Elämä ei etene

Elikkäs, olen tällähetkellä sellaisen kuntoutuspaikan asiakas. Joka tarkoittaa sitä että on työharjoittelupaikka ja ollaan sitten siellä harjoittelussa ja se kuntoutusohjaaja joka viikko kysyy miten on mennyt.

Minun harjoittelupaikka on päiväkoti. Olen viihtynyt siellä ja lapset ovat aivan ihania, mutta pidemmän päälle olen ruvennut miettimään että mihin tämä elämä tästä etenee jos olen jatkuvasti jossain harjoitteluissa joka ei kuulu edes opiskeluun millään lailla. 

Varsinkin nyt keväällä kun ihmisiä valmistuu ammattiin niin tulee se fiilis että kunpa minä olisin jonkun valmistuneen asemassa.

Itse en siis ole tavallaan minkään kuntoutuksen tarpeessa edes, ennen tätä olin työkkärin harjoittelussa 6kk ja kun sitä kautta ei enää voinut olla niin sitten tuli tämä. 

Tämän kuntoutus päiväkotiharjoittelun olisi pitänyt olla kesälläkin, että siis olisin harjoittelussa ollut, mutta sain puhuttua itseni niin, että en siellä kesällä ole. Elokuussa pitäisi mennä sitten takaisin, eikä siinä ole mitään pahaa että menen mutta kun ei elämä vaan etene jatkuvilla tällaisilla harjoitteluilla mielestäni mihinkään suuntaan.
Ainut mitä tästä olen saanut, on työkokemus.

Olen päässäni ajatellut että katson jos vaikka kesän täydennyshaussa olisi joku ala mihin mahtuu opiskelemaan. 
Jos niin hyvin menisi että sattuisikin olemaan joku mukava ala niin siitähän se vasta siellä kuntoutuspaikassa riemu repeää jos haenkin johonkin kouluun mutta minun elämähän tämä on.

Haluaisin vaan jo kovasti opiskelemaan ja normaaliin työelämään!
Joku kuitenkin kysyy: Olen 23v.

Kylläpä helpotti kirjoittaa ajatuksiaan johonkin :)