Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies 29v + 1v miettii; idyllinen päivä

Vierailija
05.06.2015 |

Olin tänään ensimmäistä kesäpäivää maalla ja en muutenkaan ollut käynyt kotona pitkään aikaan. Aluksi hoidin vähän siskontyttöä ja sitten pääsin kaupungille, jossa oli kohtalaisen aurinkoista, vaikka lämpötila ei ihan ihannelämmin ollutkaan.

Kävin eläinkaupassa ja löysin sieltä erikoisen ja aika kalliin esineen, josta arvelin tulevan uuden megahitin hamsterihäkissä esineen monipuolisuuden, suuruuden ja suunnittelun takia. En voinut ostaa sitä heti, joten pyysin laittamaan sen varastoon. Siinä lähtiessä liikutuin jotenkin varkain tilanteesta, vaikka en mitenkään suggeroinut itseäni sen erikoisempaan tilaan. Johtui ehkä siitä, että en ollut yksin ja jollakin tavalla siinä samalla tiedostin ajan kulumisen, kun yksivuotias lapsikin oli mukana. Mieleni vei minut ehkä hetkeksi aikaan, jolloin olin vielä 17 ja se on aika, josta lähtien minulla on vielä kirkkaita eläinkauppamuistoja.

Kaupasta ostin kahta eri energiajuomaa, koska halusin olla valpas ja villi koko päivän. Kaupassa olisin halunnut kehua kassan punaiseksi värjättyjä hiuksia, mutta en raaskinut. Myös yhden asiakkaan kauneus miellytti. Kävin sitten ajamassa mummolle nurmen, mikä olikin aika raskas urakka leikkurin tyrehtyessä monta kertaa. Istuin siinä lopulta uudessa keinussa ja kysyin minne se vanha on raahattu, koska sillä on tunnearvoa. Katsoin miten mummo teroitti sirppiä portailla, jotka nekin oli aivan vasta uusittu ja mietin, että viiden vuoden päästä tämäkään tilanne ei ehkä enää toistu ja ajattelin asioiden olevan aika hyvin. Vaikka jotkut valittivat kylmää, kasvoni paloivat hieman ruohoa ajaessa ja tuli sen verran kuuma, että lämpö kantoi minut läpi useamman pitkähihattoman tunnin ja loi tunteen mukavalla tavalla hikisestä hellepäivästä.

Illalla kävin katsomassa hakkuualuetta pyörällä ja yritin nostaa raskaimpia tukkeja ja kaatuneita puita, mutta kykenin vain osaan niistä, joilla harjoittelin sitten olkapäitä, ojentajia ja ylärintaa ja pyöräilin takki sotkuisena takaisin.

Ilmoittauduin tanssikurssille ja sain postista uuden euroviisupaidan (Saksasta).

Vedin kesän ensimmäiset ns.kotitreenit ulkorakennuksessa sijaitsevalla kuntosalilla ja etsin autokatoksen takaa likaisen ja ruostuneen käsipainon, joka pysyi kasassa vielä viime kesänä, mutta nyt osa painoista yksinkertaisesti tipahti pois likaisten puunlehtien saattelemana.

Lopulta pyöräilin vielä ehkä 10km lisää, mutta tuulen ja tottumattomuuden takia en jaksanut jatkaa pitemmälle, vaikka alunperin sekin oli mielessä.

Päivällä mietin uuden euroviisupaidan viemistä yökerhoon, koska aiemmin hieman kammoksumani vanha kotikaupunki tuntui taas tauon jälkeen jotenkin raikkaalta ja tasaväkiseltä, mutta välimatkojen takia tämä jäi sitten pelkäksi aikomukseksi, sillä en kokenut siihen olevan tarpeeksi rahaa ja halua.

Kaiken kaikkiaan minulla oli jotensakin mielenkiintoinen ja arkisella tavalla tapahtumarikas päivä, jonka olisin halunnut jakaa toisenkin kanssa.

 

-Mies 29v + 1v-

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme neljä