Sosiaalityö 2022

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.

Minö en näe sosiaalityön arvoa käytännönläheisyydessä, vaan sen uskottavuus ja vaikuttavuus tulee hyvin vahvasti akateemisesta teoriaperustasta. Myös ammatillinen identiteetti on sille rakentunut. Jos sosiaalityöntekijän osaaminen olisi pelkkää kelan tai kunnan valveluvalikon osaamista, oltaiin hyvin kevyellä pohjalla liikkeellä ja uskottavuus kärsisi niin tekijällä kuin asiakkaallakin. 

Joo, mutta mitä se työ käytännössä on? Käytännössähän se on sitä, että tarjoat asiakkaille niitä kunnan ja muiden toimijoiden palveluja. Ja teet päätöksiä, jotka perustuu lakiin. Ja työskentelet yhteistyössä asiakkaiden ja verkostojen kanssa, eli työssä korostuu vuorovaikutustaidot. Mitä taitoja ja tietoja ihan oikeasti siinä käytännön työssä tarvii?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

74 vielä jatkaa. Tosiaan yliopisto on kehittänyt ajatteluani siihen suuntaan, että osaan suhtautua asioihin kriittisesti ja kyseenalaistaa nykyisiä käytäntöjä. Suhtaudun kriittisesti nykyiseen sosiaalityöntekijän koulutukseen.

Sosiaalityöntekijän työ on äärimmäisen käytännönläheinen ammatti. Esim. Lapin yliopistossa koulutukseen kuuluu 2 harjoittelua, joista toinen on 5 viikkoa ja toinen 10 viikkoa. Eli 5 vuoden koulutus sisältää alle 4 kuukautta käytännön harjoittelua. Eikö tämä ole naurettavan vähän? Monet sosiaalityöntekijät ovat sitä vastaan, että YAMK sosionomeille annettaisiin sosiaalityöntekijän pätevyys. Itse en ymmärrä tätä. Sosiaalityöntekijän työssä ei ole mitään sellaista, mikä vaatisi 5 vuoden akateemisen koulutuksen. Mielestäni sosiaalityöntekijän työhön paras koulutus olisi jotain yliopisto ja YAMK koulutuksen väliltä.

Työskentelen itse lastensuojelussa ja hyvin moni kirjoittamani päätös viedään hallinto-oikeuteen. Tämä on hyvä esimerkki, miksi sosiaalityöntekijän tulisi olla maisteri. Voidakseen mm. kirjoittaa sellaisia lasuntoja ja päätöksiä, joita ei jatkuvasti muuteta hallinto-oikeudessa. Akateeminen koulutus tuo myös perustaa mihin peilata asiakkaan tilannetta selkeästi amk -oulutuksia paremmin. Amk antaa erinomaisen pohjan ohjaajan tehtävään, nämä kaksi ovat kuitenkin kaksi eri professiota eikä niitä kannata sekoittaa keskenään. 

Miten se maisteri tutkinto auttaa siinä, että päätöksiä ei viedä hallinto-oikeuteen? Ei kukaan ole ainakaan minulle yliopistolla opettanut, miten kirjoittaa päätös, jota ei viedä hallinto-oikeuteen. Huostaanottopäätökset menee aina hallinto-oikeuteen, jos joku asianomainen niitä vastustaa. Muissa päätöksissä auttaa lain tunteminen. Yliopistossa lakiin perehdytään vain pintapuolisesti. Lastensuojelutyössä auttaa lastensuojelulain osaaminen ja sen soveltaminen käytäntöön.

Lukiosta suoraan ei kannata kyseiselle alalle hakea eikä varsinkaan jos on elänyt 10 tyttönä korkeakoulutettujen vanhempien kanssa jossa suurin ongelma on ollut ettei nyt just tänään varattu matkaa ulkomaille. Useamman vuoden kokemuksella voi  kertoa että samojen asioiden jankkaaminen toimistolla sossujen kanssa ei johda minnekään eikä esim: lastensuojelussa sokeasti uskominen mitä vanhemmat sanoo.Raha ei aina auta kaikkia ongelmia mutta jos ei ole esim: asuntoa ei silloin kannata asiakkaalle kertoa että saat ruokapussin jossa jauhoja-niin on käynyt itselleni monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.

Minö en näe sosiaalityön arvoa käytännönläheisyydessä, vaan sen uskottavuus ja vaikuttavuus tulee hyvin vahvasti akateemisesta teoriaperustasta. Myös ammatillinen identiteetti on sille rakentunut. Jos sosiaalityöntekijän osaaminen olisi pelkkää kelan tai kunnan valveluvalikon osaamista, oltaiin hyvin kevyellä pohjalla liikkeellä ja uskottavuus kärsisi niin tekijällä kuin asiakkaallakin. 

