Therese Johaug osoitti taas tänään olevansa kiistaton hiihtokuningatar!
Täysin ylivoimaista menoa naisten yhdistelmäkilpailussa! Siinä ei ollut kenelläkään muulla mitään mahdollisuuksia!
Tulevia kisoja ajatellen kannattaa muiden lähteä tavoittelemaan vain olympiahopeaa ja olympiaprossia. Sillä olympiakullat tulevat menemään vain ja ainoastaan Thereselle!
Kommentit (9)
Jostain sai kyllä ihan eri vaihteen päälle kuin muut.
Huulirasvaa hinkattu kunnolla syksystä asti. Koronan takia maailman dopingtestikäytännöt ovat käytännössä poistuneet kokonaan joten on turvallista doupata. Olis kannattanu muidenkin. Turhaan kursailivat.
Jaa, mulla on sellainen kutina että jää vielä jossain vaiheessa kiinni jostain kielletystä aineesta. Ei tuo voi puhtaasti urheilemalla olla noin ylivoimainen, eikä edes hengästy.
douppi on toiminut! kannatti nuorena vetää paljon ja nyt vanhanakin pärjää. myös suomalainen virpi douppasi ja voitti myöhemmin vanhanakin.
eli nuorena otetaan riski ja tulos ulosmitataan vanhana. näin ei kävisi jos doupista saisi elinikäisen!
eipä faniteta doupingin käyttäjää. Sai liian lyhyen tuomion. Ihan sama miten tuolla huhkii, ei herätä ihastusta.
Sillähän on lääkärimies se selittää paljon miksei jää kiinni ja kuinka ylivoimainen on.
satunnainen valehtelija kirjoitti:
douppi on toiminut! kannatti nuorena vetää paljon ja nyt vanhanakin pärjää. myös suomalainen virpi douppasi ja voitti myöhemmin vanhanakin.
eli nuorena otetaan riski ja tulos ulosmitataan vanhana. näin ei kävisi jos doupista saisi elinikäisen!
Ja tämä sama suomalainen virpi ylen kommentaattorina. Mautonta.
Onpas Johaugin 🥇 mitali paha pala kommentteista päätellen ..
…tämä mitali oli vasta alkua❣️
Varmaan on huulet rasvattu kunnolla. Selostajat kun sanoivat ilmanalan olevan siellä erittäin kuiva. Joten huulet epäilemättä rohtuvat ja halkeilevat sellaisessa ilmanalassa, jos niitä ei ole kunnolla rasvattu.