Lue keskustelun säännöt.
Voiko häpeästä oikeasti päästä eroon??
25.01.2022 |
Häpeän itseäni, kaikkia tilanteita, ihmissuhteita, uusien ihmisten tapaamista... Jne. En jaksa enää. Kävin 2 vuotta sitten juttelemassa tästä ammattilaiselle mutta se ei auttanut juuri mitään. Tuntuu että koko elämä menee pilalle...
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla taustalla esim. koulukiusaamista? Kyllä kouluvuodet vaikuttavat meihin tosi paljon. Jos on, voi olla, että sinulla on päällä tietynlainen jännitystila. Silloin ehkä et osaa olla luonnollinen - sellainen kuin voisit olla, kun olisit vain oma itsesi.
Minut jätettiin ulos usein porukasta koska olin niin hiljainen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai siitä pääse ilman vuosien työstämistä jossain terapioissa, vaikka miten turhalta tuntuisi. Pari vuottahan nyt ei vielä ole mitään. Mutta enpä itsekään mihinkään "hoitoon" ole edes päässyt, niin hävetään sitten koko loppuelämä. Kukaan muu ihminen sitä ei ainakaan tule parantamaan, joten parisuhteetkin saa unohtaa samoin tein.
Kaikista pahin että olen tavannut ihmisen josta pidän, mutta en uskolla tavata häntä, koska häpeän itseäni.. Ihan kamalaa tämä
Pahinta mitä voi siinä tilanteessa mennä tekemään, olisi aloittaa parisuhde. Puhun kokemuksesta, se itsensä häpeäminen tuhoaa lopulta kaiken.
Kuulostaa, ettet koe itseäsi merkitykselliseksi. Mikä sinulle on elämässä tärkeää? Pystyisitkö harrastamaan, opiskelemaan tai tekemään työksesi jotakin sinusta tärkeää tässä maailmassa? Se voisi auttaa sinua tuntemaan itsesi tärkeäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syvä, myrkyllinen häpeä oli mulle ennen suurimpia ongelmiani. Kertakaikkiaan uskoin olevani täysin kelvoton, alhaisista alhaisin. Vain, koska tulin koko lapsuuden ja nuoruuden vanhempani torjumaksi, en kelvannut. Vuosien traumaterapian sekä itsenäisen työn tuloksena olen lähes vapaa tuosta häpeästä. En tiedä, katoaako se koskaan täysin, mutta nyt pärjään sen kanssa enkä enää usko sen valheisiin.
Mitä tämä itsenäinen työ oli? Kiinnostelisi. Auttaako jos lukee kirjoja häpeästä?
Kyllä, luin paljon häpeästä, kirjoitin ja piirsin sitä näkyville pyrkien ymmärtämään, miten se syntyy ja miten sitä esim. oppii välttelemään, koska se on niin sietämätön tunne. Tämä ymmärrys auttoi kulkemaan häpeän alkujuurille, tarkastelemaan sitä ikään kuin ulkopuolisena ja huomaamaan, miten se vaikutti käytökseeni ja kahlitsi mut, kun en olisi millään kehdannut näyttäytyä toisten edessä. Itsenäisellä työllä tein häpeää itselleni tutuksi, vähemmän pelottavaksi, jotta pystyin työskentelemään sen kitkemiseksi.
Pelkkä älyllinen ymmärrys ei kuitenkaan riittänyt, vaan varmaan tärkein tekijä häpeästä vapautumisessa oli tulla sen kanssa näkyväksi toiselle ihmiselle. Ensin turvallisesti terapiassa, kun terapeuttiin oli muodostunut luottamuksellinen suhde. Sitten omille luotettaville läheisille ja lopulta muillekin. Suurin osa tuostakin työstä tuli ja tulee tehtyä itsenäisesti omassa arjessa, kun ensin terapiassa on opittu keinot ja luotu pohja. Sitä mukaa kun häpeää uskaltaa ja pystyy tuomaan valoon, se sulaa pois. Kunhan ei tietenkään kohtaa ihmisiä, jotka sitä vahvistavat, mutta ajan myötä, kun on saanut tarpeeksi hyviä kokemuksia, ei sellaisiakaan ihmisiä enää usko, vaan tietää olevansa ihmisenä ihan OK.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai siitä pääse ilman vuosien työstämistä jossain terapioissa, vaikka miten turhalta tuntuisi. Pari vuottahan nyt ei vielä ole mitään. Mutta enpä itsekään mihinkään "hoitoon" ole edes päässyt, niin hävetään sitten koko loppuelämä. Kukaan muu ihminen sitä ei ainakaan tule parantamaan, joten parisuhteetkin saa unohtaa samoin tein.
Kaikista pahin että olen tavannut ihmisen josta pidän, mutta en uskolla tavata häntä, koska häpeän itseäni.. Ihan kamalaa tämä
Pahinta mitä voi siinä tilanteessa mennä tekemään, olisi aloittaa parisuhde. Puhun kokemuksesta, se itsensä häpeäminen tuhoaa lopulta kaiken.
Oikea henkilö voi auttaa ylitsepääsemään noista traumoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai siitä pääse ilman vuosien työstämistä jossain terapioissa, vaikka miten turhalta tuntuisi. Pari vuottahan nyt ei vielä ole mitään. Mutta enpä itsekään mihinkään "hoitoon" ole edes päässyt, niin hävetään sitten koko loppuelämä. Kukaan muu ihminen sitä ei ainakaan tule parantamaan, joten parisuhteetkin saa unohtaa samoin tein.
Kaikista pahin että olen tavannut ihmisen josta pidän, mutta en uskolla tavata häntä, koska häpeän itseäni.. Ihan kamalaa tämä
Pahinta mitä voi siinä tilanteessa mennä tekemään, olisi aloittaa parisuhde. Puhun kokemuksesta, se itsensä häpeäminen tuhoaa lopulta kaiken.
Oikea henkilö voi auttaa ylitsepääsemään noista traumoista.
No kyllä joo, jos on ainesta psykiatriseen hoitotyöhön.
Kuulin joskus kysymyksen "Mitä tekisit, jos et pelkäisi?" Voisikohan sitä soveltaa tähän? Siis joskus pelko estää toimimasta ja kasvojen menettämisen tai torjutuksi tulemisen pelko voi olla aika lähellä häpeää, vai? Kysy itseltäsi, mitä tekisit jos et häpeäisi? Tai millaista elämäsi olisi, jos et häpeäisi? En sano, että sitten vaan menet ja teet niin, koska asia ei varmasti ole niin yksinkertainen enkä halua vähätellä kokemustasi. Mutta ehkä tuossa voisi olla alku siihen, että pystyt erottamaan häpeän vain tunteeksi, joka on erillinen tekemisestä.
M44
Minä teen mielessäsni kaikista tilanteista kammottavampia kuin ne oikeasti ovat. Esim. joku pieni asia tuntuu minusta ihan kamalalle ja alan miettiä sitä viikkokausia. Varmaan pelkään eniten että tapahtuu jotain noloa, olen minä nolannut itseni ennen monta kertaa ja se oli kauheinta ikinä. Varmaan hävettää että minua pidetään jotenkin outona ja nolona, ja etten sovi joukkoon. Pelkään että perhe ja sukulaiset ajattelee minusta pahaa, jos esim. tapailisiin vääränlaista ihmistä kuin he ovat kuvitelleet. Ihan sairastahan tämä on ajatella, mutta tuolta tuntuu...