Mikä ihmeen ulkoilupakkomielle on Suomen päiväkodeissa?.. adhd-lapset hallitsee
Ulos mennään talvellakin heti aamiaiselta, aamiaisajan jälkeen tulevat lapset aloittavat päivänsä ulkona jäisellä pihalla liukastellen ja kaatuillen ja ovat siellä lounaaseen asti. Sitten ruokailu, päiväunet, välipala ja välipalalta heti ulos, säällä kuin säällä. Ei sen väliä jos lapsella ei ole kuravaatteita, ei ole päiväkodin vika. Kylmissään olevat, hytisevät lapset eivät pääse lämmittelemään kuin korkeintaan eteiseen märissä vaatteissa. Ulkomaalaiset vanhemmat tuovat lapsensa päiväkotiin myöhässä, jotta lapset eivät joutuisi palelemaan ulkona niin kauaa. Moni lapsi tylsistyy ulkona pihalla tuntien ulkoilun aikana eikä tee muuta kuin istuu ja odottaa sisälle pääsyä tai vanhemman tuloa. Kiipeilytelinettä tai liukumäkeä tai pulkkamäkeä ei ole, keinut on otettu talveksi pois käytöstä. Ei ole muuta kuin pulkat ja lätäköt, joihin ei saa mennä ja joista lapset vihaisesti karjuen huudetaan pois. Mitä vikaa on sisäpuuhissa? Niissä oppii usein paljon enemmän vuorovaikutusta ja kommunikaatiota, myös aikuisten kanssa. Moni hiljainen lapsi viihtyisi paremmin sisällä. Ei voi olla niin että adhd:t ruulaa ja hallitsee.
Kommentit (671)
Vierailija kirjoitti:
Monet Adhd-lapset ovat vain huonosti kasvatettuja. Äiti ja isukki väittävät lasta "vähän vilkkaaksi", kun kyse on vain kasvatuksen puutteesta.
ADHD on vahvasti geneettinen neuropsykiatrinen ominaisuus. Sitä ei siis voi aiheuttaa kasvattamisella tai kasvatuksen puutteella. Oireita voi lievittää esimerkiksi lääkkeillä, erilaisilla tukitoimenpiteillä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta kyllä.sen ihmisen keho kertoo, että kylmä on pahaksi, joko virusten kanssa tai ilman. Pukisitko lapsen talvella kedävaatteisiin jos tietäisit, ettei viruksia ole liikkeellä? ...
Miksi ihmeessä kukaan laittaisi talvella lapselleen kesävaatteita? Ei ulkoilu ole mukavaa jos palelee. Sen lisäksi liian huono vaatetus altistaa esimerkiksi paleltumille. Jos lapsena palelluttaa vaikkapa sormet tai korvanlehdet niin ne voivat paleltua myöhemmin elämässä entistäkin helpommin.
No miksi täällä sitten joku kokoajan valittaa siitä, kun vaaditaan pukemaan lapset lämpimästi ennen uloslaittoa?... että ei tarvi, kun ei ne vilustu!
Vilustumista ei ole olemassakaan. Lapset puetaan lämpimästi koska ulkona on kylmä ja ei haluta että lapselle tulee kylmä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap on oikeasti päiväkodissa töissä niin käy kyllä sääliksi lapsia :(
Sama. Haukkuu koko ajan muita keskustelijoita. Tuskin on oikeassakaan elämässä sen mukavampi ihminen.
Lasuilmoituksen paikka tuollainen lapsen kylmissä vaatteissa talviselle pihalle pistäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap on oikeasti päiväkodissa töissä niin käy kyllä sääliksi lapsia :(
Sama. Haukkuu koko ajan muita keskustelijoita. Tuskin on oikeassakaan elämässä sen mukavampi ihminen.
No kyllä hulluille täytyy pistää kampoihin, etteivät levitä hulluja ja haitallisia ajatuksiaan ilman mitään estettä. En minä järkeviä keskustelijoita kritisoi, onhan heitäkin muutama tässä ketjussa näkynyt. Mutta valtaosa näkyy olevan taattua Vauvafoorum-laatua.
