Mikä ihmeen ulkoilupakkomielle on Suomen päiväkodeissa?.. adhd-lapset hallitsee
Ulos mennään talvellakin heti aamiaiselta, aamiaisajan jälkeen tulevat lapset aloittavat päivänsä ulkona jäisellä pihalla liukastellen ja kaatuillen ja ovat siellä lounaaseen asti. Sitten ruokailu, päiväunet, välipala ja välipalalta heti ulos, säällä kuin säällä. Ei sen väliä jos lapsella ei ole kuravaatteita, ei ole päiväkodin vika. Kylmissään olevat, hytisevät lapset eivät pääse lämmittelemään kuin korkeintaan eteiseen märissä vaatteissa. Ulkomaalaiset vanhemmat tuovat lapsensa päiväkotiin myöhässä, jotta lapset eivät joutuisi palelemaan ulkona niin kauaa. Moni lapsi tylsistyy ulkona pihalla tuntien ulkoilun aikana eikä tee muuta kuin istuu ja odottaa sisälle pääsyä tai vanhemman tuloa. Kiipeilytelinettä tai liukumäkeä tai pulkkamäkeä ei ole, keinut on otettu talveksi pois käytöstä. Ei ole muuta kuin pulkat ja lätäköt, joihin ei saa mennä ja joista lapset vihaisesti karjuen huudetaan pois. Mitä vikaa on sisäpuuhissa? Niissä oppii usein paljon enemmän vuorovaikutusta ja kommunikaatiota, myös aikuisten kanssa. Moni hiljainen lapsi viihtyisi paremmin sisällä. Ei voi olla niin että adhd:t ruulaa ja hallitsee.
Kommentit (671)
Peräkammarin poikien jengi tullut paikalle oikein porukalla ajamaan lasten sairastuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi syytä:
1. Liikuntasuositukset
2. Liian vähän henkilökuntaa, jolloin suhdeluku- ja työvuorosyistä on pakko rynniä ulos saamaan apua muilta ryhmiltäKolmas syy: koronaohjeistukset, joissa KÄSKETÄÄN järjestämään mahdollisimman paljon ulkoilua
Pitää ottaa huomioon muutakin kuin korona, esim. lasten mielekäs tekeminen ja mielenterveys! Ja jos ulkona vilustutaan, niin se on lapselle herkästi ihan yhtä paha kuin korona! Ei voida laiminlyödä täysin muuta virallista päiväkodin kasvatustavoitetta!
Käsittämätöntä. Vai että ihan vilustuu. Kyllä on vanhemmuus pahasti hukassa.
?... Pointtisi oli?.. lasten on hyvä vilustua?
Jos et kykene lapsillesi lämpimiä vaatteita hankkimaan niin eiköhän susta lasu tehdä ennemmin taikka myöhemmin.
Ja vilustumista ei ole olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Lasten on hyvä olla raittiissa ulkoilmassa ja päästä toteuttamaan itseään ruumiillisissa leikeissä. Purkavat myös energiaa.
Ketjun on aloittanut joku uusavuton läski, joka syöttää lapsensa muodottomiksi möykyiksi sohvalla.
😆 No nyt päästiin asiaan! Lähetä tuo Hesarin yleisönosastolle, niin saadaan muutos asiaan! Terkkuja sinne luuseritodellisuuteen! Voisit kyllä keksiä päivääsi järkevämpää tekemistä, tuosta pään aukominen ei auta sua millään tavalla, hautaudut vaan syvemmälle luolaasi.
Kylläpä ap:lläon karmea käsitys päiväkodeista. Vielä enemmän olen huolestunut siitä, että ap ja samanmieliset eivät ymmärrä ulkoilun ja ulkoleikkien merkitystä lasten kehitykselle ja terveydelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi syytä:
1. Liikuntasuositukset
2. Liian vähän henkilökuntaa, jolloin suhdeluku- ja työvuorosyistä on pakko rynniä ulos saamaan apua muilta ryhmiltäKolmas syy: koronaohjeistukset, joissa KÄSKETÄÄN järjestämään mahdollisimman paljon ulkoilua
Pitää ottaa huomioon muutakin kuin korona, esim. lasten mielekäs tekeminen ja mielenterveys! Ja jos ulkona vilustutaan, niin se on lapselle herkästi ihan yhtä paha kuin korona! Ei voida laiminlyödä täysin muuta virallista päiväkodin kasvatustavoitetta!
