Tyttöjen viikonloput epäonnistuvat

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:03"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:39"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:09"]Ymmärrän ap:ta, mut toisaalta ymmärrän myös perheellistä ystäväänsä. Olen itse samassa tilanteessa, tiiviin noin 30:n tyttöporukan ainoa perheellinen. Mulle on viimeaikoina nuo tyttöremmin illanvietot alkaneet tuntua tosi vierailta. Lun elämässä miehen ja lasten kanssa oleminen on se iso juttu, muut tytöt jatkaa aikalailla samalla linjalla millä on menty viimeiset 10 vuotta: ihastukset, miesmurheet, duunijutut, shoppailut on ne asiat joista puhutaan, lapsiperheen arki ei hirveästi jaksa sinkkunaisia kiinnostaa. Meillä on vielä se erikoisuus, että asutaan maatilalla, jota viljellään harrastuksena töiden ohessa. Siitäkin olisi mukava ystäville kertoa, mutta ei näytä kiinnostavan. Kylässä ovat kerran käyneet. No niin, mun lapset on niin pieniä vielä (4 v ja vauva), ettei niitä voi ottaa mukaan, mutta kerran vanhempi oli kyllä mukana kahvilassa. Jotenkin olisi vaan mukava näyttää mun ystäville, että tällaista tämä mun elämä nyt on. Mielelläni ottaisin lapset mukaan vaikka viikonlopputreffeille.
[/quote]
Ehkä niitä ei kiinnosta sun jutut, kun suakaan ei kiinnosta niiden? Ei sun elämäs ole sen arvokkaampaa tai parempaa kun sun kavereiden, mutta ylimielisyys on ruma puurre kessä vaan.
[/quote]
Ja missäköhän sanoin, ettei sinkkunaisten jutut kiinnosta minua? Niinpä, en missään! Kaikissa tapaamisissamme olen mukana näissä keskusteluissa ja osallistun niihin, lähinnä tosin kyselemällä ja kannustamalla: "Ihanaa, kerro lisää!" Mutta aina kun kerron jotain omia juttujani, niin ketään ei kiinnosta. Viime tapaamisessa pari viikkoa sitten esim kerroin 4-vuotiaan olevan aivan innoissaan vastasyntyneistä kileistä ja antaneet niille nimiksi Pasi ja Esa (mikä on musta tosi hauskaa, tyttökilejä molemmat) meillä remonttia tehneiden kavereiden mukaan. Kaikki ystävättäreni katsoivat mua ihan vinoon ja alkoivat puhua jostain laukuista. Yksi tytöistä kuitenkin aina hehkuttaa FB:ssä ja instassa musta ja mun lapsista ja maalaiselämästä ja miten itsekin haluaa maalle isoon taloon asumaan. Mutta kun nähdään niin minun täytyy aina puhua vaan siitä hyvin suopoeasta aihepiiristä, josta he haluavat puhua. Kyselevät kyllä tarkkaankin mun ja mieheni suhteesta, mutta en siitä sen enempää halua keskustella, muuta kuin että olen valtavan onnellinen niinkuin olenkin. Olen ainoa meistä, joka on pidemmässä parisuhteessa, ja kaikilla muilla on kokoajan jotain suhdedraamaa tai -viritystä menossa ja näitä sitten käydään läpi. Olen mielelläni se olkapää tytöille, mutta mitään mehukkaita vaihtareita ei mulla ole antaa. En siis ole mitenkään ylimielinen, mietin vain sitä, että miten ap:n porukka saisi perheellisen jäsenensä paremmin integroitua mukaan. Ehkä teidän kannattaisi pitää osa tapaamisista selkaisina, joihin myös lapset ja aviopuolisot ovat tervetulleita. Tämä ikäänkuin päivittäisi ystävyytenne ja siirtäisi sen uudelle tasolle. Kannattaisi ehkä miettiä tätä! #37
[/quote]
Meillä on paljonkin sekatapaamisia, joissa on mukana miehiä ja lapsia ja sisaruksia ties ketä. Ap

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:17"]

