Lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty, millainen aikuisuus hänellä on?

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:45"][quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:39"][quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:31"]

Olen ollut teini-iästä asti masentunut. Haen edelleen hyväksyntää miehiltä, olen sen vuoksi nuoresta asti ollut seksuaalisesti liiankin aktiivinen. Itsetunto on huono ja siksi myös itsensä arvostaminen puuttuu. Tämän vuoksi olen ajautunut vahingollisiin ihmissuhteisiin. Terapiasta ei vielä apua. Olen kuitenkin toiveikas.

[/quote]

Johan olet hienosti diagnosoinut itse itsesi ja käyttäytymisesi.
[/quote]

No siinä olen ollut aina hyvä, harmi kun se ei silti poista sitä riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta, joka ajaa tiedostetusti ja tiedostamatta käyttäytymään itsetuhoisasti :(
[/quote]Arvosta itseäsi niin toisetkin arvostavat. Opettele rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet ja älä anna miesten käyttää sinua enää. Onnen avaimet ovat omissa käsissäsi, käytä niitä.

Minä tunnen kaksi nyt n. 25v naista, joita käytettiin hyväksi noin 10 vanhoina.

Lisäksi yhden, jota isä piinasi ja pahoinpiteli teini-ikäisenä. On nyt 30v.

Kaikkia yhdistää paitsi psyykelääkekierre, myös se, että he eivät edes yritä mennä elämäsään eteenpäin, vaan joka asian tekemättömyyden syyksi vedetään "kun mulle silloin tehtiin niin"-kortti. He ovat nyt ns. ammattiuhreja, ja kasvaneet siihen tiukasti kiinni.

He ovat jumineet siihen uhrin asemaan, nauttivat jotain kuntoutustukea ties kuin monetta vuotta (yksi jo eläkkeeellä)ja käyvät psykiatrilla. Ei heidän tarvitse tehdä mitään enää, kun on tuolainen tausta. Edes omia lapiaan ei tarvitse hoitaa, kun on niin traumatisoitunut "menneisyydestä". Oma laiskuus, väärät valinnat ja kaikki muukin ei huvita-tekemättömyys selitetään tuolla uhrin asemalla. Se on aika härskiä ja todella läpinäkyvää, jonkinlaista yhteiskunnan hyväksikäyttöä jo.

En halua millään tavalla mitätöidä hyväksikäytön vaikutusta, mutta on ihmisellä vastuu ja valinnanvapaus omasta elämästään silti. He ovat aikuisia nyt, vapaita jo vuosia noista teoista. Kukaan ei tee enää heille niin, mutta he rypevät siinä yhä. Kai tuota voisi sanoa vähän "laitostumiseksi", eikä elämä kulje kun helpompaa on olla uhri.

Mainittakoon, että on itselläkin huono lapsuus alkoholin ja levottomuuden kodissa, ja yksi raiskauskokemus teinivuosilta. En silti anna minkään noista asioista määrittää itseäni. valinta on oma miten elää, nyt kun on aikuinen.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:48"]Minä tunnen kaksi nyt n. 25v naista, joita käytettiin hyväksi noin 10 vanhoina.

Lisäksi yhden, jota isä piinasi ja pahoinpiteli teini-ikäisenä. On nyt 30v.

Kaikkia yhdistää paitsi psyykelääkekierre, myös se, että he eivät edes yritä mennä elämäsään eteenpäin, vaan joka asian tekemättömyyden syyksi vedetään "kun mulle silloin tehtiin niin"-kortti. He ovat nyt ns. ammattiuhreja, ja kasvaneet siihen tiukasti kiinni.

He ovat jumineet siihen uhrin asemaan, nauttivat jotain kuntoutustukea ties kuin monetta vuotta (yksi jo eläkkeeellä)ja käyvät psykiatrilla. Ei heidän tarvitse tehdä mitään enää, kun on tuolainen tausta. Edes omia lapiaan ei tarvitse hoitaa, kun on niin traumatisoitunut "menneisyydestä". Oma laiskuus, väärät valinnat ja kaikki muukin ei huvita-tekemättömyys selitetään tuolla uhrin asemalla. Se on aika härskiä ja todella läpinäkyvää, jonkinlaista yhteiskunnan hyväksikäyttöä jo.