Käsittämätöntä. Vai että ihan vilustuu. Kyllä on vanhemmuus pahasti hukassa.
?... Pointtisi oli?.. lasten on hyvä vilustua?
Jos et kykene lapsillesi lämpimiä vaatteita hankkimaan niin eiköhän susta lasu tehdä ennemmin taikka myöhemmin.
Ja vilustumista ei ole olemassakaan.
"Vilustuminen johtaa flunssaan – tässä syy!"
"ihmisen immuunijärjestelmä heikkenee kylmässä. Se ei tällöin pysty estämään viruksen kopioitumista yhtä vahvasti kuin lämpimässä ilmassa."
https://www.terve.fi/artikkelit/79513-hs-vilustuminen-johtaa-flunssaan-…
Terveisiä todellisuudesta, pelle.
Vaikka mihin niitä lämpimiä vaatteita edes tarvitaan kun vilustumista ei ole. Pelle.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ap:lläon karmea käsitys päiväkodeista. Vielä enemmän olen huolestunut siitä, että ap ja samanmieliset eivät ymmärrä ulkoilun ja ulkoleikkien merkitystä lasten kehitykselle ja terveydelle.
Taas yksi joka ei ole oppinut lukemaan.
Tai varmaan olet yksi ja sama pelle.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ap:lläon karmea käsitys päiväkodeista. Vielä enemmän olen huolestunut siitä, että ap ja samanmieliset eivät ymmärrä ulkoilun ja ulkoleikkien merkitystä lasten kehitykselle ja terveydelle.
Kun todellisuus on karmea, niin silloin käsitys siitä on karmea.
Hyvä vaan, kun ulkoilevat paljon niin ei tarvi sitten ite rankan työpäivän jälkee lähtee ulkoiluttaa.
409 jatkan vielä, että mulla ihan tavis rauhallinen lapsi, mutta se ei nuku, jos ei oo ulkoillut vähintään jotain 3 tuntii päivässä. Valvoo sitten puolille öin, kun ei väsytä.
Johan se kävi aiemmin ketjussa ilmi että ap on katkera päikyntäti mutta sen sijaan että vaihtaisi alaa niin viattomat lapset kärsivät. Ja haukkuu muita ketjussa, esim "ääliö", "imbesilli" jne. Eli edes alkeellisia käyttäytymistapoja ei ole oppinut. Onneksi itse tunnen vain fiksua porukkaa varhaiskasvatuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vaan, kun ulkoilevat paljon niin ei tarvi sitten ite rankan työpäivän jälkee lähtee ulkoiluttaa.
Hyvä vaan, että lapset kärsii, turhautuu ja sairastaa. Koska sairaanahan lapsi nukkuukin enemmän ja kun se nukkuu ja sairastaa, niin on melkein kuin ei lasta olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tekopyhää syyttää ap:tä muka jostain adhd:iden demonisoimisesta, kun hän ei ole mitään sellaista sanonut + että nämä adhd:eiden puolustajat eivät itse ymmärrä ollenkaan niitä toisenlaisia lapsia. Taitaa olla se hirsi ihan siellä omassa silmässä.
Mitä toisenlaisia lapsia? Oletatko että kaikki nepsylapset olisivat jotenkin samanlaisia kaikki keskenänsä? Ihan yhtä lailla yksilöitä hekin ovat, niinkuin kaikki muutkin.
On mennyt sitten vissiin ohi ihan koko keskustelu sinulla. Oli puhe levottomista lapsista joiden takia on pakko mennä ulos ettei tilanne sisällä räjähdä käsiin. Ja sitten niistä lapsista jotka viihtyisivät paremmin sisällä. Ei toisella ryhmällä voi olla ylivaltaa toisen ylitse demokraattisessa maassa.
Sinun lapsesi siis viityy sisätiloissa. Taitaa olla nepsy lapsi. Normilapsi haluaa rypeä kurassa ja mudassa. Eikö sovi sun instatili kuviin. Valkea sohva ja sinnepäin.
Vai että normilapsi haluaa rypeä kurassa ja mudassa! Ei muuten kannata yleistää. Minä olin normilapsi, enkä koskaan tykännyt pyöriä ulkona missään liejussa. Ihan on persoonakysymys. Itse olen aina pitänyt siisteydestä, niin ympäristöni kuin itseni suhteen. Edes näin keski-ikäisenä minua ei näe likaisissa hiuksissa eikä kulahtaneissa vaatteissa.
