Mietteitä vanhoillislestadiolaisuudesta lähtemisestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävättömyys on iso ongelma monella muullakin, elämäntilanteesta riippumatta. Minustakin olisi viisasta vähän pohjustaa ja tutustua ihmisiin jo nyt, milloin joku vaikuttaa kivalta ja samanhenkiseltä vaikkapa työpaikalla. MIlloin on tilaisuus, lähde mukaan tapahtumiin, kutsu ihmisiä kylään tai vaikka lenkille, osallistu aktiivisesti. Varsinkin nyt, kun sosiaalisuus ei ole kovin korkeaa, yksin jäämiseen on iso todennäköisyys.

Entisten ystävien kanssa puhuminen voisi olla myös hyvä, ja näitä hyviä ja tärkeitä ystävyyssuhteita kannattaa vaalia, ettet jää tyhjän päälle. Näkisin mahdolliseksi ongelmaksi sen, miten paljon kenties aiot muuttua. Jos elämäntapa onkin yhtäkkiä kovin erilainen, voi olla että vanhat ystävät jäävät siitäkin huolimatta, että ei olisi hengellistä ongelmaa, vaan koska ei ole enää muuten mitään yhteistä. Siinä suhteessa on iso etu, jos et ala heti bilettämään urakalla tai pyri jotenkin radikaalisti erilaiseksi kuin ennen. En tiedä, miten paljon totuudenpohjaa on kirjallisuudessa (Taivaslaulu, Matkaystävä jne), joissa annetaan vahvasti se mielikuva, että lestadiolaisuudesta irtautuva kokee suurta tarvetta kokea sen kaiken, mistä on "jäänyt paitsi", joka jo itsessään irtauttaa paitsi entisestä lähipiiristä, myös niistä uusista kavereista, jotka eivät sellaista juopottelun ym. paloa edes kaikki ymmärrä. Ei sellainen rellestäminen ole ihailtavaa kuin tietyn tyyppisten ihmisten tai teinien mielestä, nykyään monet teinitkin tuntuvat olevan järkevämpiä kuin omassa nuoruudessani 90-luvulla.

Täällä on annettu hyviä vinkkejä, ja tosiaan kannattaa tunnustella, olisiko joku ystävä samoissa ajatuksissa. Yhdessä lähtö olisi ehkä helpompaa ja toisesta saisi tukea. Kannattaa myös ymmärtää, että omaa elämäntapaa ei tarvitse muuttaa mitenkään radikaalisti; jos sinulla on elämässäsi tärkeitä arvoja, voit noudattaa niitä ihan yhtä lailla kuulumatta mihinkään uskontoon. Ero on siinä, että saat itse päättää, mikä on sinulle tärkeää ja arvokasta, eikä kukaan muu sitä määrää puolestasi. Toisin kuin liikkeen sisällä annetaan ehkä ymmärtää, myös useimmilla muilla ihmisillä on samalla lailla tärkeitä arvoja ja he elävät kauniisti, vaikka eivät kuulukaan tiettyyn uskontoon. Se, että joillakin on elämänhallintaongelmia ja vaikkapa päihteiden väärinkäyttöä ei liity uskonnottomuuteen vaan muihin ongelmaisiin taustoihin.

Tsemppiä sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi!

Kiitos! Luulen että minun kohdalla ei kovin radikaalia muutosta tapahdu. Elämä jatkuu oikeastaan entisellään, mutta annan itselle vapauden tehdä rauhassa asioita, mistä ennen olen tuntenut valtavasti syyllisyyttä esim. musiikin kuuntelu, sarjojen katselu jne. Voisin kokeilla meikkaamista ja vaikka hankkia korvakorut jos huvittaa, tosin en tiiä huvittaako, mut semmonen henkinen vapaus. Eli voin tehdä jos haluat ja kellään ei ole siihen mitään sanomista eikä tarvii edes miettiä mitä joku muu mahdollisesti ajattelee. Ei tarvitse miettiä teenkö väärin kun vaikka tanssahtelen onnesta. Suurin muutos tapahtuu oman pään sisällä, helpotus, itsensä hyväksyminen ja armollisuus itseä kohtaan.