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:03"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:39"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:09"]Ymmärrän ap:ta, mut toisaalta ymmärrän myös perheellistä ystäväänsä. Olen itse samassa tilanteessa, tiiviin noin 30:n tyttöporukan ainoa perheellinen. Mulle on viimeaikoina nuo tyttöremmin illanvietot alkaneet tuntua tosi vierailta. Lun elämässä miehen ja lasten kanssa oleminen on se iso juttu, muut tytöt jatkaa aikalailla samalla linjalla millä on menty viimeiset 10 vuotta: ihastukset, miesmurheet, duunijutut, shoppailut on ne asiat joista puhutaan, lapsiperheen arki ei hirveästi jaksa sinkkunaisia kiinnostaa. Meillä on vielä se erikoisuus, että asutaan maatilalla, jota viljellään harrastuksena töiden ohessa. Siitäkin olisi mukava ystäville kertoa, mutta ei näytä kiinnostavan. Kylässä ovat kerran käyneet. No niin, mun lapset on niin pieniä vielä (4 v ja vauva), ettei niitä voi ottaa mukaan, mutta kerran vanhempi oli kyllä mukana kahvilassa. Jotenkin olisi vaan mukava näyttää mun ystäville, että tällaista tämä mun elämä nyt on. Mielelläni ottaisin lapset mukaan vaikka viikonlopputreffeille. [/quote] Ehkä niitä ei kiinnosta sun jutut, kun suakaan ei kiinnosta niiden? Ei sun elämäs ole sen arvokkaampaa tai parempaa kun sun kavereiden, mutta ylimielisyys on ruma puurre kessä vaan. [/quote] Ja missäköhän sanoin, ettei sinkkunaisten jutut kiinnosta minua? Niinpä, en missään! Kaikissa tapaamisissamme olen mukana näissä keskusteluissa ja osallistun niihin, lähinnä tosin kyselemällä ja kannustamalla: "Ihanaa, kerro lisää!" Mutta aina kun kerron jotain omia juttujani, niin ketään ei kiinnosta. Viime tapaamisessa pari viikkoa sitten esim kerroin 4-vuotiaan olevan aivan innoissaan vastasyntyneistä kileistä ja antaneet niille nimiksi Pasi ja Esa (mikä on musta tosi hauskaa, tyttökilejä molemmat) meillä remonttia tehneiden kavereiden mukaan. Kaikki ystävättäreni katsoivat mua ihan vinoon ja alkoivat puhua jostain laukuista. Yksi tytöistä kuitenkin aina hehkuttaa FB:ssä ja instassa musta ja mun lapsista ja maalaiselämästä ja miten itsekin haluaa maalle isoon taloon asumaan. Mutta kun nähdään niin minun täytyy aina puhua vaan siitä hyvin suopoeasta aihepiiristä, josta he haluavat puhua. Kyselevät kyllä tarkkaankin mun ja mieheni suhteesta, mutta en siitä sen enempää halua keskustella, muuta kuin että olen valtavan onnellinen niinkuin olenkin. Olen ainoa meistä, joka on pidemmässä parisuhteessa, ja kaikilla muilla on kokoajan jotain suhdedraamaa tai -viritystä menossa ja näitä sitten käydään läpi. Olen mielelläni se olkapää tytöille, mutta mitään mehukkaita vaihtareita ei mulla ole antaa. En siis ole mitenkään ylimielinen, mietin vain sitä, että miten ap:n porukka saisi perheellisen jäsenensä paremmin integroitua mukaan. Ehkä teidän kannattaisi pitää osa tapaamisista selkaisina, joihin myös lapset ja aviopuolisot ovat tervetulleita. Tämä ikäänkuin päivittäisi ystävyytenne ja siirtäisi sen uudelle tasolle. Kannattaisi ehkä miettiä tätä! #37 [/quote] Meillä on paljonkin sekatapaamisia, joissa on mukana miehiä ja lapsia ja sisaruksia ties ketä. Ap

[/quote]

Sekatapaamiset on asia erikseen, mutta tyttöjen ilta on VAIN aikuisille naisille.

Ap voi toki ehdottaa erillisiä perhetapaamisia ja tyttöjen tapaamisia. Ja halutessaan sairastua "flunssaan" juuri ennen perhetreffejä :)

