Pojalla oli lyönyt päänsä eikä opettaja ollut päästänyt terveydenhoitajalle
Ei voi kuin ihmetellä. Rehtorillekin jo soitin ja kyseiselle opelle laitoin Wilmaviestin. Harmittaa edelleen vietävästi, vaikka ymmärrän että virhearvioita voi sattua. Luulisi kuitenkin että terveyteen liittyvissä asioissa oltaisiin tarkkoja ja päästettäisiin mieluummin "liian" pienistä asioista tarkastamaan vointi kuin kielletään käymästä ollenkaan.
Poika oli siis lyönyt pään naulakkoon ja se oli ilmeisesti osunut sellaiseen terävään koukkuun. Päästä oli tullut verta ja poika sanoi että hetken tuntui kun taju olisi meinannut lähteä. Oli sanonut opelle, että tulee verta päästä ja opettaja oli pyytänyt menemään vain istumaan. Kun oli yrittänyt uudestaan sanoa niin opettaja oli keskeyttänyt ja sanonut että loppuu se riehuminen niin ei käy vahinkoja. Kolmannenkin kerran oli yrittänyt kysyä ja opettaja oli keskeyttänyt ja sanonut että tästä ei neuvotella. Poika kävi tunnin jälkeen terkkarilla ja terkkari oli sanonut että on kunnon kuhmu ja antanut kylmää. Kehotti myös lähtemään kotiin kun olisi ollut vielä liikuntaa. Poika soitti mulle tuosta töihin ja kieltämättä säikähdin. Terkkari ei ihan pienestä kolhusta varmasti kehota kotiin lähtemään niin miten päänsä lyönyttä oppilasta ei ope voi ottaa tosissaan. Tätä kysyin myös opettajalta. Vastausta odotan.
Kommentit (22)
Kyllä tuollaisessa tilanteessa opettaja saisi multa todella vihaisen palautteen. Sellaisen että varmasti oppii eikä tuollainen enään toistu.
Minkähän ikäinen tämä poika oli.
Jos oli vielä alakoululainen, niin tosi törkeä teko opettajalta, ellei kehottanut heti käymään terveydenhoitajan luonna.
Kyllä olisin itsekin vihainen tuollaisesta ja lähettäisin opettajalle tulikiven katkuisen viestin.
Vierailija kirjoitti:
Jos se aina sählää ja satuttaa niin ope ei tiedä milloin on oikeasti kipeä ja milloin ei.
Ei opettajan kuulukkaan tietää eikä tehdä diagnoosia että onko kipeä vai ei. Se on terveydenhoitajan työ.
No sietääkin kysyä asiasta. Tarkkaile lasta, ettei mene uniseksi, veltoksi, tule puheeseen ongelmia jne., itse vielä herättäisin muutaman kerran yöllä ja pitäisin kotona yhden päivän. On nimittäin yhdestä kuhmusta jäänyt tutun lapselle pysyvä pääkipu, kun eskarissa kolahti. Vaikeaa enää tutkia jälkeenpäin.
Hyvä että soitit rehtorille. Toivottavasti ottaa asian puheeksi opettajan kanssa. Kovat iskut päähän pitäisi aina tarkistuttaa. Seuraa sinä lapsesi vointia.
Tuskinpa tuo mitään vakavaa on. Sinänsä ope ei kyllä ihan oikein ole toiminut, jos kerran vertakin vuotanut..
Vierailija kirjoitti:
Jos se aina sählää ja satuttaa niin ope ei tiedä milloin on oikeasti kipeä ja milloin ei.
Mutta minusta kun lapsi on kolauttanut päänsä ja verta vuotaa, niin pitäisi kehottaa käymään terveydenhoitajalla. Tai ei ainakaan estää sinne menoa. Poika on aika aktiivinen ja välillä sattuu, mutta ei pienestä valita. Siksikin pitäisi kuunnella, kun pyytää päästä käymään terkkarilla. Oli varmasti itsekin pelästynyt kun alkoi vuotamaan verta päästä. ap
Vierailija kirjoitti:
Kenen päätä pojalla oli lyöty?
Heh, jäi näköjään ylimääräinen loppuliite kun muokkasin otsikkoa. Ymmärsit varmasti kuitenkin, että mistä on kyse. ap
Kysyitkö pojaltasi, onko hänet tönäisty naulakkoa päin eli onko lapsen koulussa kouluväkivaltaa? Kouluväkivaltaan ei puututa joka koulussa välittömästi tai ei puututa ollenkaan.