Kuulostaa tosi hyvältä. :) Juuri tuo henkinen vapaus ja armollisuus itselleen on se avaintekijä, että elämäsi on todennäköisesti onnellista jatkossa. Tuntuu jotenkin pahalta, että ihmistä joutuu ahdistamaan musiikin kuuntelun tai vaikka korvakorujen käyttämisen kaltainen asia uskonnon varjolla. Ei tällaisilla asioilla ole uskonnon kanssa mitään tekemistä, siinä on kyse vain kontrollista. En ole lestadiolaisuuden kanssa kovin tuttu, mutta tunnen muutamia entisiä koulukavereita ja he olivat mukavia. Elämä on vienyt lähinnä siinä suhteessa erilleen, että asumme aikuisina kaukana, heillä on perheen kanssa omat kiireensä ja yhteydenpito on nykyään Facebook-kaverien tasoa. Mutta ihan sama tilanne on monen muun perheellisen ystävän kohdalla. Eivät ne erot useinkaan ole niin suuria kuin ehkä kuvitellaan, isomman perheen kanssa se pikkulapsivaihe vain kestää pidemmän aikaa.

Kyselit tuolla joltakulta toiselta, miten kirjoituksesta henkii ylimielinen asenne. Minä en sellaista aistinut, mutta oletan että ehkä se liittyy juuri tuohon, että viittaat siihen, etteivät muut ymmärrä tilannettasi ja alkoholin käyttöön. Loppujen lopuksi luulen, että aika moni varmasti ymmärtää hyvin, varsinkin jos mainitset asiasta tarvittaessa. Alkoholin käytön suhteen olen itse törmännyt samaan ongelmaan etenkin nuorempana, kun en ikinä ole tykännyt sitä juoda enkä ole myöskään halunnut humaltua. Mutta aikuisiällä minulla on paljon ystäviä, jotka eivät juo tai ainakaan juuri lainkaan, eikä meidän perhepiirissäkään ole koskaan käytetty alkoholia kuin hillitysti. En edes muista, milloin olisin törmännyt sellaiseen tilanteeseen, jossa oikein juopoteltaisiin. Ei uskonto siihenkään asiaan lopulta juuri vaikuta; usein ylenpalttisesta biletyksestä innostuvat sellaiset ihmiset, joita on nuorena hirveästi varoiteltu tai kielletty ja on tullut tarve päästä maistamaan sitä "kiellettyä hedelmää". Jos liikut samanhenkisessä seurassa etkä missään ryyppyporukoissa, en usko että joudut kovin usein kokemaan mitään kiusallisia tilanteita siksi, että otat mieluummin alkoholitonta juotavaa. Aina voi sanoa, että tykkään mieluiten tästä juomasta, joten tilaan sitä. Myös tällaisissa asioissa sinulla on vapaus tehdä omat päätöksesi. :)

T. Se jonka viestiä lainasit :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävättömyys on iso ongelma monella muullakin, elämäntilanteesta riippumatta. Minustakin olisi viisasta vähän pohjustaa ja tutustua ihmisiin jo nyt, milloin joku vaikuttaa kivalta ja samanhenkiseltä vaikkapa työpaikalla. MIlloin on tilaisuus, lähde mukaan tapahtumiin, kutsu ihmisiä kylään tai vaikka lenkille, osallistu aktiivisesti. Varsinkin nyt, kun sosiaalisuus ei ole kovin korkeaa, yksin jäämiseen on iso todennäköisyys.

