Työkaveri ei puhu kuin itsestään/omista asioistaan + lapsistaan

Ei ne lopu. Omat lapset ovat aina tärkeitä, olivat sitten 2-vuotiaita tai 22-vuotiaita. Millaisista aiheista itse keskustelet mieluiten, kun saat suunvuoron?

No vaikka tv-ohjelmista, pihan laitosta, kesäkukista :). Oikeasti en juurikaan työvuoroa saa, joten kuuntelen vain. Ja kyllä itsellänikin on lapsia, suht pieniäkin vielä mutta en heidän "erinomaisuuttaan" korosta muille koska yleensä ihmisiä ei nyt kauheasti kiinnosta toisten lapset, ei minua ainakaan. 

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 23:36"]

No vaikka tv-ohjelmista, pihan laitosta, kesäkukista :). Oikeasti en juurikaan työvuoroa saa, joten kuuntelen vain. Ja kyllä itsellänikin on lapsia, suht pieniäkin vielä mutta en heidän "erinomaisuuttaan" korosta muille koska yleensä ihmisiä ei nyt kauheasti kiinnosta toisten lapset, ei minua ainakaan. 

[/quote]

työvuoro=suunvuoro :)

Joskus kaupassa joki keski-ikänen tai vähän vanhempi nainen alko mulle, täysin tuntemattomalle selittää jotain omia vaatejuttujaan siinä vaatehyllyllä. Silleen vähän small talk tyyppisesti mutta enemmän minäminä tyyliin. Pidin hetken tuumaustauon ja kokeilin alkaa vastaukseksi kertoa omankin vaatetottumukseni siinä - mamma meni jotenkin hiljaisemmaksi ja mumisi, lol joku puhuikin sille takaisin kerrankin. Musta tuntuu että jotkut haluaa vaan selittää omia juttujaan tuntemattomillekin, eikä niitä kiinnosta yhtään mikään muu. Olin sitten muuten tosi kohteliaskin kun vastasin jutusteluun.

Luulisin, että eniten pulputtavat yksinäiset ihmiset, joita harvoin kukaan kuuntelee ja joille tapahtuu kauhean vähän. Itse ainakin huomaan, että on pakko hillitä puhetulvaa seurueessa, kun olen noita molempia ja vielä keski-ikäinenkin.

Mulle kaupassa aina tuntemattomat ihmiset tulee juttelemaan.

N50+

Oikeasti, välillä on ihan tuskaa kuunnella niitä juttuja kun mua ei vaan kiinnosta ne yksinpuhelut ja kun omat lapseni ovat vasta suht pieniä niin yläasteikäisten lasten elämä ei kauheasti hetkauta. en halua kuitenkaan olla ilkeä eli kuuntelen kiltisti kaikki ruokatunnit vaikka mieluummin söisin vaikka yksin...  Välillä yritän vaihtaa puhenaihetta johonkin mua kiinnostavaan... Siitä voidaan puhua ehkä pari lausetta ja sitten takaisin teinien ihmeelliseen maailmaan *huokaus*

Pakkoko sille on sitten vastata mitään? Pistä kännykkä soimaan ja luurit korville. 6

Muistele tätä ketjua sitten kymmenen vuoden päästä :D

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 23:51"]

Pakkoko sille on sitten vastata mitään? Pistä kännykkä soimaan ja luurit korville. 6

[/quote]

no ei ole pakko, ja välillä karkaan yksin syömään, mutta en voi aina tehdä niin. Työpaikka on pieni ja on vähän "pakko" seurustella... Vaikka eihän tuo mitään kommunikointia ole vaan monologia. 

Mutta voithan kertoa omista lapsistasi, miksi et voisi? Itse juttelen mielelläni työkavereiden kanssa ja kuuntelen kun he kertovat lapsistaan. Aloitan keskustelun kertomalla omista jutuistani ja toivon että toinen osapuoli juttelee myös. Mutta itse en esim. kehtaa kysyä toisen lapsista ellei tämä itse kerro, koska pelkään että kysymystä pidetään kauheana uteluna...

Onneksi ei sentään puhu jööttiä muista työkavereista kaiket tauot, niitäkin riittää. Voisithan kyllä yrittää nätisti sanoa "anteeksi, mutta haluaisin olla hetken omissa ajatuksissani. On kaikenlaista mietittävää ja päätäkin vähän särkee".

Mulla on samat ongelmat: olen kova puhumaan, mulle ei usein tapahdu mitään kovin mullistavaa, mutta kyökkipsykologiasta olen kiinnostunut... Joten puhun kahvipausseilla usein omasta perheestäni, tosin yrittäen pitää jutut humoristisina. En ymmärrä, miksi omia "tavallisia" asioita pitäisi kätkeä muilta. Ja toivon aina, että muutkin vähän avautuisivat, kuten 12:kin, mutta ovat kyllä  länsisuomalaisina ihmeissään "paljastuksistani". On tyhmää mussuttaa ruokaansa tuppisuuna, kyllä sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluu puhe. Jos todella olet kurkkuasi myöten täynnä näitä lapsukaisia, niin ole vaan ihan hiljaa ja sen näköisenä, että ajattelet jotain muuta. Älä edes nyökkää työkaverisi puheille. Kyllä normaali ihminen alkaa vähän funtsia siinä tilanteessa, ja hiljenee jossain vaiheessa...

heh, kaivoin av:lta puoli vuotta sitten tekemän aloitukseni... ja ei, mulla ei vaan hermo meinaa kestää enää. Äsken käytiin syömässä ja puheenaiheena oli ainoastaan ja vain hänen lapsensa. Meitä oli muitakin siinä pöydässä, mutta meidän juttelujen päälle puhuttiin ja vaihdettiin omien lasten lahjatoiveisiin jne.  Häntä ei kiinnosta koskaan muiden asiat, puhuu vain omistaan. Ja kyllä, olen vältellyt mahdollisuuksien mukaan... en halua olla ilkeä jne joten en sano mitään, vaan yritän jaksaa kuunnella ne pakolliset.  En juurikaan kommentoi enkä mitään, vaan hiljaa kuuntelen... ja uskokaa tai älkää, tuo ihminen jatkaa yksinpuheluaan vaikka siihen ei kommentoikkaan mitään. Ja kyllä, olen sitä mieltä että ihmiset saavat puhua omista asioistaan mutta jos ei puhuta MISTÄÄN muusta kuin omista lapsista eikä kuunnella muiden juttuja ja puhutaan päälle niin voi ***le sentään!

Minulla on paha tapa tehdä samaa, tosin annan kyllä suunvuoron ja mielellään juttelen muiden asioista, mutta jos yksipuolisemmin pidän keskustelua yllä niin valitettavasti alan väistämättä puhua omista jutuista...

On siitä pari kertaa tullut palautettakin, mutta minkäs teet. Olen vaan surkea smalltalkissa :/

Minua ihmetyttää, miksi työpaikalla pitäisi ylipäätään puhua perheestä tai muista yksityisasioista. En vaan halua avautua työkavereille, työkaverit ovat pelkkiä työkavereita, "oikeat" kaverit on ne joille asioista kerrotaan.

Työpaikalla voi puhua "yleisistä" asioista, ajankohtaisista uutisista, ap:n mainitsemista kesäkukista tai vaikka vaihtaa ruokareseptejä yms. En halua tietää mitä työkaverini teki viikonloppuna enkä todellakaan halua itse kertoa mitä tein viikonloppuna ja kenen kanssa.