Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
KUKAAN EI TAJUA TILANTEEN VAKAVUUTTA.
13.06.2015 |
Okei, otsikko voi hämmentää. Olen jo usein täällä avautunut minun ja äitini huonosta suhteesta.
Taustoja: Olin 10v kun äitini paljasti että iskä joka asui meillä, ei ollut oikea isäni. Oikea isäni olikin narsistinen, väkivaltainen alkoholisti JOTA OLIN LUULLUT KUMMIKSENI. Äiti oli siis sinisillä silmillä valehdellut minulle kaikki ne 10 vuotta. En enää tuntenut itseäni, ja luottamus äitiin katosi.
Minua myös kiusattiin niin suvun kun koulukavereiden puolelta, mutta äiti ei ikinä puolustanut minua vaan sanoi "älä välitä". Opin ja aloin luulemaan että valitan turhasta, ja aloin pitämään kaiken pahan olon sisälläni. En enää koskaan kertonut asioistani kellekkään, koska minähän en saanut välittää.
Nyt minulla on masennus. Tiedän sen ilman diagnoosejakin. Olen käynyt psykologilla, mutta suojamuurini ei anna kertoa kaikkea. Tuntuu että en saisi "välittää", joten pakotan itseni olemaan hiljaa.
Bändi ja poikaystävä ovat ainoat asiat miksi en ole viiltänyt ranteita auki. En jaksaisi nousta aamuisin ylös sängystä, enkä haluaisi tehdä mitään muutakaan mutta poikaystävä käy melkein väkisin raahaamassa minut joka päivä ulos.
Olen myös pakonomaisesti vahtinut painoani ja laskenut kaloreita viime kesästä lähtien. Haluan laihtua lisää, ja kuntoilen joka päivä.
Poikaystävä ja kaverini kävivät puhumassa minun syömisistä kouluohjaajalle, joka soitti äidilleni mutta äiti ei nähnyt minulla mitään ongelmaa.
Olen käskenyt äidin soittaa vaikka tk:lle, mutta ei se soita. En edes halua puhua asioistani, haluaisin vaan olla onnellinen. Puhuminen ahdistaa. Kaikki ahdistaa.
Poikaystävä on nyt vierelläni ja selaa omaa puhelintaan. Luultavasti kohta huomaa että kirjoittelen tänne, että älkää ihmetelkö jos poikaystäväni haluaa kommentoida tänne jotain.
T.15v
Kommentit (46)
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 22:51"]Hohhoijaa
[/quote]
Väsyttääkö? Voit varmaan sitten painua sinne petiin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 22:45"][quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 22:42"][quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 22:39"]Tää juttu voi mennä myös ohi kun murrosikä menee ohi ja tunteet rauhottuu ja opit hyväksymään tämän tilanteen. Elämä potkii mutta potki sä takasin.
[/quote]
Miksi kukaan ei ota minua tosissaan?!?! Kohta ihan oikeasti vedän ne ranteet auki, niin ei tarvitse enää kärsiä. Tämä on ollut jo niin monta vuotta että kohta en enää kestä.
Ap
[/quote]
kannattaa hakea apua, täältä et sitä saa!
[/quote]
En minä ainakaan vähätellyt ongelmasi vaan neuvoin soittamaan itse apua heti pikimmiten. Rentoudu, kaikki menee vielä ihan hyvin. Ei sun tarvi sun äidin lupaa anoa saadaksesi apua Vaan ihan itse soitat puhelimella johonkin mielenterveyspäivystykseen tms ja kerrot miten asiat on. Noi ranteiden avaamisjutut jne. Oot jo iso tyttö. Tsemppiä! -11
http://www.mll.fi/mll/auttavatpuhelimet/lnpn/
tuolta luulisi apua ja neuvoja löytyvän paremmin kuin täältä
Ei äideistä aina ok apua. Keskustele jonkun muun aikuisen kanssa. Kirjoituksestasi paistaa, että koet ettei äitisi välitä. Luulen että välittää mutta hän ei vain kykene hoitamaan tilannetta. Mene terveydenhoitajan juttusille tai jonkun kaverisi äidille voisit kertoa. Älä välttämättä avaudu sukulaiselle yms. Itse sain apua nuorena terveydenhoitajalta kun uskaltauduin hänelle kertoa. Olin aivan hukassa itseni kanssa. Tilanne hoituu kunhan avaudut jollekin!!!!