Tosi ärsyttävää jättää omat muksut hoitoon ja istua vieraiden muksujen kanssa iltaa. En tykkäisi minäkään, ja siitä pitää kyllä sanoa suoraan mutta ystävällisesti, jotta tuo äitiystävä tajuaa että näin ei voi toimia.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:03"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:39"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:09"]Ymmärrän ap:ta, mut toisaalta ymmärrän myös perheellistä ystäväänsä. Olen itse samassa tilanteessa, tiiviin noin 30:n tyttöporukan ainoa perheellinen. Mulle on viimeaikoina nuo tyttöremmin illanvietot alkaneet tuntua tosi vierailta. Lun elämässä miehen ja lasten kanssa oleminen on se iso juttu, muut tytöt jatkaa aikalailla samalla linjalla millä on menty viimeiset 10 vuotta: ihastukset, miesmurheet, duunijutut, shoppailut on ne asiat joista puhutaan, lapsiperheen arki ei hirveästi jaksa sinkkunaisia kiinnostaa. Meillä on vielä se erikoisuus, että asutaan maatilalla, jota viljellään harrastuksena töiden ohessa. Siitäkin olisi mukava ystäville kertoa, mutta ei näytä kiinnostavan. Kylässä ovat kerran käyneet. No niin, mun lapset on niin pieniä vielä (4 v ja vauva), ettei niitä voi ottaa mukaan, mutta kerran vanhempi oli kyllä mukana kahvilassa. Jotenkin olisi vaan mukava näyttää mun ystäville, että tällaista tämä mun elämä nyt on. Mielelläni ottaisin lapset mukaan vaikka viikonlopputreffeille.
[/quote]
Ehkä niitä ei kiinnosta sun jutut, kun suakaan ei kiinnosta niiden? Ei sun elämäs ole sen arvokkaampaa tai parempaa kun sun kavereiden, mutta ylimielisyys on ruma puurre kessä vaan.
[/quote]
Ja missäköhän sanoin, ettei sinkkunaisten jutut kiinnosta minua? Niinpä, en missään! Kaikissa tapaamisissamme olen mukana näissä keskusteluissa ja osallistun niihin, lähinnä tosin kyselemällä ja kannustamalla: "Ihanaa, kerro lisää!" Mutta aina kun kerron jotain omia juttujani, niin ketään ei kiinnosta. Viime tapaamisessa pari viikkoa sitten esim kerroin 4-vuotiaan olevan aivan innoissaan vastasyntyneistä kileistä ja antaneet niille nimiksi Pasi ja Esa (mikä on musta tosi hauskaa, tyttökilejä molemmat) meillä remonttia tehneiden kavereiden mukaan. Kaikki ystävättäreni katsoivat mua ihan vinoon ja alkoivat puhua jostain laukuista. Yksi tytöistä kuitenkin aina hehkuttaa FB:ssä ja instassa musta ja mun lapsista ja maalaiselämästä ja miten itsekin haluaa maalle isoon taloon asumaan. Mutta kun nähdään niin minun täytyy aina puhua vaan siitä hyvin suopoeasta aihepiiristä, josta he haluavat puhua. Kyselevät kyllä tarkkaankin mun ja mieheni suhteesta, mutta en siitä sen enempää halua keskustella, muuta kuin että olen valtavan onnellinen niinkuin olenkin. Olen ainoa meistä, joka on pidemmässä parisuhteessa, ja kaikilla muilla on kokoajan jotain suhdedraamaa tai -viritystä menossa ja näitä sitten käydään läpi. Olen mielelläni se olkapää tytöille, mutta mitään mehukkaita vaihtareita ei mulla ole antaa. En siis ole mitenkään ylimielinen, mietin vain sitä, että miten ap:n porukka saisi perheellisen jäsenensä paremmin integroitua mukaan. Ehkä teidän kannattaisi pitää osa tapaamisista selkaisina, joihin myös lapset ja aviopuolisot ovat tervetulleita. Tämä ikäänkuin päivittäisi ystävyytenne ja siirtäisi sen uudelle tasolle. Kannattaisi ehkä miettiä tätä! #37
[/quote]

