Milloin viimeksi olet itkenyt?

Tänään, eilen ja toissapäivänä. On ihme jos en itke huomennakin.

Eilen itkin puoli tuntia katsoessani Greyn anatomian uusinta jaksoa. Tais vähän stressi purkautua samalla..

Tänään. Olen irtisanoutunut yhteydenpidosta äitini kanssa ja hän oli tänään laittanut tekstaria miehelleni ja kysynyt ekaluokkalaisemme huonisesta päättäjäisjuhlasta. (Ei aio tulla mutta halusi opettajan lapsena varmaan tietää innoissaan, milloin se on, tänään vai huomenna). 

Sitten oli kysellyt minusta että miksi en halua olla tekemisissä ja voivotteli vain kun mies sanoi, etten nyt halua. Kyseli miten mulla menee, mies sanoi, ettei kovin hyvin ja äiti ehdotti minulle maailmanympärimatkaa moelen piristykseksi... 

Kuitenkin tiedän, että tuo on vain sellaista pintaa jolla hän yrittää lakaista kaikki ikävät asiat maton alle ja jos puhuisin hänelle jotain niin sama minun moittimiseni laiskaksi saamattomaksi tyttäreksi alkaisi alusta. Matkallekin jos en lähtisi niin sitten ei olisi mulla mitään syytä valittaa ja blaa blaa blaa.

Ei suostu tajuamaan, että joskus ne omat teot eivät vain enää toisen elämässä kuittaannu sillä, että sinä keksit, että toinen lähtee (omilla rahoillaan tietysti) virkistäytymään maailmanympärimatkalle... 

Itkin vain sitä, kun taas hairahduin tunnetasolla kaipaamaan, että aah, äiti välittää, mutta ooon jo 40-vee eikä se oikeasti ole ikinä antanut MINULLE tukeaan, niin en enää ota mitään paskaa vastaan. Ja se paska on siis se, että matkaehdotus oli vain naamioitu oman itsen valkopesu, se, mitä hän todella haluaa minun kuulevan on se, ettei hän arvosta minua kun olen laiska jne jne jne. Vaikka mulla on siis masennus ja no joo-o, mä olen siksi siinä kunnossa, etten tee mitään. Mutta kun ÄITI on sen masennuksen takana.