Miksi olen veemäinen ihminen koko ajan kaikille?
Tai oikeastaan en ole ilkeä muutakuin niille, joiden toiminta jollakin tavalla ärsyttää. Minulle on tullut todella vahvana pitää myös muiden oikeudenmukaisuudesta kiinni. Jos esim somessa joku nauraa sellaiselle, jossa jollekin on käynyt ikävästi, niin saisin hirveän riidan aikaiseksi tälläisen tyypin kanssa. Sama koskee myös tätä normaalia elämää, olen alkanut puolustaa toisia, jos on joku epäreilu juttu. Olen korottanut ääntä ja vedonnut faktoihin. Viime aikoina on kyllä ollut muutenkin raskas jakso, eli voisiko olla että kanavoin omaa pahaa oloani vai mikä minulla on? Olen tosin ennen ollut sellainen etten ole paljoa epäoikeudenmukaisuuksiin puuttunut omassakaan tilanteessa mutta jotenki itsetuntemus on lisääntynyt ja raivoa tuntuu tulevan jostakin sisimmästäni.