Kannattaako harkita tulevaisuutta ex-lestan kanssa?

Tiedän myös aivan tavispulliaisia, jotka ovat kääntyneet johonkin uskontoon vasta aikuisena ja lapset saatuaan. Siksi kaikista tärkeintä on mielestäni se, millaiset yhteiset arvot ja näkemys teillä kahdella on. Passaatteko te arvomaailmojenne kanssa yhteen? Tunnen mukavia ihmisiä monista lahkoista mutta en tiedä mitä näihin piireihin naiminen tuo tullessaan.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 21:32"]

Olet jo saanut hyviä vastauksia. Erityisesti 24 mainitsemat asiat kannattaa miettiä. Edestään löytää, jos noiden pohtimisesta "pinnaa"... Vaikutat kyllä fiksulta kun mietit näitä etukäteen.

itse olen ateisti ja naimisissa miehen kanssa, joka ei omien sanojensa mukaan ole uskovainen. Mieheni on vl-perheestä.

minun maailmankatsomukseni poljetaan joka käänteessä ikään kuin sitä ei olisi. Lapset kastettiin, tietysti. Lapsille koulussa uskonnonopetusta elämänkatsomuksen sijaan, tietysti. Sukujuhlissa oletus on se, että noudatan uskonnollisia tapoja, virsiä, rukoillaan etc., tietysti. Tätä toki sujuvasti välttelen, mutta noita tilanteita tulee toistuvasti vaikka emme vietä aikaa yhdessä kovin tiiviisti. Minua ei pakoteta eikä painosteta, mutta tilanteet kuristavat minua silti. Lisäksi puolet miehen suvusta ovat vl-lahkoa. Kyllä, vahva uskonnollisuus tunkee mukaan elämääni vaikka mieheni ei ole uskovainen. Siedätkö tämän? 

Positiivisena lieveilmiönä voidaan ajatella, että mieheni on kohtuullisen hyvin kasvatettu. Tosin sekään ei vaadi uskontoa. Toisaalta vaikka hän on jo 40+ hänessä on edelleen jotain murkkuiän uhmaa, joka on jäänyt päälle. On ottanut koville irtaantua vanhemmista. Mieheni persoonassa on myös muita piirteitä, jotka ovat ei toivottuja, mutta niitä nyt ei voi suoraan yhdistää juuri vanhoillislestadiolaisuuteen.

Sinulle tekisi mieleni sanoa, että juokse. Mutta avioliittoon voi kantautua aina jotain ei toivottua muutakin rasitetta. Uskonnollinen tausta ei toki ainoa taakka. Jos päädyt avioliittoon, muista pitää puolesi, ettei sinua jyrätä. Tähän lahkoon tuntuu kuuluvan tietty ylenkatse muita kohtaan, sitä on satanut appivanhemmilta, mieheni sisaruksilta ja vähän muultakin suvulta. Se on vetänyt minun mieleni matalaksi toistuvasti. Vaikka järjellä sen osaa jäsentää idioottimaiseksi käytökseksi, se kuitenkin vaikuttaa koska elät heidän keskuudessa. 

[/quote]

Tämä viesti antoi miettimisen aihetta, kiitos!

Niissä sukujuhlissa, joissa oon käynyt, on ahdistanut tietysti se ympärillä vellova uskonto. Satunnaisesti ne tietysti on ihan ok, mutta inhottaa erityisesti katsoa pieniä lapsia siellä, ja en kyllä haluaisi omia lapsia siihen epäterveelliseen ympäristöön. Ylenkatsonta on tietysti tuttua noissa piireistä.

Poikaystävässäni ehkä huomaa sen jonkinlaisen kasvatuksen puutteen (tai sen, että poikaystävä on käytännössä vanhempien sisarusten kasvattama), ja olenkin joutunut toimimaan ehkä vähän äidin roolissa erinäisissä tilanteissa. Pelkään vähän, että tämä vapaanlainen kasvatus siirtyisi sitten jossain määrin eteenpäin meidän lapsille, kun poikaystävän mielessä siinä ei ole vikaa. Ja kyllästyttäähän se, kun parikymppinen ei itse pysty huolehtimaan aamuherätyksistä ja siitä, että opiskelujutut tulee hoidetuksi jne. Lapsuudenkodissahan niillä ei ollut väliä.

Pitää nyt sitten miettiä sitä, että haluanko elämän tulevaisuudessa olevan sitä, että joutuu elämään uskonnon ympäröimänä ainakin ajoittain. Poikaystävän perhettä kun ei tietenkään voi tiputtaa kuvioista.

AP