Tällaistako perhe-elämä on?

Hei ap! Meillä on tommosta. Kuvailit hyvin peruspäiväni. Meillä on kaksi lasta, 2 v. ja 6 v. Olen yksinhuoltaja.
Yritetään jaksaa, ehkä se vielä helpottaa.
T. Toinen äiti

Teidän lapsilta puuttuu kuri ap! Meillä on uhmaikäinen mutta ei silti ikinä heittele mitään juomalaseja lattialle tai saa mitään tuntien raivareita koska ei saa pomppia sängyllä. Kuria ja sääntöjä lapsille, niitä ne tarvitsevat, jotta oppivat miten käyttäydytään!

Mun mielestä teidän pitäisi nyt ensin pitää huolta, että saatte nukuttua hyvin. Kun on levännyt, jaksaa päivällä, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Onko yöt yleensä rauhallisia, vai onko aina heräämisiä?

Tottahan se on, että lapset on turhan pienellä ikäerolla, ja koirakin lisänä... mutta turha siitä enää on valittaa, kun ne on jo saatu. Älkää ainakaan hankkiko enempää, vai pakottaako uskonto tms? Tuo oli hyvä neuvo, että opeta lapset käyttäytymään hyvin toisiaan kohtaan ja olemaan kavereita keskenään. Mulla on kaksi lasta, kahden vuoden ikäerolla, ja itselläni on veli vuoden ikäerolla, ja voin sanoa, että muutaman vuoden päästä sun lapset leikkii kivasti keskenään, jos vaan tulevat toimeen. :)

Ja sitä kuria pitää vaan pitää... Aina vaan toistaa ja toistaa samoja asioita. Meillä on vanhempi lapsi erityislapsi ja molemmat lapset erittäin itsepäisiä. Siinä on oikeasti mennyt vuosia ennen kuin ovat oppineet tavoille... tai nuorempi ei oikeastaan vieläkään ole oppinut kovin hyvin...

Siis, yrittäkää nukkua hyvin, ja yrittäkää jaksaa. Se kyllä helpottaa vuosien kuluessa. :)

42 vielä lisää... Yritä etsiä joskus se helpoin tie... Esim. ostakaa muoviastiat, eikä mitään rikkoutuvaa. Sitten kun alkaa perusasiat sujua, niin voi vaikka harjoitella sitä lasista juomista. :)

Ensin on pakko sanoa, että HUI kuinka pienellä ikäerolla sulla on lapset!!  Jo se tekee arjesta rankkaa, se pitää hyväksyä, kun kerran lapset on pienellä ikäerolla hankkinut.  Arjen sujumiseen vaikuttaa kunnolliset rutiinit, pitkä pinna (se tulee kun saa välillä omaa aikaa ilman lapsia), miehen tuki ja HUUMORI.  Kaikki ei ole aina niin vakavaa ja asiat paisuu helposti tosi isoiksi neljän seinän sisällä, tämän sanon kokemuksesta.  Olin myös itse väsynyt vauva-arkeen esikoisen aikana, kun linnoittauduin kotiin ja tuntui että pienikin vastoinkäyminen pilasi koko päivän.  Ei elämän lasten kanssa kuulu olla "pään hakkaamista seinään", noin niinku kuvaannollisesti.  Se kyllä raastaa hermoja välillä, mutta kaiken aikaa ei saa tuntua negatiiviselta.  Se on merkki siitä, että pitää hakea apua.  Siispä annan neuvon sinulle, soita heti huomenna perheneuvolaan ja varaa itsellesi aika.  Se on täysin maksutonta ja siellä saat kertoa kaikki mikä sinua väsyttää, vituttaa, rasittaa, huolestuttaa tai mihin tarvitset apua.  Sinulla on kolme pientä lasta ja esim.  konkreettinen kotiapu voisi olla sulle mahtava juttu!  Hae apua, niin pian tuntuu paremmalta.  Pahin mitä voit itsellesi ja lapsillesi tehdä, on jäädä tuohon tilanteeseen, asiat pahenee kun oma olosi pahenee.  Ole rohkea ja hae apua.  Tsemppiä sinulle ja hyvää kesää perheellesi!

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:32"]

Onko kaikilla muillakin tällaista?

