Mikä ihmeen ulkoilupakkomielle on Suomen päiväkodeissa?.. adhd-lapset hallitsee
Ulos mennään talvellakin heti aamiaiselta, aamiaisajan jälkeen tulevat lapset aloittavat päivänsä ulkona jäisellä pihalla liukastellen ja kaatuillen ja ovat siellä lounaaseen asti. Sitten ruokailu, päiväunet, välipala ja välipalalta heti ulos, säällä kuin säällä. Ei sen väliä jos lapsella ei ole kuravaatteita, ei ole päiväkodin vika. Kylmissään olevat, hytisevät lapset eivät pääse lämmittelemään kuin korkeintaan eteiseen märissä vaatteissa. Ulkomaalaiset vanhemmat tuovat lapsensa päiväkotiin myöhässä, jotta lapset eivät joutuisi palelemaan ulkona niin kauaa. Moni lapsi tylsistyy ulkona pihalla tuntien ulkoilun aikana eikä tee muuta kuin istuu ja odottaa sisälle pääsyä tai vanhemman tuloa. Kiipeilytelinettä tai liukumäkeä tai pulkkamäkeä ei ole, keinut on otettu talveksi pois käytöstä. Ei ole muuta kuin pulkat ja lätäköt, joihin ei saa mennä ja joista lapset vihaisesti karjuen huudetaan pois. Mitä vikaa on sisäpuuhissa? Niissä oppii usein paljon enemmän vuorovaikutusta ja kommunikaatiota, myös aikuisten kanssa. Moni hiljainen lapsi viihtyisi paremmin sisällä. Ei voi olla niin että adhd:t ruulaa ja hallitsee.
Kommentit (671)
Mikä siinä on, ettei lasta voi pukea niin, ettei palele? Vanhemman oma vika, jos lapsi palelee ulkona. Minusta tosi hyvä, että päiväkodissa ulkoillaan paljon ja nimenomaan säällä kuin säällä.
Itsekin, ollessani hoitovapaalla, ulkoilimme ihan kaikissa keleissä ja sen jälkeen oli aina ihanaa tulla sisälle posket punaisina.
Eipä ole lapset sairastaneet oikeastaan ollenkaan, päinvastoin ovat poikkeuksellisen terveitä.
Sisällä on hirveetä lasten kanssa. Tulee pää kipeäksi jo pelkästä ajatuksesta jos koko päivän sisällä olisi.
Vierailija kirjoitti:

Mutta se ei ole lapsen vika, jos hänellä ei ole kunnollisia vaatteita eikä sitä saa hänelle kostaa!
T. päiväkodin työntekijä, joka kannattaisi suurempaa sisäaktiviteettia ja sitä, että sisäleluihin satsattaisiin enemmän rahaa. Nyt on päiväkotien leluvarastot usein aivan luvattoman heikolla tolalla. Ja kyllä, kannatan myös tolkullista ulkoilua, mutta myös sitä että tässä kuullaan lasta ja katsotaan mikä todella on kenellekin lapselle parhaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Sisällä on hirveetä lasten kanssa. Tulee pää kipeäksi jo pelkästä ajatuksesta jos koko päivän sisällä olisi.
Tuo koko päivän sisälläolo oli ihan sinun oma ideasi!
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on, ettei lasta voi pukea niin, ettei palele? Vanhemman oma vika, jos lapsi palelee ulkona. Minusta tosi hyvä, että päiväkodissa ulkoillaan paljon ja nimenomaan säällä kuin säällä.
Itsekin, ollessani hoitovapaalla, ulkoilimme ihan kaikissa keleissä ja sen jälkeen oli aina ihanaa tulla sisälle posket punaisina.
Eipä ole lapset sairastaneet oikeastaan ollenkaan, päinvastoin ovat poikkeuksellisen terveitä.
Ei minua olisi voinut lapsena pukea niin paljoa, että en olisi palellut. Että eipä ollut äidin vika. Terv. Ulkoilunvihaaja
Ja hei kaikki vihaajat, kuka tahansa päiväkodin työntekijä tietää myöskin, että on täysin mahdollista jakaa lapset kahteen tai useampaankin porukkaan, niin että ulos pääsevät ne vilkkaimmat ja rauhallisemmat saavat olla sisällä. Tämä on täysin mahdollista jos sitä tahdotaan.
Ulkoilu on tervettä ja pitäisi kehittää sitä luovuutta ja mielikuvitusta. Nykylapset vain ei keksi mitään, ei jaksa mitään eikä varsinkaan ”haluu” mitään. Halustaan sisälle vain.
Onneksi meidän hoidossa ulkoillaan säässä kun säässä ja oma 3,5v (varmaan sitten se ADHD-tapaus) rakastaa ulkoleikkejä. Ei ole kylmä eikä sairaana yhtään enempää kuin muutkaan. Vaatetuskin tai sen puuttuminen on vanhempien syy kun mitään ei haluta omaan lapseen tuhlata vaan vaivaa säästämättä kolutaan puhkikuluneet halpis-haalarit torista.
Täällä Norjassa on luontopäiväkoteja joissa ollaan ulkona ihan koko ajan, syödään, nuktaan, vaihdetaan vaipat ja leikitään ulkona, terveellistä ja kivaa.

