Lue keskustelun säännöt.
nöyryyttävä tilanne, jossa olet ollut
23.06.2015 |
millaisissa nöyryyttävissä tilanteissa olet ollut?
tuli mieleen tuosta ketjusta, jossa juuri kukaan häävieras ei ollut vastannut kutsuun (vaikka varmasti olivat tulossa). mutta siis, onhan näitä, että lasta ei kutsuta synttäreille eikä kukaan tule lapsen omille synttäreille (karmeaa).
millaisissa nöyryyttävissä tilanteissa sinä olet ollut elämäsi aikana?
itselleni tulee mieleen liikuntatuntien huutojaot. viimeinen valittu.
Kommentit (427)
Vierailija kirjoitti:
Olimme mieheni kanssa Stockmannilla ostamassa uutta telkkaria. Olimme vasta vaihtaneet pankkia ja molemmilla oli uudet kortit sekä omille, että yhteiselle tilille. Korteissa oli oletuksena tosi alhainen maksuraja, jota mieheni ei ollut omilta korteiltaan muuttanut. Niinpä maksu ei mennyt kummaltakaan kortilta läpi. Lopuksi mies yritti vielä vanhan pankin korttia, joka oli jo ehditty sulkea. Lopulta minä sain maksun hoidettua neljännellä, omalla kortillani.
Joo tosi noloo. Siis ou mai gaad. Mä oisin siis niinky kuollut häpeestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajalla oli tapana antaa kevätjuhlissa jokaiselle oppilaalle jokin lahja, joka korosti oppilaan hyviä puolia. Lahjat jaettiin kaikkien oppilaiden sekä vanhempien läsnäollessa. Eräänä vuonna opettaja antoi minulle kortin jossa luki "sinä olet sellainen hiljainen puurtaja". Kutosluokan lopussa sain pillin ja opettaja sanoi kaikkien kuullen että "tällä saat äänesi paremmin kuuluviin". Muut saivat oikeasti hyviä puoliaan korostavia esineitä ja kauniita sanoja. Minä en kokenut hiljaisuuteni korostamista kovin mairittelevana.
Meillä kans matematiikan ope ala-asteella sanoi jokaisesta jotakin, keksi lempinimen ja vielä kertoi matikan numeron ääneen koko luokan kuullen. Minusta sanoi, ettei edes muista minun olemassaoloa ja numerokin oli joku 6 tai 7.
Samaten ala-asteen ussan tunnilla luokassa kiersi jokaisesta oppilaasta lappu, johon piti kirjoittaa jotain hyvää toisesta. Minun lappuun oli opettaja kirjoittanut vaan: "Todella hiljainen". Ihan niin kuin mitään hyvää ei olisi voinut keksiä.
No ehkä jotkut arvostavat sitä että ihminen on hiljainen?
Mitä muka voi keksiä ihmisestä joka ei koskaan puhu mitään, on vain hiljaa eikä anna itsestään mitään?
Toinen vaihtoehto olisi ollut "ihan kiva"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajalla oli tapana antaa kevätjuhlissa jokaiselle oppilaalle jokin lahja, joka korosti oppilaan hyviä puolia. Lahjat jaettiin kaikkien oppilaiden sekä vanhempien läsnäollessa. Eräänä vuonna opettaja antoi minulle kortin jossa luki "sinä olet sellainen hiljainen puurtaja". Kutosluokan lopussa sain pillin ja opettaja sanoi kaikkien kuullen että "tällä saat äänesi paremmin kuuluviin". Muut saivat oikeasti hyviä puoliaan korostavia esineitä ja kauniita sanoja. Minä en kokenut hiljaisuuteni korostamista kovin mairittelevana.
Meillä kans matematiikan ope ala-asteella sanoi jokaisesta jotakin, keksi lempinimen ja vielä kertoi matikan numeron ääneen koko luokan kuullen. Minusta sanoi, ettei edes muista minun olemassaoloa ja numerokin oli joku 6 tai 7.
Samaten ala-asteen ussan tunnilla luokassa kiersi jokaisesta oppilaasta lappu, johon piti kirjoittaa jotain hyvää toisesta. Minun lappuun oli opettaja kirjoittanut vaan: "Todella hiljainen". Ihan niin kuin mitään hyvää ei olisi voinut keksiä.
No ehkä jotkut arvostavat sitä että ihminen on hiljainen?
Mitä muka voi keksiä ihmisestä joka ei koskaan puhu mitään, on vain hiljaa eikä anna itsestään mitään?
