Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hyvä ja toimiva parisuhde, mutta silti ihastun jatkuvasti muihin miehiin

Vierailija
03.06.2015 |

En ole kehdannut avautua tästä kenellekään, mutta pakko silti päästä purkamaan ajatuksia edes näin anonyymisti.

 

Olen siis seurustellut jo usean vuoden aivan ihanan miehen kanssa. Meillä on mennyt tosi hyvin ja luonteemme sopivat täydellisesti yhteen. Olemme olleet kihloissakin vuoden ja häiden ajankohtaa on ajateltu muutaman vuoden päähän.

 

Silti huomaan jatkuvasti ihastuvani muihin miehiin. Nyt olen ollut ihastunut entiseen työkaveriini jo yli vuoden ajan. Emme ole enää olleet moneen kuukauteen samassa työpaikassa, mutta silti ajattelen häntä melkein päivittäin. Tämä tyyppi ei ole osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa minua kohtaan, enkä myöskään ole itse osoittanut, että olisin kiinnostunut hänestä. Olen aina kuvitellut, että en voisi ikinä pettää nykyistä miestäni, mutta jos tämä ex-työkaveri olisi tehnyt aloitteen vaikka työpaikan pikkujouiluissa, en tiedä olisinko pystynyt vastustamaan.

 

Näiden ihastumisten lisäksi olen huomannut kaipaavani yksin oloa ja sitä kuinka voisin deittailla uusia miehiä, eikä tarvitsisi baarissa miettiä toista osapuolta. En tiedä johtuukohan tämä siitä, että olen koko aikuisikäni (olen alle 30-vuotias) ollut parisuhteessa parin kuukauden taukoa lukuunottomatta eli toisin sanoen en ole koskaan saanut kokea sitä villiä sinkkuelämää. Toisaalta rakastan kuitenkin miestäni todella paljon, enkä haluaisi lähteä hyvin toimivasta parisuhteesta.

 

Onko kenelläkään muilla samankaltaisia kokemuksia?

Kommentit (29)

Vierailija
1/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on. En osaa olla parisuhteessa, vaikka rakastin exääni, ihastuin muihin miehiin ja se lopulta tuhosi suhteemme. Itse olen päätellyt, että tuo johtuu huonosta itsetunnosta tai haaveilee jostain paremmasta en sitten tiedä....

Vierailija
2/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jo vanha kansa tietää; juoksut pitää olla juostu. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan normaalia, mutta menee kyllä ohi ajankanssa =)

Vierailija
4/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole normaalia. Itsetunto on huono. Ei kykene sitoutumaan.

Vierailija
5/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuossa ole mitään ihmeellistä, vaikka harvempi siitä uskaltaa puhua. On ihan normaalia ihastua, mutta se ratkaisee miten toimii. Toisaalta, mitä tarkoittaa hyvä parisuhde? Vaikka luonteet kohtaavat ja arki on hyvää, et ehkä kuitenkaan ole kokenut hullaantumista ja rakastumista. Siksi on helppo haaveilla muista.

Vierailija
6/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on sama. Itsellä se liittyy siihen, että olen persoonaltaan sellainen sensaationhakuinen ja hirveän seikkailumielinen, oli se mitä vaan. Toki turvallisissa rajoissa kaikki, mutta pää tarvitsee koko ajan uusia virikkeitä. Parisuhde on hyvä, mies on oikeasti aivan huippu tyyppi. Välillä kun suhde alkaa polkea paikallaan, niin huomaan kiinnittäväni huomiota muualle. Lähinnä se on sitten vakavan mietinnän paikka, että miksi taas käy näin ja pitäiskö sitä omaa parisuhdetta alkaa herättelemään tai ottaa kunnolla omaa tilaa, se monesti auttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei teidän suhde voi toimia jos haaveilet miehesi pettämistä, sinä et edes tiedä mitä rakkaus on, jos rakastaa jotakin niin häntä ei voi pettää. Ehdotan että unohdat ajatukset avioliitosta ja jätät miehesi ennen kuin pilaat hänen elämänsä lopullisesti.

Vierailija
8/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naisten kirjoittamana = hyväksyttyä ja yläpeukkuja.

Miesten kirjoittamana = vastuuton kusipää pettäjäsika, manataan maan rakoon.

 

Ja palstalla ei ole siis kaksinaismoralismia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kunhan selvität tilanteen ennenkuin menet naimisiin.

Vierailija
10/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 14:21"]

 

en tiedä olisinko pystynyt vastustamaan.

