Hiukan ihmettelen näitä palvelutalojen ruokavalituksia
Omaisten taholta. Meidän pappa asuu palvelutalossa, mutta hän on siellä vuokralla. Sen lisäksi voi eri palveluja tilata eri maksusta. Esimerkiksi hoitomaksu on määrätty käytettävän ajan mukaan. Papalla se aika on pieni, koska lähellä asuvat omaiset tekevät aika paljon.
Ruoka määräytyy niin, että aamupalaksi on yleensä puuroa, mutta ei sitä pakko ole syödä. Sen lisäksi on ihan mitä vaan, mitä asukkaalla on itsellään. Eli asukas voi tilata kaupasta mitä haluaa tai sitten omaiset tuovat mitä asukki itse haluaa. Nämä puurot tehdään asukkaiden toimittamista aineksista, jokainen toimittaa vuorotellen ja kuka ei puuroa halua ollenkaan, ei ryynejä toimita.
Lounas tulee keskuskeittiöltä ja maksaa erikseen. Ei ole pakko ottaa, mutta melkein kaikki sen ottavat. Omaisilla on kuitenkin täysi vapaus tuoda ihan mitä vaan.
Välipala on mitä asukas itse haluaa, asukkaan omista tavaroista. Kahvia on, jos haluaa. Virkeimmät keittävät itse. Kahvit on asukkaiden itsensä tai omaisten ostamia.
Iltaruoka on yleensä joku kevyt, koska vanhat ihmiset eivät jaksa syödä paljon, saattaa olla joku riisivelli ja se tehdään palvelutalolla, asukkaat toimittavat raaka-aineet vuorotellen. Jos haluaa jotain muuta, voi itse ostaa jotain muuta tai omaiset toimittaa. Sen lisäksi on lisukkeita ihan mitä asukas vaan haluaa, omista tavaroistaan. Jos haluaa monta palaa leipää ja juustoa päälle, sen saa, jos itsellä vaan on.
Iltapala. Ihan mitä tahansa. Nämäkin on asukas tilannut kaupasta tai omaiset tuoneet. Papan kämppiksillä on jokaisella oma iltapalansa, yksi syö jonkun jugurtin, toinen marjapuuroa ja kolmas leipää, esimeriksi.
Kuinkahan moni noista valittajista on edes selvillä, miten homma toimii? En usko, että tämä käytäntö on edes mitenkään ainutlaatuinen, sillä tämä on mielestäni reilu käytäntö. Ne, joilla on aktiivisimmat omaiset, saavat parhaat sapuskat, koska silloin voi joskus vaikka viedä papalle pizzan, josta hän yllättäen tykkää. Tai ei kokonaista enää jaksa, mutta muutamia paloja. Toki paikkoja on erilaisia, mutta uskoisin tämän erikseen maksettavan ruuan olevan aika yleinen.
Yksi valitti eilen lehdessä äitinsä juhannussapuskoista. No meillä ainakin haettiin pappa viettämään juhannusta meidän kanssamme, vaikka pappa on lähes sokea ja liikkuu huonosti sekä tarttee vaipat hitaan liikkumisen vuoksi. Moni ei taida haluta vanhusta vaivoikseen....Eikä siltä ajalta tartte tietenkään maksaa ruokaa, jos on omaisten kanssa syömässä.
Kommentit (21)
Apn pappa on ilmeisesti huvätuloisena ostanut paikan vaikka vielä suht hyvässä kunnossa.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 07:32"]
Apn pappa on ilmeisesti huvätuloisena ostanut paikan vaikka vielä suht hyvässä kunnossa.
[/quote]
Ei ole ostanut mitään, vaan on kunnallisessa palvelutalossa. Tietääkseni sillä paikkakunnalla ei edes yksyityisiä ole. Lähinnä ko. palvelutalossa onkin vanhuksia, joiden suurin ongelma on vanhuus tai liikuntavaivat, muistisairaita siinä ei ole.