Toinen vaihtoehto olisi ollut "ihan kiva"
Höpö höpö, eivät arvosta. Ihan kiva on huomattavasti parempi kuin todella hiljainen. Olisi silloin ilahduttanut, että olen open mielestä kiva (vaikka ei sitä oikeasti tarkoittaisikaan). Olisi voinut laittaa myös esim. kiltti, nätti hymy, hyvä piirtämään, tunnollinen... Olisihan niitä hyviä puoliakin ollut.
Olin ala-asteella todella kiusattu ja olin paljon poissa tämän takia. Ollessani kolmannella luokalla olin pitkiäkin jaksoja pois koulusta. Yritin kyllä tehdä läksyjä sitä mukaan, kun niitä tuli ja uskalsin luokkalaisilta kysyä. Tietenkin jossain kohdassa tuli se eteen, että en vain yksin "opiskellessa" kaikkea oppinut ja pysynyt perässä. Ja tietenkin lopulta vanhemmat kyllästyi "lintsaamiseen", kun heidän mielestään kiusaaminen ei ollut niin pahaa, reilua, right. Menin sitten eräänä aamuna kouluun ja mitä odottikaan luokan taululla. Kissan kokoisin kirjaimin kirjoitettu "*minun nimeni* on ollut luvatta poissa ja seuraavat tehtävät pitää palauttaa perjantaihin mennessä". Lauseen perässä pitkä lista tehtäviä. Kun sanoin opettajalle, että äiti on ilmoittanut poissaoloista, niin hän totesi vain, että ei kannata lorvia, siis MITÄ. Luokkalaiset tietenkin pilkkasivat heti lintsariksi ja sain kuulla kauan tapahtuneesta. Teksti pysyi taululla niin kauan, kunnes olin näyttänyt tehdyt tehtävät. Olin niin häpeissäni ja nöyryytetty, että en kertonut kotonakaan tapahtuneesta. Enää en edes uskaltanut lintsata ja kävin kuumeessakin tuon kamalan naisopettajan tunneilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sydänultrassa olessani joku toinen lääkäri tuli koputtamatta kysymään neuvoa minua ultranneelta lääkäriltä. Ovi tietenkin auki koko toimituksen ajan, siinä sitten makasin rinnat paljaana koko käytävän nähden. Onneksi huone oli melko pimeänä.
Nöyryytykset jäävät kyllä elävästi mieleen. Tulee koko ajan lisää kamalia muistoja sitä mukaan kun kirjoittelen näitä.
Minun äitini harrasti julkinöyryyttämistä silloin tällöin. Hän on todella suora ja välillä törkeän ajattelematon kommenteissaan. Teini-iässä hän kailotti kaikille tutuille, mm. luokkalaisteni vanhemmille, että tämä meidän Kaisa se kehittyy paljon muita jäljessä, kun seisoin siinä vieressä. Se tuntui nöyryyttävältä, kun en tiedä tarkoittiko hän fyysistä vai henkistä kehitystä.
Eniten mieleeni on jäänyt se, kun olin menossa läheisen ystäväni hautajaisiin, ja äiti kommentoi että kenkäni (saappaat kolmen sentin piikkikoroilla) ovat ilotytön kengät. Itketti ja ahdisti sitten kahta enemmän siellä hautajaisissa. En itse tullut ajatelleeksi mitään tuollaista, mielestäni kengät olivat ihan tyylikäs valinta kun mustaa oli päällä muutenkin ja oli pakkasta. En voi vaan ymmärtää miten joku voi olla noin perseestä toisen surun edessä. Saman kommentin hän antoi siskolleni hänen ollessaan 13-vuotias.
Bussikuskikokemukset kuulostavat myös tutuilta. Asun paikkakunnalla, jossa kuskia tervehditään ja kiitetään kyydin päätteeksi, ja kuskit myös kiittävät joskus asiakkaitaan. Helsingissä tuli sitten tutuksi tämä murahtelu, asiakkaiden nöyryyttäminen, rahojen viskely ja kaasuttelu miten sattuu, ei siis aina omalle kohdalle mutta sivusta sai seurata. Ahdisti miten molemminpuolisten hyvien tapojen ja kohteliaisuuksien sijaan levitellään toisille pahaa mieltä.
Olen monena kesänä tehnyt siivoojan hommia, ja siinä työssä kyllä saa osakseen todella nöyryyttävää ja ilkeää käytöstä. Eräs ravintolan omistaja huusi mulle naama punaisena, kun yhden pöydän alle oli jäänyt jotain ruuanjämiä. Asiakkaat tuijottivat, itse melkein itkin.