Aamulla herätessä olo on ihan ok ja yritän ajatella että tänään ei ehkä ole niin vaikeaa kuin eilen. Kuitenkin päivät ovat aina samanlaista vaikutuksetonta ein hokemista aamusta iltaan, kämppä on koko ajan räjähtänyt koska vain pakolliset ehtii siivota. Nuorimmainen hajotti tänään juomalasin paiskaamalla sen pöydältä alas. Siihen mennessä kun hain imurin, oli sirpaleissa ehtinyt tallustaa jo koira, ja pentu veti kilarit siitä ettei saanut mennä lasinsirpaleiden sekaan ryömimään. Itse sain lasinsirpaleen jalkaan mutten ole ehtinyt ottaa asiakseni tonkia sitä sieltä ulos, todennäköisesti se ehtii tulehtua.

Kun taapero on sitä mieltä että on syönyt riittävästi, hän heittelee loput ruuat lattialle tai roiskuttelee ne lusikalla ympäriinsä, eikä tähän auta eit eikä se että toiminnan keskeyttää siirtämällä kakaran muualle (riittävästi vahinkoa on siinä vaiheessa jo tapahtunut. Tämän jälkeen keittiö pitäisi pestä lattiasta kattoon, eikä aikaa ole muulloin kuin öisin. Pyykkiä pitää pestä joka päivä, koska vaatteet ovat niin ruuassa joka ruokailun jälkeen. Miksiköhän pennuille ei tehdä kertakäyttövaatteita? Tiskejä saa pyörittää koko ajan (koneellinen kahdesti päivässä). Sitten kun yrittää pitää kaaosta hallinnassa, on pennuilla tylsää ja alkaa jumalaton ulina joka asiasta ja kaikesta saavat tappelun aikaiseksi. Eräänä yönä taapero huusi koko yön koska hänen ei annettu hyppiä pää edeltä sängystä alas.

Kun kerran vuodessa on pari viikkoa yhteistä lomaa, joku tai kaikki sairastuvat. Tänä vuonna olen tavannut yhden kaverin, kerran. Voisin varmaan lähteä johonkin ja tehdä jotain, mutta ylitin jo aikoja sitten sen rajan jonka jälkeen ei jaksa enää nähdä ketään eikä tehdä mitään. Kun on siinä pisteessä että kaikki vituttaa ja itkettää, olisi vähän noloakin tavata ketään saati hieroa uusia tuttavuuksia siinä tapauksessa etteivät entiset enää muista nimeäni.

[/quote]

Olen lapseton, ja juuri tällaiseksi kuvittelen perhe-elämän.

Kiitos, että vahvistit käsityksiäni.

Ja sitten joillekuille tämmöiset tulevat ihan yllätyksena. :)

Juuri tänään pohdin samaa. Meillä lapsilla on kyllä sopivat ikäerot, mutta itse en vain nauti tästä kotona olemisesta ollenkaan. Tuntuu, että päivät on pelkkää järjestelyä, siivoamista ja ruuan laittoa. Aiemmin odotin, että miehen työpäivä päättyy, mutta nykyään miehen kotiintulo vain ärsyttää. Muutimme uudelle paikkakunnalle esikoisen ollessa vauva eikä meillä ole täällä mitään tukiverkkoja. Muutamia tuttuja on, mutta heillä kaikilla on isovanhempia ja muita sukulaisia vaikka joka päivälle auttamaan. En jaksa heitäkään kovin usein tavata, kun jossain vaiheessa puhe kääntyy lastenhoidon rankkuuteen. Minua ei lohduta kuulla miten toinen perhe käy useita kertoja viikossa anoppilassa syömässä, kun itse valittelen etten jaksaisi joka päivä laittaa ruokaa. Miksi minua lohduttaisi tieto, että jotkut pääsevät valmiiseen pöytään? Myönnän olevani kateellinen.

Sitä saa mitä tilaa. Miksi olet tehnyt KOLME lasta noin pienellä ikäerolla? Silloin se on tietysti tuollaista. Aloita nyt vaikka ihan ensiksi siitä, että lakkaat kutsumasta ihmislapsiasi halveksuvasti "pennuiksi". Sitten selvitä onko kunnassasi tarjolla kotipalveluapua, koska et näytä pärjäävän. Ihan lastenkin takia, hanki apua.

No meillä lapset 14v, 2 X melkein 11v, 9v (erityislapsi), melkein 5v ja lisäksi olen viimeisilläni raskaana Lisäksi löytyy "eläintarha" (koiria, kissoja, jyrsijöitä + kaneja ja liskoja).

Okei, lapset ovat jo isompia, mutta..