Jos ajatuksella lukisit tekstisi, selviäisi mikä ongelma on... olet ainoa pitkässä parisuhteessa oleva ja muilla on miesmurheita? Kyselevät parisuhdeasioista mutta senkin kuittaat vain "olen oikein onnellinen, ei siitä sen enempää". Tiedätkö, minä olen sinkku ja minulla on ollut miesmurheita. Ja kun niitä on, ei pätkääkään kiinnosta kuulla jonkun ah niin onnellisesta elämästä ja täydellisestä pikku perheestä ja idyylisestä maatilasta! Naurettavaahan se on, mutta niin se monesti menee. On helpompaa saada keskustelua jonkun kanssa jolla on sama tilanne tai edes "intohimo" keskusteluun ja asian selvittämiseen. En kaipaa silloin muistutusta siltä henkilöltä joka on onnistunut löytämään onnen ja saamaan palaset paikalleen. Siinä ei ole mitään henkilökohtaista.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:17"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:03"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:39"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:09"]Ymmärrän ap:ta, mut toisaalta ymmärrän myös perheellistä ystäväänsä. Olen itse samassa tilanteessa, tiiviin noin 30:n tyttöporukan ainoa perheellinen. Mulle on viimeaikoina nuo tyttöremmin illanvietot alkaneet tuntua tosi vierailta. Lun elämässä miehen ja lasten kanssa oleminen on se iso juttu, muut tytöt jatkaa aikalailla samalla linjalla millä on menty viimeiset 10 vuotta: ihastukset, miesmurheet, duunijutut, shoppailut on ne asiat joista puhutaan, lapsiperheen arki ei hirveästi jaksa sinkkunaisia kiinnostaa. Meillä on vielä se erikoisuus, että asutaan maatilalla, jota viljellään harrastuksena töiden ohessa. Siitäkin olisi mukava ystäville kertoa, mutta ei näytä kiinnostavan. Kylässä ovat kerran käyneet. No niin, mun lapset on niin pieniä vielä (4 v ja vauva), ettei niitä voi ottaa mukaan, mutta kerran vanhempi oli kyllä mukana kahvilassa. Jotenkin olisi vaan mukava näyttää mun ystäville, että tällaista tämä mun elämä nyt on. Mielelläni ottaisin lapset mukaan vaikka viikonlopputreffeille.
[/quote]
Ehkä niitä ei kiinnosta sun jutut, kun suakaan ei kiinnosta niiden? Ei sun elämäs ole sen arvokkaampaa tai parempaa kun sun kavereiden, mutta ylimielisyys on ruma puurre kessä vaan.
[/quote]
Ja missäköhän sanoin, ettei sinkkunaisten jutut kiinnosta minua? Niinpä, en missään! Kaikissa tapaamisissamme olen mukana näissä keskusteluissa ja osallistun niihin, lähinnä tosin kyselemällä ja kannustamalla: "Ihanaa, kerro lisää!" Mutta aina kun kerron jotain omia juttujani, niin ketään ei kiinnosta. Viime tapaamisessa pari viikkoa sitten esim kerroin 4-vuotiaan olevan aivan innoissaan vastasyntyneistä kileistä ja antaneet niille nimiksi Pasi ja Esa (mikä on musta tosi hauskaa, tyttökilejä molemmat) meillä remonttia tehneiden kavereiden mukaan. Kaikki ystävättäreni katsoivat mua ihan vinoon ja alkoivat puhua jostain laukuista. Yksi tytöistä kuitenkin aina hehkuttaa FB:ssä ja instassa musta ja mun lapsista ja maalaiselämästä ja miten itsekin haluaa maalle isoon taloon asumaan. Mutta kun nähdään niin minun täytyy aina puhua vaan siitä hyvin suopoeasta aihepiiristä, josta he haluavat puhua. Kyselevät kyllä tarkkaankin mun ja mieheni suhteesta, mutta en siitä sen enempää halua keskustella, muuta kuin että olen valtavan onnellinen niinkuin olenkin. Olen ainoa meistä, joka on pidemmässä parisuhteessa, ja kaikilla muilla on kokoajan jotain suhdedraamaa tai -viritystä menossa ja näitä sitten käydään läpi. Olen mielelläni se olkapää tytöille, mutta mitään mehukkaita vaihtareita ei mulla ole antaa. En siis ole mitenkään ylimielinen, mietin vain sitä, että miten ap:n porukka saisi perheellisen jäsenensä paremmin integroitua mukaan. Ehkä teidän kannattaisi pitää osa tapaamisista selkaisina, joihin myös lapset ja aviopuolisot ovat tervetulleita. Tämä ikäänkuin päivittäisi ystävyytenne ja siirtäisi sen uudelle tasolle. Kannattaisi ehkä miettiä tätä! #37
[/quote]
Meillä on paljonkin sekatapaamisia, joissa on mukana miehiä ja lapsia ja sisaruksia ties ketä. Ap
[/quote]
Asia selvä, erityäin ok!!! Sanot sille kaverille sitten, että tietyt tapaamiset on K18. Ehkä parasta varata se sanominen siihen kertaan kun itse emännöit, niin ei tule mitää ristiriitoja muiden kanssa. Kun mä kutsuin mun tyttöporukan meille, niin erityisesti sanoin että pidetään päivä maalla ja mennään piknikille lasten kanssa eli lapset tervetulleita. Mukana oli sitten pari kolme kummilasta ja siskontyttöä. Tsemppiä teidän porukalle! #37

