Ystävien puute aikuisena on omaa syytä

Kunnon kännipuhelu, jossa kertaat lapsuustraumasi ja haukut kuulijan, on oiva keino saada uusia ystäviä!

Vänkyti vänkyti.

Miksi se on omaa syytä?

Mulla ei ole yhtään kaveria, ei täällä pikkukylässä vain ole ketään ja väkisin ei voi kaveerata kenenkään kanssa.

0/5

Ei se ihan noin yksioikoista voi olla.

Joulupukin syy!

Vierailija kirjoitti:

Miksi se on omaa syytä?

Mulla ei ole yhtään kaveria, ei täällä pikkukylässä vain ole ketään ja väkisin ei voi kaveerata kenenkään kanssa.

Ja sen kaverin on aivan pakko olla just sieltä samasta pikkukylästä?

Puusauna vai sähkösauna?

Vierailija kirjoitti:

Miksi se on omaa syytä?

Mulla ei ole yhtään kaveria, ei täällä pikkukylässä vain ole ketään ja väkisin ei voi kaveerata kenenkään kanssa.

Sama täällä, ja tuntuu ettei kukaan edes halua olla mun kaveri😔

Tietenkin, ketä siitä voisikaan syyttää??

Eipä oo mullakaan kavereita.. vaikka etelässä asun.. aika paljo tulee oltua töissä ja yksin vloput.

Vierailija kirjoitti:

Miksi se on omaa syytä?

Mulla ei ole yhtään kaveria, ei täällä pikkukylässä vain ole ketään ja väkisin ei voi kaveerata kenenkään kanssa.

etsit ihastusta, et ystävää. Ystävä voi olla täysin eri ikäpolvea ja vaikka "seuraavan savun naapuri".

Itse olen ystävystynyt erään 80- mummelin kanssa, hänen juttujaan vaan aluksi kuuntelin ja sitten tajusin että hän on ollut ikäiseni ja silloin ollut kuin minä ja lopulta kerroin itsestänikin. Nykyään pidän häntä ystävänäni, emme ole sukua tai naapureita yms.

Nuo ovat hyviä neuvoja, olenkin itse käsitellyt asioitani terapiassa vuosia (nyt loppunut), enkä tee enää mitään aloituksessa mainittuja asioita mutta ei minulla kyllä silti ole ystäviä..

Tätä tämä palstasensuuri on. Alun perin oli ketju, jossa kerrottiin miehestä, joka jankutti naapureille lapsuustraumojaan ja lopulta haukkui kännissä, kun eivät olleet sellaisia ystäviä kuin hän olisi halunnut.

Ap, moni aika jaksa ystävyyssuhteita siksi, että joutuvat jonkun terapeutiksi. Eli oletko juurikin itse sellainen omien juttujesi muiden niskaan kippaaja?

Siinä mielessä se on omaa syytäni, että olen kiinnostunut ystävystymään vain samalla aaltopituudella olevien kanssa eikä heitä tule kovin usein vastaan. Nuorempana olin ennakkoluulottomampi ja kärsivällisempi mutta kääntöpuolena liika erilaisuus ja erilaiset ajattelutavat alkoivat rasittaa sekä itseäni että toista osapuolta. Se puolestaan alkoi heijastua ystävyyteemme mm. tiuskimisena, välinpitämättömyytenä, piikittelynä ja yhteydenpidon viivyttelynä. En esimerkiksi halunnut aina vastata puhelimeen tai soittaa takaisin, jos huomasin, että soittaja on eräs tietty silloinen ystäväni. Ystävyyssuhteiden pitäisi tuoda mielekkyyttä ja iloa molempien elämään, ei lisää alituisia ristiriitoja ja valtataisteluita. Olen vain joutunut hyväksymään sen, että en enää voi tai halua joustaa samaan tapaan kuin nuorena ja sen hintana on sitten vähäinen ystävien määrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se on omaa syytä?

Mulla ei ole yhtään kaveria, ei täällä pikkukylässä vain ole ketään ja väkisin ei voi kaveerata kenenkään kanssa.

etsit ihastusta, et ystävää. Ystävä voi olla täysin eri ikäpolvea ja vaikka "seuraavan savun naapuri".

Itse olen ystävystynyt erään 80- mummelin kanssa, hänen juttujaan vaan aluksi kuuntelin ja sitten tajusin että hän on ollut ikäiseni ja silloin ollut kuin minä ja lopulta kerroin itsestänikin. Nykyään pidän häntä ystävänäni, emme ole sukua tai naapureita yms.

Mulla kävi erään työkaverin kanssa niin, että meillä synkkasi todella hyvin jutut ja olin jo innoissani, että meistä voisi tulla oikeasti ystävät. Hän oli siis mua noin 30 vuotta vanhempi. Mutta sitten hän tavallaan hienovaraisesti torjui minut sanomalla, että mun pitäisi löytää oman ikäisiä kavereita. En ymmärrä edelleenkään miksei me oltais voitu olla kavereita? Silloin nuorena ei mulla ollut oikein mitään yhteistä oman ikäisteni kanssa. Vain yksi ystävä minulla on aikuisiällä löytynyt, hänkin minua 15 vuotta vanhempi. Ei se vaan kaikilla ole niin helppoa. Olen jotenkin aina ollut vähän ulkopuolinen ja sen takia sosiaaliset taidot jääneet heikoksi.

Minusta otsikko pitää täysin paikkansa. Kun sain lapseni nuorena, elin niin perheelle, että nuoruuden koulukaverit yms. ystävät jäivät. Olen huono ottamaan yhteyttä ihmisiin ja kutsumaan kylään.

Viime vuosina usein ajattelin, että elämältä toivon eniten juuri ystäviä. Minulla on hyvä, läheinen puoliso, jonka kanssa voin lenkkeillä, mökkeillä ja matkustella. Kaipaan kuitenkin naisseuraa toisinaan.

Ja nyt minulla on useita ystäviä, joiden kanssa vietän aikaa. Yhden ystävän kanssa käyn kerran viikossa kuntosalilla, mutta tapaamme muutenkin. Hän on mukana kahden mun kanssa neljän naisen ryhmässä, jota tapaamme noin kerran kuussa. Käymme vuorotellen toistemme luona syömässä, välillä teatterissa ja joskus olemme tehneet pieniä matkojakin.

Sitten minulla on ystävä, joka on äitini ikäluokkaa. Jos en ole kuukauteen kuullut hänestä, soittelen ja kysyn kuulumisia.

Vanhemmiten olen tullut rohkeammaksi pyytää ihmisiä vaikka kahville. Kyllä se on itsestä kiinni, ei pidä vain odottaa että joku toinen ottaa ensiksi yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se on omaa syytä?

Mulla ei ole yhtään kaveria, ei täällä pikkukylässä vain ole ketään ja väkisin ei voi kaveerata kenenkään kanssa.

Ja sen kaverin on aivan pakko olla just sieltä samasta pikkukylästä?

Miten mä naapurikunnasta saisin kavereita?

Mitä sä sekoilet? En käyttäydy tuolla tavalla.