En halua millään tavalla mitätöidä hyväksikäytön vaikutusta, mutta on ihmisellä vastuu ja valinnanvapaus omasta elämästään silti. He ovat aikuisia nyt, vapaita jo vuosia noista teoista. Kukaan ei tee enää heille niin, mutta he rypevät siinä yhä. Kai tuota voisi sanoa vähän "laitostumiseksi", eikä elämä kulje kun helpompaa on olla uhri.

Mainittakoon, että on itselläkin huono lapsuus alkoholin ja levottomuuden kodissa, ja yksi raiskauskokemus teinivuosilta. En silti anna minkään noista asioista määrittää itseäni. valinta on oma miten elää, nyt kun on aikuinen.
[/quote]

Olipa tyly viesti.
Sinä et pysty asettumaan toisen asemaan

Ihan normaalia aikuisuutta elän. Opiskelen, seurustelen, käyn töissä ja harrastan. Raiskauskohtauksiin elokuvissa ja kirjoissa reagoin vahvasti, niitä en katso ja niistä tulee paha olla. Ei mitään psyykeongelmia, olen aika tasapainoinen.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:51"]

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:48"]Minä tunnen kaksi nyt n. 25v naista, joita käytettiin hyväksi noin 10 vanhoina. Lisäksi yhden, jota isä piinasi ja pahoinpiteli teini-ikäisenä. On nyt 30v. Kaikkia yhdistää paitsi psyykelääkekierre, myös se, että he eivät edes yritä mennä elämäsään eteenpäin, vaan joka asian tekemättömyyden syyksi vedetään "kun mulle silloin tehtiin niin"-kortti. He ovat nyt ns. ammattiuhreja, ja kasvaneet siihen tiukasti kiinni. He ovat jumineet siihen uhrin asemaan, nauttivat jotain kuntoutustukea ties kuin monetta vuotta (yksi jo eläkkeeellä)ja käyvät psykiatrilla. Ei heidän tarvitse tehdä mitään enää, kun on tuolainen tausta. Edes omia lapiaan ei tarvitse hoitaa, kun on niin traumatisoitunut "menneisyydestä". Oma laiskuus, väärät valinnat ja kaikki muukin ei huvita-tekemättömyys selitetään tuolla uhrin asemalla. Se on aika härskiä ja todella läpinäkyvää, jonkinlaista yhteiskunnan hyväksikäyttöä jo. En halua millään tavalla mitätöidä hyväksikäytön vaikutusta, mutta on ihmisellä vastuu ja valinnanvapaus omasta elämästään silti. He ovat aikuisia nyt, vapaita jo vuosia noista teoista. Kukaan ei tee enää heille niin, mutta he rypevät siinä yhä. Kai tuota voisi sanoa vähän "laitostumiseksi", eikä elämä kulje kun helpompaa on olla uhri. Mainittakoon, että on itselläkin huono lapsuus alkoholin ja levottomuuden kodissa, ja yksi raiskauskokemus teinivuosilta. En silti anna minkään noista asioista määrittää itseäni. valinta on oma miten elää, nyt kun on aikuinen. [/quote] Olipa tyly viesti. Sinä et pysty asettumaan toisen asemaan

[/quote]

mutta ehidän kohdallaan asia on noin. Ja olen ollutkin heidän asemassaan, ei siihen tarvitse asettua enää. Minultakin on viety kaikki itsemääräämisoikeus raiskauksen myötä, ja on pahoinpidelty myös. Olen joutunut pelkäämään omia vanhempiani humalassa ja myös heidän kavereitaan. Sekä ottamaan vastuun pienemmistä sisaruksista 10 vanhana, että he edes säästyisivät siltä vähän.

Mutta on todella oma valinta, miten paljon uhrin asemassa haluaa rypeä ja paljonko sen antaa vaikuttaa elämäänsä. Nämä esimerkkini naiset ovat kääntäneet uhriuden jo ammatiksi.

Kakkonen on kyllä tavallaan oikeassa. Vaikka mitä olisi tapahtunut, niin tulevaisuus on monasti omasta asenteesta kiinni. On keskityleiristäkin selvitty.