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:30"]

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:17"]

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:03"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:39"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:09"]Ymmärrän ap:ta, mut toisaalta ymmärrän myös perheellistä ystäväänsä. Olen itse samassa tilanteessa, tiiviin noin 30:n tyttöporukan ainoa perheellinen. Mulle on viimeaikoina nuo tyttöremmin illanvietot alkaneet tuntua tosi vierailta. Lun elämässä miehen ja lasten kanssa oleminen on se iso juttu, muut tytöt jatkaa aikalailla samalla linjalla millä on menty viimeiset 10 vuotta: ihastukset, miesmurheet, duunijutut, shoppailut on ne asiat joista puhutaan, lapsiperheen arki ei hirveästi jaksa sinkkunaisia kiinnostaa. Meillä on vielä se erikoisuus, että asutaan maatilalla, jota viljellään harrastuksena töiden ohessa. Siitäkin olisi mukava ystäville kertoa, mutta ei näytä kiinnostavan. Kylässä ovat kerran käyneet. No niin, mun lapset on niin pieniä vielä (4 v ja vauva), ettei niitä voi ottaa mukaan, mutta kerran vanhempi oli kyllä mukana kahvilassa. Jotenkin olisi vaan mukava näyttää mun ystäville, että tällaista tämä mun elämä nyt on. Mielelläni ottaisin lapset mukaan vaikka viikonlopputreffeille. [/quote] Ehkä niitä ei kiinnosta sun jutut, kun suakaan ei kiinnosta niiden? Ei sun elämäs ole sen arvokkaampaa tai parempaa kun sun kavereiden, mutta ylimielisyys on ruma puurre kessä vaan. [/quote] Ja missäköhän sanoin, ettei sinkkunaisten jutut kiinnosta minua? Niinpä, en missään! Kaikissa tapaamisissamme olen mukana näissä keskusteluissa ja osallistun niihin, lähinnä tosin kyselemällä ja kannustamalla: "Ihanaa, kerro lisää!" Mutta aina kun kerron jotain omia juttujani, niin ketään ei kiinnosta. Viime tapaamisessa pari viikkoa sitten esim kerroin 4-vuotiaan olevan aivan innoissaan vastasyntyneistä kileistä ja antaneet niille nimiksi Pasi ja Esa (mikä on musta tosi hauskaa, tyttökilejä molemmat) meillä remonttia tehneiden kavereiden mukaan. Kaikki ystävättäreni katsoivat mua ihan vinoon ja alkoivat puhua jostain laukuista. Yksi tytöistä kuitenkin aina hehkuttaa FB:ssä ja instassa musta ja mun lapsista ja maalaiselämästä ja miten itsekin haluaa maalle isoon taloon asumaan. Mutta kun nähdään niin minun täytyy aina puhua vaan siitä hyvin suopoeasta aihepiiristä, josta he haluavat puhua. Kyselevät kyllä tarkkaankin mun ja mieheni suhteesta, mutta en siitä sen enempää halua keskustella, muuta kuin että olen valtavan onnellinen niinkuin olenkin. Olen ainoa meistä, joka on pidemmässä parisuhteessa, ja kaikilla muilla on kokoajan jotain suhdedraamaa tai -viritystä menossa ja näitä sitten käydään läpi. Olen mielelläni se olkapää tytöille, mutta mitään mehukkaita vaihtareita ei mulla ole antaa. En siis ole mitenkään ylimielinen, mietin vain sitä, että miten ap:n porukka saisi perheellisen jäsenensä paremmin integroitua mukaan. Ehkä teidän kannattaisi pitää osa tapaamisista selkaisina, joihin myös lapset ja aviopuolisot ovat tervetulleita. Tämä ikäänkuin päivittäisi ystävyytenne ja siirtäisi sen uudelle tasolle. Kannattaisi ehkä miettiä tätä! #37 [/quote] Meillä on paljonkin sekatapaamisia, joissa on mukana miehiä ja lapsia ja sisaruksia ties ketä. Ap

[/quote]

Sekatapaamiset on asia erikseen, mutta tyttöjen ilta on VAIN aikuisille naisille.