Hyvässä kunnossa? Pystyy kävelemään todella huonosti rollaattorin kanssa, 50 metriä on jo liian pitkä matka. Kolme porrasta kotitaloon on se maksimi, minkä saa portaita tuettuna mentyä. Rintamamiestalonsa ylä- tai alakerrassa ei ole voinut käydä vuosikausiin. Kävelyvauhti on sellainen, että kun 20 metriä autolta rollaattorin kanssa kävelee portaille, menee matkaan useampi minuutti. näkövamman aste toinen silmä täysin sokea, toisella näkee sen verran ettei seinään törmää. Kuulostaako hyvältä kunnolta? Niin ja tarttee vaipat, koska hitaan liikkumisen takia ei ehdi vessaan ajoissa.
Mikä palvelutalo teidän papalla on? Miksi omaiset tuo lounaita ja kuka ne lämmittää? Palvelutaloon saa tuoda itse ruokaa, mutta ainakaan meillä hoitajat eivät ehtisi lämmittää monen kymmenen vanhuksen ruokia erikseen!!! Siksi meillä on ruokasali, jossa lounas tarjotaan ja keittiöhenkilökunta, joka laittaa sen tarjolle. Ateriat tulevat edullisemmaksi, jos vanhus syö kaikki. Meillä on palvelutalossa vain pari henkilöä, jotka eivät syö säännöllisesti lounasta tai päivällistä. Mahdollista on omaisten tuoda ruoka ja tarjota se itse, ja esim. jouluna jotkut asukkaat syövät sekä palvelutalon ateriat että omaisten heille tuomaa "lisäruokaa", kuten kinkkua tai graavikalaa.
T: palvelutalon ex-hoitaja, äitiyslomalainen
Eikä kaikilla asu omaisia samalla paikkakunnalla eikä edes naapurikunnassa. Eivät ole kovin usein toimittamassa pitsaa tai muutakaan.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 07:38"]
Mikä palvelutalo teidän papalla on? Miksi omaiset tuo lounaita ja kuka ne lämmittää? Palvelutaloon saa tuoda itse ruokaa, mutta ainakaan meillä hoitajat eivät ehtisi lämmittää monen kymmenen vanhuksen ruokia erikseen!!! Siksi meillä on ruokasali, jossa lounas tarjotaan ja keittiöhenkilökunta, joka laittaa sen tarjolle. Ateriat tulevat edullisemmaksi, jos vanhus syö kaikki. Meillä on palvelutalossa vain pari henkilöä, jotka eivät syö säännöllisesti lounasta tai päivällistä. Mahdollista on omaisten tuoda ruoka ja tarjota se itse, ja esim. jouluna jotkut asukkaat syövät sekä palvelutalon ateriat että omaisten heille tuomaa "lisäruokaa", kuten kinkkua tai graavikalaa. T: palvelutalon ex-hoitaja, äitiyslomalainen
[/quote]
Ei tuoda lounaita, vaan ostetaan kaupasta raaka-aineita, leivät, yms lisukkeet. Se lämmittää, joka tuo. Pidän tätä mallia toimivana. Omissa looseissaan syövät, koska suurin osa on huonosti liikkuvaa väkeä ja se se vasta aikaa vie, että kaikki aletaan kuljettaa ruokasaliin. Ko. palvelutalo on toki pieni. Siellä ei ole ollenkaan keittiöhenkilökuntaa, vaan lounas tulee keskuskeittiöltä ja sitä ei lämmitetä, vaan se tulee lämpöastioissa ja hoitajat jakavat sen. Hoitajat keittävät iltaruuan paikalla ja jakavat. On siellä sen verran virkeitä, että osa vähän auttaakin, laittaa lautaset itse pöytään yms. Mutta pappa ei esimerkiksi pysty.
