Lue keskustelun säännöt.
Miksi et siivoa? Vai siivoatko?
04.06.2015 |
En ole mikään siivousfriikki, joka hinkkaa kaakeleita katonrajassa hammasharjalla. Imuroin kerran viikossa, pyyhin pölyt ja pesen vessat. Lattian pyyhin noin kerran kuussa. Meillä on kaksi lasta eikä lemmikkejä. Mietin tässä vain, että miks ihmeessä jotkut ei oikeasti siivoa?
Eikö ahdista asua, jos sukat jää lattiaan kiinni, kaikki pinnat on jossain lähmässä ja ikkunat kuolattu niin ettei läpi näe? Koko talo haisee tunkkaiselle.. Ihan rehellisesti ihmettelen, että miten ei tule missään kohtaa sellainen olo, että tarttis tehdä jotain.
Kommentit (36)
Miksi siivota? Kämppä on kuitenkin kohta taas sekaisin. Sitten voisi siivota jos kerta riittäisi, mutta ei siinä ole mitään järkeä kun joutuisi taas pian siivoamaan uusiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laiska se töitänsä luettelee . Oli mummulla tapana sanoa.
Niin.. Sen ymmärrän minäkin, ettei jaksa tavaroita järjestellä tai pitää mitään superkliinistä tilaa yllä. Mut mietin, kun joillain on oikeasti todella likaista. Siis niin likaista, että lattiat on tahmeita, pöydät on tahmeita, tuolit, keittiön seinät kaikki on lähmittyjä. Joka paikkaan on työnnetty taiteltuja pahveja tai paperipinoja tai vaan kasattu sälää, keittiön pöytiä ei pyyhitä ikinä.. Että eikö tule missään vaiheessa semmoinen olo että pitäis siivota?
Ja tämä ei ole tarkoitus olla provosoivaa arvostelua, kuin ehkä ihan vähän. Heh. Aitoa ihmetystä ennemminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa. Vartti niin samanlainen kaaos taas. Koska lapset.
Masennus. Ois kiva jaksaa kyllä tehdä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Prioriteetit ajankäytössä vaikuttavat paljon siivoamiseni määrään. Töitä on juuri nyt 50-60h viikossa, kun alallani on sesonki ja yritän saada paljon aikaiseksi ennen kesälomaa. Vähän vapaa-ajan vietän mahdollisimman paljon ulkona. Harrastukset ovat tärkeä vastapaino työlle. Jos on aikaa, teen ruokaa, leivon, urheilen, istutan kesäkukkia... Hoidan pyykit ja tiskit, mutten todellakaan pyyhi pölyjä tai pese lattiaa. Ne voi tehdä joskus syksymmällä kun on vähemmän kiire.
Just tänää jaksoin vessan pestä. Viime kerrasta varmaa kuukaus ja sen kyllä huomas :D Imurointiaki tulee harvemmin harrastettua.. Sotkunen kämppä kyllä häiritsee muttta ei niin paljon et jaksas rutiininomasesti siivota joka viikko. Vähän ois siis tsempattavaa täs siivousasiassa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vain voi sietää siivoamista. Ahdistun, jos mun on pakko siivota. Kun sain lapsia ahdistuin vielä enemmän, koska sotkua tuli muiltakin kuin itseltä. Meillä oli jonkin aikaa kotisiivous, mutta rahapula pakotti lopettamaan sen. Sitten en vain enää ruvennut siivoamaan. Mies tekee jotain.
Heti jos se ei enää ahdista mua alan kyllä siivota taas. Ja meillä lapset jo sen verran isoja, ettei enää kaikki paikat tahmaisina, vaikkei niin sivottaiskaan.
Siivoan joka päivä jotakin paikkaa, ja siksipä meillä on aina siistiä. Siivoaminen ei rasita, ja käy rutiinilla, koska jo lapsesta asti olen tykännyt kotihommista. Olisiko äidiltä opittu tai peritty käyttäytyminen? Joskus nuorempana saatoin olla hieman liiankin ahkera siivoamaan, mutta nyt olen oppinut hieman hellittämään. Silti on siistiä. Joskus innostumme puolison kanssa suursiivoukseen, mukavaa yhteistä tekemistä, ja hyvää mieltä molemmille, koska kumpikin tykkäämme siististä kodista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pidä liasta, mutta epäjärjestys on toinen juttu, ei haittaa jos tavarat on vähän sekaisin.
Koska ei ole aikaa tai ei yksinkertaisesti jaksa. Ja kyllä, ahdistaa ja paljonkin. Sitten saankin siivouspuuskan ja siivoan koko kämpän lattiasta kattoon ja aina vannon, että nyt pysyy siistinä, mutta sitten se taas repsahtaa sinne kaatopaikan puolelle ja koko homma aloitetaan taas alusta... Sitten kun jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa siivota ja toinen syy on se että ensin pitäis raivata.
Mulla alkaa päässä surista ja olen levoton, jos kämppä on kaaoksessa. Ennen lasta meni hyvinkin viikkoja, että en viitsinyt siivota, eikä kaaos ahdistanut. Lapsen lähtiessä liikkeelle totesin, että parempi siivota kuin juosta koko ajan perässä, ettei tukehdu mihinkään.
Vähensin radikaalisti tavaran määrää, aloin imuroimaan lähes päivittäin ja keittiössäkään en kestä sotkua. Opettelin siivoamaan jäljet heti ruoantekemisen ja syömisen jälkeen.
En kuitenkaan ole hysteerinen nysvääjä, lapsi saa sotkea ja levittää tavaransa ja olkkarissakin saa syödä. Siivoan vain jäljet sitten pois, viimeistään illalla ennen kuin menen nukkumaan.
Silloin, kun anoreksia hellittää otettaan, en pääse masennuksen vuoksi ylös sängystä. Sama toisinpäin. Siinä pitäisi pystyä siivoamaan, kun et pysty edes elämään. :D
Ihanaa, pääsen taas kertomaan masennuksestani!
Jos liikkuu vain sohvan ja hellan välillä, niin eipä ne tahmeudet paljon paljon.
Yleensä kämppikseni tai äitini siivoaa puolestani. Minua ei likaisuus häiritse joten tämä järjestely on toimiva.
En jaksa!