Toivotan hyvää keski-ikää. Toivottavasti teet tuon kaiken itseäsi varten, etkä äidillesi:D
Vilustuminen ei ole mikään sairaus. Sellaista ei ole olemassa. Kylmä ei aiheuta mitään sairautta itsestään. Idiootti.
Vierailija kirjoitti:
Johan se kävi aiemmin ketjussa ilmi että ap on katkera päikyntäti mutta sen sijaan että vaihtaisi alaa niin viattomat lapset kärsivät. Ja haukkuu muita ketjussa, esim "ääliö", "imbesilli" jne. Eli edes alkeellisia käyttäytymistapoja ei ole oppinut. Onneksi itse tunnen vain fiksua porukkaa varhaiskasvatuksesta.
Niin. Koska tärkeintä on, ettei lapsia vahingoittavia ihmisiä millään tavalla kritisoida. Että saavat rauhassa jatkaa samalla tavalla kuin tähän astikin. Koska lapsilla ei ole mitään väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vaan, kun ulkoilevat paljon niin ei tarvi sitten ite rankan työpäivän jälkee lähtee ulkoiluttaa.
Hyvä vaan, että lapset kärsii, turhautuu ja sairastaa. Koska sairaanahan lapsi nukkuukin enemmän ja kun se nukkuu ja sairastaa, niin on melkein kuin ei lasta olisikaan.
Kyllä mun tenava ainakin aina leikkii ihan intopiukeena lumihangessa kavereidena kanssa, kun haen sen 16.30 ja sairaana ei ole ollut kertaakaa 2v aikana :D Välillä ei ees haluais lähtee kotiin, vaan jäädä ulos leikkimään kaverien kans :D Niin kyllä ne muutkin lapset siellä leikkii ja touhuaa menemään. Jos lapsi siellä apaattisena seisoskelis vaan niin kyllä siinä alkais päikyn tädit huolestua, ettei kaikki oo kunnossa, ku lapsi ei leiki tai jos sillä ei ole kavereita.
Tsemppiä varhaiskasvatukseen, ap on varmasti työkaveri helvetistä.
Vierailija kirjoitti:
Vilustuminen ei ole mikään sairaus. Sellaista ei ole olemassa. Kylmä ei aiheuta mitään sairautta itsestään. Idiootti.
Itse olet aivan huvittava sekopää, kun et saa päätettyä mitä ajat. Ensin vaahtoat että lasuilmoitus kun lapsia ei pueta kunnolla. Sitten keuhkoat siitä että miksi edes pitäisi pukea, koska kylmä ei vilustuta. Lasuilmoitukset tehdään toivottavasti ainakin noin tasapainottomista tyypeistä.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä varhaiskasvatukseen, ap on varmasti työkaveri helvetistä.
Aapeetä pyydetään koko ajan uudestaan töihin niin ettei meinaa saada lomaa pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisilla muutenkin ihme pakkomielle ulkoiluun. Koko kansallehan nauretaan myös ulkomailla, kun elämässä ei ole oikeasti muuta sisältöä kuin vetää ne rumat tuulipuvut päällä menemään. Säälisin, jos ei olisi vielä nii itsepäisiä ja ilkeitä kisuaajia kaiken lisäksi. Noin se aivopesu alkaa jo pienestä pitäen ja sitten onkin maa täynnä tyyppejä, joilla ÄO nolla.
Itse asiassa liikunta on yhteydessä parempaan aivoterveyteen ja siten välillisesti myöskin älykkyyteen. Asiasta on kirjoittanut esimerkiksi Anders Hansen, hänen kirjojaan löytyy myös suomeksi ja kirjastoista.
Liikunta lisää paitsi aivojen verenkiertoa ja siten aivojen ravinnonsaantia niin myös kytköksiä hermosolujen välille. Ihan pelkästään käveleminen pumppaa verta aivoihin mutta esimerkiksi juokseminen on tässä asiassa tehokkaampaa. Tutustu myös käsitteeseen "siirtovaikutus", se tarkoittaa sitä että joku opittu taito hyödyttää myöskin muiden taitojen oppimista. Liikunnalla on paljon siirtovaikutuksia, kuten myöskin vaikkapa musiikin opiskelulla.
Tuskinpa ap osaa edes kirjastoon mennä. Jotkut ihmiset vaan ovat toivottomia tapauksia.