Joo, mutta mitä se työ käytännössä on? Käytännössähän se on sitä, että tarjoat asiakkaille niitä kunnan ja muiden toimijoiden palveluja. Ja teet päätöksiä, jotka perustuu lakiin. Ja työskentelet yhteistyössä asiakkaiden ja verkostojen kanssa, eli työssä korostuu vuorovaikutustaidot. Mitä taitoja ja tietoja ihan oikeasti siinä käytännön työssä tarvii?

Ajattelen, että tuo paperityö tai jonkin palvelun tarjoaminen on vain byrokratian leimasin kaikkeen taustalla olevaan työhön mitä teen jatkuvasti. Ennen kuin päätös syntyy olen jo tehnyt työtä asian eteen, selvittäen, arvioiden, suunnitellen, reflektoiden, pohtien eettisyyttä, osallistaen asianomaista ja mahdollisia verkostoja. Esimerkiksi lastensuojelussa päätös vaatii tuekseen tarkkoja perusteita, ja tämä on mitä ilmeisimmin ainakin itselleni akateemisuuden ydintä.  sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

74 vielä jatkaa. Tosiaan yliopisto on kehittänyt ajatteluani siihen suuntaan, että osaan suhtautua asioihin kriittisesti ja kyseenalaistaa nykyisiä käytäntöjä. Suhtaudun kriittisesti nykyiseen sosiaalityöntekijän koulutukseen.

Sosiaalityöntekijän työ on äärimmäisen käytännönläheinen ammatti. Esim. Lapin yliopistossa koulutukseen kuuluu 2 harjoittelua, joista toinen on 5 viikkoa ja toinen 10 viikkoa. Eli 5 vuoden koulutus sisältää alle 4 kuukautta käytännön harjoittelua. Eikö tämä ole naurettavan vähän? Monet sosiaalityöntekijät ovat sitä vastaan, että YAMK sosionomeille annettaisiin sosiaalityöntekijän pätevyys. Itse en ymmärrä tätä. Sosiaalityöntekijän työssä ei ole mitään sellaista, mikä vaatisi 5 vuoden akateemisen koulutuksen. Mielestäni sosiaalityöntekijän työhön paras koulutus olisi jotain yliopisto ja YAMK koulutuksen väliltä.

Minä taas arvostan nimenomaan alan yliopistokoulutusta, enkä olisi koskaan alalle lähtenyt jos kyseessä olisi AMK-tasoinen koulutus. Olen tutustunut myös amk-opintoihin, eivätkä ne tuo riittävää syvyyttä. Käytännön työt oppii käytännössä, ja opiskelija usein työskentelevätkin jo opintojen ohella, mutta ilman teoreettista taustaa ollaan heikoilla jäillä, enkä asiakkaana haluaisi tällaisia asiantuntijoita asioitani ajamaan. Haluaisin mahdollisimman vahvan ja laajan pohjan sekä ymmärryksen omaavia ihmisiä, jotka asettuvat saappaisiini ja etsivät mahdollisimman parhaat ratkaisut oman tilanteeni eteen. Sosionomi on alan käytännön tutkinto, ehkä sinun olisi pitänyt tehdä mieluummin se, mutta olisi mielestäni suuri virhe jättää sosiaalityö jatkossa käytännön amk tai yamk-tutkinnon varaan.    

En tarkoittanut sitä, että AMK sosionomeille pitäisi antaa sosiaalityöntekijän pätevyys, vaan YAMK sosionomeille. Kyseessä on 5 vuoden ylempi korkeakoulututkinto. Mielestäni kuitenkin paras koulutus sosiaalityöntekijän työhön olisi sellainen, jossa olisi akateemisia opintoja, käytäntöön liittyviä opintoja ja enemmän harjoitteluja. Nykyinen koulutus olisi ok, jos se sisältäisi huomattavasti enemmän käytäntöön liittyviä opintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

74 vielä jatkaa. Tosiaan yliopisto on kehittänyt ajatteluani siihen suuntaan, että osaan suhtautua asioihin kriittisesti ja kyseenalaistaa nykyisiä käytäntöjä. Suhtaudun kriittisesti nykyiseen sosiaalityöntekijän koulutukseen.

Sosiaalityöntekijän työ on äärimmäisen käytännönläheinen ammatti. Esim. Lapin yliopistossa koulutukseen kuuluu 2 harjoittelua, joista toinen on 5 viikkoa ja toinen 10 viikkoa. Eli 5 vuoden koulutus sisältää alle 4 kuukautta käytännön harjoittelua. Eikö tämä ole naurettavan vähän? Monet sosiaalityöntekijät ovat sitä vastaan, että YAMK sosionomeille annettaisiin sosiaalityöntekijän pätevyys. Itse en ymmärrä tätä. Sosiaalityöntekijän työssä ei ole mitään sellaista, mikä vaatisi 5 vuoden akateemisen koulutuksen. Mielestäni sosiaalityöntekijän työhön paras koulutus olisi jotain yliopisto ja YAMK koulutuksen väliltä.