Yksi poikaystäväni rupesi haukkumaan minua kimppakyytiläisten edessä, kun housuni roikkuivat. Olin tehnyt koko kesän raskaita töitä ja laihtunut monta kiloa. En osannut sille mulkulle sanoa vastaan, mutta parin kuukauden päästä se oli jo entinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riparilla saimme kaikki nimillämme varustetut laput, joihin oli tarkoitus kirjoittaa kivoja kommentteja ko. henkilöstä. Laput kiersivät ringissä, ja kun sain omani takaisin, niin huomasin, että siellä oli pari mukavaa kommenttia kavereiltani, mutta muuten se oli täynnä piirrettyjä lepakoita. Seurustelin tuolloin tytön kanssa ja olin erittäin epävarma seksuaalisuudestani, joten ne vajaat parikymmentä lepakkoa nimeni ympärillä hävettivät, vituttivat ja raivostuttivat ihan saatanasti. Kaiken lisäksi muut riparilaiset tarkkailivat reaktiotani virnistellen ja hihitellen keskenään. Taittelin lapun nopeasti ja piilotin sen taskuuni.
Toinen ikuisesti mieleenjäänyt tapaus sattui ala-asteen diskossa. Olin 2.- tai 3.-luokkalainen (eli ihan junnu) ja ekaa kertaa koulun diskossa kaverini kanssa. Fiilistä oli ilmeisesti vaikea saada käyntiin, sillä kutosluokkalaisen juontajan suostutteluata huolimatta kukaan ei uskaltautunut tanssilattialle. Lopulta tämä lupasi karkkipussin sille, joka tulisi ensimmäisenä tanssimaan. Naiivina ja reippaana 8-vuotiaana supisin kaverilleni että nyt mennään, raahasin tämän valokeilaan ja vedimme pienen tanssisoolon. Juontaja oli hetken hiljaa, purskahti nauruun ja totesi "Joo öö kiitti vaan, mut tosta ette todellakaan karkkii saa". Kaikki nauroivat ilkkuen ja palasimme molemmat hämmentyneinä takaisin istumaan. En muista enää miten disko päättyi, mutta sen tiedän että tuo välikohtaus jätti pysyvän jälkeen rohkeuteeni varsinkin esiintymisen suhteen :(
Vierailija kirjoitti:
Sukujuhlissa eräs koulutettu sukulaismies tuli juhliin jotka olivat siis sukulaisen kotona ja tervehti koko rivin kätellen kaikkia paitsi minua. Mikä oli syy, se ei ole minulle koskaan selvinnyt. Minua hävetti hirveästi ( olen vanhempi rouvashenkilö) niinkuin syy olisi ollut minun vaikka ymmärränkin että mies oli moukka, en minä.
Etiketin mukaan olet arvokkaampi, joten sinun olisi pitänyt ensin ojentaa kätesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisää työpaikan virkistyspäiväjuttuja.
Työpaikalta piti siirtyä sinne virkistyspäivän tapahtumapaikalle. Kuljin tuolloin aina bussilla töissä, ja naiivisti luulin että sinne mentäisiin bussilla, kun alkoholiakin olisi tarjolla. Muut pakkautuivat autoihin ja jäin ylimääräiseksi. Ilmeisesti autokunnat oli sovittu jo etukäteen. Menin yksin bussilla. Seuraavalla kerralla en osallistunut koko virkistyspäivään.
Omat kaverit jaksavat jatkuvasti vittuilla naisettomuudestani. Joo, onhan se hauskaa kun 23v ei ole koskaan seurustellut, suudellut saati seksiä harrastanut. Olen naisten kanssa todella ujo ja muutenkin heikko itsetunto.
Miten sitten näitä nöyryyttäviä tilanteita on tullut? Noh esimerkiksi parilla kaverilla on ärsyttävän kiusallinen tyyli olla jatkuvasti kiinni siinä tyttöystävässään. Tämä myös silloin jos on esimerkiksi vieraita käymässä. Useamman kerran on käynyt siten että minut on kutsuttu kahville ja sitten siinä olemme saman pöydän ääressä, minä, kaverini ja tämän tyttöystävä. Sitten on ihan normaalia että kesken kahvikeskustelujen tämä pariskunta saattaa alkaa alkaa suutelemaan toisiaan nenäni edessä. Eikä se ole mitään pientä pusuttelua, vaan se on kymmeniä sekunteja kestäviä imuttelukohtauksia. Siinä minä sitten hiljaa paikallani katson kun nämä kaksi vetävät omaa duettoaan. Ei siinä oikein tiedä miten pitäisi olla. Yleensä katselen omia varpaitani tai näprään puhelinta. Kai ne naureskelee sitten kun lähden että menipäs se taas noloksi. Sekin on aika normaalia että pariskunnan täytyy itse ottaa paneskelunsa esille. Esimerkiksi viime kerralla kun tein lähtöä niin isännän piti mainita erikseen että mepäs taidetaan tästä lähteä panemaan.