Kakkonen sairastaa persoonallisuushäiriöö ja se on näköjään yhä edelleen hoitamatta? Mene hoitoon ja käy asiat läpi. Sitten kun olet niistä selviytynyt, omaat empatiaa niin paljon ettet enää kirjoita tuollaista soopaa.

Kyllä asia on nyt niin että ihmiset reagoivat asioihin eri voimakkuuksilla ja stressinsietokyky on myös erilaista. Joku selviää hyvin esim. luonnokatastrofista ja toinen saa traumaperäisen stressihäiriön. Ihmisten identiteetit myös rakentuvat erilaisten kantimien varaan, joten sama tapahtuma vie toiselta maton alta kun toisen pääpilari on vielä pystyssä. Jopa aivorakenteet ovat erilaisia. Eli en syyllistäisi ihmistä, jos tällä on vaikeuksia käsitellä menneisyyttä. Ja mikä kiire heillä on? Minne pitäisi päästä elämässä niin nopeasti että pitäisi käsitellä tietyn ajan sisässä jokin trauma tai on epäonnistunut ihmisenä?

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 11:01"]Kakkonen sairastaa persoonallisuushäiriöö ja se on näköjään yhä edelleen hoitamatta? Mene hoitoon ja käy asiat läpi. Sitten kun olet niistä selviytynyt, omaat empatiaa niin paljon ettet enää kirjoita tuollaista soopaa.
[/quote]
En ole kakkonen. Minulla on raju tausta, myös hyväksikäyttöä, ja en voisi olla enempää samaa mieltä kakkosen kanssa! Olen käynyt asiat läpi, tulen nykyään toimeen epävakauteni kanssa.

Nämä ammattiuhrit pitäisi herättää. En kadu mitään muuta, kuin niitä vuosia, jotka sairastin, tajuamatta, että kaikki on minusta itsestäni kiinni. Kyse on omista valinnoista. Voi päättää olla onnellinen. Se ei ole helppoa, eikä aina nopeaa, mutta se on ainoa tie. Kärsimyksen kokemuksen tuottaa oma mielemme.

Suosittelen kaikille vielä kärsiville kognitiivista terapiaa ja mindfulnessia. Moni on saanut avun myös dkt:sta.

Usein noilla "ammattiuhreilla" on myös muita lapsuuden kokemuksia, jotka ovat ajaneet siihen, ettei ole selvinnyt ja noussut niiden kokemusten yli. Jos lapsuus on ollut turvaton ja kasvatus mitä sattuu, niin helposti tulee persoonallisuushäiriöitä ja masennusta. Niiden yli ei reipastumalla ja asennemuutoksella noin vain pääse. Tarvitaan terapiaa ja hoitoa, eikä sekään auta kaikille, jos persoonallisuuden kehitys on mennyt pahasti vinksalleen. Ei kaikilta vain voi vaatia samaa kuin ns. normikansalaiselta.

Oma aikuisuuteni on ollut vaihteleva. Olen opiskellut ammattiin ihan normaalisti, on paljon hyviä ystäviä. Elämässä on kuitenkin ollut teini-iästä asti masennuskausia, joista olen kuitenkin aina päässyt yli (en tosin enää luota tippaakaan masennuslääkkeisiin, ne eivät ainakaan minua auttaneet, vaikka lääkärit niitä masentuneille tuputtavatkin). Rakkauselämää ei juurikaan ole ollut eikä se ole isommin kiinnostanut, mutta ei se ole minua haitannut yhtään. Olen sitä mieltä, että lapsuuden tapahtumat eivät ole määrittäneet aikuisuuttani paljoakaan nyt enää myöhemmin, eivätkä masennusjaksotkaan ole johtuneet vain ja ainoastaan lapsena tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tällä hetkellä menee aika hyvin: olen iloinen siitä, että minulla on työpaikka ja sen seurauksena vakaa elämänmeno ja päivärytmi. Vapaa-aikana teen asioita, joista pidän. Tiedän oman menneisyyteni, mutta aika harvoin se käy mielessä. Oikeastaan vain silloin, kun asiasta näkee jotain juttua, kuten tällä palstalla nyt. Eikä menneisyys satuta enää samalla tavalla kuin nuorempana, ehkä senkin takia kun sen on jo itse käsitellyt ja keskittyy tämänhetkiseen elämään.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:56"][quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:51"]