Minä taas arvostan nimenomaan alan yliopistokoulutusta, enkä olisi koskaan alalle lähtenyt jos kyseessä olisi AMK-tasoinen koulutus. Olen tutustunut myös amk-opintoihin, eivätkä ne tuo riittävää syvyyttä. Käytännön työt oppii käytännössä, ja opiskelija usein työskentelevätkin jo opintojen ohella, mutta ilman teoreettista taustaa ollaan heikoilla jäillä, enkä asiakkaana haluaisi tällaisia asiantuntijoita asioitani ajamaan. Haluaisin mahdollisimman vahvan ja laajan pohjan sekä ymmärryksen omaavia ihmisiä, jotka asettuvat saappaisiini ja etsivät mahdollisimman parhaat ratkaisut oman tilanteeni eteen. Sosionomi on alan käytännön tutkinto, ehkä sinun olisi pitänyt tehdä mieluummin se, mutta olisi mielestäni suuri virhe jättää sosiaalityö jatkossa käytännön amk tai yamk-tutkinnon varaan.    

En tarkoittanut sitä, että AMK sosionomeille pitäisi antaa sosiaalityöntekijän pätevyys, vaan YAMK sosionomeille. Kyseessä on 5 vuoden ylempi korkeakoulututkinto. Mielestäni kuitenkin paras koulutus sosiaalityöntekijän työhön olisi sellainen, jossa olisi akateemisia opintoja, käytäntöön liittyviä opintoja ja enemmän harjoitteluja. Nykyinen koulutus olisi ok, jos se sisältäisi huomattavasti enemmän käytäntöön liittyviä opintoja.

Sosionomi AMK ei ole edes hakukelpoinen sosiaalityön maisteriohjelmaan, sillä sosionomin koulutus ei kata sosiaalityön perus- tai aineopintojen mukaisia sisältöjä. YAMK-tutkinnot ovat työelämätutkintoja, ei niinkään teoriatutkintoja. Eli jo riittämättömän pohjan päälle kasattaisiin tietoa, joka ei riitä virkapäätösten tekemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.

Minö en näe sosiaalityön arvoa käytännönläheisyydessä, vaan sen uskottavuus ja vaikuttavuus tulee hyvin vahvasti akateemisesta teoriaperustasta. Myös ammatillinen identiteetti on sille rakentunut. Jos sosiaalityöntekijän osaaminen olisi pelkkää kelan tai kunnan valveluvalikon osaamista, oltaiin hyvin kevyellä pohjalla liikkeellä ja uskottavuus kärsisi niin tekijällä kuin asiakkaallakin. 

Joo, mutta mitä se työ käytännössä on? Käytännössähän se on sitä, että tarjoat asiakkaille niitä kunnan ja muiden toimijoiden palveluja. Ja teet päätöksiä, jotka perustuu lakiin. Ja työskentelet yhteistyössä asiakkaiden ja verkostojen kanssa, eli työssä korostuu vuorovaikutustaidot. Mitä taitoja ja tietoja ihan oikeasti siinä käytännön työssä tarvii?

Ajattelen, että tuo paperityö tai jonkin palvelun tarjoaminen on vain byrokratian leimasin kaikkeen taustalla olevaan työhön mitä teen jatkuvasti. Ennen kuin päätös syntyy olen jo tehnyt työtä asian eteen, selvittäen, arvioiden, suunnitellen, reflektoiden, pohtien eettisyyttä, osallistaen asianomaista ja mahdollisia verkostoja. Esimerkiksi lastensuojelussa päätös vaatii tuekseen tarkkoja perusteita, ja tämä on mitä ilmeisimmin ainakin itselleni akateemisuuden ydintä.  sivusta

Joo kyllä, mutta se selvittely, suunnittelu, arvio, reflektointi, eettisyyden pohdinta ja asiakkaan osallistaminen yms. ei tarvitse minun mielestäni akateemisuutta. Lastensuojelun päätökset tarvii tuekseen perusteluja, mutta tässä auttaa lain tunteminen. Esim. missä tilanteissa kiireellisen sijoituksen perusteet täyttyy, missä tilanteessa huostaanoton perusteet täyttyy, missä tilanteessa voi tehdä jonkun rajoituspäätöksen jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.

Minö en näe sosiaalityön arvoa käytännönläheisyydessä, vaan sen uskottavuus ja vaikuttavuus tulee hyvin vahvasti akateemisesta teoriaperustasta. Myös ammatillinen identiteetti on sille rakentunut. Jos sosiaalityöntekijän osaaminen olisi pelkkää kelan tai kunnan valveluvalikon osaamista, oltaiin hyvin kevyellä pohjalla liikkeellä ja uskottavuus kärsisi niin tekijällä kuin asiakkaallakin. 

Joo, mutta mitä se työ käytännössä on? Käytännössähän se on sitä, että tarjoat asiakkaille niitä kunnan ja muiden toimijoiden palveluja. Ja teet päätöksiä, jotka perustuu lakiin. Ja työskentelet yhteistyössä asiakkaiden ja verkostojen kanssa, eli työssä korostuu vuorovaikutustaidot. Mitä taitoja ja tietoja ihan oikeasti siinä käytännön työssä tarvii?