Ei taida olla tuo teidän papan palvelutalon ruokamalli yleisimmästä päästä. Ei niihin yleensä tuoda mitään yhteishiutaleita vuorotellen. Palvelun tarjoajalla on velvollisuus tarjota maksua vastaan täyshoitoateriat. Yleensä palvelutalossa (myös alle 30 asukkaan paikoissa) on keittiö, joka joki valmistaa ruuan tai hoitaa sen tarjolle. Syöjien määrä pitää tietysti tietää ennakkoon, koska on eri asia, onko ruokaa 30 annosta vai 40 annosta. Jos on tilannut ruuan tai vaikka kaikki ateriat, niistä laskutetaan. Vaikka omainen ilmestyisi pitsa kainalossa paikalle, jos ruokaa ei ole peruttu etukäteen, siitä saattaa joutua maksamaan. Lääkärireissut ja muut äkilliset ovat eri asia, silloin ei maksa tilatustakaan ateriasta.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 07:50"]

Kyllä, edellisenä päivänä pitää perua tuossakin talossa, mutta lisukkeet ja iltapalat on omia. Mielestäni toimiva käytäntö, mutta ei ehkä isoissa toimisi. Mutta un esimerkiksi meidän pappa ei voi sietää hapanmaitotuotteita, niin tämä on hyvä tapa, että väli- ja iltapala on ihan mitä haluaa. Tuon iltaruuan, tai oikeammin kai päivällisen suhteen on niin, että suurin osa ei jaksa syödä niin vahvaa ruokaa kahta kertaa ja siksi on päädytty tekemään paikalla kevyempi ruoka. Se on myös reilua, että siitä maksetaan mitä käytetään, hoitomaksuja myöten.
Ap.
Miten ne hoitajat pysyvät siellä selvillä, mikä on kenenkin tuoremehutölkki ja kuinka monta päivää vanhaa se on? Vai säilytetäänkö jokaisen omat ruuat omassa jääkaapissa? Ostaako jokainen omat leipänsä kaupasta ja eivätkö ne ehdi vanheta? Jos yksi haluaa marjapuuroa ja toinen kaurapuuroa ja kolmas voileivän ja viilin, niin eikö se tule kalliiksi, jos ajan mukaan on laskutus??? Silloinhan jokainen maksaa sen ajan, joka hoitajilla menee ruuan laittamiseen. Normaalisti kaikille on sama puuro tai voileipä, eikä valmistukseen kuluvasta ajasta laskuteta ketään, vaan aterialla on tietty kiinteä hinta, esim. aamupala 2 euroa, lounas 4 euroa, päiväkahvi ja iltapala 1 euro ja päivällinen 4 euroa.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 07:40"]Eikä kaikilla asu omaisia samalla paikkakunnalla eikä edes naapurikunnassa. Eivät ole kovin usein toimittamassa pitsaa tai muutakaan.
[/quote]
Näinpä. Ukki oli palvelukodissa 500 km päässä. Kävin siellä jouluna, pääsiäisenä sekä kesälomilla. Palvelutalossa maksetaan palveluista, joita käytetään, yleensä ajan mukaan. Jos on omaisia, jotka pesevät pyykin ja tuovat ruokaa tai ovat lämmittämässä sitä, ei yleensä SAA palvelutalopaikkaa! Paikan saa, jos ei pärjää enää kotona kotihoidon ja omaisten avun turvin. Nykyisin ollaan todella pitkään kotona, monet ihan loppuun saakka, ja hoitaja käy hoitamassa 3-4 kertaa vuorokaudessa. Osalla on omaishoitaja, esim. puoliso, ja palvelutaloon pääsee sitten, kun omainen ei jaksa enää hoitaa.
NoRmipalvelutalo on nykyisin dementiakoti. Erikseen ovat sitten yksityiset palvelutalot ei dementoituneille, jollaisessa oma isoisänikin asui. Hän maksoi asumisesta, ruuasta, täysihoidosta, siivouksesta ja muutamasta muusta palvelusta noin 2.800 euroa kuukaudessa.
Pääkaupunkiseudulla ei ole kunnallisia palvelutaloja vanhoille, ainoastaan vakavasti dementoituneille.
Jotenkin muistuu mieleen joku aiempi pappa-aloitus jossa kirjoittaja itse oli pihalla vanhus-asioista ja esitteli jotain asiaa niin itsevarmana...