Entisten ystävien kanssa puhuminen voisi olla myös hyvä, ja näitä hyviä ja tärkeitä ystävyyssuhteita kannattaa vaalia, ettet jää tyhjän päälle. Näkisin mahdolliseksi ongelmaksi sen, miten paljon kenties aiot muuttua. Jos elämäntapa onkin yhtäkkiä kovin erilainen, voi olla että vanhat ystävät jäävät siitäkin huolimatta, että ei olisi hengellistä ongelmaa, vaan koska ei ole enää muuten mitään yhteistä. Siinä suhteessa on iso etu, jos et ala heti bilettämään urakalla tai pyri jotenkin radikaalisti erilaiseksi kuin ennen. En tiedä, miten paljon totuudenpohjaa on kirjallisuudessa (Taivaslaulu, Matkaystävä jne), joissa annetaan vahvasti se mielikuva, että lestadiolaisuudesta irtautuva kokee suurta tarvetta kokea sen kaiken, mistä on "jäänyt paitsi", joka jo itsessään irtauttaa paitsi entisestä lähipiiristä, myös niistä uusista kavereista, jotka eivät sellaista juopottelun ym. paloa edes kaikki ymmärrä. Ei sellainen rellestäminen ole ihailtavaa kuin tietyn tyyppisten ihmisten tai teinien mielestä, nykyään monet teinitkin tuntuvat olevan järkevämpiä kuin omassa nuoruudessani 90-luvulla.

Täällä on annettu hyviä vinkkejä, ja tosiaan kannattaa tunnustella, olisiko joku ystävä samoissa ajatuksissa. Yhdessä lähtö olisi ehkä helpompaa ja toisesta saisi tukea. Kannattaa myös ymmärtää, että omaa elämäntapaa ei tarvitse muuttaa mitenkään radikaalisti; jos sinulla on elämässäsi tärkeitä arvoja, voit noudattaa niitä ihan yhtä lailla kuulumatta mihinkään uskontoon. Ero on siinä, että saat itse päättää, mikä on sinulle tärkeää ja arvokasta, eikä kukaan muu sitä määrää puolestasi. Toisin kuin liikkeen sisällä annetaan ehkä ymmärtää, myös useimmilla muilla ihmisillä on samalla lailla tärkeitä arvoja ja he elävät kauniisti, vaikka eivät kuulukaan tiettyyn uskontoon. Se, että joillakin on elämänhallintaongelmia ja vaikkapa päihteiden väärinkäyttöä ei liity uskonnottomuuteen vaan muihin ongelmaisiin taustoihin.

Tsemppiä sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi!

Kiitos! Luulen että minun kohdalla ei kovin radikaalia muutosta tapahdu. Elämä jatkuu oikeastaan entisellään, mutta annan itselle vapauden tehdä rauhassa asioita, mistä ennen olen tuntenut valtavasti syyllisyyttä esim. musiikin kuuntelu, sarjojen katselu jne. Voisin kokeilla meikkaamista ja vaikka hankkia korvakorut jos huvittaa, tosin en tiiä huvittaako, mut semmonen henkinen vapaus. Eli voin tehdä jos haluat ja kellään ei ole siihen mitään sanomista eikä tarvii edes miettiä mitä joku muu mahdollisesti ajattelee. Ei tarvitse miettiä teenkö väärin kun vaikka tanssahtelen onnesta. Suurin muutos tapahtuu oman pään sisällä, helpotus, itsensä hyväksyminen ja armollisuus itseä kohtaan.

Kuulostaa tosi hyvältä. :) Juuri tuo henkinen vapaus ja armollisuus itselleen on se avaintekijä, että elämäsi on todennäköisesti onnellista jatkossa. Tuntuu jotenkin pahalta, että ihmistä joutuu ahdistamaan musiikin kuuntelun tai vaikka korvakorujen käyttämisen kaltainen asia uskonnon varjolla. Ei tällaisilla asioilla ole uskonnon kanssa mitään tekemistä, siinä on kyse vain kontrollista. En ole lestadiolaisuuden kanssa kovin tuttu, mutta tunnen muutamia entisiä koulukavereita ja he olivat mukavia. Elämä on vienyt lähinnä siinä suhteessa erilleen, että asumme aikuisina kaukana, heillä on perheen kanssa omat kiireensä ja yhteydenpito on nykyään Facebook-kaverien tasoa. Mutta ihan sama tilanne on monen muun perheellisen ystävän kohdalla. Eivät ne erot useinkaan ole niin suuria kuin ehkä kuvitellaan, isomman perheen kanssa se pikkulapsivaihe vain kestää pidemmän aikaa.

