Lue keskustelun säännöt.
Sairaanloinen empaattisuus
28.01.2022 |
Mitenkähän kuvailisin tätä lyhyiten..
Olen aina tuntenut erityisen suurta empatiaa/sääliä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät oikeasti ole hyviä ihmisiä vaan kusipäitä ja jotka sitten saavat ansionsa mukaan tai jollain tavalla näyttävät heikkoutensa.. erityisesti miehiä kohtaan minulla on tällainen.
Esimerkiksi lapsena oli isäpuoli joka oli suorastaan kusipää, mutta joskus kännissä sitten itki. Tunsin jotain aivan erikoista empatiaa, vaikka hyvähän tuo oli että tuo nyrkkisankarikin näytti heikkoutensa...?
Sama jos katson vaikka leffaa jossa pahis saa palkkansa ja näyttää pelkonsa, se on pahempi tunne minulle kuin se mitä koen kun hän on aiemmin vaikka kiduttanut muita ihmisiä. Tähän liittyy siis se, että tuo kohde näyttää pelkonsa tai surunsa, ei jos vaikka raivoissaan saa ansionsa mukaan.
Tuli kuitenkin pitkä tarina, mutta onko tämä normaalia? Muutenkin olen aivan liian empaattinen, haluaisin olla paljon kovempi ihminen, koska tästä ei ole koskaan ollut mitään hyötyä!
Kommentit (15)
Miksi luulet että ihmiset jäävät väkivaltaisiin parisuhteisiin? Varmasti lapsuus väkivaltaisen isäpuolen kanssa on herkistänyt sinut tällaiselle "empatialle".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Empatiassa ei ole mitään vikaa, että pitäisi olla k-pää. Mutta ikäviä ihmisiä pitää vaan osata välttää, harjoittelulla vaikka.
Hyvä esimerkki tuollaisesta on se punapää naispappi.
Kasvatin itselleni kuoren ja jopa "hyökkäsin" kusipää ihmisiä vastaan, esim. Työelämässä on tullut asioita, jotka vaan on pakko oman mielenterveyden vuoksi hoitaa puolensa pitämällä.
Nyt on tapahtunut kuitenkin jotain (voiko korona-ajalla oikeasti olla tässä joku merkitys, yksinäisyys?) Ja tuo kova kuori on taas kokonaan murentumassa, olen myös erittäin itkuherkkä ja tippa linssissä ei ole kovin uskottava ihminen.
Pitääkö mun jumalauta tämmösen takia mennä terapiaan? Miten se kova kuori kasvatetaan takaisin, kasvatin sen paskaa kokemalla, mutta en jaksa sitä kyllä uudelleen, haluan vain jo valmiiksi olla valmis ja tuo empatia heivata taka-alalle.. miten?
Täytyy oppia erottamaan todellinen kärsimys teeskennellystä. Ihmiset, jotka eivät erityisesti ansaitsisi myötätuntoa, usein liioittelevat ja korostavat kärsimystään ja kokemaansa vääryyttä. Kun taas empaattiset ihmiset pyrkivät usein peittelemään itkuaan, koska kokevat sen kiusallisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ihan sama. En tavallaan koe kärsineeni siitä, minua sen sijaan ihmetyttää ihmiset, jotka eivät tunne mitään empatiaa ns. pahoja kohtaan. Eihän se sitä tarvitse, että haluaa antaa pahalle tilaa tai oikeuden tehdä pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy oppia erottamaan todellinen kärsimys teeskennellystä. Ihmiset, jotka eivät erityisesti ansaitsisi myötätuntoa, usein liioittelevat ja korostavat kärsimystään ja kokemaansa vääryyttä. Kun taas empaattiset ihmiset pyrkivät usein peittelemään itkuaan, koska kokevat sen kiusallisena.
Olen eri mieltä. Varsinkin siitä, että vieraat ihmiset pystyisivät sanomaan esim. lehtijutun tai somen perusteella, mikä tunne kelläkin on aito. Sen takia pidän vastenmielisinä ihmisiä, jotka ”tietävät” ne, vaikka kysymys on vain heidän halustaan tuomita ja tai ennakkoluuloista.
Ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kasvatin itselleni kuoren ja jopa "hyökkäsin" kusipää ihmisiä vastaan, esim. Työelämässä on tullut asioita, jotka vaan on pakko oman mielenterveyden vuoksi hoitaa puolensa pitämällä.
Nyt on tapahtunut kuitenkin jotain (voiko korona-ajalla oikeasti olla tässä joku merkitys, yksinäisyys?) Ja tuo kova kuori on taas kokonaan murentumassa, olen myös erittäin itkuherkkä ja tippa linssissä ei ole kovin uskottava ihminen.Pitääkö mun jumalauta tämmösen takia mennä terapiaan? Miten se kova kuori kasvatetaan takaisin, kasvatin sen paskaa kokemalla, mutta en jaksa sitä kyllä uudelleen, haluan vain jo valmiiksi olla valmis ja tuo empatia heivata taka-alalle.. miten?