Pyykkikone laulaa kaksi kertaa päivässä (kuopus pissailee vielä joskus sänkyyn, erityislapsi puolestaan sotkee syödäessä, mutta vaatteita ei todellakaan vaihdeta jokaisen syömisen jälkeen. Ainoastaan silloin, jos esim. paita tai housut on märät).

Erityislapselle käy joskus vahinko ja esim. lasi tai lautanen tippuu lattialle. Ja toki joskus muillekkin käy vahinko ja esim. lasi tippuu kädestä. Mutta ei meillä viskota astioita lattialle. Ei edes taaperoina :O 

Koti ei todellakaan ole tiptop siisti, mutta ei meillä mitään kaaosta tai sotkuakaan ole. Esim. lelut korjataan leikkien jälkeen paikoilleen (poikkeuksena "isommat" leikit, esim. Lego rakennelmat ja junarata leikit ym.), jokainen vie likapyykit pyykkikoppaan (erityislasta muistutetaan/autetaan), jokainen vie omat tiskit (erityislasta autetaan) tiskialtaaseen. Jokainen siivoaa oman huoneensa (poikkeuksena erityislapsi, joka toki auttaa parhaansa mukaan), kuopusta autetaan. Tavaroille on omat paikat, kirjat ja leffat laitetaan omille paikoilleen, kun niitä ei enää tarvita. "Turhaa krääsää" ei löydy.

Yöt meillä yleensä nukutaan, erityislapsi saattaa joskus valvottaa. 

Toki joskus on käninää ja riitelyä, esim. teini tuiskahtaa milloin mistäkin ja välillä ovet paukkuu, kun sisarukset ovat ääliöitä ja vanhemmat samaten. 

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:47"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:43"]

Minkä ikäisiä nuo "pennut" on? Mulla on 13, 10 ja 7 v lapset ja ei, ei mun perhe-elämä ole tuollaista, mutta ei se kyllä koskaan ole ollut tuollaista, meillä on heitetty tasan kerran ruokaa tai astia lattialle, toista kertaa se ei tapahdu. Ja koiraa ei ole koskaan ollutkaan, jossain kohtaa voi itseäänkin vähän säästää.

[/quote]

Vauva ja puoltoistavuotias ja kolmevuotias. Mitä teit kun joku heitti sen kerran ruokaa lattialle? En oikein kannata väkivaltaa.

ap
[/quote]

Rispektiä. En olisi ikinä. Siis ikinä ryhtynyt noilla ikäeroilla mihinkään, koska meilläkin lapset ovat eläväisiä, ehtiväisiä, ärtyviäkin ja nopeita liikkeisään. Utelaisuuskin on kiva piirre. Paitsi silloin kun sillä on kääntöpuolet.

Olen mennyt molempien lasten kanssa kotona vain 1.5v samasta syystä. Mun pää ei kestänyt.

On tutun kuuloista, ehkä ne 'pahimmat' päivät on tuota, tai sitten sitä että kun on aamulla noustu väärällä jalalla niin koko loppupäivä on pilalla, koska kiukku ja itku ei vaan lopu. On kuria, selitän lapsille miksi jotain ei saa tehdä, jätän turhat marinat huomiotta, on kokeiltu jäähyä, leluja pois jne. Hyvästä käytöksestä saa tarran, kun tarroja on tarpeeksi tehdään yhdessä jotain kivaa. Mutta onhan sitä itselläkin huonoja päiviä. Sinuna käyttäisin oikeutta subjektiiviseen päivähoitoon esim puolipäiväisenä jolloin olisit vain vauvan kanssa kotona ja saisit tuon hetken tehdä edes kotitöitä niin että olisi vain yksi lapsi samalla hoidettavana. Tai mahdollisimman paljon ulkoilua, mielellään väh. 2x/pvä, jolloin sotkut sisällä jää vähemmäksi. Tsemppiä!

Puhut melko epäkunnioittavasti lapsistasi, kakara ja pentu. Ala kunnioittaa lapsiasi, leiki heidän kanssaan, tehkää välillä jotain hauskaa. Älä ota stressiä kaikesta, se heijastuu lapsiinkin.

Mulla kaksi lasta, 4v & 1v ja elämä tuntuu olevan yhtä siivoamista ja tappelua ton 4v kanssa. Että I feel u, tsemppiä <3

Auttais, jos näkis ees joskus jotain muitakin aikuisia, mutta ei tunnu meidän lähipuistoissa jutustelu kiinnostaa mammoja kuin puhelimessa.

