Pojalla oli lyönyt päänsä eikä opettaja ollut päästänyt terveydenhoitajalle
Ei voi kuin ihmetellä. Rehtorillekin jo soitin ja kyseiselle opelle laitoin Wilmaviestin. Harmittaa edelleen vietävästi, vaikka ymmärrän että virhearvioita voi sattua. Luulisi kuitenkin että terveyteen liittyvissä asioissa oltaisiin tarkkoja ja päästettäisiin mieluummin "liian" pienistä asioista tarkastamaan vointi kuin kielletään käymästä ollenkaan.
Poika oli siis lyönyt pään naulakkoon ja se oli ilmeisesti osunut sellaiseen terävään koukkuun. Päästä oli tullut verta ja poika sanoi että hetken tuntui kun taju olisi meinannut lähteä. Oli sanonut opelle, että tulee verta päästä ja opettaja oli pyytänyt menemään vain istumaan. Kun oli yrittänyt uudestaan sanoa niin opettaja oli keskeyttänyt ja sanonut että loppuu se riehuminen niin ei käy vahinkoja. Kolmannenkin kerran oli yrittänyt kysyä ja opettaja oli keskeyttänyt ja sanonut että tästä ei neuvotella. Poika kävi tunnin jälkeen terkkarilla ja terkkari oli sanonut että on kunnon kuhmu ja antanut kylmää. Kehotti myös lähtemään kotiin kun olisi ollut vielä liikuntaa. Poika soitti mulle tuosta töihin ja kieltämättä säikähdin. Terkkari ei ihan pienestä kolhusta varmasti kehota kotiin lähtemään niin miten päänsä lyönyttä oppilasta ei ope voi ottaa tosissaan. Tätä kysyin myös opettajalta. Vastausta odotan.
Kommentit (22)
Voisihan tuota miettiä niinkin, että jos töissä työkaveri tönäisisi toista aikuista niin että tämän pää osuisi naulakkoon ja siitä alkaisi vuotaa verta, niin pitäisikö lähteä heti työterveysasemalle vai tehdäkö ensin työpäivä loppuun.
Joo kysyin, että miten noin oli käynyt. Ilmeisesti kaveri oli vahingossa tönäissyt naulakkoa päin kun oli ollut joku leikkipaini menossa. Ei kukaan kuitenkaan ollut tahallaan halunnut satuttaa. ap