KUKAAN EI TAJUA TILANTEEN VAKAVUUTTA.
Okei, otsikko voi hämmentää. Olen jo usein täällä avautunut minun ja äitini huonosta suhteesta.
Taustoja: Olin 10v kun äitini paljasti että iskä joka asui meillä, ei ollut oikea isäni. Oikea isäni olikin narsistinen, väkivaltainen alkoholisti JOTA OLIN LUULLUT KUMMIKSENI. Äiti oli siis sinisillä silmillä valehdellut minulle kaikki ne 10 vuotta. En enää tuntenut itseäni, ja luottamus äitiin katosi.
Minua myös kiusattiin niin suvun kun koulukavereiden puolelta, mutta äiti ei ikinä puolustanut minua vaan sanoi "älä välitä". Opin ja aloin luulemaan että valitan turhasta, ja aloin pitämään kaiken pahan olon sisälläni. En enää koskaan kertonut asioistani kellekkään, koska minähän en saanut välittää.
Nyt minulla on masennus. Tiedän sen ilman diagnoosejakin. Olen käynyt psykologilla, mutta suojamuurini ei anna kertoa kaikkea. Tuntuu että en saisi "välittää", joten pakotan itseni olemaan hiljaa.
Bändi ja poikaystävä ovat ainoat asiat miksi en ole viiltänyt ranteita auki. En jaksaisi nousta aamuisin ylös sängystä, enkä haluaisi tehdä mitään muutakaan mutta poikaystävä käy melkein väkisin raahaamassa minut joka päivä ulos.
Olen myös pakonomaisesti vahtinut painoani ja laskenut kaloreita viime kesästä lähtien. Haluan laihtua lisää, ja kuntoilen joka päivä.
Poikaystävä ja kaverini kävivät puhumassa minun syömisistä kouluohjaajalle, joka soitti äidilleni mutta äiti ei nähnyt minulla mitään ongelmaa.
Olen käskenyt äidin soittaa vaikka tk:lle, mutta ei se soita. En edes halua puhua asioistani, haluaisin vaan olla onnellinen. Puhuminen ahdistaa. Kaikki ahdistaa.
Poikaystävä on nyt vierelläni ja selaa omaa puhelintaan. Luultavasti kohta huomaa että kirjoittelen tänne, että älkää ihmetelkö jos poikaystäväni haluaa kommentoida tänne jotain.
T.15v
Kommentit (46)
Tää juttu voi mennä myös ohi kun murrosikä menee ohi ja tunteet rauhottuu ja opit hyväksymään tämän tilanteen. Elämä potkii mutta potki sä takasin.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 22:39"]Tää juttu voi mennä myös ohi kun murrosikä menee ohi ja tunteet rauhottuu ja opit hyväksymään tämän tilanteen. Elämä potkii mutta potki sä takasin.
[/quote]
Miksi kukaan ei ota minua tosissaan?!?! Kohta ihan oikeasti vedän ne ranteet auki, niin ei tarvitse enää kärsiä. Tämä on ollut jo niin monta vuotta että kohta en enää kestä.
Ap
Mistä sä tiedät että asiat olisi ollut paremmin jos äitisi olisi puhunut totta isästäsi? Ehkä isäsi oli todellakin väkivaltainen ja alkoholisti ja yritti vain suojella sinua. Ja viiltelyä ei tosiaan kannata edes aloittaa, saat ikuiset arvet jotka kaduttaa myöhemmin. Kiusaaminen on ikävä juttu, mutta et voi kuitenkaan äitiäsi syyttää asiasta. Ehkä kuitenkin luotti siihen että sä pärjäät ja opit itse puolustamaan itseäsi. Kannattaa kokeilla yrittää puhua niistäkin asioista, joista et ole uskaltanut puhua. Voi helpottaa.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 22:42"][quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 22:39"]Tää juttu voi mennä myös ohi kun murrosikä menee ohi ja tunteet rauhottuu ja opit hyväksymään tämän tilanteen. Elämä potkii mutta potki sä takasin.
[/quote]
Miksi kukaan ei ota minua tosissaan?!?! Kohta ihan oikeasti vedän ne ranteet auki, niin ei tarvitse enää kärsiä. Tämä on ollut jo niin monta vuotta että kohta en enää kestä.
Ap
[/quote]
kannattaa hakea apua, täältä et sitä saa!
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 22:44"]Mistä sä tiedät että asiat olisi ollut paremmin jos äitisi olisi puhunut totta isästäsi? Ehkä isäsi oli todellakin väkivaltainen ja alkoholisti ja yritti vain suojella sinua. Ja viiltelyä ei tosiaan kannata edes aloittaa, saat ikuiset arvet jotka kaduttaa myöhemmin. Kiusaaminen on ikävä juttu, mutta et voi kuitenkaan äitiäsi syyttää asiasta. Ehkä kuitenkin luotti siihen että sä pärjäät ja opit itse puolustamaan itseäsi. Kannattaa kokeilla yrittää puhua niistäkin asioista, joista et ole uskaltanut puhua. Voi helpottaa.
[/quote]
Välillä mietin tosissani, että haluaisin kostaa jollekin. Olisi ihana nähdä miten joku joka vähättelee minun ongelmia, kokisi saman helvetin. Nauttisin kun näkisin toisen rukoilevan apua, mutta en antaisi.
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 22:33"]Tämän palstan funktiota kohdallasi ihmettelen.
[/quote]
Anteeksi olen tyhmä, mutta mitä funktio tarkoittikaan? Olen surkea äidinkielessä, ja kaikessa muussakin.
Ap