 

[/quote]

 

olette roskaa. toivon että jäätte yksin ja ilman mulkkua loppuelämäksenne

syljen teitä päin *PTHYI*

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin ihastuin työkaveriini jossain vaiheessa kun vielä seurustelin nykyisen aviomieheni kanssa. Onneksi se jäi pelkkään kaukoihastumiseen eikä mitään tapahtunut. Nyt kun jälkikäteen tilannetta ajattelen, meillä oli miehen kanssa paljon ongelmia, enkä tarjoita fyysisiä tai rahaongelmia vaan jokin muu, henkinen juttu. Sinun kannattaisi mennä juttelemaan psykologin kanssa tuosta ongelmasta. Jokin kauan sitten tapahtunut estää sinua mahdollisesti kiintymästä ja luottamasta mieheesi. Veikkaan vahvasti että muuten sinä petät häntä ennenmin tai myöhemmin. 

Vierailija
12/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap tässä. Kiitos kommenteista!

Yleensä ihastukset ovat ajan myötä menneet itsestään ohi tai sitten olen järkeillyt itselleni, ettei kukaan voi voittaa tätä nykyistä miestäni, mutta tätä entistä työkaveria en vaan saa pois mielestäni. Ehkä sekin menee sitten ajanmyötä ohi...

Alkuhuuman jälkeen meidän parisuhde on kyllä ollut aika tasapaksua, vaikka muuten on kyllä mennyt hyvin. Eihän mitkään suhteet voi olla pelkkää alkuhuumaa.

Eihän tämä varmaan ole oikein miestäni kohtaan, mutta välitän hänestä niin kauheasti ja pelkään tekeväni virheen, jos jätän hänet. Äh. :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän parisuhteessa menee aika huonosti, lähinnä miehen takia. Niinpä toteutin vuosi sitten fantasiani eräästä ukkomiehestä ja menin ensimmäistä kertaa pettämään miestäni. Nyt meillä on panosuhde ja en ole katunut. Mieheni kanssa olen edelleen. Nälkä tuntuu vaan olevan loputon, tekisi mieli muitakin miehiä, ja tekisi mieli olla sinkkuna ettei oma mies rajoittaisi. Paras tilanne olisi jos saisi sovittua oman miehen kanssa avoimesta suhteesta, mutta tiedän että se ei käy. Erota en halua pelkkien panohalujen takia, rakastan miestäni ja meillä on lapsia. En ole ikinä saanut kokea sinkkuutta.

Vierailija
14/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 15:48"]

Meidän parisuhteessa menee aika huonosti, lähinnä miehen takia. Niinpä toteutin vuosi sitten fantasiani eräästä ukkomiehestä ja menin ensimmäistä kertaa pettämään miestäni. Nyt meillä on panosuhde ja en ole katunut. Mieheni kanssa olen edelleen. Nälkä tuntuu vaan olevan loputon, tekisi mieli muitakin miehiä, ja tekisi mieli olla sinkkuna ettei oma mies rajoittaisi. Paras tilanne olisi jos saisi sovittua oman miehen kanssa avoimesta suhteesta, mutta tiedän että se ei käy. Erota en halua pelkkien panohalujen takia, rakastan miestäni ja meillä on lapsia. En ole ikinä saanut kokea sinkkuutta.

[/quote]

 

Huora.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittajan kannattaisi päästää mies vapaalle jalalle, et ansaitse miehesi luottamusta, puhumattakaan naimisiin menosta.

Vierailija
16/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nää on monipiippusia juttuja. Toisille mustavalkoisia.

Vierailija
18/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa normaalilta, mutta siltä, että sinun pitää selvittää tuo asia viimeistään ennen kuin menette naimisiin. Luulen että muuten ennemmin tai myöhemmin katkeroidut/ajaudut pettämään miestäsi.
Minä olin vastaavassa tilanteessa pari vuotta sitten. Lopulta erosimme, ja tapailin sillä aikaa muita miehiä. Lopulta päädyimme mieheni kanssa takaisin yhteen ja naimisiin, nyt on hyvä olla. Tajusin etten todella tarvitse muita kuin mieheni, eikä mielessäni käy enää koskaan käy pettäminen. Sain sen tarpeen ulos itsestäni.

Vierailija
19/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki ei kasva aikuiseksi eikä kykene sitoutumaan. Silloin on parasta olla yksin ja harrastaa irtosuhteita

Vierailija
20/29 |
03.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="03.06.2015 klo 16:30"]

Kaikki ei kasva aikuiseksi eikä kykene sitoutumaan. Silloin on parasta olla yksin ja harrastaa irtosuhteita

[/quote]

 

Naisille tuntuu pettäminen olevan ihan ok ja jees ketjun peukutusten perusteella.

Liekö kaikki sitten yhtä heikkoja moraaliltaan kuin aloittaja, joka olisi ollut heti pelkästä ehdotuksesta valmis pettämään miestään?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi neljä