Mistä sen tietää pitäiskö tehdä se kolmaskin lapsi...

Siitä, että pitää tänne kirjoittaa asiasta.

Siitä, että edes pohditte asiaa. Siis nimenomaan pohditte etkä pelkästään sinä pohdi sitä asiaa. Tehkää ihmeessä jos molemmista tuntuu siltä että voisi sen kolmannenkin tehdä.

Se että olen uudessa suhteessa ollut kolme vuotta ja uudella miehellä ei ole omia lapsia. Minulla kaksi edellisestä avioliitosta. Mies haluaa lapsen joten siinä syy miksi itse saan kolmannen lapsen. :)

Alkuun ajatus pelotti enkä halunnut kun mulla on jo kaksi,nyt olen sulatellut asiaa kaksi vuotta ja alkaa tuntumaan jo paremmalta ajatukselta. 

Asia mikä vain ja ainoastaan tässä mietityttää on se että mitä jos me eroamme! En halua olla yh jolla kahden miehen kanssa lapsia. Itse kun siihen ei aina voi vaikuttaa jos tuohon tilanteeseen joutuu,mieshän voi lähteä. Pitäisi olla 100% varmuus että me emme eroa. Sellaista varmuuttaa vaan ei koskaan saa,ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Omat lapset ala-asteella ja tänään kaupassa kun miehen kanssa oltiin huomasin ihastelevani vauvan bodyja. Sitä ennen ajatuskin siitä oli ehdoton ei. Mitähän mulle on tapahtumassa. :)

Mitä isommiksi kaksi ekaa kasvoi, sitä varmempi olin ettei missään nimessä kolmatta. Pari vuotta mentiinkin ilman ehkäisyä, mutta sitten havahduin siihen kuinka mukavaa ja helppoa on isojen koululaisten kanssa. Paluuta vauva-, uhma-, pk-, arkeen ei ole tässä huushollissa!

Mulla tunne on vaan vahvistunut jo kuopuksen raskausajasta saakka, että kaksi on hyvä. Nyt kuopus on 4 v ja näen joskus unta että olen vahingossa raskaana. Unissa tunne on aina paniikki, että en missään nimessä halua taas vauvaa.

Meillä on nyt juuri päästy vauva- ja taaperoajoista. Uusi vauva sekoittaisi taas pakan ja tuntuisi paluulta lähtöruutuun, isompien lasten kustannuksella.

Omassa kaveripiirissäni on paljonkin tätä pohdintaa kolmannesta lapsesta, koska olemme 40 kieppeillä ja monella on sen takia kiire päättää. Itse en koe minkäänlaista kaipuuta vauva-arkeen. Omat voimavarani riittävät kahteen lapseen ja ajatusta vahvistaa se, että kuopus on haastavampi temperamentiltaan kuin esikoinen.

Kiva kuulla monia kokemuksia, kiitos niistä! Sehän tässä juuri mietityttääkin, että kun kaksi on jo vähän isompaa, että sitten se kaikki alkaisi taas alusta. Ja sopisiko se pienin sitten noiden porukkaa, vai olisiko aina se yksinäinen? Toisaalta, se vauvarumba on hyvin pieni hetki jos vertaa koko elämään. Molemmat ollaan hyvin lapsirakkaita ja talous ym kunnossa. 

Ap

Pitää tehdä päätös sen mukaan jaksaako niiden kahden muun kanssa riittävän hyvin. Vauvahan ois kiva juu. Ihanaa istuskella imettelemässä sohvalla tuntikausia. Mutta kun on ne kaksi isompaa, jotka yhtä lailla tarvitsevat rakkautta. Ja se vauvakin kasvaa ja pitää mennä töihin ja pyörittää kolmen kanssa ilta-arkea.

Yritän olla mahdollisimman hyvä äiti näille kahdelle. Kolmannen vuoksi joku jäisi heitteille. Eikä ole isovanhempia auttelemassa. Siis joskus haaveilen vauvasta, mutta realismi voittaa.

Helppo päätös kun päätin jo synnärillä 2.lapsen jälkeen että tänne en tule enää ikinä kitumaan.

Ja kolmatta kertaa ei tullut enää "vauvakuumetta" ja minusta kaikkien lasten pitää olla yhtä haluttaja.

Joskus toki tuli tunne että vauva olisi ihana ja hellunen mutta eihän se vauva-aika kauaa kestä eli pitää haluta myös se iso lapsi/teini mikä vauvasta kasvaa.

Talous olisi kyllä ollut ok ja auto riittävän iso mutta olisi pitänyt muuttaa isompaa asuntoon kun meillä on vain 3 makkaria.

Ja täytyy myöntää että asiaan vaikutti se että meillä on tyttö ja poika.

Mistä tietää, pitäisikö tehdä neljäs?

No meillä päätöksen teki rikki mennyt kortsu. 

Olen nyt rv 15 ja vieläkin tunteet ovat aika ristiriitaisia. Lapset ovat nyt 5v. ja 9v. eli elämä on helpottunut kummasti kun on lapset ovat jo omatoimisempia jne. Nyt sitten koko vaipparumba on alkamassa alusta taas.

Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen on niin haastavaa, en voisi kuvitella tähän enää kolmatta lasta päiväkotirumbaan. Kolmen lapsen sairastelut, koulujen loma-ajat yms. Ehkä jos olisi turvaverkkoa arjessa apuna, niin sitten ajattelisin toisin. Olen kyllä todella lapsirakas ihminen, mutta ajatus siitä, että pitäisi seuraavatkin viisi vuotta käydä töissä näin vähäisillä yöunilla, vie kuumeen realismin tasolle hyvin nopeaan.