Ajattelen, että tuo paperityö tai jonkin palvelun tarjoaminen on vain byrokratian leimasin kaikkeen taustalla olevaan työhön mitä teen jatkuvasti. Ennen kuin päätös syntyy olen jo tehnyt työtä asian eteen, selvittäen, arvioiden, suunnitellen, reflektoiden, pohtien eettisyyttä, osallistaen asianomaista ja mahdollisia verkostoja. Esimerkiksi lastensuojelussa päätös vaatii tuekseen tarkkoja perusteita, ja tämä on mitä ilmeisimmin ainakin itselleni akateemisuuden ydintä.  sivusta

Joo kyllä, mutta se selvittely, suunnittelu, arvio, reflektointi, eettisyyden pohdinta ja asiakkaan osallistaminen yms. ei tarvitse minun mielestäni akateemisuutta. Lastensuojelun päätökset tarvii tuekseen perusteluja, mutta tässä auttaa lain tunteminen. Esim. missä tilanteissa kiireellisen sijoituksen perusteet täyttyy, missä tilanteessa huostaanoton perusteet täyttyy, missä tilanteessa voi tehdä jonkun rajoituspäätöksen jne.

Minusta tarvitsee. Niitä ei voi huteralle päätöksenteolle pohjata. Ajattelussa tosiaankin voi olla eroja, kuten täälläkin näkyy, ihan ammatin sisälläkin. 

Sosiaalityön perus- ja aineopinnot ovat olleet mielestäni aika pitkälle diipadaapaa. Niistä ei ole jäänyt mieleen juuri mitään. Yhden ainoan tenttikysymyksen muistan, sillä se oli sisällöltään niin absurdi. Kyseessä sosiaalityön perusopintojen kurssi, jonka kävin Helsingin avoimessa yliopistossa. Tenttikirjana oli Lauri Rauhalan Henkinen ihminen. Kokeessa oli 1 tehtävä, joka meni suunnilleen näin: peruna erotetaan muista perunoista. Mitä peruna tuntee ja ajattelee, kun hänet erotetaan muista perunoista? Kissa erotetaan muista kissoista. Mitä kissa tuntee ja ajattelee, kun hän joutuu eroon muista kissoista? Ihminen erotetaan perheestään. Mitä ihminen tuntee ja ajattelee, kun hänet erotetaan perheestään? Luin kirjasta johdantokappaleen ja sain tentistä ja kurssista arvosanan 5. Minulle on edelleen mysteeri, miten tämä tenttikirja ja kysymys liittyvät sosiaalityöhön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.

Minö en näe sosiaalityön arvoa käytännönläheisyydessä, vaan sen uskottavuus ja vaikuttavuus tulee hyvin vahvasti akateemisesta teoriaperustasta. Myös ammatillinen identiteetti on sille rakentunut. Jos sosiaalityöntekijän osaaminen olisi pelkkää kelan tai kunnan valveluvalikon osaamista, oltaiin hyvin kevyellä pohjalla liikkeellä ja uskottavuus kärsisi niin tekijällä kuin asiakkaallakin. 

Joo, mutta mitä se työ käytännössä on? Käytännössähän se on sitä, että tarjoat asiakkaille niitä kunnan ja muiden toimijoiden palveluja. Ja teet päätöksiä, jotka perustuu lakiin. Ja työskentelet yhteistyössä asiakkaiden ja verkostojen kanssa, eli työssä korostuu vuorovaikutustaidot. Mitä taitoja ja tietoja ihan oikeasti siinä käytännön työssä tarvii?

Ajattelen, että tuo paperityö tai jonkin palvelun tarjoaminen on vain byrokratian leimasin kaikkeen taustalla olevaan työhön mitä teen jatkuvasti. Ennen kuin päätös syntyy olen jo tehnyt työtä asian eteen, selvittäen, arvioiden, suunnitellen, reflektoiden, pohtien eettisyyttä, osallistaen asianomaista ja mahdollisia verkostoja. Esimerkiksi lastensuojelussa päätös vaatii tuekseen tarkkoja perusteita, ja tämä on mitä ilmeisimmin ainakin itselleni akateemisuuden ydintä.  sivusta

Joo kyllä, mutta se selvittely, suunnittelu, arvio, reflektointi, eettisyyden pohdinta ja asiakkaan osallistaminen yms. ei tarvitse minun mielestäni akateemisuutta. Lastensuojelun päätökset tarvii tuekseen perusteluja, mutta tässä auttaa lain tunteminen. Esim. missä tilanteissa kiireellisen sijoituksen perusteet täyttyy, missä tilanteessa huostaanoton perusteet täyttyy, missä tilanteessa voi tehdä jonkun rajoituspäätöksen jne.

