Koronaoireet eivät helpota - mikä avuksi?
Sairastumisesta alkaa olla kolmatta viikkoa ja edelleen oireet aaltoilevat. Puuskututtaa, sattuu kurkkuun, sattuu lihaksiin ja niveliin, limaista yskää, päänsärkyä... Nämä siis vaihtelevat päivittäin. Lisäksi olen aivan rättiväsynyt, vaikka nukun 10 tuntia yössä ja pienet päiväunet päälle.
Mitä tälle voi tehdä? Jos menen lääkäriin niin voinko saada mitään apuja sieltä?
Kommentit (10)
No itellä helpotti kolmannen viikon jälkeen ja neljännellä viikolla nukuin ekan kerran yön heräämättä yskimään. Koko ajan oli tuollaista ihme vaihtelua olotilassa.
toivottavasti alkaa sulla kohta helpottamaan.
Lääkäri voi antaa avaavia lääkkeitä, beetasalpaajaa tai särkylääkettä, mutta eipä tuolle ole muuta tehtävissä. Lepoa, kunnon ruokaa ja kärsivällisyyttä.
Tässäpä taas ketju luettavaksi pikku nuhasta puhuville.
Minullakin helpotti noin kolmen viikon päästä sairastumisesta. Missään vaiheessa ei mitään kunnon tautia ollutkaan, lähinnä ihmeellistä tukkoisuutta ja yleistä sairauden ja vilun tunnetta.
Lepäile kunnolla, mulla meni sairastumisesta pari kuukautta että olin terve ja n. 5kk että hengenahdistuskin loppui.
Jatkuvaa päänsärkyä, lihassärkyä, sahaavaa (korkeaakin) kuumetta, kipeää kurkkua, hengitysvaikeuksia kesti todella pitkään. Silloin ei vielä ollut rokotteita, nyt on. Tsemppiä!
Onko sinulla ihan alkuperäinen virus sitten. Eihän tuo omikron aiheuta juuri mitään jos sitäkään. Ensimmäinen tartuntani oireili kolmisen viikkoa, mutta näkyi elämässä 6-8 viikkoa. Kaikkineen meni 3kk. Lepää vain ahkerasti, syö ja juo kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla ihan alkuperäinen virus sitten. Eihän tuo omikron aiheuta juuri mitään jos sitäkään. Ensimmäinen tartuntani oireili kolmisen viikkoa, mutta näkyi elämässä 6-8 viikkoa. Kaikkineen meni 3kk. Lepää vain ahkerasti, syö ja juo kunnolla.
Omikron ja kolme rokotusta alla. Ei omikron ole kaikille pelkkä pikkunuha vaikka aiheuttaa monille vain vähän oireita ja aiempia variantteja vähemmän vakavia sairastumisia.
AP
Mulla kesti Deltasta toipuminen kuukausia. Lekuri antoi ns astmalääkettä, kipulääkettä kahta erilaista. Ei siinä auta kuin odottaa ja sairastaa.
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01295
"Aiemmista virusinfektion jälkeisistä oireyhtymistä tiedetään, että useimmilla oireet lievittyvät kuukausien kuluessa. Vaikka sairauden mekanismit tunnetaan vielä heikosti, ne ovat luonteeltaan korjautuvia. On tärkeää ylläpitää toivoa ja pyrkiä edistämään asteittaista kuntoutumista.
Lääkäri voi määrätä oireita lievittäviä lääkkeitä, esimerkiksi beetasalpaajaa sydämentykytyksiin. Stressitekijöitä pitää purkaa, koska stressi vahvistaa oireita. Osa potilaista voi hyötyä tahdosta riippumattoman hermoston toimintaa rauhoittavista hoitomuodoista kuten mindfulnessista ja meditaatiosta. Riittävä lepo ja vähittäinen aktiivisuuden lisääminen edistävät paranemista. Siirtyminen tilapäisesti osa-aikatyöhön voi olla tarpeen.
Oireyhtymä on monitekijäinen, jolloin moniammatillinen lähestymistapa on hyödyllinen. Fysioterapeutti voi ohjata fyysistä harjoittelua ja mielenterveyden ammattilainen tukea psyykkistä jaksamista. Potilaat voivat tarvita myös sosiaalityön apua sosiaalivakuutusten etuuksien hakemiseen."