Ap haukkuu jatkuvasti muita keskustelijoita. Jos joku on eri mieltä, hän on "tyhmä", "lukutaidoton", "imbesilli", "hullu" jne. Tässä ap:n itsensä linkaamasta ylen uutisesta pieni pätkä:
"Henkilöön kohdistuva hyökkäys
Toinen erittäin yleinen argumentaatiovirhe, johon verkossa törmää, on hyökkääminen henkilöä vastaan. Tällöin kritisoidaan toisen persoonaa, ulkonäköä tai ominaisuutta itse asian sijasta.
– Sanottu asia mitätöidään niiden sanojan perusteella. Yritetään kääntää keskustelu puhujan persoonaan tai taustaan. Esimerkiksi sanomalla, että “tuo on tyypillinen lestadiolaisen mielipide”, kertoo Puhevalta-kirjan kirjoittanut Juhana Torkki.
Henkilöön kohdistuvalla hyökkäyksellä tarkoituksena on liittää toiseen joku negatiivinen määritelmä, jotta tämän luotettavuus laskee muiden silmissä. Torkin mukaan oikeassa argumentaatiossa esimerkiksi Tukholma on Ruotsin pääkaupunki, sanoi sen tosiasian kuka tahansa."

Keskustelet itse vauva-foorumilla... Ja täällä on kyllä ollut monia hyviä, pitkiä ja perusteellisiakin keskusteluita. Silti niissä on osattu olla haukkumatta ja leimaamatta muita. Itsehän leimaat jo otsikossa ja aloitusviestissä esimerkiksi ne lapset joilla ADHD. Toivon tosiaan että olet vain trolli etkä oikeasti työskentele lasten kanssa.

Kyllä tää paikka on tunnettu syrjäytyneistä ja mielenvikaisista ihmisistä, osallistuvat erissä määrin eri ketjuihin. Ja yksinkertaisesti, kukaan tervepäinen ihminen nyt vaan ei kannata lasten palelluttamista tuntikaupalla tylsällä, jäisellä pihalla, siinä se. Aina voi verrata tän paikan mielipiteitä tosimaailman mielipiteisiin ja siitä voi päätellä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ap haukkuu jatkuvasti muita keskustelijoita. Jos joku on eri mieltä, hän on "tyhmä", "lukutaidoton", "imbesilli", "hullu" jne. Tässä ap:n itsensä linkaamasta ylen uutisesta pieni pätkä:
"Henkilöön kohdistuva hyökkäys
Toinen erittäin yleinen argumentaatiovirhe, johon verkossa törmää, on hyökkääminen henkilöä vastaan. Tällöin kritisoidaan toisen persoonaa, ulkonäköä tai ominaisuutta itse asian sijasta.
– Sanottu asia mitätöidään niiden sanojan perusteella. Yritetään kääntää keskustelu puhujan persoonaan tai taustaan. Esimerkiksi sanomalla, että “tuo on tyypillinen lestadiolaisen mielipide”, kertoo Puhevalta-kirjan kirjoittanut Juhana Torkki.
Henkilöön kohdistuvalla hyökkäyksellä tarkoituksena on liittää toiseen joku negatiivinen määritelmä, jotta tämän luotettavuus laskee muiden silmissä. Torkin mukaan oikeassa argumentaatiossa esimerkiksi Tukholma on Ruotsin pääkaupunki, sanoi sen tosiasian kuka tahansa."
Kyllä hyvässäkin keskustelussa saa kritiikkiäkin esittää, ja purevaa kritiikkiä silloin kun se ansaitaan. Mun kritiikki ei koskaan kohdistu kenenkään persoonaan, miten voisikaan anonyymillä foorumilla, vaan keskustelutyyliin ja mielipiteisiin. Esim. jos ei yhtään kuuntele mitä toinen sanoo tai ei vastaa siihen, tai vääristelee toisen sanomisia aivan päin pyllyä ja jatkaa vaan vaikka siitä sanoo tai on sanonut jo monta kertaa. Se että kritisoi kirjoittajaa lukematta mitä hän on sanonut jne. Se on toistenkin ajan hukkaamista. Ja tietenkin jos kirjoittaa törkeästi niin siihen kuuluu antaa takaisin samalla mitalla. Tai sitten jos mielipide on hullu, kuten että lapsi ei tarvi talvella lämpimiä vaatteita.