Tuo on juuri tyypillistä sosionomiajattelua. Asiakkaat ikään kuin lokeroidaan eri poluille, joissa on sitten palvelut ja päätökset. Tavattoman ohutta työskentelyähän se on. Paljon jää ymmärtämättä asiakkaan yksilöllisistä vahvuuksista ja ongelmista, kun haetaan vaan sitä lokeroa. Sosiaalityön kuvassa sen sijaan pitäisi nykyistä enemmän näkyä asiakkaan tilanteiden vahvuudet ja voimavarat ja niiden peilaaminen suhteessa riskeihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.

Minö en näe sosiaalityön arvoa käytännönläheisyydessä, vaan sen uskottavuus ja vaikuttavuus tulee hyvin vahvasti akateemisesta teoriaperustasta. Myös ammatillinen identiteetti on sille rakentunut. Jos sosiaalityöntekijän osaaminen olisi pelkkää kelan tai kunnan valveluvalikon osaamista, oltaiin hyvin kevyellä pohjalla liikkeellä ja uskottavuus kärsisi niin tekijällä kuin asiakkaallakin. 

Joo, mutta mitä se työ käytännössä on? Käytännössähän se on sitä, että tarjoat asiakkaille niitä kunnan ja muiden toimijoiden palveluja. Ja teet päätöksiä, jotka perustuu lakiin. Ja työskentelet yhteistyössä asiakkaiden ja verkostojen kanssa, eli työssä korostuu vuorovaikutustaidot. Mitä taitoja ja tietoja ihan oikeasti siinä käytännön työssä tarvii?

Ajattelen, että tuo paperityö tai jonkin palvelun tarjoaminen on vain byrokratian leimasin kaikkeen taustalla olevaan työhön mitä teen jatkuvasti. Ennen kuin päätös syntyy olen jo tehnyt työtä asian eteen, selvittäen, arvioiden, suunnitellen, reflektoiden, pohtien eettisyyttä, osallistaen asianomaista ja mahdollisia verkostoja. Esimerkiksi lastensuojelussa päätös vaatii tuekseen tarkkoja perusteita, ja tämä on mitä ilmeisimmin ainakin itselleni akateemisuuden ydintä.  sivusta

Joo kyllä, mutta se selvittely, suunnittelu, arvio, reflektointi, eettisyyden pohdinta ja asiakkaan osallistaminen yms. ei tarvitse minun mielestäni akateemisuutta. Lastensuojelun päätökset tarvii tuekseen perusteluja, mutta tässä auttaa lain tunteminen. Esim. missä tilanteissa kiireellisen sijoituksen perusteet täyttyy, missä tilanteessa huostaanoton perusteet täyttyy, missä tilanteessa voi tehdä jonkun rajoituspäätöksen jne.

Tuo on juuri tyypillistä sosionomiajattelua. Asiakkaat ikään kuin lokeroidaan eri poluille, joissa on sitten palvelut ja päätökset. Tavattoman ohutta työskentelyähän se on. Paljon jää ymmärtämättä asiakkaan yksilöllisistä vahvuuksista ja ongelmista, kun haetaan vaan sitä lokeroa. Sosiaalityön kuvassa sen sijaan pitäisi nykyistä enemmän näkyä asiakkaan tilanteiden vahvuudet ja voimavarat ja niiden peilaaminen suhteessa riskeihin.

En saa nyt kiinni sun ajatuksesta. Yritätkö sanoa, että asiakkaan ongelmien, vahvuuksien ja riskien ymmärtäminen vaatii akateemisen tutkinnon? Yliopiston paras anti on kriittisen ajattelun kehittyminen. Nykyistä sosiaalityön koulutusta saa ja pitää kritisoida. Ei nykyinen sosiaalityöntekijän koulutus ole mitenkään täydellinen. Sosiaalityöntekijän koulutus on harvassa maassa yliopistokoulutus. Vastaavasti esim. toimintaterapeutin koulutus on monessa maassa yliopistokoulutus, Suomessa AMK. Suomessa liikaa juututaan siihen, onko valmistunut yliopistosta vai AMK:sta. Toki ymmärrän syyt tässä taustalla. Pelätään palkan tippumista, sosiaalityön arvostuksen alenemista, työtilanteen heikentymistä jne jne. Ei osata katsoa asiaa laajemmassa perspektiivissä, laatikon ulkopuolelta.

Pohjoismaista Suomen lisäksi vain Ruotsissa ja Islannissa koulutus on tutkimuspainotteista, kun taas Norjassa ja Tanskassa koulutuksen lähtökohtana on käytäntö, eikä sosiaalityöntekijöiltä edellytetä yliopisto-opintoja. Monissa Euroopan maissa, kuten Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä sosiaalialan koulutus tapahtuu ammattikorkeakouluissa. Väitättekö, että esim. saksalaiset, norjalaiset tai tanskalaiset sosiaalityöntekijät ovat automaattisesti huonompia sossuja, kun heillä ei ole Suomen hienoa yliopistotutkintoa?