Toisella näistä kavereista on vielä hauska tapa heittää puujalkaläppää minulle tilanteestani. Esimerkiksi kerran kun oltiin porukalla menossa ja valittelin että olen hieman flunssassa, niin tämä kaveri sitten toteaa vain "tiiäks sen vanhan niksin että nuha lähtee nussimalla". Ja paskaista naurua päälle.
Jossain välissä hermostuin oikeasti näille sankareille ja lopetin yhteydenpidon hetkeksi. Sekin onnistuttiin sitten vääntämään lopulta vain minun katkeruudekseni.
Erityisesti ärsyttää että omat kaverit eivät yhtään ole tukemassa sitä että löytäisin ehkä joskus naisen. En nyt sano sitä että kavereiden vastuulla olisi etsiä minulle nainen, mutta voisi siinä edes yrittää auttaa. Kai se on vain hauskempaa naureskella kaverille. Ihan hetki sitten vasta ensimmäistä kertaa toisen kaverini tyttöystävä tokaisi ihan oma-alotteisesti kun tapasimme ensi kertaa että hän voisi yrittää järjestää minut treffeille jonkun sinkku kaverinsa kanssa. Oli toki varmaan kohteliaisuuttakin mukana, mutta sanoi myös että olen mukava ja ihmetteli miten olen sinkku (tiesi tämän kuitenkin ilman että itse otin asian esille, kai sielläkin kaveri kertonut tyttöystävälleen että tää kaveri on sit aika vässykkä). Oli miten oli, niin tuollaiset puheet nostivat hitusen omaa itseluottamustani. Ihan sama vaikken ikinä tämän kavereiden kanssa treffeille pääsisikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala-asteella meidän piti kirjoittaa lappuihin positiivisia asioita toisistamme. Yksi tyttö kirjoitti lappuuni "joskus ok".
Vierailija kirjoitti:
Kiinassa ja kauhea ripuli. Pönttö tukkoon niin, että veis nousi yläreunaan saakka. Ajateltiin kaupungille lähtiessä huikata kerroksen vaksille, että voisiko joku käydä avaamassa viemärin. Mutta vaksipa ei ymmärtänyt asiaamme vaan vaati meitä menemään yhdessä takaisin huoneeseen ja näyttämään hänelle, mistä oli kyse. Siinä sitten minä, mieheni ja kiinalainen vaksi seisomme yhdessä huoneemme vessassa katsomassa paskaani. Kyllä nolotti, onneksi oli vikoja päiviä reissussa.
Hahahahah kiva kiva..😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala-asteella kiersi jotain ystävävihkoja. Niissä oli siis vihon joka sivun yläreunaan kirjotettu jokin kysymys ja sitten jokainen vastaaja kirjoitti oman vastauksensa sivulle. Yhdessä vaiheessa monissa vihoissa oli kysymys "meidän luokan tyhmin ihminen" tai "meidän luokkalainen jota inhoan". Tuntui todella pahalta että suurin osa oli vastannut siihen minun nimeni. Joidenkin vihkot eivät edes tulleet minulle vastattavaksi, koska minut oli mainittu tuon kysymyksen yhteydessä. Osa tuli mutta ko. aukeama oli klemmareilla kiinnitetty ja vihon omistaja seisoi vieressä valvomassa etten avaa aukeamaa. En edelleenkään tiedä miksi minua niin inhottiin. Olin kiltti lapsi ja ihan normaali muutenkin.
Muistan tuon vieläkin todella nöyryyttävänä, vaikka siitä on jo ikuisuus.
Eikö ketään häiritse, kun puolet kertoo vaan jostain nolosta pierusta tms, eikä ymmärrä mitä sana nöyryyttävä tarkoittaa? Minä käsitän sen niin, että nöyryytys on tahallinen teko nolata kohde ja aiheuttaa tälle pahaa mieltä. Jos esim. pieraisijan appiukko olisi ruokapöydässä tahallaan kommentoinut asiaa ilkeästi, olisi se silloin ollut nöyryyttävää, tuollaisena vain itselle hups ehkä vähän noloa.