Suosittelen kyllä terapiaa sen perusteella mitä kerrot. Vaikuttaa että jokin taustatrauma saa sinut reagoimaan epätyypilliseen tapaan. Ehkä sinut on lapsuudessa ehdollistettu "vahvuudelle" ja siksi pelkäät avoimiä herkkyyden osoituksia? Tms, en ole psykologi. Sen sijaan olen käynyt paljon terapiassa hieman samantapaisten ongelmien takia jotka johtivat masennukseen. Itseäni auttoi paljon tutkailla reaktioitani taustaani vasten, ja miettiä miksi ja miten ajatusvääristymä oli syntynyt.
Sanoisin että mikään "kova kuori" ei ole kannattava ellei se ole luontainen olotilasi. Yleisesti itsensä muuttaminen radikaalisti, tai pakottaminen muottiin, ei kannata. Parempi olisi oppia työstämään omia "heikkouksiaan" rakentavammilla tavoilla, sen sijaan että piilottaisi ne jonnekin mielien synkkiin sopukkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy oppia erottamaan todellinen kärsimys teeskennellystä. Ihmiset, jotka eivät erityisesti ansaitsisi myötätuntoa, usein liioittelevat ja korostavat kärsimystään ja kokemaansa vääryyttä. Kun taas empaattiset ihmiset pyrkivät usein peittelemään itkuaan, koska kokevat sen kiusallisena.
Olen eri mieltä. Varsinkin siitä, että vieraat ihmiset pystyisivät sanomaan esim. lehtijutun tai somen perusteella, mikä tunne kelläkin on aito. Sen takia pidän vastenmielisinä ihmisiä, jotka ”tietävät” ne, vaikka kysymys on vain heidän halustaan tuomita ja tai ennakkoluuloista.
Ei ap
Tietysti jos rajaat tilanteet lehtijuttuun ja someen, asia on näin. Mutta livenä on eri. Esim narsistisia piirteitä omaavat ihmiset itkevät julkisesti useammin kuin normaalit ihmiset. Olen tehnyt tämän havainnon monen monta kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei empatiaa tarvitse heivata pihalle tai kovettaa itseä! Tärkeintä olisi oppia tuntemaan omat rajansa ja empatiasta huolimatta osata pitää puolet. Oikeastaan rajattomuus on se mistä kärsitte mielestäni, eikä niinkään liiallinen empatia.
Kovetetun ihmisen ei ole helppo elää ja ne voivat huonosti.
Toki se empatia voi joskus kuormittaa, jos ei osaa rajata sitä. Itse en voi katsoa enää uutisia juuri ollenkaan tai tietynlaiset elokuvat lopetan, jos siltä tuntuu.
Empatiaa kannattaa myös opetella hyödyntämään itseään kohtaa. Tämä unohtuu myös usein.
Ap:lle tiedoksi, että se on kylläkin *sairaalloinen* eikä sairaanloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy oppia erottamaan todellinen kärsimys teeskennellystä. Ihmiset, jotka eivät erityisesti ansaitsisi myötätuntoa, usein liioittelevat ja korostavat kärsimystään ja kokemaansa vääryyttä. Kun taas empaattiset ihmiset pyrkivät usein peittelemään itkuaan, koska kokevat sen kiusallisena.
Olen eri mieltä. Varsinkin siitä, että vieraat ihmiset pystyisivät sanomaan esim. lehtijutun tai somen perusteella, mikä tunne kelläkin on aito. Sen takia pidän vastenmielisinä ihmisiä, jotka ”tietävät” ne, vaikka kysymys on vain heidän halustaan tuomita ja tai ennakkoluuloista.
Ei apTietysti jos rajaat tilanteet lehtijuttuun ja someen, asia on näin. Mutta livenä on eri. Esim narsistisia piirteitä omaavat ihmiset itkevät julkisesti useammin kuin normaalit ihmiset. Olen tehnyt tämän havainnon monen monta kertaa.
Missä olet tehnyt havaintojasi?
Kiitos vastauksista, toki lyhyesti yritin kertoa ja paljon jäi omasta itsestä kertomatta, mutta pointti taitaa olla juuri tuo omien rajojen häilyvyys ja vaikeus säätää vahvasti rajansa. Näin äkkiä sen tästä hoksasin.
Pitää alkaa ajatuksella työstämään asiaa.
Niin ja tajusin myös pari sekuntia lähettämisen jälkeen, että eihän se mikään sairaanloinen ole. Mutta kiitos myös siitä palautteesta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samanlainen. En koe tätä ongelmaksi. Osaan pitää ongelmaiset k-päät sen verran kaukana, ettei empaattisuuteni aiheuta ongelmia. :)
Aika hyvin kuvaa tuo sana "sairaanloinen".
Kasvata itsellesi kuori. Kaikkia ei voi auttaa, eikä tarvitse.