Äitini valittaa niin paljon siivoamisesta että

se tulee nykyään aina mieleen kun itse siivoan ja sitten alkaa suututtaa. Siivoan ja olen vihainen äidille. En tajua että jollekulle oman kodin siivoaminen voi olla niin kamalaa että siitä pitää valittaa muille (jotka yhtä lailla joutuvat siivoamaan oman kotinsa) ja esittää marttyyriä. Itse tavallaan jopa pidän siivoamisesta, on kiva kun tulee puhdasta ja samalla voi kuunnella musiikkia tai vilkuilla tv-ohjelmaa. Siivoaminen voi olla rentoa ja hauskaa ja minua raivostuttaa että äitini on onnistunut vääntämään sen häntä kohdanneeksi henkilökohtaiseksi onnettomuudeksi josta valitetaan kaikille, ärsyttää että minulle on kotoa yritetty opettaa että arki on jotain negatiivista ja ikävää, vaikka iso osa ihmisen elämästä on just sitä arkea, josta voi tehdä ihan kivaa.

Kiitos kun sain avautua.