Vierailija kirjoitti:
Ala-asteella kiersi jotain ystävävihkoja. Niissä oli siis vihon joka sivun yläreunaan kirjotettu jokin kysymys ja sitten jokainen vastaaja kirjoitti oman vastauksensa sivulle. Yhdessä vaiheessa monissa vihoissa oli kysymys "meidän luokan tyhmin ihminen" tai "meidän luokkalainen jota inhoan". Tuntui todella pahalta että suurin osa oli vastannut siihen minun nimeni. Joidenkin vihkot eivät edes tulleet minulle vastattavaksi, koska minut oli mainittu tuon kysymyksen yhteydessä. Osa tuli mutta ko. aukeama oli klemmareilla kiinnitetty ja vihon omistaja seisoi vieressä valvomassa etten avaa aukeamaa. En edelleenkään tiedä miksi minua niin inhottiin. Olin kiltti lapsi ja ihan normaali muutenkin.
Muistan tuon vieläkin todella nöyryyttävänä, vaikka siitä on jo ikuisuus.
No voi .Olisiko joku vain laittanut nimesi ensimmäisenä ja muut perässä matkineet ? Ketään ei ehkä varsinaisesti inhottu ja joku piti keksiä. Vaikka niin olisi, ei se tietenkään vähennä, eikä muuta tuntemaasi noloutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajalla oli tapana antaa kevätjuhlissa jokaiselle oppilaalle jokin lahja, joka korosti oppilaan hyviä puolia. Lahjat jaettiin kaikkien oppilaiden sekä vanhempien läsnäollessa. Eräänä vuonna opettaja antoi minulle kortin jossa luki "sinä olet sellainen hiljainen puurtaja". Kutosluokan lopussa sain pillin ja opettaja sanoi kaikkien kuullen että "tällä saat äänesi paremmin kuuluviin". Muut saivat oikeasti hyviä puoliaan korostavia esineitä ja kauniita sanoja. Minä en kokenut hiljaisuuteni korostamista kovin mairittelevana.
Meillä kans matematiikan ope ala-asteella sanoi jokaisesta jotakin, keksi lempinimen ja vielä kertoi matikan numeron ääneen koko luokan kuullen. Minusta sanoi, ettei edes muista minun olemassaoloa ja numerokin oli joku 6 tai 7.
Samaten ala-asteen ussan tunnilla luokassa kiersi jokaisesta oppilaasta lappu, johon piti kirjoittaa jotain hyvää toisesta. Minun lappuun oli opettaja kirjoittanut vaan: "Todella hiljainen". Ihan niin kuin mitään hyvää ei olisi voinut keksiä.
No ehkä jotkut arvostavat sitä että ihminen on hiljainen?
Mitä muka voi keksiä ihmisestä joka ei koskaan puhu mitään, on vain hiljaa eikä anna itsestään mitään?
Toinen vaihtoehto olisi ollut "ihan kiva"
Kyllä opettaja oppii tuntemaan jopa sen hiljasimman oppilaan sen verran hyvin, että jotain positiivista sanottavaa keksii. "Todella hiljainen", senkin voisi muotoilla niin, että "Annat hienosti muille oppilaille työrauhan". En voi mitenkään ymmärtää, että opettajina on tuollaisia moukkia, jotka suurinpiirtein näyttää vihaavan lapsia.
Köksänope veti minulle joskus kilarit aivan tyhjästä, olin tuolloin seiskalla. Teimme tunnilla ryhmäni kanssa ruokaa sillä työnjaolla, että minä tein jälkiruuan ja tiskasin lopuksi, kun taas kaksi kaveriani tekivät pääruuan. He polttivat keiton pohjaan ja yrittivät pestä kattilaa, mutta eivät saaneet sitä täysin puhtaaksi. He päättivät sitten jättää sen opettajan pöydälle ja mainita vahingosta tunnin lopuksi, mutta unohtivat. Tästä minä en tiennyt mitään.