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 07:21"]
Omaisten taholta. Meidän pappa asuu palvelutalossa, mutta hän on siellä vuokralla. Sen lisäksi voi eri palveluja tilata eri maksusta. Esimerkiksi hoitomaksu on määrätty käytettävän ajan mukaan. Papalla se aika on pieni, koska lähellä asuvat omaiset tekevät aika paljon.
Ruoka määräytyy niin, että aamupalaksi on yleensä puuroa, mutta ei sitä pakko ole syödä. Sen lisäksi on ihan mitä vaan, mitä asukkaalla on itsellään. Eli asukas voi tilata kaupasta mitä haluaa tai sitten omaiset tuovat mitä asukki itse haluaa. Nämä puurot tehdään asukkaiden toimittamista aineksista, jokainen toimittaa vuorotellen ja kuka ei puuroa halua ollenkaan, ei ryynejä toimita.
Lounas tulee keskuskeittiöltä ja maksaa erikseen. Ei ole pakko ottaa, mutta melkein kaikki sen ottavat. Omaisilla on kuitenkin täysi vapaus tuoda ihan mitä vaan.
Välipala on mitä asukas itse haluaa, asukkaan omista tavaroista. Kahvia on, jos haluaa. Virkeimmät keittävät itse. Kahvit on asukkaiden itsensä tai omaisten ostamia.
Iltaruoka on yleensä joku kevyt, koska vanhat ihmiset eivät jaksa syödä paljon, saattaa olla joku riisivelli ja se tehdään palvelutalolla, asukkaat toimittavat raaka-aineet vuorotellen. Jos haluaa jotain muuta, voi itse ostaa jotain muuta tai omaiset toimittaa. Sen lisäksi on lisukkeita ihan mitä asukas vaan haluaa, omista tavaroistaan. Jos haluaa monta palaa leipää ja juustoa päälle, sen saa, jos itsellä vaan on.
Iltapala. Ihan mitä tahansa. Nämäkin on asukas tilannut kaupasta tai omaiset tuoneet. Papan kämppiksillä on jokaisella oma iltapalansa, yksi syö jonkun jugurtin, toinen marjapuuroa ja kolmas leipää, esimeriksi.
Kuinkahan moni noista valittajista on edes selvillä, miten homma toimii? En usko, että tämä käytäntö on edes mitenkään ainutlaatuinen, sillä tämä on mielestäni reilu käytäntö. Ne, joilla on aktiivisimmat omaiset, saavat parhaat sapuskat, koska silloin voi joskus vaikka viedä papalle pizzan, josta hän yllättäen tykkää. Tai ei kokonaista enää jaksa, mutta muutamia paloja. Toki paikkoja on erilaisia, mutta uskoisin tämän erikseen maksettavan ruuan olevan aika yleinen.
Yksi valitti eilen lehdessä äitinsä juhannussapuskoista. No meillä ainakin haettiin pappa viettämään juhannusta meidän kanssamme, vaikka pappa on lähes sokea ja liikkuu huonosti sekä tarttee vaipat hitaan liikkumisen vuoksi. Moni ei taida haluta vanhusta vaivoikseen....Eikä siltä ajalta tartte tietenkään maksaa ruokaa, jos on omaisten kanssa syömässä.
[/quote]
Voi pientä, kyllä sinunkin silmäsi joskus aukeavat näkemään muutakin kuin sen mikä itseäsi koskettaa, sitä odotellessa olisi parempi olla tyytyväinen kuinka hyvin asiat ovatkaan omilla läheisilläsi.
Pienenä vinkkinä tulevaisuuden varalta; jokaisessa kunnassa ei ole mahdollisuutta valita hoitopaikkaa eikä omia ruokia voi tuoda, kun on vain makuuhuone ja naapurihuoneen kanssa jaettu kylpyhuone.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 07:40"]Eikä kaikilla asu omaisia samalla paikkakunnalla eikä edes naapurikunnassa. Eivät ole kovin usein toimittamassa pitsaa tai muutakaan.