Minun pienellä lapsella on isä joka on hänen 1,5 elinvuoden aikana saanut pienelle jo paljon pahaa aikaan mielenterveys ja alkoholi ongelmillaan. On mahdollista, että vuosien kuluttua ei rnää tiedä kuka hänen oikea isänsä on lapsen turvallisuuden takia. Äitisi on yrittänyt suojella sinua isältäsi, on varmaan sattunut jotain mistä sinulle ei koskaan tulla puhumaan hyvinvointiasi ajatellrn. Kuitenkin äitisi tekee väärin. Ja ambulanssin voit oikein hyvin soittaa jos olet itsetuhoinen! Juuri tuota varten ne ovat olemassa. Tulevat ainakin arvioimaan tilasi ja suosittelevat jatkotoimenpiteitä jos eivät mukaan ota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avaudu jollekin. Kaikki me ollaan oltu nuoria ja kukaan ei oo ollut järkevä silloin.
Jos asut Tampereella niin minäkin voin auttaa avun hankinnassa!!
Jos et asu täällä niin soita esim auttavaan puhelimeen ja kysy, että mihin voit mennä? Onko teillä mitään nuprisokahvilaa yms. Kyllä sut otetaan täällä tosissaan mutta apua saadaksesi sun täytyy itse toimia. Ei mlunkaan äiti "nähnyt" siskoni anoreksiaa. Jotenkin se kielsii koko asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä tavallaan kohtalotoverisi, vaikkakin sinun näkökulmastasi ikäloppu ämmä. Minäkin olen kasvanut isäpuolen kanssa, erona vain se, että tiesin alusta alkaen, ettei hän ollut isäni. Biologisesta isästäni en tiennyt mitään eikä hänestä saanut kysellä. Se ettei ollut isää, teki minusta toisen luokan kansalaisen. Suoraan ei yleensä sanottu ilkeästi, mutta siitä monet pitivät huolen, että selän takana kuiskittiin sen verran äänekkäästi, että varmasti kuulin puheet.
Äidille oli turha mennä valittamaan kaltoin kohtelusta. Hänellä oli taito vähätellä ongelmia. Minäkin lopetin puhumasta asioistani aivan kuin ap ja kasvatin myös muurin ympärilleni. Oli pakotettava itsensä vahvaksi. Olen perusluonteeltani herkkä, mutta opin varhain kätkemään tunteeni. Äiti ei osannut käsitellä tunteita ollenkaan, vaan hän suuttui, jos vaikka rupesi itkemään. Aikuisena minua on monesti syytetty tunteettomaksi, koska en voi näyttää, mitä tunnen. Tunteeton en varmasti ole. Mutta vain harvalle olen pystynyt avautumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi nyt jumalauta. Sä siis ihan kyllä tiedostat että oot vähän menny pipiks päästäsi, mutta et viitsi tehdä asialle mitään? Jännä juttu kun se terapia ja psykologilla käynti ei ihan muutamalla kerralla autakaan, vaan siihen on luotava tietynlainen luottamussuhde, että voit avautua.
Tänne on ihan turha itkeä, kun itsekin tiedät vastauksen. Mee vaikka suljetulle laitokselle niin joudut työstään ongelmias.
Armas äitini (sairaanhoitaja) sanoo aina että ne äänekkäimmät, jotka kitisee että kohta lähtee nirri.. ne ei ainakaan teee muuta ku vänisee vaan. Että lakkaa vänisemästä ja mee hoitoon. Että en kestä tyhmiä ihmisiä, on se jännä et ongelmat ei katoakaan kun niille ei tee mitään? DD'':
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei voi pelastaa toista.t: viiltelyterät sekopäänaiseltaan ottanut ja eronnut sekopääsuhteesta.
Olisko elämässäsi kaikki hyvin jos olisit tiennyt kuka on biologinen isäsi ja äitisi olisi suhtautunut ongelmiisi toisin?
Usko pois, meillä kaikilla on vaikeutemme elämässä, vaikka sitä ei päällepäin näkisikään. Harva säästyy elämässä kurjuudeltä, vääryydeltä jopa hirveyksiltä.
Toisia ihmisä ei voi muuttaa, eikä menneisyyttä. Ainoa mitä voi muuttaa on oma suhtautuminen asioihin ja elämään. Anna anteeksi äidillesi, isällesi ja itsellesi. Vanhemmuus on vaikeaa ja myös äidilläsi on omat vaikeutensa ja menneisyytensä, joiden kanssa hän joutuu elämään. Äitisi varmasti rakastaa sinua ja haluaa parastasi, vaikka ei olekaan osannut tehdä joka asiassa oikeita valintoja ja tukea sinua tavalla, jota olisit tarvinnut. Paraskaan äiti ei pysty toimimaan joka asiassa lapsensa parhaaksi, vaikka kuinka paljon sitä yrittäisi. Kukaan ei pysty.