Norjassa on töitä kaikille ja myös Saksassa ..siivoojaksi pääsee lähes kaikki kun haluaa eikä  vaadita yo-tutkintoa,amk,yliopisto tutkintoa kuten meillä täällä. Lisäksi palkalla pärjää niin ettei tarvitse olla jatkuvasti hakemassa jotain tukea kun palkka ei riitä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Pohjoismaista Suomen lisäksi vain Ruotsissa ja Islannissa koulutus on tutkimuspainotteista, kun taas Norjassa ja Tanskassa koulutuksen lähtökohtana on käytäntö, eikä sosiaalityöntekijöiltä edellytetä yliopisto-opintoja. Monissa Euroopan maissa, kuten Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä sosiaalialan koulutus tapahtuu ammattikorkeakouluissa. Väitättekö, että esim. saksalaiset, norjalaiset tai tanskalaiset sosiaalityöntekijät ovat automaattisesti huonompia sossuja, kun heillä ei ole Suomen hienoa yliopistotutkintoa?

Suomalaiset ollaan ainakin maailman onnellisin kansa, joten asiat lienee täällä tehty keskimäärin paremmin kuin Saksassa, Norjassa tai Tanskassa.

Hakeeko kukaan varasuunnitelmana muuhun aineeseen, vai tähtääkö kaikki sosiaalityöhön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.

Minö en näe sosiaalityön arvoa käytännönläheisyydessä, vaan sen uskottavuus ja vaikuttavuus tulee hyvin vahvasti akateemisesta teoriaperustasta. Myös ammatillinen identiteetti on sille rakentunut. Jos sosiaalityöntekijän osaaminen olisi pelkkää kelan tai kunnan valveluvalikon osaamista, oltaiin hyvin kevyellä pohjalla liikkeellä ja uskottavuus kärsisi niin tekijällä kuin asiakkaallakin. 

Joo, mutta mitä se työ käytännössä on? Käytännössähän se on sitä, että tarjoat asiakkaille niitä kunnan ja muiden toimijoiden palveluja. Ja teet päätöksiä, jotka perustuu lakiin. Ja työskentelet yhteistyössä asiakkaiden ja verkostojen kanssa, eli työssä korostuu vuorovaikutustaidot. Mitä taitoja ja tietoja ihan oikeasti siinä käytännön työssä tarvii?

Ajattelen, että tuo paperityö tai jonkin palvelun tarjoaminen on vain byrokratian leimasin kaikkeen taustalla olevaan työhön mitä teen jatkuvasti. Ennen kuin päätös syntyy olen jo tehnyt työtä asian eteen, selvittäen, arvioiden, suunnitellen, reflektoiden, pohtien eettisyyttä, osallistaen asianomaista ja mahdollisia verkostoja. Esimerkiksi lastensuojelussa päätös vaatii tuekseen tarkkoja perusteita, ja tämä on mitä ilmeisimmin ainakin itselleni akateemisuuden ydintä.  sivusta

Joo kyllä, mutta se selvittely, suunnittelu, arvio, reflektointi, eettisyyden pohdinta ja asiakkaan osallistaminen yms. ei tarvitse minun mielestäni akateemisuutta. Lastensuojelun päätökset tarvii tuekseen perusteluja, mutta tässä auttaa lain tunteminen. Esim. missä tilanteissa kiireellisen sijoituksen perusteet täyttyy, missä tilanteessa huostaanoton perusteet täyttyy, missä tilanteessa voi tehdä jonkun rajoituspäätöksen jne.

Laki ei anna sinulle loppujen lopuksi kovinkaan paljon osviittaa milloin se kiireellinen sijoitus esim. on lapsen tilanteessa hänen etunsa ja milloin ei. Sosiaalityössä käsitellään äärimmäisen monimutkaisia perhetilanteita, ongelmavyyhtejä, joiden arviointi, puntarointi ja reflektointi mahdollisesti jopa moniammatillisesti on sitä sosiaalityön ydintyötä. Sosiaalityö olisi lasten leikkiä, jos laista voisi katsoa milloin sijoitetaan, milloin vaihdetaan sijaishuoltopaikkaa, milloin rajoitetaan yhteydenpitoa jne. Mutta laki ei sinulle sitä kuitenkaan kerro ja siksi tarvitaan teoriapohjaa, jolle perustaa arviointia mikä loppupeleissä voisi olla asiakaan etu ja mikä ehkä vain pahentaa tilannetta. Muutoin mennään mutulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.

Minö en näe sosiaalityön arvoa käytännönläheisyydessä, vaan sen uskottavuus ja vaikuttavuus tulee hyvin vahvasti akateemisesta teoriaperustasta. Myös ammatillinen identiteetti on sille rakentunut. Jos sosiaalityöntekijän osaaminen olisi pelkkää kelan tai kunnan valveluvalikon osaamista, oltaiin hyvin kevyellä pohjalla liikkeellä ja uskottavuus kärsisi niin tekijällä kuin asiakkaallakin. 