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:48"]Minä tunnen kaksi nyt n. 25v naista, joita käytettiin hyväksi noin 10 vanhoina. Lisäksi yhden, jota isä piinasi ja pahoinpiteli teini-ikäisenä. On nyt 30v. Kaikkia yhdistää paitsi psyykelääkekierre, myös se, että he eivät edes yritä mennä elämäsään eteenpäin, vaan joka asian tekemättömyyden syyksi vedetään "kun mulle silloin tehtiin niin"-kortti. He ovat nyt ns. ammattiuhreja, ja kasvaneet siihen tiukasti kiinni. He ovat jumineet siihen uhrin asemaan, nauttivat jotain kuntoutustukea ties kuin monetta vuotta (yksi jo eläkkeeellä)ja käyvät psykiatrilla. Ei heidän tarvitse tehdä mitään enää, kun on tuolainen tausta. Edes omia lapiaan ei tarvitse hoitaa, kun on niin traumatisoitunut "menneisyydestä". Oma laiskuus, väärät valinnat ja kaikki muukin ei huvita-tekemättömyys selitetään tuolla uhrin asemalla. Se on aika härskiä ja todella läpinäkyvää, jonkinlaista yhteiskunnan hyväksikäyttöä jo. En halua millään tavalla mitätöidä hyväksikäytön vaikutusta, mutta on ihmisellä vastuu ja valinnanvapaus omasta elämästään silti. He ovat aikuisia nyt, vapaita jo vuosia noista teoista. Kukaan ei tee enää heille niin, mutta he rypevät siinä yhä. Kai tuota voisi sanoa vähän "laitostumiseksi", eikä elämä kulje kun helpompaa on olla uhri. Mainittakoon, että on itselläkin huono lapsuus alkoholin ja levottomuuden kodissa, ja yksi raiskauskokemus teinivuosilta. En silti anna minkään noista asioista määrittää itseäni. valinta on oma miten elää, nyt kun on aikuinen. [/quote] Olipa tyly viesti. Sinä et pysty asettumaan toisen asemaan

[/quote]

mutta ehidän kohdallaan asia on noin. Ja olen ollutkin heidän asemassaan, ei siihen tarvitse asettua enää. Minultakin on viety kaikki itsemääräämisoikeus raiskauksen myötä, ja on pahoinpidelty myös. Olen joutunut pelkäämään omia vanhempiani humalassa ja myös heidän kavereitaan. Sekä ottamaan vastuun pienemmistä sisaruksista 10 vanhana, että he edes säästyisivät siltä vähän.

Mutta on todella oma valinta, miten paljon uhrin asemassa haluaa rypeä ja paljonko sen antaa vaikuttaa elämäänsä. Nämä esimerkkini naiset ovat kääntäneet uhriuden jo ammatiksi.
[/quote]

Oot aika tyhmä. Kyse on siitä että trauma voi vaikuttaa vaikka koko elämän läpi jos sitä ei käsitellä.
Ei se vaikuta olotilaan tapahtuuko niitä asioita enää.
Jos asiat on käsitelty, uhriudesta voi päästä pois.

Olen ollut teini-iästä asti masentunut. Haen edelleen hyväksyntää miehiltä, olen sen vuoksi nuoresta asti ollut seksuaalisesti liiankin aktiivinen. Itsetunto on huono ja siksi myös itsensä arvostaminen puuttuu. Tämän vuoksi olen ajautunut vahingollisiin ihmissuhteisiin. Terapiasta ei vielä apua. Olen kuitenkin toiveikas.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:25"]