Ap voi toki ehdottaa erillisiä perhetapaamisia ja tyttöjen tapaamisia. Ja halutessaan sairastua "flunssaan" juuri ennen perhetreffejä :)

Tosi ärsyttävää jättää omat muksut hoitoon ja istua vieraiden muksujen kanssa iltaa. En tykkäisi minäkään, ja siitä pitää kyllä sanoa suoraan mutta ystävällisesti, jotta tuo äitiystävä tajuaa että näin ei voi toimia.

[/quote]

ai, sori, luulin että tuo viestisi oli siltä mammalta jonka mielestä lapset pitäisi ottaa tyttöjen iltaan. Vedän viestini takaisin. t.43

Tiivis 30 hengen tyttöporukka...? :'D

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:35"]

Tiivis 30 hengen tyttöporukka...? :'D

[/quote]

Ymmärsin että 30 viittasi ihmisten ikään, ei porukan henkilömäärään.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:30"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:03"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:39"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:09"]Ymmärrän ap:ta, mut toisaalta ymmärrän myös perheellistä ystäväänsä. Olen itse samassa tilanteessa, tiiviin noin 30:n tyttöporukan ainoa perheellinen. Mulle on viimeaikoina nuo tyttöremmin illanvietot alkaneet tuntua tosi vierailta. Lun elämässä miehen ja lasten kanssa oleminen on se iso juttu, muut tytöt jatkaa aikalailla samalla linjalla millä on menty viimeiset 10 vuotta: ihastukset, miesmurheet, duunijutut, shoppailut on ne asiat joista puhutaan, lapsiperheen arki ei hirveästi jaksa sinkkunaisia kiinnostaa. Meillä on vielä se erikoisuus, että asutaan maatilalla, jota viljellään harrastuksena töiden ohessa. Siitäkin olisi mukava ystäville kertoa, mutta ei näytä kiinnostavan. Kylässä ovat kerran käyneet. No niin, mun lapset on niin pieniä vielä (4 v ja vauva), ettei niitä voi ottaa mukaan, mutta kerran vanhempi oli kyllä mukana kahvilassa. Jotenkin olisi vaan mukava näyttää mun ystäville, että tällaista tämä mun elämä nyt on. Mielelläni ottaisin lapset mukaan vaikka viikonlopputreffeille.
[/quote]
Ehkä niitä ei kiinnosta sun jutut, kun suakaan ei kiinnosta niiden? Ei sun elämäs ole sen arvokkaampaa tai parempaa kun sun kavereiden, mutta ylimielisyys on ruma puurre kessä vaan.
[/quote]
Ja missäköhän sanoin, ettei sinkkunaisten jutut kiinnosta minua? Niinpä, en missään! Kaikissa tapaamisissamme olen mukana näissä keskusteluissa ja osallistun niihin, lähinnä tosin kyselemällä ja kannustamalla: "Ihanaa, kerro lisää!" Mutta aina kun kerron jotain omia juttujani, niin ketään ei kiinnosta. Viime tapaamisessa pari viikkoa sitten esim kerroin 4-vuotiaan olevan aivan innoissaan vastasyntyneistä kileistä ja antaneet niille nimiksi Pasi ja Esa (mikä on musta tosi hauskaa, tyttökilejä molemmat) meillä remonttia tehneiden kavereiden mukaan. Kaikki ystävättäreni katsoivat mua ihan vinoon ja alkoivat puhua jostain laukuista. Yksi tytöistä kuitenkin aina hehkuttaa FB:ssä ja instassa musta ja mun lapsista ja maalaiselämästä ja miten itsekin haluaa maalle isoon taloon asumaan. Mutta kun nähdään niin minun täytyy aina puhua vaan siitä hyvin suopoeasta aihepiiristä, josta he haluavat puhua. Kyselevät kyllä tarkkaankin mun ja mieheni suhteesta, mutta en siitä sen enempää halua keskustella, muuta kuin että olen valtavan onnellinen niinkuin olenkin. Olen ainoa meistä, joka on pidemmässä parisuhteessa, ja kaikilla muilla on kokoajan jotain suhdedraamaa tai -viritystä menossa ja näitä sitten käydään läpi. Olen mielelläni se olkapää tytöille, mutta mitään mehukkaita vaihtareita ei mulla ole antaa. En siis ole mitenkään ylimielinen, mietin vain sitä, että miten ap:n porukka saisi perheellisen jäsenensä paremmin integroitua mukaan. Ehkä teidän kannattaisi pitää osa tapaamisista selkaisina, joihin myös lapset ja aviopuolisot ovat tervetulleita. Tämä ikäänkuin päivittäisi ystävyytenne ja siirtäisi sen uudelle tasolle. Kannattaisi ehkä miettiä tätä! #37
[/quote]