Sinun täytyy saada nyt ensin hoitoa masennukseesi, se ei pelkästään asennetta muuttamalla parane.
Toivottavasti teet sen jälkeen elämässäsi niitä asioita joista nautit, olosuhteista huolimatta!
Sori, kun tästä tuli tällainen paasaus. Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli nyt annat poikaystäväsi elämän pyöriä juuri sun ongelmissa, sun pahassa olossa ja sun masennuksen ympärillä?
Jos vaan lakkaisit siinä pyörimisen. Hakisit itse apua tksta. Kirjoita paperille tuntemasi asia jos et sitä angstiltasi voi sitten hoitavalle taholle sanoa .
Mutra ei se suhde poikaystävään ole sitä varten että se estää sua villtelemästä tai sitten se ottaa vastaan sun pahaa oloa . Höpö höpö.
Poikaystävä on rakastamista varten.Ei omien tunteiden oksennus paikka.
Sä olet yks ja sama mitä olit ennen tietoa isästäs. Elämäsi ei ole lakannut olemasta tai muuttunut. Joo, sait tietoon suuren valheen. Entä sitten?
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 23:15"]Täällä tavallaan kohtalotoverisi, vaikkakin sinun näkökulmastasi ikäloppu ämmä. Minäkin olen kasvanut isäpuolen kanssa, erona vain se, että tiesin alusta alkaen, ettei hän ollut isäni. Biologisesta isästäni en tiennyt mitään eikä hänestä saanut kysellä. Se ettei ollut isää, teki minusta toisen luokan kansalaisen. Suoraan ei yleensä sanottu ilkeästi, mutta siitä monet pitivät huolen, että selän takana kuiskittiin sen verran äänekkäästi, että varmasti kuulin puheet.
Äidille oli turha mennä valittamaan kaltoin kohtelusta. Hänellä oli taito vähätellä ongelmia. Minäkin lopetin puhumasta asioistani aivan kuin ap ja kasvatin myös muurin ympärilleni. Oli pakotettava itsensä vahvaksi. Olen perusluonteeltani herkkä, mutta opin varhain kätkemään tunteeni. Äiti ei osannut käsitellä tunteita ollenkaan, vaan hän suuttui, jos vaikka rupesi itkemään. Aikuisena minua on monesti syytetty tunteettomaksi, koska en voi näyttää, mitä tunnen. Tunteeton en varmasti ole. Mutta vain harvalle olen pystynyt avautumaan.
[/quote]
Ihan kuin minun suustani. Loppuosa. Äitini on samanlainen, alkoholisti kylläkin, mutta meidän perheessä ei osattu koskea ja tunteita ei voinut näyttää, kun kommentti oli yleensä, että mitä sä siinä itket tai mikään ei ole huonosti. Kun mulla oli masennus, sanottiin vaan, että ei mulla mikään oo, kuvittelen vain. Ei se sitten onneksi kestänyt "kuin" vuoden verran ja sain lääkkeet ja pääsin yli, mutta oli todella ahdistavaa, kun kukaan ei uskonut eikä tukenut. Mä haluan kuitenkin nyt täsaä tilanteessa toivottaa tsemppiä ja sanoa, että olet nuori ja uskon että kaikki kääntyy paremmaksi ennemmin tai myöhemmin! Olen 21-vuotias ja löytänyt oikeanlaisen miehen vierelleni, jonka kanssa olen pystynyt kehittymään ja avaamaan itseäni ja tuntojani. Uskon, että kun tarpeeksi puhuu ja haluaa itse kehittyä, niin pikkuhijaaa tulee parempi!
Tä täsmälleen sama teksti on ollut täällä aiemminkin. Jos tä silti on totta, suosittelen menemään tk:lle, psykologille. Kukaan ei tuu sua kotoa hakemaan, paitsi ambulanssi, jos on niin huono olla. Ei kannata tänne tulla.
Miksi et itse soita terveyskeskukseen? Pyydät poikakaverin siihen viereen hän voi jatkaa puhelua jos yhtäkkiä sä et pysty. Varmasti saat ajan ja siitä apu ja helpotus alkaa. On väärin poikaystävääsi että yhdessä vellotte sun pahassa olossa kun voisitte yhdessä nauttia nuoruudesta. Tsemppiä ja kerro mikä soittamisessa mietityttää jos koet sen hankalana.
Alue: Aihe vapaa
Hohhoijaa