Ikää 25 ja elämä pilalla

Pienestä pitäen elämässä ollut ihan riittävästi vaikeuksia. Kuitenkin olen aina jaksanut pyrkiä eteenpäin kun olen tiennyt, että voin omilla teoillani muuttaa tulevaa paremmaksi. Nyt vuosien taistelun jälkeen asiat viimeinkin hyvin, on unelmieni opiskelupaikka yliopistolla, kiva asunto ja tulevaisuus näytti muutenkin hyvältä.

Vuosi sitten asiat oli poikkeuksellisen hyvin, ja tapasin kivan tytön. Noh, tutustuttiin rauhassa ja viimein oli aika lähentyä. Ja kuinkas kävikään, tyttöystäväehdokas numero kaksi onnistui sitten tartuttamaan ilmeisesti huuliherpeksensä (josta ei tiennyt) alapäähäni heti ensimmäisellä seksikerralla. Mahtavaa. Suhdekin kariutui pian tämän jälkeen.

Epämääräisen oireilun ja oireiden vähyyden takia asia tuli oikeasti ilmi vasta viikko sitten. Varmaa diagnoosiakaan ei vielä ole, mutta oikein mikään muu kuin herpes ei selitä oireilua, vaikka taudinkuva onkin epätyypillinen. Toivottavasti huomenna saisi varmistuksen asiaan.

Kuluva viikko on ollut aivan täyttä helvettiä. Pari päivää mennyt itkiessä, muuten ollut niin paha olo, ettei ole pystynyt edes itkemään. Kaikki tulevaisuuden haaveet parisuhteesta, perheestä ym. suoraan viemäristä alas. En tiedä miten tulen jaksamaan loppuelämän ilman toisen ihmisen kosketusta. En tiedä miten jaksan edes huomisen päivän. En edes tiennyt, että ihmisen voi rikkoa näin. Ulospääsyä tilanteesta ei ole, tauti on ja pysyy loppuelämän ajan. Tuntuu helvetin epäreilulta että tämä iski juuri minulle, jolla kumppaneita ollut peräti kaksi kappaletta ja aina ollut tarkka suojauksen suhteen. Tiedän, etten ole ainoa samassa tilanteessa, mutta kohtalotovereiden ja kumppanin löytäminen tuntuu olevan täysin mahdotonta.

M25