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:56"][quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:51"] [quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:48"]Minä tunnen kaksi nyt n. 25v naista, joita käytettiin hyväksi noin 10 vanhoina. Lisäksi yhden, jota isä piinasi ja pahoinpiteli teini-ikäisenä. On nyt 30v. Kaikkia yhdistää paitsi psyykelääkekierre, myös se, että he eivät edes yritä mennä elämäsään eteenpäin, vaan joka asian tekemättömyyden syyksi vedetään "kun mulle silloin tehtiin niin"-kortti. He ovat nyt ns. ammattiuhreja, ja kasvaneet siihen tiukasti kiinni. He ovat jumineet siihen uhrin asemaan, nauttivat jotain kuntoutustukea ties kuin monetta vuotta (yksi jo eläkkeeellä)ja käyvät psykiatrilla. Ei heidän tarvitse tehdä mitään enää, kun on tuolainen tausta. Edes omia lapiaan ei tarvitse hoitaa, kun on niin traumatisoitunut "menneisyydestä". Oma laiskuus, väärät valinnat ja kaikki muukin ei huvita-tekemättömyys selitetään tuolla uhrin asemalla. Se on aika härskiä ja todella läpinäkyvää, jonkinlaista yhteiskunnan hyväksikäyttöä jo. En halua millään tavalla mitätöidä hyväksikäytön vaikutusta, mutta on ihmisellä vastuu ja valinnanvapaus omasta elämästään silti. He ovat aikuisia nyt, vapaita jo vuosia noista teoista. Kukaan ei tee enää heille niin, mutta he rypevät siinä yhä. Kai tuota voisi sanoa vähän "laitostumiseksi", eikä elämä kulje kun helpompaa on olla uhri. Mainittakoon, että on itselläkin huono lapsuus alkoholin ja levottomuuden kodissa, ja yksi raiskauskokemus teinivuosilta. En silti anna minkään noista asioista määrittää itseäni. valinta on oma miten elää, nyt kun on aikuinen. [/quote] Olipa tyly viesti. Sinä et pysty asettumaan toisen asemaan [/quote] mutta ehidän kohdallaan asia on noin. Ja olen ollutkin heidän asemassaan, ei siihen tarvitse asettua enää. Minultakin on viety kaikki itsemääräämisoikeus raiskauksen myötä, ja on pahoinpidelty myös. Olen joutunut pelkäämään omia vanhempiani humalassa ja myös heidän kavereitaan. Sekä ottamaan vastuun pienemmistä sisaruksista 10 vanhana, että he edes säästyisivät siltä vähän. Mutta on todella oma valinta, miten paljon uhrin asemassa haluaa rypeä ja paljonko sen antaa vaikuttaa elämäänsä. Nämä esimerkkini naiset ovat kääntäneet uhriuden jo ammatiksi. [/quote] Oot aika tyhmä. Kyse on siitä että trauma voi vaikuttaa vaikka koko elämän läpi jos sitä ei käsitellä. Ei se vaikuta olotilaan tapahtuuko niitä asioita enää. Jos asiat on käsitelty, uhriudesta voi päästä pois.

[/quote]

Näillä naisilla mitään muuta ei ole sen koommin tehtykään kun asiaa käsitelty! Vissiin liikaakin, kun muuta elämää ei tunnu sen lisäksi olevan ja puhuvat itsestään niin ammatilaistermein, että he vaikuttavat jo aivopessyiltä. Yksi mm. perusteli pettäneensä puolisoaan sen takia, kun on lapsena hyväksikäytetty ja kärsii stressihäiriöstä... Toinen sai ylinopeussakot, ja eikö siihenkin koettanut poliisille selittää samaa tarinaa. Ruoanlaitto lapsille ei nyt sattunut huvittamaan(krapulan vuoksi), niin soitti mummon paikalle, kun hänellä itsellään on nyt tämä paniikkihäiriö. Ei se hyväksikäyttö nyt ihan joka asiaan syystä ja selityksestä käy.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:25"]