Ei perhe-elämä meillä tuollaista ole. Arkisin aikuiset käy työssä ja lapsi päiväkodissa, toinen vie ja toinen hakee. Iltaisin puuhaamme perheenä / toinen vanhempi ottaa lapsen ja toinen tekee omiaan (esim näkee kavereita, opiskelee, käy salilla/pyörälenkillä), pääsääntöisesti syömme aina yhdessä. Nyt minä ulkoilen lapsen kanssa ja mies tekee matikkaa, kohta menen salille. Viikonloppuisin on joskus perhejuhlia, käymme retkillä, uimassa, sukulaisissa, mitä nyt vapaa-ajalla tehdään. Joskus toinen meistä lähtee aikuisten kanssa juhlimaan. Pötkötetään sohvalla ja katotaan yhdessä leffaa, käydään rannassa kahvilassa tai jotain pientä arkista kolmin. Sitten on taas arki. Sellaista on meidän lapsiperhe-elämä neljävuotiaan kanssa. Ei ikinä ole heittänyt lasia lattialle, vilkas on kuin mikä mutta ei sekään mitä vaan uskalla yrittää.

Ota vaatteet pois ruokailun ajaksi. Näin meillä vältetään jatkuvaa pyykkäystä, kun vuoden vanha haluaa syödä jo itse.

Haloo, kolme lasta vuoden välein ja lisäksi vielä koira. Ootko ikinä kuullut ehkäisystä? Sori vaan, ei heru sympatiaa, itse oot soppasi keittänyt. Toivottavasti et tee enää lisää lapsia.

Huhhuh. Kiitos varoituksesta,taitaa jäädä yhteen lapseen minulla,en siis vttuile tai mitään! Lapset on ihania,mutta monta samassa huushollissa,hui..kamala stressi..Oletko miettinyt ap lapsenvahtia? Tosin mikä minä olen neuvomaan,lapseton ja nuori.. voisin kyllä vapaaehtoisesti leikkiä,hoitaa ja syöttää jonkun mamman lapsia jos on monta lasta =)

Ap, sinuna en antaisi lusikkaa lapsen omaan kouraan, jos lapsi roiskii sillä ruoat ympäriinsä. Enkä lasia, vaan muovimukin, jos on riski, että se heitetään. Jos teillä on 2 lasta, niin on epänormaalia pestä pyykkiä 2 koneelista päivässä. Vaihdatko lasten vaatteet siis joka kerta, kun pieni tahra tulee? Sinuna en vaihtaisi kuin kerran päivässä, siis aamulla puhtaat vaatteet. Mitä väliä ruokatahroilla on, jos ette missään käy. Laske siis tasoasi!!! Lusikka nyt kauniiseen käteen!! Ja jos on tosi rankkaa, niin koira pois. Et sinä sitä kuitenkaan ehdi rapsutella ja tuskin kukaan jaksaa sitä pidemmille lenkeille viedä, hyvä jos edes pissille pääsee nurkan taakse. Tärkeintä on keskittää voimansa lasten kanssa jaksamiseen, ei elukoiden. Ja kyllä, minulla on ollut koira, se kuoli vanhuuteen.

Kai ap otat sen lautasen pois, jos ruokaa tahallaan roiskitaan? Meillä oli aikoinaan tarjotin lautasen alla ja sellainen hihallinen askarteluviitta taaperolla päällä, kun hän halusi syödä itse jo tosi nuorena. Nopeasti sen sitten oppi, kun antoi harjoitella. Tai antaisko lapsi syöttää samalla, kun itse saa syödä käsin jotain (leipää tai mitä nyt tuon ikäiset syövät käsin, en enää muista)?

Sulla on nyt vaikea tilanne, mutta hyvin todennäköisesti parin vuoden päästä näyttää jo valoisammalta. Itsellänikin tuntuu jo kaukaiselta ne synkät hetket kahden pikkulapsen kanssa kotona. Nyt nuorempikin menee jo eskariin, eikä heistä ole juuri mitään vaivaa, pelkästään iloa. Koita vielä jaksaa ja hankkia hoitoapua.

Kaksi vanhinta kylmästi päivähoitoon, jotta saat olla kahdestaan vauvan kanssa ja esim nukkua aina päivällä kun vauva nukkuu. Ei ole kenenkään etu, että perheen äiti polttaa itsensä täysin loppuun ja vaarantaa näin oman ja mahdollisesti lasten terveyden.