[/quote]
Näinpä. Ukki oli palvelukodissa 500 km päässä. Kävin siellä jouluna, pääsiäisenä sekä kesälomilla. Palvelutalossa maksetaan palveluista, joita käytetään, yleensä ajan mukaan. Jos on omaisia, jotka pesevät pyykin ja tuovat ruokaa tai ovat lämmittämässä sitä, ei yleensä SAA palvelutalopaikkaa! Paikan saa, jos ei pärjää enää kotona kotihoidon ja omaisten avun turvin. Nykyisin ollaan todella pitkään kotona, monet ihan loppuun saakka, ja hoitaja käy hoitamassa 3-4 kertaa vuorokaudessa. Osalla on omaishoitaja, esim. puoliso, ja palvelutaloon pääsee sitten, kun omainen ei jaksa enää hoitaa.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 07:21"]Kuinkahan moni noista valittajista on edes selvillä, miten homma toimii? En usko, että tämä käytäntö on edes mitenkään ainutlaatuinen, sillä tämä on mielestäni reilu käytäntö. Ne, joilla on aktiivisimmat omaiset, saavat parhaat sapuskat, koska silloin voi joskus vaikka viedä papalle pizzan, josta hän yllättäen tykkää. Tai ei kokonaista enää jaksa, mutta muutamia paloja. Toki paikkoja on erilaisia, mutta uskoisin tämän erikseen maksettavan ruuan olevan aika yleinen. [/quote]
Sinä tunnet YHDEN (1 ) paikan käytännöt, ja nyt luulet kaikissa olevan samanlaista.
Käy yhden kerran jossakin dementiaosastolla. Lue ensin ruokalista. Sen jälkeen mene katsomaan, mitä asukkaitten lautasella on. Olen aivan varma, että sinä et tunnista sitä lautasella olevaa harmaata, lusikalla syötävää mössöä chateubriantiksi, vaikka niin ruokalistassa lukisi.
Ensinnäkin pappasi on palvelutalossa, jossa on hyväkuntoisia ihmisiä. He syövät todella OMAA ruokaa, eli itse ostamaansa. Toisin on varsinaisissa laitoksissa, olkoon niiden nimi sitten vaikka palveluasunto. Asukkailta otetaan tekohampaat pois, kun ne ovat niin hankalat. Sitten voit päätellä, mitä sen jälkeen syödään - jos syödään.
8:n väite ei enää pidä paikkaansa, sillä harvoissa palvelutaloissa on enää oma keittiö. On se iso keskuskeittiö, josta viedään ruoka niin päiväkotiin kuin vanhainkotiin. Suurella työllä ja vaivalla saadaan - jos saadaan - ruoka-asiantuntijat ja esimiehet käsittämään, että ei sama ruoka sovi päiväkodin vintiöille, koululaisille ja melkein satavuotiaille vanhuksille.
Siinä uutisessa, mistä aiheesta keskustelu alkoi, oli kuvan ohessa KOKO päivän ruokalista. Lounaalla oli ollut jo lohta ja päivään sisältyi paljon paljon muutakin, kuin kuvassa olleet ruoat.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 08:08"]
Miten ne hoitajat pysyvät siellä selvillä, mikä on kenenkin tuoremehutölkki ja kuinka monta päivää vanhaa se on? Vai säilytetäänkö jokaisen omat ruuat omassa jääkaapissa? Ostaako jokainen omat leipänsä kaupasta ja eivätkö ne ehdi vanheta? Jos yksi haluaa marjapuuroa ja toinen kaurapuuroa ja kolmas voileivän ja viilin, niin eikö se tule kalliiksi, jos ajan mukaan on laskutus??? Silloinhan jokainen maksaa sen ajan, joka hoitajilla menee ruuan laittamiseen. Normaalisti kaikille on sama puuro tai voileipä, eikä valmistukseen kuluvasta ajasta laskuteta ketään, vaan aterialla on tietty kiinteä hinta, esim. aamupala 2 euroa, lounas 4 euroa, päiväkahvi ja iltapala 1 euro ja päivällinen 4 euroa.
[/quote]
On omat hyllyt jääkaapissa ja osassa asuntoja omat jääkaapit.