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:56"][quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:51"] [quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:48"]Minä tunnen kaksi nyt n. 25v naista, joita käytettiin hyväksi noin 10 vanhoina. Lisäksi yhden, jota isä piinasi ja pahoinpiteli teini-ikäisenä. On nyt 30v. Kaikkia yhdistää paitsi psyykelääkekierre, myös se, että he eivät edes yritä mennä elämäsään eteenpäin, vaan joka asian tekemättömyyden syyksi vedetään "kun mulle silloin tehtiin niin"-kortti. He ovat nyt ns. ammattiuhreja, ja kasvaneet siihen tiukasti kiinni. He ovat jumineet siihen uhrin asemaan, nauttivat jotain kuntoutustukea ties kuin monetta vuotta (yksi jo eläkkeeellä)ja käyvät psykiatrilla. Ei heidän tarvitse tehdä mitään enää, kun on tuolainen tausta. Edes omia lapiaan ei tarvitse hoitaa, kun on niin traumatisoitunut "menneisyydestä". Oma laiskuus, väärät valinnat ja kaikki muukin ei huvita-tekemättömyys selitetään tuolla uhrin asemalla. Se on aika härskiä ja todella läpinäkyvää, jonkinlaista yhteiskunnan hyväksikäyttöä jo. En halua millään tavalla mitätöidä hyväksikäytön vaikutusta, mutta on ihmisellä vastuu ja valinnanvapaus omasta elämästään silti. He ovat aikuisia nyt, vapaita jo vuosia noista teoista. Kukaan ei tee enää heille niin, mutta he rypevät siinä yhä. Kai tuota voisi sanoa vähän "laitostumiseksi", eikä elämä kulje kun helpompaa on olla uhri. Mainittakoon, että on itselläkin huono lapsuus alkoholin ja levottomuuden kodissa, ja yksi raiskauskokemus teinivuosilta. En silti anna minkään noista asioista määrittää itseäni. valinta on oma miten elää, nyt kun on aikuinen. [/quote] Olipa tyly viesti. Sinä et pysty asettumaan toisen asemaan [/quote] mutta ehidän kohdallaan asia on noin. Ja olen ollutkin heidän asemassaan, ei siihen tarvitse asettua enää. Minultakin on viety kaikki itsemääräämisoikeus raiskauksen myötä, ja on pahoinpidelty myös. Olen joutunut pelkäämään omia vanhempiani humalassa ja myös heidän kavereitaan. Sekä ottamaan vastuun pienemmistä sisaruksista 10 vanhana, että he edes säästyisivät siltä vähän. Mutta on todella oma valinta, miten paljon uhrin asemassa haluaa rypeä ja paljonko sen antaa vaikuttaa elämäänsä. Nämä esimerkkini naiset ovat kääntäneet uhriuden jo ammatiksi. [/quote] Oot aika tyhmä. Kyse on siitä että trauma voi vaikuttaa vaikka koko elämän läpi jos sitä ei käsitellä. Ei se vaikuta olotilaan tapahtuuko niitä asioita enää. Jos asiat on käsitelty, uhriudesta voi päästä pois.

[/quote]

No entäs jos ei ole jostain syystä tarpeeksi resursseja "käsitellä" asiaa? Onko se omaa syytä, oma valinta? Tai jos elämä viskoo eteen koko ajan enemmän stressitekijöitä kuin niille jotka niin upeasti muka selviävät kaikesta. Ei teillä ole välttämättä mitään käsitystä siitä mistä kaikesta muustakin pitäisi selvitä niiden jotka eivät jaksa selvitä?

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:31"]

Olen ollut teini-iästä asti masentunut. Haen edelleen hyväksyntää miehiltä, olen sen vuoksi nuoresta asti ollut seksuaalisesti liiankin aktiivinen. Itsetunto on huono ja siksi myös itsensä arvostaminen puuttuu. Tämän vuoksi olen ajautunut vahingollisiin ihmissuhteisiin. Terapiasta ei vielä apua. Olen kuitenkin toiveikas.

[/quote]

Johan olet hienosti diagnosoinut itse itsesi ja käyttäytymisesi.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:39"][quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 12:31"]

Olen ollut teini-iästä asti masentunut. Haen edelleen hyväksyntää miehiltä, olen sen vuoksi nuoresta asti ollut seksuaalisesti liiankin aktiivinen. Itsetunto on huono ja siksi myös itsensä arvostaminen puuttuu. Tämän vuoksi olen ajautunut vahingollisiin ihmissuhteisiin. Terapiasta ei vielä apua. Olen kuitenkin toiveikas.

[/quote]

Johan olet hienosti diagnosoinut itse itsesi ja käyttäytymisesi.
[/quote]

No siinä olen ollut aina hyvä, harmi kun se ei silti poista sitä riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta, joka ajaa tiedostetusti ja tiedostamatta käyttäytymään itsetuhoisasti :(