Opettaja on toiminut selkeästi väärin. Ilman muuta kouluterveydenhoitajan olisi pitänyt tarkastaa pojan vammat ja HETI. Opettajan ja kouluterveydenhoitajan olisi myös pitänyt ilmoittaa lapsen vammasta HETI vanhemmille.
Ja äitinä minä veisin lapsen ilman muuta vielä ensiapuun tai lääkäriasemalle. Jos lapsi on saanut aivotärähdyksen, niin aivotärähdyksen oireet voivat ilmetä vasta tuntien tai päivien kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Kenen päätä pojalla oli lyöty?
Sitä oli käytetty tet-paikassa pojavasarana.
Poikasi taitaa olla häirikkö, joka haluaa lintsata vaikka minkä syyn varjolla. Nyt kun oikeasti jotain tapahtui niin ei sitä oteta todesta.
Vierailija kirjoitti:
Minkähän ikäinen tämä poika oli.
Jos oli vielä alakoululainen, niin tosi törkeä teko opettajalta, ellei kehottanut heti käymään terveydenhoitajan luonna.
Kyllä olisin itsekin vihainen tuollaisesta ja lähettäisin opettajalle tulikiven katkuisen viestin.
Seiskalla on, mutta eipä tuo ikä tai luokka tässä ole pointtina vaan tuo opettajan välinpitämättömyys. Kuka opettaja ei päästä päänsä iskenyttä terkkarille? Vahinkoja ja virhearvioita sattuu ja sen ymmärrän jossain määrin, mutta terveyden suhteen ei saisi sattua. Kyllä pelästyin kun toinen soittaa töihin ja kertoo että on iskenyt päänsä niin että verta tuli ja vielä enemmän kun kertoi että oli ollut outo olo eikä ollut päässyt terkkarille heti. Olisi tietysti voinut lähteä sinne lupaa kysymättä, mutta on sen verran kiltti, että ei sitä ollut tehnyt... Mutta pääasia että lapsi on kunnossa eikä pahemmin käynyt. ap
Eipä ole terveydenhoitaja edes joka päivä koulussa paikalla. Joissakin kouluissa ohjeena on, ettei tunnin aikana voi käydä, koska silloin on ennalta sovitut tarkastuskäynnit. Nyt terkat ovat monta viikkoa rokottamassa ainakin Helsingissä.
Jos opettaja tuntee lapsen, on yleensä aika helppo arvioida, milloin on tosi paikka ja oikeasti sattunut. Pienempiä kolhujahan tulee päivittäin. Kuten itsekin sanoit ehkä virhearvio.
Onko teillä oikeasti vielä kouluterveydenhoitajia? Meidän koulussa terv.hoitaja on ollut rokottamassa niin pitkään kun muistan, ja sitäkin ennen oli kielto, että ei missään tapauksessa saa mennä sinne vaivoja valittamaan, kun terv.hoitajan kaikki aika menee pakollisiin terveystarkastuksiin, eikä aika riitä niihinkään.
Mutta olihan tuo aika erikoisesti toimittu. On sitä koululla sentään laastaria, kylmäpussia ja puhelin, mitä tuossa tilanteessa käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä oikeasti vielä kouluterveydenhoitajia? Meidän koulussa terv.hoitaja on ollut rokottamassa niin pitkään kun muistan, ja sitäkin ennen oli kielto, että ei missään tapauksessa saa mennä sinne vaivoja valittamaan, kun terv.hoitajan kaikki aika menee pakollisiin terveystarkastuksiin, eikä aika riitä niihinkään.
Mutta olihan tuo aika erikoisesti toimittu. On sitä koululla sentään laastaria, kylmäpussia ja puhelin, mitä tuossa tilanteessa käyttää.
Joo, on. Pari viikkoa taisi olla pois silloin alettiin rokottaan nuoria. Muuten on kyllä joka päivä ollut tavattavissa.
Ilmeisesti opettaja on yrittänyt pitää lapsen rauhallisena? Se on oikein, mutta lapsen keskeyttäminen aggressiivisesti niin, että toinen ei saa edes sanottua asiaansa, on väärin. Ehdottomasti väärin.
Sano adhd-mukulallesi, että joskus pitää oppia olemaan rauhallisestikin niin ei koko ajan tarvitse vinkua kun on pää paketissa.
Jos se aina sählää ja satuttaa niin ope ei tiedä milloin on oikeasti kipeä ja milloin ei.