Sekin on erikoista, että vain minua syytetään toisten haukkumisesta, vaikka sanon aina vain takaisin. Eli se jolle vastaan, on ensin kirjoittanut törkeästi minulle. Suomessa ihmisellä on oikeus puolustaa itseään, ja se että vain puolustautujaa kritisoidaan, kertoo näiden kritisoijien omasta asennevammasta/ heikoista keskustelutaidoista.
...eikä mulla ole ongelmia työpaikalla tai ystävien kanssa. Mutta nämä ihmiset eivät olekaan taattua vauvafoorumkalustoa. Hulluille ihmisille on pakko sanoa usein tosi lujasti takaisin ja käyttää vähän ärräpäitä, muu ei heihin toimi. Eikä toki välttämättä ärräpäätkään, mutta ei ainakaan kiltti ja alistuva kommunikaatio.
Ja kyllä, sitäkin kritisoin, jos monta kirjoittajaa vastaa aloitukseen lukematta sitä ja esim. väittää minun vastustavan kaikkea ulkoilua, vaikka mitenkään ei aloituksesta voinut sitä käsitystä saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap on oikeasti päiväkodissa töissä niin käy kyllä sääliksi lapsia :(
Sama. Haukkuu koko ajan muita keskustelijoita. Tuskin on oikeassakaan elämässä sen mukavampi ihminen.
No kyllä hulluille täytyy pistää kampoihin, etteivät levitä hulluja ja haitallisia ajatuksiaan ilman mitään estettä. En minä järkeviä keskustelijoita kritisoi, onhan heitäkin muutama tässä ketjussa näkynyt. Mutta valtaosa näkyy olevan taattua Vauvafoorum-laatua.
Keskustelet itse vauva-foorumilla... Ja täällä on kyllä ollut monia hyviä, pitkiä ja perusteellisiakin keskusteluita. Silti niissä on osattu olla haukkumatta ja leimaamatta muita. Itsehän leimaat jo otsikossa ja aloitusviestissä esimerkiksi ne lapset joilla ADHD. Toivon tosiaan että olet vain trolli etkä oikeasti työskentele lasten kanssa.
Tuo on juuri tuota tahallista väärin ymmärtämistä. Viestistä kyllä näkee, mihin kritiikki kohdistuu eikä se ole adhd -lapset. Ei voi olla niin puusilmä että takertuu yhteen retoriseen otsikon muotoiluun, jossa siinäkään ei sanota adhd-lapsista mitään halventavaa. Jos tää muotoilu nyt sitten on paljon painavampi asia kuin itse viestin sisältö, niin se kertoo lukijasta paljon sekin ja siitä, kykeneekö hän huomioimaan erilaisia lapsia tasapuolisesti. Adhd ei myöskään ole pelkästään diagnoosikieltä, vaan siitä on tullut puhetapa, jossa levoton ja adhd on puhekielessä synonyymejä. En minä niitä lapsia tietenkään minään adhd:eina puhuttele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta kyllä.sen ihmisen keho kertoo, että kylmä on pahaksi, joko virusten kanssa tai ilman. Pukisitko lapsen talvella kedävaatteisiin jos tietäisit, ettei viruksia ole liikkeellä? ...
Miksi ihmeessä kukaan laittaisi talvella lapselleen kesävaatteita? Ei ulkoilu ole mukavaa jos palelee. Sen lisäksi liian huono vaatetus altistaa esimerkiksi paleltumille. Jos lapsena palelluttaa vaikkapa sormet tai korvanlehdet niin ne voivat paleltua myöhemmin elämässä entistäkin helpommin.
No miksi täällä sitten joku kokoajan valittaa siitä, kun vaaditaan pukemaan lapset lämpimästi ennen uloslaittoa?... että ei tarvi, kun ei ne vilustu!
Vilustumista ei ole olemassakaan. Lapset puetaan lämpimästi koska ulkona on kylmä ja ei haluta että lapselle tulee kylmä.