Seuraavan köksän tunnin opettaja aloitti ärjymällä "MARJA, unohditko kenties viime kerralla jotakin??" Minä olin ihan hämmentynyt. Ope nosti palaneen kattilan ilmaan ja huusi, että miksi en ollut tiskannut palanutta kattilaa ja on minun syyni, jos se on nyt mennyt pilalle. Minä yritin selittää, etten ollut koko kattilaa nähnytkään eikä sitä ollut annettu minun tiskattavakseni. "Ja yrität vielä vierittää tämän kavereidesi niskoille!" ope pauhasi ja huusi, että nyt tyttö menet hinkkaamaan tämän kattilan puhtaaksi etkä poistu luokasta ennen kuin se tosiaan on putipuhdas. Minua on aina alkanut helposti itkettää kun minulle huudetaan, joten nytkin menin pesemään palanutta karstaa pois kattilasta itku kurkussa. Samaan köksänluokkaan kuului vielä kiusaajiani, ja he tulivat vierelle nauramaan ja arvostelemaan tiskaustani. Ope ei tähän puuttunut, vaan totesi minulle vielä tunnin päätteeksi, että toivottavasti otin nyt opikseni.
Opiksi mistä? Huomautan vielä, että kuuluin luokkamme kilteimpiin oppilaisiin, enkä koskaan väittänyt vastaan tai vinoillut opettajille. Silti nimenomaan minä ja muutkin kiltit luokassamme saimme niskoillemme tällaisia raivareita - eivät koskaan ne, jotka sen todella olisivat ansainneet. Tämä tapaus suututtaa edelleen, vaikka siitä on 10 vuotta aikaa; ensinnäkin se oli todella nöyryyttävää, ja toiseksi en ollut edes ansainnut sättimistä. Harmittaa, etten tuolloin uskaltanut kyseenalaistaa ja pistää vastaan. Myöhemmin olen opetellut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajalla oli tapana antaa kevätjuhlissa jokaiselle oppilaalle jokin lahja, joka korosti oppilaan hyviä puolia. Lahjat jaettiin kaikkien oppilaiden sekä vanhempien läsnäollessa. Eräänä vuonna opettaja antoi minulle kortin jossa luki "sinä olet sellainen hiljainen puurtaja". Kutosluokan lopussa sain pillin ja opettaja sanoi kaikkien kuullen että "tällä saat äänesi paremmin kuuluviin". Muut saivat oikeasti hyviä puoliaan korostavia esineitä ja kauniita sanoja. Minä en kokenut hiljaisuuteni korostamista kovin mairittelevana.
Meillä kans matematiikan ope ala-asteella sanoi jokaisesta jotakin, keksi lempinimen ja vielä kertoi matikan numeron ääneen koko luokan kuullen. Minusta sanoi, ettei edes muista minun olemassaoloa ja numerokin oli joku 6 tai 7.
Samaten ala-asteen ussan tunnilla luokassa kiersi jokaisesta oppilaasta lappu, johon piti kirjoittaa jotain hyvää toisesta. Minun lappuun oli opettaja kirjoittanut vaan: "Todella hiljainen". Ihan niin kuin mitään hyvää ei olisi voinut keksiä.
No ehkä jotkut arvostavat sitä että ihminen on hiljainen?
Mitä muka voi keksiä ihmisestä joka ei koskaan puhu mitään, on vain hiljaa eikä anna itsestään mitään?
Toinen vaihtoehto olisi ollut "ihan kiva"
Kyllä opettaja oppii tuntemaan jopa sen hiljasimman oppilaan sen verran hyvin, että jotain positiivista sanottavaa keksii. "Todella hiljainen", senkin voisi muotoilla niin, että "Annat hienosti muille oppilaille työrauhan". En voi mitenkään ymmärtää, että opettajina on tuollaisia moukkia, jotka suurinpiirtein näyttää vihaavan lapsia.
Minusta jotenkin tuntuu että opettajat nimenomaan arvostavat hiljaisuutta. Pienten lasten kirkuminen ja älämölö jatkuvasti on täyttä helvettiä.
En pidä että ihmisiä syytetään uhriutumisesta, mutta tässä kohdin alan vähän epäillä sellaistakin vaihtoehtoa.
Meillä kans matematiikan ope ala-asteella sanoi jokaisesta jotakin, keksi lempinimen ja vielä kertoi matikan numeron ääneen koko luokan kuullen. Minusta sanoi, ettei edes muista minun olemassaoloa ja numerokin oli joku 6 tai 7.
Samaten ala-asteen ussan tunnilla luokassa kiersi jokaisesta oppilaasta lappu, johon piti kirjoittaa jotain hyvää toisesta. Minun lappuun oli opettaja kirjoittanut vaan: "Todella hiljainen". Ihan niin kuin mitään hyvää ei olisi voinut keksiä.