Yleensä ne, jotka valittavat, asuvat lähellä, mutta käyvät vain harvoin. Itse asun 400 km päässä, mutta ei se estä menemästä sinne juhannuksena ja ottamasta pappaa kotiin. Papan asioita hoitaa eläkkeellä oleva poika, mutta ei hän pysty omaishoitajaksi koska on itsekin sen verran sairas. Nimenomaan kunnan puolelta tuossa tapauksessa paikkaa suositeltiinkiin. Mummu miehen puolelta on parempikuntoinen, esim. voi käydä lähellä kaupassa itse, mutta kyllä hänkin sai palveluasumispaikan. Mummun paikka miehen puolelta on kuitenkin itsenäistä asumista yksiössä ja hoitopalvelut ostetaan siinä myös erikseen, eikä ole pakko ottaa mitään, mutta voi ottaa täyshoidonkin. Mummunkin tapauksessa yksi omainen käy päivittäin.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 08:28"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 07:21"]Kuinkahan moni noista valittajista on edes selvillä, miten homma toimii? En usko, että tämä käytäntö on edes mitenkään ainutlaatuinen, sillä tämä on mielestäni reilu käytäntö. Ne, joilla on aktiivisimmat omaiset, saavat parhaat sapuskat, koska silloin voi joskus vaikka viedä papalle pizzan, josta hän yllättäen tykkää. Tai ei kokonaista enää jaksa, mutta muutamia paloja. Toki paikkoja on erilaisia, mutta uskoisin tämän erikseen maksettavan ruuan olevan aika yleinen. [/quote]
Sinä tunnet YHDEN (1 ) paikan käytännöt, ja nyt luulet kaikissa olevan samanlaista.
Käy yhden kerran jossakin dementiaosastolla. Lue ensin ruokalista. Sen jälkeen mene katsomaan, mitä asukkaitten lautasella on. Olen aivan varma, että sinä et tunnista sitä lautasella olevaa harmaata, lusikalla syötävää mössöä chateubriantiksi, vaikka niin ruokalistassa lukisi.
Ensinnäkin pappasi on palvelutalossa, jossa on hyväkuntoisia ihmisiä. He syövät todella OMAA ruokaa, eli itse ostamaansa. Toisin on varsinaisissa laitoksissa, olkoon niiden nimi sitten vaikka palveluasunto. Asukkailta otetaan tekohampaat pois, kun ne ovat niin hankalat. Sitten voit päätellä, mitä sen jälkeen syödään - jos syödään.
8:n väite ei enää pidä paikkaansa, sillä harvoissa palvelutaloissa on enää oma keittiö. On se iso keskuskeittiö, josta viedään ruoka niin päiväkotiin kuin vanhainkotiin. Suurella työllä ja vaivalla saadaan - jos saadaan - ruoka-asiantuntijat ja esimiehet käsittämään, että ei sama ruoka sovi päiväkodin vintiöille, koululaisille ja melkein satavuotiaille vanhuksille.
[/quote]
Ei olekaan omaa keittiötä, mutta yleensä on paikka, jossa se ruoka jaetaan, jakelukeittiö siis nimeltään. Olen ollut Helsingissä palvelutaloissa vuosia.
Kyllä tuossa papankin palvelutalossa on keittiö, mutta ei mitään laitoskeittötä painekattiloineen, vaan ihan tavalllinen keittiö. ap joutuu nyt häipymään. Toki ei ole kokemusta kuin neljästä, isomummu oli yhdessä ja ei ikinä valittanut mistään. Reumaa ja jotain toistakin liikuntaa heikentävää sairautta sairastava tätini oli jo "nuorena", mutta siitä on jo aikaa, hän kuoli jo muutamia vuosia sitten. Hänkin oli tyytyväinen ja hänellä oli myös yksiö, johon ostettiin palvelut erikseen, mutta tädillä oli täyshoito, koska oli niin huonokuntoinen.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 08:24"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 07:21"]
Omaisten taholta. Meidän pappa asuu palvelutalossa, mutta hän on siellä vuokralla. Sen lisäksi voi eri palveluja tilata eri maksusta. Esimerkiksi hoitomaksu on määrätty käytettävän ajan mukaan. Papalla se aika on pieni, koska lähellä asuvat omaiset tekevät aika paljon.