Kyselit tuolla joltakulta toiselta, miten kirjoituksesta henkii ylimielinen asenne. Minä en sellaista aistinut, mutta oletan että ehkä se liittyy juuri tuohon, että viittaat siihen, etteivät muut ymmärrä tilannettasi ja alkoholin käyttöön. Loppujen lopuksi luulen, että aika moni varmasti ymmärtää hyvin, varsinkin jos mainitset asiasta tarvittaessa. Alkoholin käytön suhteen olen itse törmännyt samaan ongelmaan etenkin nuorempana, kun en ikinä ole tykännyt sitä juoda enkä ole myöskään halunnut humaltua. Mutta aikuisiällä minulla on paljon ystäviä, jotka eivät juo tai ainakaan juuri lainkaan, eikä meidän perhepiirissäkään ole koskaan käytetty alkoholia kuin hillitysti. En edes muista, milloin olisin törmännyt sellaiseen tilanteeseen, jossa oikein juopoteltaisiin. Ei uskonto siihenkään asiaan lopulta juuri vaikuta; usein ylenpalttisesta biletyksestä innostuvat sellaiset ihmiset, joita on nuorena hirveästi varoiteltu tai kielletty ja on tullut tarve päästä maistamaan sitä "kiellettyä hedelmää". Jos liikut samanhenkisessä seurassa etkä missään ryyppyporukoissa, en usko että joudut kovin usein kokemaan mitään kiusallisia tilanteita siksi, että otat mieluummin alkoholitonta juotavaa. Aina voi sanoa, että tykkään mieluiten tästä juomasta, joten tilaan sitä. Myös tällaisissa asioissa sinulla on vapaus tehdä omat päätöksesi. :)

T. Se jonka viestiä lainasit :)

Kiitos sulle vastauksesta :)

Minä taas haluaisin lestadiolaiseksi, mutta ei minua hyväksytä sinne, koska en ole syntyjäni.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas haluaisin lestadiolaiseksi, mutta ei minua hyväksytä sinne, koska en ole syntyjäni.

Voi kyllä varmasti olet tervetullut. Mutta tiedän että joissain paikoissa saattaa olla vähän ankea ilmapiiri ja saattaa olla hankala päästä mukaan. Mikä on tosi ikävää.

Jos oikeasti haluat sitä, niin ei muuta kuin seuroihin mukaan ja rohkeasti jollekin juttelemaan asiasta. Tosin nyt on hankala kun koronan takia seuroja ei ole... Seuroja kuuluu myös netistä jos kiinnostaa kuunnella.

Ap. Voisitko tehdä niin, ettet heti eroaisi liikkeestä, vaan jäisit vain pois heidän kokouksistaan. Jos se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta, eroat sitten liikkeestä. Uskoa et voi menettää. Älä tee asiasta niin suurta numeroa. Ei niistä ystävistä kannata olla huolissaan. Minäkin rukoilin ystäviä ja olen myös saanut niitä.

Vierailija kirjoitti:

Ei taida olla kyse oikeasta vanhoillislestadiolaisuudesta.

Erottuasi lahkosta, sinun kanssasi ei saa olla tekemisissä.

Jos perheesi hyväksyy erosi, se on sama kuin he itsekin eroaisivat lahkosta.

Lestadiolaisten mielestä vain he ovat oikeassa ja pääsevät taivaaseen, muut palavat ikuisessa kadotuksessa.

Toki on lievemmän suunnan lestadiolaisiakin.

Ihan täyttä tuubaa taas!

Ei kyllä pidä paikkaansa. Älä sekoita jehoviin

Vierailija kirjoitti:

Minä taas haluaisin lestadiolaiseksi, mutta ei minua hyväksytä sinne, koska en ole syntyjäni.