Jos ajatuksella lukisit tekstisi, selviäisi mikä ongelma on... olet ainoa pitkässä parisuhteessa oleva ja muilla on miesmurheita? Kyselevät parisuhdeasioista mutta senkin kuittaat vain "olen oikein onnellinen, ei siitä sen enempää". Tiedätkö, minä olen sinkku ja minulla on ollut miesmurheita. Ja kun niitä on, ei pätkääkään kiinnosta kuulla jonkun ah niin onnellisesta elämästä ja täydellisestä pikku perheestä ja idyylisestä maatilasta! Naurettavaahan se on, mutta niin se monesti menee. On helpompaa saada keskustelua jonkun kanssa jolla on sama tilanne tai edes "intohimo" keskusteluun ja asian selvittämiseen. En kaipaa silloin muistutusta siltä henkilöltä joka on onnistunut löytämään onnen ja saamaan palaset paikalleen. Siinä ei ole mitään henkilökohtaista.
[/quote]

Ei tuo ole oikeaa ystävyyttä, että ollaan katkeria ja kateellisia eikä voida ystävän onnesta puhua, eikä ystävän asiat kiinnosta! Ystävyyden pitää toimia molempiin suuntiin, vaikka elämäntilanteet ovatkin eri! Molempien pitää voida puhua iloista JA suruista ja molempien pitää haluta kuulla ne toisenkin ilot ja surut. Sitä on ystävyys. Ei mikään roskaämpäri minne voi oksentaa kaikki omat murheet, laittaa kannen kiinni ja kävellä pois.

Eikö joku lapsellinen voisi hänelle sanoa asiasta? Jos se kerran kaikkia häiritsee. Kai te keskenänne kommunikoitte muutoinkin kuin joukkoviesteillä? 

Omassa kaveripiirissä mammat ovat myös aika lailla tuollaisia, etä mitään ei voi tehdä ilman lapsia. Mullakin on pikkulapsia, mutta mielelläni viettäisin välillä aikaa aikuisten keskenkin. 

Ymmärrän aloittajaa täysin.
Viim. kesänä mut oli kutsuttu vanhan kaveriporukan kanssa iltaa istumaan. En juurikaan koskaan käy missään joten olin ihan innoissani että nyt pääsen kerrankin viettämään iltaa rauhassa kavereiden kanssa ja vähän viiniä juomaan. Kolmelle lapselle hoitopaikka hankittu ja koirankin vein hoitoon että saan istua iltaa hyvillä mielin.
Mites sitten kävi, yksi mamma oli ottanut tyttönsä mukaan joka on vielä oman lapseni kaveri. Tyttö istui koko illan vieressäni ja höpötti niitä näitä.
Eipä tehnyt mieli juoda viiniä ja kavereitten kanssa kuulumisetkin jäi puolitiehen. Kyllä harmitti!!!!! Vieläkin kun mietin tilannetta alkaa kiukuttamaan....mur!!!

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 09:07"]Eihän teillä ole mennyt liian lujaa, ja hän on alkanut tuomaan lapsiaan mukaan ehkäisemään mokailuja?
[/quote]

Jos joku kokee että tyttöjen viikonlopussa menee liian lujaa, niin sitten hän voi varmaan jäädä itse pois näistä kokoontumisista jatkossa. Törkeää tuoda lapset mukaan ja pilata muidenkin tunnelma.

up

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 09:22"]

Ymmärrän jotenkin ihan täysin! Meidän porukalla vähän sama tilanne. Yksi tuo mukanaan 12v. tyttöään. Se ei ole enää aikuisten kuulumisten vaihtoa vaan saunanlauteilla kuunnellaan tämän tytön luokkaretket ja partioleirit. Itsellä into on alkanut hiipumaan näihin naisteniltoihin.

