Kumpi on oikeassa? (Riita miehen kanssa)
Asumme Helsingissä mieheni kanssa. Minä olin eilen päivän Tampereella ystäväni luona. Mieheni pääsi töistä puoli viideltä. Sovimme, että lähden kotiin n. neljältä, jotta ehdin viettää vielä illalla aikaa mieheni kanssa (muuten olisin mielelläni ollut iltaan asti Tampereella). Mieheni totesi haluavansa joka tapauksessa nukkua päiväunet töiden jälkeen, oli ollut pitkän vuoron töissä. Olin kotona puoli seitsemältä ja mies nukkui vielä. Herätin hänet mutta hän ei jaksanut nousta sohvalta heti. Aloin sovittaa mekkoja tämän päiväisiin juhliin, joihin olemme yhdessä menossa. Mies nousi ja alkoi valittaa nälkäänsä. Kerroin mitä jääkaapista löytyy ja ehdotin mitä niistä voisimme tehdä, sekä kerroin että minulla menee max. viisi minuuttia. Mies tähän alkaa räyhäämään että hänellä on kamala nälkä eikä jaksa odottaa. Totesin uudestaan että minulla menee muutama minuutti. Mies pakkasi kamansa ja lähti ovet paukkuen sanomatta sanaakaan (kebabille, huomasin jälkikäteen). Palasi tunnin päästä ja kun olin vihainen hänen käytöksestään, totesi että minä olen tässä mulkku ja syypää. Nyt vielä aamulla on sitä mieltä, että ei tehnyt mitään väärää ja minun olisi pitänyt soittaa hänen peräänsä kun lähti. Äijä on 30 v.
Kommentit (31)
Haluat ap selkeästi olla mieluummin oikeassa kuin onnellinen. Mitä väliä kumpi on oikeassa? Etsikää kompromisseja ja sopu sekä miettikää miten voisitte toimia ens kerralla rakentavammin. :)
Äts..ei joka saamarin riitaa tarvi jäädä märehtiin ja keskusteleen rakentavasti..menee todella raskaaksi..
Meillä on kaikilla hyviä ja huonoja päiviä..Ei tuu kun uus riita jos rupeet selvitteleen..
Mä olisin alkanut laittaa ruokaa kun tulin kotiin enkä alkanut sovittelemaan mitään rytkyjä.
Miksi ihmeessä sun piti se turhaan herättää? Tottakai se oletti että ruoka on valmista!
Voi voi en katselisi tuollaista ämmää päivääkään. Pataan Saisi välittömästi, mikä näitä nykyajan miehiä vaivaa.ei se ole vaikeaa sanotaan mitä ämmä tekee ja mitä ei tee
Eli sinun piti palata Tampereelta, jotta miehesi saa ruokaa juuri sillä hetkellä, kun haluaa. Kun näin ei tapahtunut, tottakai mies pahastui.
Ja tietenkään miehellä ei ole syytä pahastua muusta kuin siitä, ettet jäänyt Tampereelle, kun päätti olla kenkku. Nyt se mies on vaan saatava ymmärtämään hänen pahastumisensa oikea syy. Jos ei mene läpi, etkä halua olla taloutesi yleistalouskone, joka luopuu omista asioistaan, silloin kannattaa alkaa miettiä mitwn miehen saa vaihtamaan maisemaa.
Kokeile kertoa suoraan, ettet ole hänen äitinsä. Jos hän ei usko, tee seuraavasta Tampereen reissusta lastensuojeluilmoitus, että olet jättänyt miehesi heitteille. Jos lastensuojeluilmoitus ei kanna hedelmää eikä viranomaiset osaa neuvoa, kukaon oikea taho valittaa miehen heitteillejätöstä, ei häntä ole jätetty sen enempää heitteille, kuin odotetaan, että aikuinen osaa huolehtia itsestään.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 12:51"]
Voi voi en katselisi tuollaista ämmää päivääkään. Pataan Saisi välittömästi, mikä näitä nykyajan miehiä vaivaa.ei se ole vaikeaa sanotaan mitä ämmä tekee ja mitä ei tee
[/quote]
Niin! Ap, anna sille ämmä-miehelle pataan! Loistava idea
Hyvä ettet soittanut perään. Olen itse aina kiukkuinen kun herään päikkäreiltä ja on nälkä. Jospa mies ensin kilahti silkkaa verensokeria, ja on nyt liian ylpeä nielläkseen sanojaan vaan pysyy kannassaan. Tai jotain muuta.
Kyllä minuakin kiukuttaisi herätä päiväunilta, jos nainen ei ole hoitanut ruokaa pöytään. Miehesi on kuitenkin onneksesi pitkämielinen, ja palasi luoksesi. Viisas nainen ottaa opikseen eikä enää matkustele hurvittelemaan Tampereelle tai petä miestään ajatuksissaan säädyttömissä hameissa keimaillen. T. Pasi
Miehesi on drama queen. Onneksi olkoon. Varoitus: häiden alla hänestä saattaa kuoriutua bridezilla.