Lapset kärsikööt siis, jos vanhemmilla on tapahtunut vahinko lapsen vaatetuksen kanssa siis. Olet aivan sairas!
Vierailija kirjoitti:
Täällä Norjassa on luontopäiväkoteja joissa ollaan ulkona ihan koko ajan, syödään, nuktaan, vaihdetaan vaipat ja leikitään ulkona, terveellistä ja kivaa.
...ja kuka tässä ketjussa on tuollaista vastustanut??? ..... hohhoi.
Ap ei selvästikään ymmärrä yhtään mitään lapsen kehityksestä. Ihan jo lasten liikuntasuositukset velvoittavat siihen että myös varhaiskasvatuksessa pitää olla ulkoilua. Mietipä nyt edes sekunti tai pari, millainen hulabaloo ja härdelli siellä sisällä olisi jos lapset eivät pääsisi ulos juoksentelemaan ja leikkimään? Ei sisällä voi juosta tai vaikkapa huutaa. Liikkuminen on sitä paitsi lapsille hyvin luontainen tapa oppia ja leikkiä. Jos olet oman lapsesi kasvattanut tv:n ääressä niin ei se ole varhaiskasvattajien vika, sitä suuremmalla syyllä sitä ulkoilua tarvitaan. Ja jos vanhemmat eivät hoida velvollisuuksiaan asianmukaisten ulkoiluvaatteiden suhteen niin taas kerran ei se ole henkilökunnan vika.
Koronan takia ollaan ulkona mahdollisimman paljon.
Meidän 2v haluaa itse ulos ja leikkii innoissaan sekä kesällä että talvella myös päiväkodin pihassa. Ikinä ei ole hakiessa jäässä ollut, koska hänelle on hankittu kunnon talvivaatteet ja lisäksi päiväkodissa on pakkasraja ulkoilulle eli eivät lähde ulos liian kylmällä säällä. Kyseessä ei ole mikään adhd tapaus vaan normaali lapsi, jolla on mielikuvitus ja innostus ihanpa vaikka kuralätäkössä hyppimiseen. Lapsen päiväkoti on kylläkin varustettu todella hyvällä pihalla, jossa leikkitelineet ym. ovat keskiverto leikkipuistoa paremmat. Lisäksi heillä on paljon erilaisia muita leikkivälineitä, opettavat lapsia potkupyöräilemään kesällä ja hiihtämään talvella jne. Metsään pääsee suoraan portista joten retkeilevät paljon. Ehkä meillä siis vain kävi tuuri ja saatii lapsi todella hyvää päiväkotiin.

Hei lukutaidoton, ap ei missään sanonut että lasten ulkoilu pitäisi lopettaa kokonaan! Mutta jos vanhemmat kohtelevat lastaan samalla tavoin kuin päiväkodissa kohdellaan, niin heiltä otetaan lapset huostaan ihan yks kaks! Siitä voi päätellä aika paljon!
Loppuuko se opettaminen kasvattaminen sisätiloihin?
Nakittaminen on kyllä syvältä mutta eikö sitä ole kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Meidän 2v haluaa itse ulos ja leikkii innoissaan sekä kesällä että talvella myös päiväkodin pihassa. Ikinä ei ole hakiessa jäässä ollut, koska hänelle on hankittu kunnon talvivaatteet ja lisäksi päiväkodissa on pakkasraja ulkoilulle eli eivät lähde ulos liian kylmällä säällä. Kyseessä ei ole mikään adhd tapaus vaan normaali lapsi, jolla on mielikuvitus ja innostus ihanpa vaikka kuralätäkössä hyppimiseen. Lapsen päiväkoti on kylläkin varustettu todella hyvällä pihalla, jossa leikkitelineet ym. ovat keskiverto leikkipuistoa paremmat. Lisäksi heillä on paljon erilaisia muita leikkivälineitä, opettavat lapsia potkupyöräilemään kesällä ja hiihtämään talvella jne. Metsään pääsee suoraan portista joten retkeilevät paljon. Ehkä meillä siis vain kävi tuuri ja saatii lapsi todella hyvää päiväkotiin.
Kyllä. Teillä kävi hyvä tuuri. Demokratiassa pitää ottaa huomioon enemmän kuin teidän tarinanne.
Vierailija kirjoitti:
Loppuuko se opettaminen kasvattaminen sisätiloihin?
Nakittaminen on kyllä syvältä mutta eikö sitä ole kaikkialla.
Ei sitä pidä hyväksyä yhtään missään.
Vierailija kirjoitti:
Täällä Norjassa on luontopäiväkoteja joissa ollaan ulkona ihan koko ajan, syödään, nuktaan, vaihdetaan vaipat ja leikitään ulkona, terveellistä ja kivaa.
Niin täällä Saksassakin, mutten ikinä laittaisi lapsiani semmoiseen. Yleensä sinne näkee sellaisten ituhippi-vanhempien pyöräilevän laatikkopyörillään viemään lapsiaan säällä kun säällä. No, kukin tyylillään.
Tarkoitan siis että normaali-ihmiset kannattavat kohtuullista ja järkevää ulkoilua lapsille, ei mitään myrskysäätä ja pääkallokeliä ja sinne vaan kuolemaan.