[/quote]

mun yksi tuttava ei enää lapsen saatuaan suostunut tulemaan mihinkään ilman lasta. Eipä olla hirveesti tavattukaan, kun en jaksa kuunnella tämän Pirkon täydellistä koulumenestystä ja muuta erinomaisuutta. Tällä äidillä ei ole muuta kuin ihmeellisen lapsensa kehuminen. Mitäköhän tekee kun lapsi aikuistuu?

t: kolmen äiti

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 11:03"]

[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:39"][quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 10:09"]Ymmärrän ap:ta, mut toisaalta ymmärrän myös perheellistä ystäväänsä. Olen itse samassa tilanteessa, tiiviin noin 30:n tyttöporukan ainoa perheellinen. Mulle on viimeaikoina nuo tyttöremmin illanvietot alkaneet tuntua tosi vierailta. Lun elämässä miehen ja lasten kanssa oleminen on se iso juttu, muut tytöt jatkaa aikalailla samalla linjalla millä on menty viimeiset 10 vuotta: ihastukset, miesmurheet, duunijutut, shoppailut on ne asiat joista puhutaan, lapsiperheen arki ei hirveästi jaksa sinkkunaisia kiinnostaa. Meillä on vielä se erikoisuus, että asutaan maatilalla, jota viljellään harrastuksena töiden ohessa. Siitäkin olisi mukava ystäville kertoa, mutta ei näytä kiinnostavan. Kylässä ovat kerran käyneet. No niin, mun lapset on niin pieniä vielä (4 v ja vauva), ettei niitä voi ottaa mukaan, mutta kerran vanhempi oli kyllä mukana kahvilassa. Jotenkin olisi vaan mukava näyttää mun ystäville, että tällaista tämä mun elämä nyt on. Mielelläni ottaisin lapset mukaan vaikka viikonlopputreffeille. [/quote] Ehkä niitä ei kiinnosta sun jutut, kun suakaan ei kiinnosta niiden? Ei sun elämäs ole sen arvokkaampaa tai parempaa kun sun kavereiden, mutta ylimielisyys on ruma puurre kessä vaan. [/quote] Ja missäköhän sanoin, ettei sinkkunaisten jutut kiinnosta minua? Niinpä, en missään! Kaikissa tapaamisissamme olen mukana näissä keskusteluissa ja osallistun niihin, lähinnä tosin kyselemällä ja kannustamalla: "Ihanaa, kerro lisää!" Mutta aina kun kerron jotain omia juttujani, niin ketään ei kiinnosta. Viime tapaamisessa pari viikkoa sitten esim kerroin 4-vuotiaan olevan aivan innoissaan vastasyntyneistä kileistä ja antaneet niille nimiksi Pasi ja Esa (mikä on musta tosi hauskaa, tyttökilejä molemmat) meillä remonttia tehneiden kavereiden mukaan. Kaikki ystävättäreni katsoivat mua ihan vinoon ja alkoivat puhua jostain laukuista. Yksi tytöistä kuitenkin aina hehkuttaa FB:ssä ja instassa musta ja mun lapsista ja maalaiselämästä ja miten itsekin haluaa maalle isoon taloon asumaan. Mutta kun nähdään niin minun täytyy aina puhua vaan siitä hyvin suopoeasta aihepiiristä, josta he haluavat puhua. Kyselevät kyllä tarkkaankin mun ja mieheni suhteesta, mutta en siitä sen enempää halua keskustella, muuta kuin että olen valtavan onnellinen niinkuin olenkin. Olen ainoa meistä, joka on pidemmässä parisuhteessa, ja kaikilla muilla on kokoajan jotain suhdedraamaa tai -viritystä menossa ja näitä sitten käydään läpi. Olen mielelläni se olkapää tytöille, mutta mitään mehukkaita vaihtareita ei mulla ole antaa. En siis ole mitenkään ylimielinen, mietin vain sitä, että miten ap:n porukka saisi perheellisen jäsenensä paremmin integroitua mukaan. Ehkä teidän kannattaisi pitää osa tapaamisista selkaisina, joihin myös lapset ja aviopuolisot ovat tervetulleita. Tämä ikäänkuin päivittäisi ystävyytenne ja siirtäisi sen uudelle tasolle. Kannattaisi ehkä miettiä tätä! #37

[/quote]

Ovathan he kiinnostuneita parisuhteestasi, mutta sinä et ole kiinnostunut puhumaan siitä. Jos muut ovat sinkkuja, niin ihmissuhteet on varmasti suosituin puheenaihe. Heille on vierasta puhua arkisia lapsista, eivätkä varmaan itsekään tarinoi jostain veljentytöistä.