ei ole riittävästi muuhun. En keksi mitään.

Kotityöt on käytännössä koko ajan tekemättä, just ja just ehdin/jaksan ladata pyykinpesukoneen pesua varten, kuivumaan en niitä sitten saakaan.

Sinun ei tarvitsekaan tehdä kotitöitä, kun olet lapsen kanssa. Jätä hyvällä omallatunnolla tekemättä ja jos jotain saat tehtyä, ei sitä tarvitse tehdä illalla. Lapsenhoito käy työstä, etkä työaikanakaan kotitöitä (oletettavasti) tee. Ne voi tehdä sitten miehen kanssa vuorotellen, kun palaa töistä. Sovitte miehen kanssa, että kun palaa töistä, se kummalla on kovempi tarve levähtää hetki, saa vaikka puoli tuntia olla rauhassa ja sitten on toisen vuoro. Sitten voitte taas vuorotella niin, että saat myös myöhemmin illasta omaa aikaa vaikka 1-1,5h, kun mies on lapsen kanssa. Niin, että menee suunnilleen tasan.

Meillä olen yrittänyt pitää tästä kiinni, mutta mies natkuttaa, että kotityöt pitäisi tehdä (ja teenkin niistä osan), kun kerran olen kotona, eikä ymmärrä että toisin kuin hänen työpäivänsä aikana, minulla ei ole taukoja muuta kuin jos lapsi nukkuu päiväunia (mikä on nykyään jotain 20-90min, useimmiten sen 30min). Mutta ei ole kahvitaukoa, ei ole ruokataukoa, vaan nekin menee lapsen kanssa.

Monesti olen sanonut, että työelämässä olisi helpompaa, jolloin mies nalkuttaa, että mene sitten töihin. No, enpä voi mennä kun jään kohta uudelle äitiyslomalle ja reilun kuukauden päästä pitää hoitaa yhden sijaan KAKSI muksua, joista toisella ei ole minkäänlaista rytmiä moneen kuukauteen, mutta esikoisen kanssa sellainen pitäisi kuitenkin säilyttää. Kauhulla odotan mitä siitä tulee, kun esikoinenkin on vielä pikkusisaruksen syntyessä pieni, vain 1v 4kk jos sitäkään.

Sen sanon jo nyt, että ne vähätkin kotityöt, mitä nyt teen, jää tekemättä aivan varmasti.

Ei sillä miehellä ole töissä mitään 90 min (!) taukoja, hyvänen aika. Ja miksi ihmeessä olette tehneet toisen noin pienellä ikäerolla?

Ei olekaan, mutta puolen tunnin ruokatauko + kaksi 10-15min kahvitaukoa, jotka on joinain päivinä enemmän kuin mitä lapsi nukkuu päikkäreitä (jos nukkuu vain 20-30min). Sitten kotiin tultuaan mies haluaa raskaan työpäivän jälkeen levätä pari tuntia, sitten vahtii lasta sen aikaa, että teen ruokaa (jos silloinkaan, usein lapsi on keittiössä penkomassa kaappeja), ja itse pääsen tunnin vapaalle ehkä puoli seitsemältä illalla. Pitkä aika odotella lepotaukoa, etenkin kun on raskaana ja kärsii vaikka minkälaisista vaivoista aina raudanpuutteesta liitoskipuihin.

Ja mies halusi lapset pienellä ikäerolla, että niistä olisi seuraa toisilleen, mutta ei ottanut huomioon, että se ekat puoli vuotta helppohoitoinen lapsi vilkastuu kasvaessaan, eikä viihdy enää leikkimatolla tai sitterissä vain tuijottamassa vanhempien touhuja (=kotitöitä minun osaltani) vaan vilistää menemään ja hulisee minkä ehtii, ja että raskaudetkin on erilaisia. Eka raskaus sujui helposti, kun pääsin aina tarvittaessa lepäämään (olin etätöissä, joten pystyin pitämään ylimääräisiä taukoja tarvittaessa ja jatkamaan sitten vain työpäivää), mutta nyt en pääse lepäämään milloinkaan muulloin kuin lapsi nukkuu, tai jos mies suostuu vahtimaan lasta niin, ettei lapsi silti hae koko ajan huomiota minulta. Jos en olisi raskaana, ei varmaan olisi näin vaikeaa, tai jos mies osallistuisi enemmän, mutta välillä tuntuu siltä, että isovanhemmat viettää enemmän aikaa lapsen kanssa kuin isi.

Ja tuollaisen miehen olet valinnut lasten isäksi syystä että….?

Ei sitä voinut etukäteen tietää, että heittäytyy kelvottomaksi lurjukseksi, kun ekat kuukaudet hoiti lasta oikein tunnollisesti niin päivällä kuin yölläkin. Hoitaa edelleenkin pakollisia asioita, mutta niistä joutuu usein natkuttamaan, eikä ymmärrä yhtään, ettei 1-vuotiaan kanssa kotona oleminen ole sama asia kuin pikkuvauvan kanssa, joka nukkuu 3-4h kerrallaan monta kertaa päivässä.

Ihan oma vikasi, että olet antanut miehen panna sinut paksuksi silloin kun esikoinen on ollut helppo puolivuotias matolla pötköttelijä. Ei siitä yksin miestä voi syyttää, ettet tajunnut miten elämä muuttuu kun vauva saa jalat alleen. Sekään ei ole yksin miehen syy, että esikoislapsen raskaus on lepoloma verrattuna kakkosraskauteen kun on se esikoinen siinä hoidettavana.

Väsymys tuo esille psyykkiset ongelmat. Mutta kouluikään mennessä lapsi on jo niin omillaan pärjäävä, että ikävöit vielä sitä, kun lapsi oli pieni.