Joo, mutta mitä se työ käytännössä on? Käytännössähän se on sitä, että tarjoat asiakkaille niitä kunnan ja muiden toimijoiden palveluja. Ja teet päätöksiä, jotka perustuu lakiin. Ja työskentelet yhteistyössä asiakkaiden ja verkostojen kanssa, eli työssä korostuu vuorovaikutustaidot. Mitä taitoja ja tietoja ihan oikeasti siinä käytännön työssä tarvii?

Ajattelen, että tuo paperityö tai jonkin palvelun tarjoaminen on vain byrokratian leimasin kaikkeen taustalla olevaan työhön mitä teen jatkuvasti. Ennen kuin päätös syntyy olen jo tehnyt työtä asian eteen, selvittäen, arvioiden, suunnitellen, reflektoiden, pohtien eettisyyttä, osallistaen asianomaista ja mahdollisia verkostoja. Esimerkiksi lastensuojelussa päätös vaatii tuekseen tarkkoja perusteita, ja tämä on mitä ilmeisimmin ainakin itselleni akateemisuuden ydintä.  sivusta

Joo kyllä, mutta se selvittely, suunnittelu, arvio, reflektointi, eettisyyden pohdinta ja asiakkaan osallistaminen yms. ei tarvitse minun mielestäni akateemisuutta. Lastensuojelun päätökset tarvii tuekseen perusteluja, mutta tässä auttaa lain tunteminen. Esim. missä tilanteissa kiireellisen sijoituksen perusteet täyttyy, missä tilanteessa huostaanoton perusteet täyttyy, missä tilanteessa voi tehdä jonkun rajoituspäätöksen jne.

Laki ei anna sinulle loppujen lopuksi kovinkaan paljon osviittaa milloin se kiireellinen sijoitus esim. on lapsen tilanteessa hänen etunsa ja milloin ei. Sosiaalityössä käsitellään äärimmäisen monimutkaisia perhetilanteita, ongelmavyyhtejä, joiden arviointi, puntarointi ja reflektointi mahdollisesti jopa moniammatillisesti on sitä sosiaalityön ydintyötä. Sosiaalityö olisi lasten leikkiä, jos laista voisi katsoa milloin sijoitetaan, milloin vaihdetaan sijaishuoltopaikkaa, milloin rajoitetaan yhteydenpitoa jne. Mutta laki ei sinulle sitä kuitenkaan kerro ja siksi tarvitaan teoriapohjaa, jolle perustaa arviointia mikä loppupeleissä voisi olla asiakaan etu ja mikä ehkä vain pahentaa tilannetta. Muutoin mennään mutulla.

Mikä on sellaista teoriapohjaa, jonka pohjalta voi tehdä arvion kiireellisen sijoituksen tarpeesta? Aidosti kiinnostaa tietää, koska itse en ole opinnoissa sellaiseen törmännyt. Kyllä ainakin itse koen, että se sosiaalityön ammattitaito harjaantuu vain käytännön työssä. Ei tätä työtä voi kirjoista lukemalla oppia. Silloin kun valmistelin ensimmäistä kiireellistä sijoitusta, niin yliopistossa oppimastani ei ollut mitään hyötyä siinä tilanteessa. Kyllä se ammattitaito on harjaantunut vasta käytännön työssä, kun asiakastilanteita on pohtinut yhdessä työparin ja lähiesimiehen kanssa. Kaikki työssä tarvittavat taidot ja tiedot olen oppinut vasta käytännössä. Kun aloitin sosiaalityöntekijän ensimmäisessä sijaisuudessa, niin oikein suututti se, miten vähän yliopisto oli antanut eväitä käytännön työhön. Aluksi en tiennyt edes, mitä asiakassuunnitelma tai palvelutarpeen arviointi tarkoittaa. Kaikki ihan perusjututkin oppi vasta työtä tekemällä. Ehkä opinnoissa on myös eroja yliopistojen välillä.

Vierailija kirjoitti:

Hakeeko kukaan varasuunnitelmana muuhun aineeseen, vai tähtääkö kaikki sosiaalityöhön?

Minä ainakin haen vain sosiaalityöhön ja toivon todella, että pääsen opiskelemaan. Tänään täytin hakemuksen ja hain niihin yliopistoihin, joihin arvelin olevan helpoin päästä sisään. Jännittää jo valmiiksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.

Minö en näe sosiaalityön arvoa käytännönläheisyydessä, vaan sen uskottavuus ja vaikuttavuus tulee hyvin vahvasti akateemisesta teoriaperustasta. Myös ammatillinen identiteetti on sille rakentunut. Jos sosiaalityöntekijän osaaminen olisi pelkkää kelan tai kunnan valveluvalikon osaamista, oltaiin hyvin kevyellä pohjalla liikkeellä ja uskottavuus kärsisi niin tekijällä kuin asiakkaallakin. 

