Miten viettää yksin ystävänpäivää/hääpäivää?
Pari viikkoa sitten kysyin olisiko minun hyvä jättää vapaapäivä ystävänpäivä-viikonlopulle, kun meillä on myös hääpäivä silloin. Mies ehdotti, että jätän toiveen vapaasta huomiselle. Ja nyt miehellä onkin muita suunnitelmia ja mulla vapaa jolle ei mitään käyttöä. En tiedä mitä tekisin tällä vapaapäivällä, sen vain tiedän että en jaksa pahoittaa mieltäni, anella miestä treffeille jotka hän unohti tai hukata vapaapäivääni. Kysyin kolmelta ystävältä (ei mulle enempää ystäviä olekaan) huomisesta ja sain aamupäiväksi lenkki- tai saliseuraa, mutta muilla oli suunnitelmia omien miesten tai perheiden kanssa. Asun maalla, joten ihan kaikki mahdollisuudet eivät ole käden ulottuvilla, joten itse pitää ajaa n puolen tunnin päähän, jos haluaa mitään kaupunkimaisempia aktiviteetteja. Lähinnä kaipaan vinkkejä siitä, mitä voisi tehdä yksin ilman että tulee yksinäinen olo.
Ideoita?
Kommentit (13)
Se on ihan samanlainen maanantai kuin muutkin. Miks sen eteen pitäis nähä jtn vaivaa?
Käy ap shoppailemassa ja syömässä.
Itse ajattelin katsella jonkun kivan elokuvan. Sellaisen, mistä tulisi tosi hyvä fiilis.
Ajat kaupunkiin, menet leffaan, syömään, shoppailemaan tai mitä nyt haluatkin tehdä.
Mene romanttiseen hotelliin yöksi. Syö hyvin, katso kiva elokuva. Käy hierojalla. Lähetä miehelle kortti.
Hakisin valikoiman erikoisempia pikkuherkkuja (hedelmiä, irtolaarin pähkinöitä, parempaa suklaata..) ja hyvää juomaa, ostaisin tai lainaisin hyvän kirjan. Käpertyisin viltin alle niiden kanssa. Ihanat pörrösukat jalkaan, tyynypino selän taakse. Täydellistä.
Joku saattaa nauttia leffasta tai sarjojen katsomisesta enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Hakisin valikoiman erikoisempia pikkuherkkuja (hedelmiä, irtolaarin pähkinöitä, parempaa suklaata..) ja hyvää juomaa, ostaisin tai lainaisin hyvän kirjan. Käpertyisin viltin alle niiden kanssa. Ihanat pörrösukat jalkaan, tyynypino selän taakse. Täydellistä.
Joku saattaa nauttia leffasta tai sarjojen katsomisesta enemmän.
Herkut tosiaan nätisti tarjolle, silmänruokaa samalla.
Ottaisin rennosti. Ostaisin herkkuja ja laittaisin jonkun hyvän elokuvan pyörimään. Sit sen jälkeen hyvää musiikkia ja muutama lasillinen.
up