Järkyttävä lääkäri
Olin tänään poikani kanssa lääkärissä kun hänelle oli sinne aika kun putket korvissa niin kun tuli meidän vuoro lääkäri kysyi "minkä takia tulitte tänne?" Olin vähän hämmentynyt kun luulin että hän tietää... Mutta silti kerroin putkitetuista korvista ja sen jälkeen ku lääkäri oli tutkinut korvat hän sanoi "Mä en oo ikinä ennen katsonut putkitettuja korvia ja mulla oli eka työ päivä maanantaina" olin ihan järkyttynyt. Pitäskö mun tehä jotai vai annanko olla? Minkälaisia kokemuksia teillä on lääkäristä
Kommentit (33)
Mikä siinä nyt niin kamalaa oli? Sekö, että lääkäri kysyi vastaanotolle tulon syytä? Meillä ei aikaa varatessa kerrota yleensä miksi haluaa vastaanotolle, joten lääkäri kysyy tulon syytä. Samallahan se on tavallaan keskustelun avaus. Vai sekö oli kamalaa, että lääkäri oli vastavalmistunut? Jokainen, oli missä ammatissa tahansa, on uransa alussa aloittelija. Työ opettaa ja pätevöittää. Vai sekö oli kamalaa, että lääkäri tutustui muutenkin lapsen tietoihin (jos 9 on ap) ja puheli ääneen ajatuksiaan. Ettei vain mamma olisi turhan herkkähipiäinen. Aivan kuin ihan tahallaan haluaisi tulkita kaikki lääkärin sanomiset heti negatiivisesti arvosteluksi.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 12:01"]
Ilmoitus, oli varmasti valelääkäri
[/quote]
Suomessa valelääkärit saavat hoitaa vain luulotautisia, näin hallitus säästää.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 12:07"]
Kerran kävin itse uusimassa verenpainelääkereseptiäni. Sillä kertaa lääkärinä oli tänne muuttanut ilmeisesti muslimimies, joka osasi suomea erittäin huonosti - eikä suostunut mittaamaan minulta verenpainetta, koska olisi joutunut koskettamaan minua. Siitä tuli jo vähän sanomista kyseiseen terveyskeskukseen.
[/quote]
Vaikea uskoa. Miten voi muka toimia lääkärinä jos ei koskaan koske naispuolisiin potilaisiin?
Koulutetut muuttaa eurooppaan, suomeen jää ne epäpätevät
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 11:58"]
Itseltä on ainakin lähestulkoon joka kerta lääkäri kysynyt miksi oon tullut lääkäriin. Eikös se ollut ihan hyvä, että lääkäri reilusti kertoi, että on hänelle ihan uusi juttu? Eikä vaan alkanut sörkkimään.
[/quote] lääkäri ei ehdi kysyä multa kun alan heti kertomaan miksi tulin ja vielä se että nyt täytyy päästä esim sydänfilmiin niinku n 2 v sitten sanoin ja kaksi kertaa oon sanonut että kirurgille lähete ja sain koska polvissa ja toisessa varsinkin aika paha kuluma ja haittasi kävelyä ja lääkäri sanoi että kävelykepit niin sanoin että en ota. Nyt kävelen taas kovaa vauhtia mutta ei kärsi kauaa istua paikallaan.
Minä kysyn potilaalta aina tulosyyn. Vaikka ne meillä ajanvaraaja on kirjannut listalle nimen perään. Etenkin päivystyksessä tulosyy poikkeaa usein ajanvarauskirjaan merkitystä. Esim. "sahaava kuume" = pari päivää flunssaa, ei kuumetta. "Hengenahdistusta"=haluaisin uusia yhden reseptin, ei akuuttia vaivaa.
tk-lääkäri
50 % mahdollisuus päästä pätevän lääkärin vastaanotolle
no itse törmäsin keran tilanteeseen, jossa Egytistä tms oleva mieslääkäri ei tuntunut pystyvän katsomaan minua ja lopulta lähtiessä sanoi " ensi kerralla kiitos, peitä tämä" ja näytti rintakehäänsä! ilmeisesti tavallinen helletoppini sitten kiusasi herraa :O
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 12:19"]no itse törmäsin keran tilanteeseen, jossa Egytistä tms oleva mieslääkäri ei tuntunut pystyvän katsomaan minua ja lopulta lähtiessä sanoi " ensi kerralla kiitos, peitä tämä" ja näytti rintakehäänsä! ilmeisesti tavallinen helletoppini sitten kiusasi herraa :O
[/quote]
Mitä helvettiä :D luulis lääkäriksi opiskelleen tajuavana että maassa maan tavalla
No minä olin kerran raskaana ollessa lääkärissä,.tais olla angiina.
No sinne koneelle hoitaja sitä ennen oli kirjoittanut että oon psksuna.
Lääkäri luki kuitenkin huolimattomasti ja määräsi lääkettä jota raskaana ollessa ei saa syödä.
Olin juuri apteekissa ostamassa kyseistä lääkettä kun lääkäri soitti perään että en saakkaan syödä kyseistä lääkettä, ja määräs toista.
Tarkkana saa olla kun helposti sattuu niitä virheitä lääkäreillekkin.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 12:16"]
Minä kysyn potilaalta aina tulosyyn. Vaikka ne meillä ajanvaraaja on kirjannut listalle nimen perään. Etenkin päivystyksessä tulosyy poikkeaa usein ajanvarauskirjaan merkitystä. Esim. "sahaava kuume" = pari päivää flunssaa, ei kuumetta. "Hengenahdistusta"=haluaisin uusia yhden reseptin, ei akuuttia vaivaa.
tk-lääkäri
[/quote]
Juuri näin. Ja ap:n esittämää kritiikkiä on vaikea ymmärtää. Eikö näin pitäisi toimia kaikessa potilas/asiakastyössä? Tervehditään, esittäydytään ja kysytään kuinka voin auttaa. Annetaan potilaan/asiakkaan itse kertoa asiansa. Jos ei osata hoitaa tilannetta itse, niin konsultoidaan tai ohjataan henkilö muualle. Jos ratkaistaan asia muulla kuin potilaan/asiakkaan toivomalla tavalla, niin selitetään asia niin että ko. henkilö ymmärtää.
t. myöskin tk-lääkäri
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 12:16"]Minä kysyn potilaalta aina tulosyyn. Vaikka ne meillä ajanvaraaja on kirjannut listalle nimen perään. Etenkin päivystyksessä tulosyy poikkeaa usein ajanvarauskirjaan merkitystä. Esim. "sahaava kuume" = pari päivää flunssaa, ei kuumetta. "Hengenahdistusta"=haluaisin uusia yhden reseptin, ei akuuttia vaivaa.
tk-lääkäri
[/quote]
Mulla oli pitkään jatkuneita vuotohäiriöitä e-pillereiden vaihtelusta ja lopettamisesta huolimatta ja halusin tämän vuoksi ajan. Hoitaja oli kirjoittanut lääkärille tulosyyksi "kävi gynekologilla" ?!?? :D
Jokaisella lääkärillä on joskus ollut hetki, jolloin hän on katsonut putkitettuihin korviin ensimmäistä kertaa.