Joo, mutta mitä se työ käytännössä on? Käytännössähän se on sitä, että tarjoat asiakkaille niitä kunnan ja muiden toimijoiden palveluja. Ja teet päätöksiä, jotka perustuu lakiin. Ja työskentelet yhteistyössä asiakkaiden ja verkostojen kanssa, eli työssä korostuu vuorovaikutustaidot. Mitä taitoja ja tietoja ihan oikeasti siinä käytännön työssä tarvii?

Ajattelen, että tuo paperityö tai jonkin palvelun tarjoaminen on vain byrokratian leimasin kaikkeen taustalla olevaan työhön mitä teen jatkuvasti. Ennen kuin päätös syntyy olen jo tehnyt työtä asian eteen, selvittäen, arvioiden, suunnitellen, reflektoiden, pohtien eettisyyttä, osallistaen asianomaista ja mahdollisia verkostoja. Esimerkiksi lastensuojelussa päätös vaatii tuekseen tarkkoja perusteita, ja tämä on mitä ilmeisimmin ainakin itselleni akateemisuuden ydintä.  sivusta

Joo kyllä, mutta se selvittely, suunnittelu, arvio, reflektointi, eettisyyden pohdinta ja asiakkaan osallistaminen yms. ei tarvitse minun mielestäni akateemisuutta. Lastensuojelun päätökset tarvii tuekseen perusteluja, mutta tässä auttaa lain tunteminen. Esim. missä tilanteissa kiireellisen sijoituksen perusteet täyttyy, missä tilanteessa huostaanoton perusteet täyttyy, missä tilanteessa voi tehdä jonkun rajoituspäätöksen jne.

Laki ei anna sinulle loppujen lopuksi kovinkaan paljon osviittaa milloin se kiireellinen sijoitus esim. on lapsen tilanteessa hänen etunsa ja milloin ei. Sosiaalityössä käsitellään äärimmäisen monimutkaisia perhetilanteita, ongelmavyyhtejä, joiden arviointi, puntarointi ja reflektointi mahdollisesti jopa moniammatillisesti on sitä sosiaalityön ydintyötä. Sosiaalityö olisi lasten leikkiä, jos laista voisi katsoa milloin sijoitetaan, milloin vaihdetaan sijaishuoltopaikkaa, milloin rajoitetaan yhteydenpitoa jne. Mutta laki ei sinulle sitä kuitenkaan kerro ja siksi tarvitaan teoriapohjaa, jolle perustaa arviointia mikä loppupeleissä voisi olla asiakaan etu ja mikä ehkä vain pahentaa tilannetta. Muutoin mennään mutulla.

Mikä on sellaista teoriapohjaa, jonka pohjalta voi tehdä arvion kiireellisen sijoituksen tarpeesta? Aidosti kiinnostaa tietää, koska itse en ole opinnoissa sellaiseen törmännyt. Kyllä ainakin itse koen, että se sosiaalityön ammattitaito harjaantuu vain käytännön työssä. Ei tätä työtä voi kirjoista lukemalla oppia. Silloin kun valmistelin ensimmäistä kiireellistä sijoitusta, niin yliopistossa oppimastani ei ollut mitään hyötyä siinä tilanteessa. Kyllä se ammattitaito on harjaantunut vasta käytännön työssä, kun asiakastilanteita on pohtinut yhdessä työparin ja lähiesimiehen kanssa. Kaikki työssä tarvittavat taidot ja tiedot olen oppinut vasta käytännössä. Kun aloitin sosiaalityöntekijän ensimmäisessä sijaisuudessa, niin oikein suututti se, miten vähän yliopisto oli antanut eväitä käytännön työhön. Aluksi en tiennyt edes, mitä asiakassuunnitelma tai palvelutarpeen arviointi tarkoittaa. Kaikki ihan perusjututkin oppi vasta työtä tekemällä. Ehkä opinnoissa on myös eroja yliopistojen välillä.

Esimerkiksi ylisukupolvisuuteen ja syrjäytymiseen liittyvät teoreettiset näkökulmat tai yhä enenevässä määrin mielenterveyteen ja niiden vaikutuksiin liittyvät teoriat. Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että ne perustyökalut esim. millaisia dokumentteja sosiaalityössä luodaan, tulevat äärimmäisen heikosti käsitellyksi opinnoissa. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.

Kiinnostaisi kyllä tietää, että missä yliopistossa opiskelet, jos koet ettet ole saanut opinnoista yhtään mitään hyödyllistä oppia työelämän kannalta? Itse aloitin viime syksynä uefissa avoimen puolella sosiaalityön perusopinnot ja itse koen oppineeni jo näistä muutamista kursseista paljon mielenkiintoisia asioita vaikka minulla on jo yksi sosiaalialan tutkinto pohjalla ja 5 vuotta sosiaalialan järjestössä työelämää takana. Jokainen kurssi on ollut mielestäni kiinnostava ja syventänyt omaa osaamista ja käsitystä asioista vaikka nyt onkin vasta ensimmäisiä kursseja, joissa ollaan vielä aika perusasioiden tasolla.