Äidin luona käyminen ahdistaa

Äidilläni ja minulla on aina ollut huonot välit äidin masennuksen ja luonteen takia. En haluaisi nähdä häntä koska hän on usein ilkeä ja arvosteleva, ja tuputtaa omia mielipiteitään ja vaatimuksiaan minulle. Esim. viimeksi oli keksinyt että nyt alkaa olla kiire hankkia lapsenlapsia. Ensinnäkään lapset eivät minua kiinnosta, minulla ei ole miestä, ja olen kyllä aina tietääkseni sanonut että minua kiinnostavat enemmän muut asiat kuin lapset. Aikaisemmin sai tivattua minusta irti että yhden lapsen voisin ehkä saada mutta sekään ei sitten kelvannut hänelle. Kuulemma pitäisi olla enemmän. Ei helvetti! Koko asia muutenkin tällä hetkellä täysin utopistinen, olen keskittymässä nyt valmistumiseen yliopistosta ja koko lapsiasia ei vain ole relevantti.

Tiedän kuitenkin ettei äiti kuitenkaan lopeta asialla ahdistelua. Kun menen seuraavan kerran kylään alkaa sama pommitus, tiuskiminen, ja haukkuminen. En käsitä tätä äidin viimeisintä lapsenlapsiobsessiota koska hän ei todellakaan ole hyvä lasten kanssa ja tiedän ettei hän edes suostuisi hoitamaan heitä koskaan. Hän ei nimittäin suostunut hoitamaan omien lastensakaan asioita nuorempana vaan isämme teki melkein kaiken kodin ulkopuolella tapahtuvan. Äidin valituksenaiheet muutenkin aina vaihtelevat, ja epäilen että hänellä on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Miten oppisin kestämään häntä? Hänellä on tapana pamahtaa huoneeseen kertomaan uusimmat absurdit huolensa ja varoittelemaan elämän vaaroista minua. Kyseinen käytös ei mielestäni ole siis normaalin rajoissa. Haluan kuitenkin käydä kylässä muun perheen takia. En usko että häntä todellakaan saa avun piiriin koska hän ei ole sille vaihtoehdolle yhtään avoin. Joten miten oppisin olemaan välittämättä hänen vaatimuksistaan ja kommenteistaan, tai olla suuttumatta? Olen yhä katkera lapsuusvuosistanikin koska äiti teki niistä vaikeita mm. satunnaisilla raivokohtauksillaan. Hän ei ole vieläkään mielestäni tajunnut ettei hän suuttunut koskaan aiheesta, vaan raivosi tyhjästä minulle. Sellainen sitten muka haluaa lapsenlapsia? Joopa joo, ilmeisesti suvun pitää vaan jatkua vaikkei häntä henkilökohtaisesti lapsenlapsi varmaan kiinnostaisi sen syntymän jälkeen. Enkä suoraan sanottuna uskaltaisi antaa lasta hoitoon. Siispä, ei tukiverkostoakaan minulla. Tuntuu että harteilleni kasataan kaikkea liikaa, en jaksa enää äitiä ja hänen murheitaan! Minulla on sisaruksia joilta ei odoteta yhtään mitään ja koen tämän epäreiluksi, äiti on myös yrittänyt puhua siihen malliin että sisaret saisivat joskus enemmän perintöä kuin minä, ja että minun pitäisi huolehtia yhden aikuisen sisarukseni asiat kuntoon. Ahdistaa! Jos äiti pyytäisi vilpittömästi anteeksi ja lopettaisi tiuskimisen ja kiusaamisen välimme voisivat olla ok. Hän ei tunnu tajuavan että se miksi suutun hänelle johtuu hänen käytöksestään ja menneisyydestä.