Peukutetaan KIUSALLISIA sosiaalisia tilanteita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhut pahaa ihmisestä, joka on kuulolla selkäsi takana.

Nuorempana kävi kerran näin. Onneksi kerrasta oppi. En enää puhu pskaa toisista.

 

Totta. Parempi on kirjoitella nettiin kun on yksin.

Tätä se sivistys just on.

Tästä mielleyhtymä, en välittäisi kuulla kenenkään itsetyydytyksistä ja pornonkulutustottumuksista. Tätä tilitystä näkee nykyään säännölisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Teams-kahvit. Tarkoitettu keveäksi tiimihenkeä parantavaksi hetkeksi mutta aivan järkyttävän vaivaannuttavaa touhua ja pakkojutustelua. Puoli tuntia tuntuu kestävän loputtomiin.

Muistuttaa omia kokemuksiani tyhy-päivistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unohdat Teamsissa mikin päälle ja piereskelet ja huutelet kotiväelle jotain tyhmää. Tai vastaavasti unohdat että sinullakin on video päällä ja kaivat nenää tai pyörittelet silmiäsi jonkun toisen kommenteille.. 

 

Naiset eivät piere. Joku roti sentään. Naisille ei riitä, että saisivat paneskella ympräriinsä kuin pelimiehet, ottaa tatuointeja kun linnakundit, kiroilla kun merimiehet, pitäisi vielä saada jopa piereskelläkkin kuin miehet. Siihen on raja vedettävä, naiset eivät piere!

Ei ehkä suolipieruja mutta emätinpieruja kylläkin, se on naisten etuoikeus !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä: "En tajua, miten joku voi mennä toisen juhliin mekossa ja jossain sandaaleissa. Kyllä juhlissa täytyy olla sukkahousut ja kauniit avokkaat, vaikka olisi kuinka helle."

Sitten katsahdan keskustelukumppaniini, jolla on mekko, sandaalit eikä sukkahousuja.

 

Minä sain ylioppilasjuhlissani kehuja jakkupuvustani. About kaikilla muilla tytöillä oli kukkamekot, ne oli silloin muotia (vuonna 1998). Vastasin: "Kiitos, mä en ole ikinä oikein sietänyt jotain kukkamekkoja."

Sitten huomasin, että keskustelukumppanilla oli sellainen.

Tämä toistui KOLMEN (3) eri ihmisen kanssa.

Sittemmin minulla on diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä, mikä selittää hieman sosiaalista taimattomuuttani.

 

Vastaavaa on sattunut mullekin

Eikä ole, käyttäydyt vaan huonosti.

T: aikuisen aspergerin äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun joudut tilanteeseen, jossa pariskunta alkaa riidellä tai nälviä toisiaan kun olet esimerkiksi käymässä. Siinä sitten olet kuin et olisikaan ja koitat sulautua seiniin, ja mietit pitäisikö tästä nyt lähteä vai mitä sitä oikein tekisi.

Toinen oli, kun lapsena sanoit opettajaa vahingossa äidiksi tai isäksi. Ah

sitä häpeän määrää :D

 

Voi tuo on niin yleistä! Minä hymyilen ja vastaan: -Mitä kulta?

Varsinkin ala-asteella melkein päivittäin kuulee äidittelyä tai isättelyä. Opettajan tehtävä on tehdä siitä ihan luonnollista ja kehua, kuinka hyvin te keskitytte tekemiseen, kun sanotte vahingossa noin ja olen iloinen, kun kutsutte minua noin tärkeillä nimillä.

Yksi tyttö ala-asteella kutsui miesopettajaa vahingossa äidiksi. Opettaja sanoi että kutsu mielummin vaikka isäksi.

Sosiaalinen tilanne

Lämpimin terveisin

Erakko

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiljaiset hetket. Meiltä töissä muutama vanhempi työntekijä kuollut. Kukaan ei tiedä mihin pitäisi katsoa. Jotkut nyyhkivät ja kuusikymppinen miespomo, jolla hartiat kuin ladon ovet, itkee ääneen. (ei sillä että siinä olisi mitään väärää) Mutta hän on aina ollut sellainen "mörkö" joka ei näytä tunteitaan mihinkään suuntaan.

Suurin osa tuijotteli varpaitaan vaivaantuneena. Enkä itsekään osaa tehdä muuta kun tuijotella vaivaantuneena kenkiini.

 

"Hiljainen hetki" ei kestä kuin minuutin.  En ymmärrä, mitä vaivaannuttavaa siinä on.  Sen minuutin voi uhrata vaikka ajattelemalla, että täällä työtä tehnyt ihminen on kuollut, ei tule tänne enää koskaan.  Jos joku liikuttuu siinä, sehän tarkoittaa, että tuo kuollut ihminen on jollain lailla ollut hänelle merkityksellinen ja liikuttuminen on hyvin inhimillistä.  Katseen voi suunnata jonnekin alavi

Tuli mieleen tästä hiljaisesta hetkestä. Olin kaupassa töissä, ja edellisenä päivänä uutisissa mainittiin, että hiljainen hetki pidetään seuraavana päivänä (olikohan maanantai) klo 13.00 Jokelan uhrien muistoksi, niin asiakkaat kuin me henkilökunta olimme sen minuutin ajan vain hiljaa (radiokin suljettiin), kukaan ei meuhkannut eikä kiirehtinyt, itseasiassa asiakkaat pysyi pois kassoilta sen hetken ajan. 