Ei sillä ole väliä, mikä on elämäntarinasi, tai historiasi. Jos tunnet sydämessäsi, että lestadiolaisuus kiinnostaa sinua, niin voit vaikka ottaa yhteyttä johonkin tuntemaasi, tai tietämääsi lestadiolaiseen. Seuroja kun ei vielä voida pitää. Siitä se juttu etenee.. Tervetuloa vaan!

Erotessasi liikkeestä ihmiset ovat näennäisen kohteliaita. Ystävänä pysyminen kuitenkaan tuskin on mahdollista, se on tähän asti ollut teidän ystävyyden tärkeä osatekijä. Se että kokee olevansa ei-tyypillinen suomalainen kun ei juo alkoholia... en minäkään juo, ja olen ihan tavallinen tyypillinen suomalainen. Lestadiolaissuvun mielestä tosin olen verrattavissa prostituoituun kun olen ollut naimisissa kahdesti. Ollaan minullekin näennäisen kohteliaita, mutta turha on ajatella että suhteet säilyy tai ystävällisyys olisi oikeaa. Selän takana alkaa välitön pahan puhuminen ja arvostelu. Voimia siis sinulle. Todellisten ystävien löytäminen on aina vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Ap. Voisitko tehdä niin, ettet heti eroaisi liikkeestä, vaan jäisit vain pois heidän kokouksistaan. Jos se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta, eroat sitten liikkeestä. Uskoa et voi menettää. Älä tee asiasta niin suurta numeroa. Ei niistä ystävistä kannata olla huolissaan. Minäkin rukoilin ystäviä ja olen myös saanut niitä.

Itseasiassa koronan myötä niin on jo käynyt. Koronan alettua olen käynyt 2 kertaa seuroissa. Ja se on tuntunut vapauttavalta kun sinne ei ole tarvinnut mennä.

Osittain täytyy antaa mennä asia omalla painollaan, mutta kyllä se jossain vaiheessa vaatii jonkinlaisen "kaapista tulon" muille ihmisille ja se täytyy olla valmis kestämään. Se voi olla joillekin järkytys tai surullinen uutinen, mutta tiedän tosiaan että ei maailma siihen kaadu ja elämä jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas haluaisin lestadiolaiseksi, mutta ei minua hyväksytä sinne, koska en ole syntyjäni.

Kyllä siellä ilahdutaan jos joku ulkopuolinen tulee seuroihin ja haluaa uskoa syntinsä anteeksi. Tervetuloa!

Omia kokemuksia: monen vl-ystävän kanssa välit viilenivät lähdön jälkeen. Ei enää tullut kyläkutsuja niin kuin ennen. Sinun ystäväsi ovat toivottavasti erilaisia, mutta kannattaa varautua. Minulla oli helppo tilanne, kun hyviä ystäviä oli liikkeen ulkopuolella jo enemmän kuin sisällä. Oikeastaan olen tehnyt liikkeestä hidasta lähtöä jo lapsesta asti ja luonut ystävyyssuhteita moneen suuntaan. (Liikkeessä sanottiin, että uskovaiset ystävät ovat tärkeämpiä kuin muut. Se on kontrollin keino. et opi olemaan muuta kuin oman lahkolaisten kanssa ja jos haluaa lähteä, tiput tyhjän päälle.)

Ai niin, ja näistä "epäuskoisista" ystävistä kukaan ei riehu ei ryyppää, toisin kuin ry:llä uskotellaan. Ovat raittiita, todella kunnollisia kansalaisia ja hyvissä ammateissa.

Tuntuu, että oli elämän paras ratkaisu lähteä. Nyt on vapaus käyttää aikansa ja rahansa miten lystää, kuitenkin mielen vapaus ja kaiken pelon väistyminen on ne suurimmat. Elämä tulvii nyt valoa, josta VL:nä näki lähinnä pilkahduksia. Jumala on myös tullut lähemmäksi ja oon saanut oppia, mistä kristinuskossa on oikeasti kysymys.

Puolisoasiaa: oma mies on myös ex VL ja tämä yhdistelmä toimii monella tutullani myös. Liikkeestä eronneita miehiä on paljon. Sieltä vois löytyä sellainen, joka jakaa saman mielenmaiseman.