2 vuotta korona-aikaa on saanut ihmiset miettimään miten elää

Asiat tärkeysjärjestykseen. Onko lomautus/töiden loppuminen asia, joka romahduttaa koko elämän? Vai olisiko ok haluta elämältä muutakin kuin opiskelua, työtä, opiskelua, lapsia, työtä, asuntolaina, työtä kulutusta työtä..

Tämä asia mikä tulee näkymään täällä vanhalla mantereellakin lähitulevaisuudessa. USA:ssa on meneillään "the great resignation" eli työntekijät irtisanoutuvat suurissa määrin - eikä heillä välttämättä ole uutta paikkaa tiedossa. He eivät vain jaksa enää. He ovat alkaneet kyseenalaistaa, onko elämä elämisen arvoista jos se on "vain työtä". Varsinkin USA:ssa jossa työpäivä on paljon pidempi kuin meillä, ja lomat mitättömiä meikäläisten 4-5 viikon kesälomiin ym.

Se millä sitten elää saattaa hyvinkin olla minimalismia, kommuunia, matkaelämistä - töistä töihin eri paikkoihin, ei rasittavaa työtä, välillä lomaa, pienemmällä elämistä eli vähemmän kulutusta. Ei lapsia, ei asuntolainaa jne.

Siinäpä onkin miettimistä ja odotan koska tämä alkaa näkyä yhteiskunnallisissa puheissa. Tuntuu, että täällä vaan jatkuu se sama jaarittelu "suuresta työvoimapulasta" ja lapsien määrästä ja ja ja. Ihan samat puheet kuin viimeiset 30 vuotta.