Onko pakko käyttää peukkua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiljaiset hetket. Meiltä töissä muutama vanhempi työntekijä kuollut. Kukaan ei tiedä mihin pitäisi katsoa. Jotkut nyyhkivät ja kuusikymppinen miespomo, jolla hartiat kuin ladon ovet, itkee ääneen. (ei sillä että siinä olisi mitään väärää) Mutta hän on aina ollut sellainen "mörkö" joka ei näytä tunteitaan mihinkään suuntaan.

Suurin osa tuijotteli varpaitaan vaivaantuneena. Enkä itsekään osaa tehdä muuta kun tuijotella vaivaantuneena kenkiini.

 

"Hiljainen hetki" ei kestä kuin minuutin.  En ymmärrä, mitä vaivaannuttavaa siinä on.  Sen minuutin voi uhrata vaikka ajattelemalla, että täällä työtä tehnyt ihminen on kuollut, ei tule tänne enää koskaan.  Jos joku liikuttuu siinä, sehän tarkoittaa, että tuo kuollut ihminen on jollain lailla ollut hänelle merkityksellinen ja liik

Meillä työpaikassa oli aina se "yksi", mikä ei osallistunut näihin hiljasiin hetkiin, vedoten että "enhän mä niitä tuntenut". Ei kyse ole siitä, tunteeko vai ei, vaan että silloin (ja miksei myös nykyäänkin) nämä tällaiset järkyttävät tapahtumat koskettivat ja ravisuttivat kaikkia.

Sori, jos on mainittu jo.

Työkaveri piirittää ja flirttailee. Kun vihdoin suostut sänkyyn, häntä ei enää kiinnosta. Tapaatte säännöllisesti työpaikalla ja joudutte olemaan tekemisissä viikoittain. 

Töissä huonot rintaliivit/toppaus livenyt niin että nännit paistaa t-paidan läpi... Eikä kukaan sano mitään vaan katsoo oudosti... Sit tajuaa päivän päätteeksi että ei jmalauta. 

Vierailija kirjoitti:

Esim. Kadulla vastaan tullessa molemmat väistää toisiaan samalle puolelle,ja sit taas samalle jne :D

Tai näet jonkun tutun ja lopetettuanne puhumasta lähdette samaan suuntaan kävelemään.

Vierailija kirjoitti:

Moikkaat innoissaan julkisella paikalla tuttua joka onkin täysin tuntematon mutta saman näköinen !

Moikkasin monta kertaa miestä, jota luulin lapseni kaverin isäksi. Ihmettelin, kun mies katsoi vähän oudosti, mutta moikkasi lopuksi. Ihmettelin sitäkin, kun hänellä oli joka kerta kaljalaatikko tai tölkkejä käsissä. 

 

Kerran sitten mainitsin jotain lapselleni ja hän totesi. Aa ei se ole kaverin isä, oot moikkailu jotain random juoppoa.

Vierailija kirjoitti:

Meidän talossa on muutama puhumaton asukas, jotka ovat kauhuissaan, kun joutuvat yhtäaikaa jonkun kanssa hissiin. Itselleni smalltalk ei ole ongelma. Yritän vältellä näitä henkilöitä, jotten aiheuttaisi heille ahdistusta.

Kevennä tilannetta mojovalla pierulla.

Vierailija kirjoitti:

Kävi uutenavuotena. Olin miehen kaverien luona, en tunne heitä kovin hyvin. istuttiin me seitsemisen henkeä ruokapöydän ääressä. Pieraisin vahingossa, onneksi hiljaisen ja hajuttoman, joten selvisin.

No mutta, sitten kun nousin ylös, vapautui se kaikki ilmeisesti jumiin jäänyt ilma sitten etukautta - naiset tiedätte mitä meinaan :))) Ei ollut edes musiikkia peittämässä, ja koska tämä tapahtui seisten, oli vieressäistujan naama suunnilleen siinä "oikealla korkeudella"

Naiset eivät piere.

Vierailija kirjoitti:

Toinen tulkitsee että olet jotenkin hänestä kiinnostunut (toinen sukupuoli) vaikka kyse on vain tavallisesta ystävällisyydestä toista kohtaan. Toinen alkaa flirttailemaan ja tuppautumaan väkisin seuraan, ehdottelemaan treffeille jne.

Vielä nolompaa, kun se väärin tulkinnut ihminen (yleensä mies) alkaa selittää jotain outoa omasta vaimostaan, ikään kuin yrittäen rivien välissä kertoa, että "huomasin, että olet kiinnostunut minusta, mutta olen naimisissa enkä siis..." Tajuat tuon vihjeen, mutta koska hän ei sano sitä suoraan, niin et voi korjata hänen erehdystään sanomalla, että "Ai, pahoittelen väärinymmärrystä. Olen itsekin naimisissa, mutta minut usein tulkitaan väärin." Tai kun tämän henkilön puoliso tulkitsee, että yrität flirttailla hänen puolisolleen.

(Joo, olen varmaan joku adhd-autisti, kun näitä sattuu. Adhd -> selitän innokkaasti ja iloisesti jotain asiaa kelle tahansa, autisti -> en tajua ajoissa, että muut tulkitsevat minut väärin, yhdistelmä -> muut eivät tajua, etten ole ihan normaali. Ei ihme, että useat naiset eivät siedä minua, vaikka minua ei tosiaankaan heidän miehensä kiinnosta siinä mielessä enkä muutenkaan flirttailisi varatuille. Toisaalta joskus mietin, että kuka tässä on se autisti, joka ei osaa lukea sosiaalisia tilanteita. Itse erotan kyllä flirttailun ystävällisyydestä ja leikinlaskusta.)