No sama lopputuloshan tuossa on, miksi ihminen joka pukee lapsensa lämpimästi, vastustaa tätä vaatimusta jos sitä vaaditaan vilustuminen estämiseksi?.. kun kumminkin pitää pukea lapsi hyvin. Vähän nyt turhaa jaastamista, varsinkin kun vilustuminen tulee kylmänkin takia jos on pöpöjä ilmassa, ja ainahan niitä on. Oma lapseni vilustuu varmasti aina saatuaan liikaa kylmää. Taisi olla nyt jotain vastustusta vain periaatteen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Harmi että tälle tuli peukuttamaan taas pelkät idiootit joiden mielestä lasten elämä pitää tuhota alusta asti.
Tässä hyvä esimerkki aloittajan loistavista keskustelutaidoista :D

Kannattaa ehkä jättää tämä trolli räyhäämään vaan keskenänsä. Aikuiset voi sitten keskustella muissa ketjuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap on oikeasti päiväkodissa töissä niin käy kyllä sääliksi lapsia :(
Sama. Haukkuu koko ajan muita keskustelijoita. Tuskin on oikeassakaan elämässä sen mukavampi ihminen.
No kyllä hulluille täytyy pistää kampoihin, etteivät levitä hulluja ja haitallisia ajatuksiaan ilman mitään estettä. En minä järkeviä keskustelijoita kritisoi, onhan heitäkin muutama tässä ketjussa näkynyt. Mutta valtaosa näkyy olevan taattua Vauvafoorum-laatua.
Keskustelet itse vauva-foorumilla... Ja täällä on kyllä ollut monia hyviä, pitkiä ja perusteellisiakin keskusteluita. Silti niissä on osattu olla haukkumatta ja leimaamatta muita. Itsehän leimaat jo otsikossa ja aloitusviestissä esimerkiksi ne lapset joilla ADHD. Toivon tosiaan että olet vain trolli etkä oikeasti työskentele lasten kanssa.
Tuo on juuri tuota tahallista väärin ymmärtämistä. Viestistä kyllä näkee, mihin kritiikki kohdistuu eikä se ole adhd -lapset. Ei voi olla niin puusilmä että takertuu yhteen retoriseen otsikon muotoiluun, jossa siinäkään ei sanota adhd-lapsista mitään halventavaa. Jos tää muotoilu nyt sitten on paljon painavampi asia kuin itse viestin sisältö, niin se kertoo lukijasta paljon sekin ja siitä, kykeneekö hän huomioimaan erilaisia lapsia tasapuolisesti. Adhd ei myöskään ole pelkästään diagnoosikieltä, vaan siitä on tullut puhetapa, jossa levoton ja adhd on puhekielessä synonyymejä. En minä niitä lapsia tietenkään minään adhd:eina puhuttele.
1. ADHD on diagnoosi
2. Kaikki vilkkaat lapset eivät ole neurokirjolla
3. Kaikki ADHD-lapset eivät ole vilkkaita
En usko että kykenet huomioimaan erilaisia lapsia tasapuolisesti kun teet tällaisia mielivaltaisia yleistyksiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi että tälle tuli peukuttamaan taas pelkät idiootit joiden mielestä lasten elämä pitää tuhota alusta asti.
Tässä hyvä esimerkki aloittajan loistavista keskustelutaidoista :D
Kyllä. Koska koko keskustelu lähti valtaosin täysin sekapäiselle linjalle. Sama juttu jos vauvafoorum-kestokalusto peukuttaa sille että viattomia ihmisiä on murhattu. Vain idiootit peukuttaa asioille, joissa ei ole mitään peukutettavaa.
Paljon voi päätellä myös siitä, että kaikki keskusteluksi nimitettävä keskustelu puuttuu näiltä tyypeiltä. Jos ihmiset pitävät mykkäkoulua, kirjoittavat pelkkiä solvausviestejä tai täysin ohi aiheen meneviä viestejä ja peukuttavat joitain selvästi vahingollisia asioita kuten viattomien ihmisten murhaamista, ilman että he esittävät sille mitään ymmärrettävää perustetta, he ovat vaarallisia ihmisiä ja se pitää voida sanoa ääneen.
Murhausjuttu nyt vain vertauskuvana koska se on nopeammin sanottu kuin tämä aloituksesta löytyvä lasten tilanne.

LÄÄKKEET!