Ruoka määräytyy niin, että aamupalaksi on yleensä puuroa, mutta ei sitä pakko ole syödä. Sen lisäksi on ihan mitä vaan, mitä asukkaalla on itsellään. Eli asukas voi tilata kaupasta mitä haluaa tai sitten omaiset tuovat mitä asukki itse haluaa. Nämä puurot tehdään asukkaiden toimittamista aineksista, jokainen toimittaa vuorotellen ja kuka ei puuroa halua ollenkaan, ei ryynejä toimita.
Lounas tulee keskuskeittiöltä ja maksaa erikseen. Ei ole pakko ottaa, mutta melkein kaikki sen ottavat. Omaisilla on kuitenkin täysi vapaus tuoda ihan mitä vaan.
Välipala on mitä asukas itse haluaa, asukkaan omista tavaroista. Kahvia on, jos haluaa. Virkeimmät keittävät itse. Kahvit on asukkaiden itsensä tai omaisten ostamia.
Iltaruoka on yleensä joku kevyt, koska vanhat ihmiset eivät jaksa syödä paljon, saattaa olla joku riisivelli ja se tehdään palvelutalolla, asukkaat toimittavat raaka-aineet vuorotellen. Jos haluaa jotain muuta, voi itse ostaa jotain muuta tai omaiset toimittaa. Sen lisäksi on lisukkeita ihan mitä asukas vaan haluaa, omista tavaroistaan. Jos haluaa monta palaa leipää ja juustoa päälle, sen saa, jos itsellä vaan on.
Iltapala. Ihan mitä tahansa. Nämäkin on asukas tilannut kaupasta tai omaiset tuoneet. Papan kämppiksillä on jokaisella oma iltapalansa, yksi syö jonkun jugurtin, toinen marjapuuroa ja kolmas leipää, esimeriksi.
Kuinkahan moni noista valittajista on edes selvillä, miten homma toimii? En usko, että tämä käytäntö on edes mitenkään ainutlaatuinen, sillä tämä on mielestäni reilu käytäntö. Ne, joilla on aktiivisimmat omaiset, saavat parhaat sapuskat, koska silloin voi joskus vaikka viedä papalle pizzan, josta hän yllättäen tykkää. Tai ei kokonaista enää jaksa, mutta muutamia paloja. Toki paikkoja on erilaisia, mutta uskoisin tämän erikseen maksettavan ruuan olevan aika yleinen.
Yksi valitti eilen lehdessä äitinsä juhannussapuskoista. No meillä ainakin haettiin pappa viettämään juhannusta meidän kanssamme, vaikka pappa on lähes sokea ja liikkuu huonosti sekä tarttee vaipat hitaan liikkumisen vuoksi. Moni ei taida haluta vanhusta vaivoikseen....Eikä siltä ajalta tartte tietenkään maksaa ruokaa, jos on omaisten kanssa syömässä.
[/quote]
Voi pientä, kyllä sinunkin silmäsi joskus aukeavat näkemään muutakin kuin sen mikä itseäsi koskettaa, sitä odotellessa olisi parempi olla tyytyväinen kuinka hyvin asiat ovatkaan omilla läheisilläsi.
Pienenä vinkkinä tulevaisuuden varalta; jokaisessa kunnassa ei ole mahdollisuutta valita hoitopaikkaa eikä omia ruokia voi tuoda, kun on vain makuuhuone ja naapurihuoneen kanssa jaettu kylpyhuone.
[/quote]
Ei papallakaan ole omaa keittiötä tai kylppäriä, vaan pieni ruokailutila neljän hengen solussa, kylppäri yhteinen. Huone on n. 14 neliön suuruinen, arvioisin.
Tuo teidän palvelutalomalli on harvinaisempi. Monesti asukkaat ovat huonossa kunnossa, esim. pyörätuolissa tai muistisairaita. On palvelutaloja, joihin ei oteta kuin vähintään keskivaikeasta muistisairaudesta kärsiviä. Lisäksi usein kaikki ateriat tulee sieltä palvelutalom puolesta. Keittiöltä siis.