Prinsessa Latifan pakoon auttanut Tiina Jauhiainen tuntee Dubain pimeän puolen: ”Moni on myynyt sielunsa sille paikalle”
Artikkelissa ei ollenkaan tuotu esiin sitä että moni suomalainen malli-somevaikuttaja käy siellä "työkeikoilla".
JAUHIAISEN mukaan monikaan ei tiedä, että useat naisten oikeuksia suojaava
pykälät puuttuvat Arabiemiraateissa laista käytännössä täysin. Tätä eivät tuo esille myöskään sosiaalisen median vaikuttajat, jotka ovat myös koronapandemian aikaan matkustaneet innokkaasti Dubain aurinkoon sisältöä tuottamaan.
– Dubain hallituksella on kampanja, jossa he maksavat julkaistuista kuvista. Mitä enemmän sinulla on seuraajia ja mitä tunnetumpi olet, sitä enemmän maksetaan yhdestä kuvasta. Sitä kautta yritetään luoda Dubaille entistä parempaa imagoa, joka houkuttelee sinne lisää luksuselämäntyylistä kiinnostuneita turisteja.
Vastaavaa markkinointia on alettu Jauhiaisen mukaan tehdä viime aikoina myös Saudi-Arabian Jeddasta. Vaikka Jedda onkin muuta maata vapaamielisempi kaupunki, hän pitää pöyristyttävänä sitä, että vaikuttajat tuovat sitä ilmi poseeraamalla bikineissä uima-altaalla samaan aikaan, kun naisten oikeuksia ajavat aktivistit istuvat vankiloissa
– Moni on ikään kuin myynyt sielunsa sille paikalle. He saattavat olla tosi onnettomia, mutta sanovat, että eivät koe koskaan voivansa palata kotimaahan. He ovat tottuneet siihen, että kaikki sujuu ilman minkäänlaista omaa vaivannäköä, veroja ei makseta ja että voi asua luksustalossa omalla uima-altaalla. Jotkut ovat valmiita muuttamaan kokonaan arvomaailmansa ja elämään sellaista elämää, jossa eivät voi olla oma itsensä. He vain sitten jäävät sinne rahan takia.
Kommentit (35)
Kun orjat palvelevat sinua, alat pian pitää itseäsi orjien hyväntekijänä.
Oksetus.
Mua ei siihen paikkaan sais kirveelläkään.
Jotain periaatteita pitää edes olla.
Näinhän se on kaikissa maissa tuolla päin! WT ääliöt kulkevat poseeramassa tuolla aivottomina!
Mitenhän sitten, kun tulee vanhuus, tai muuten markkina-arvo katoaa? Konsulikyydillä kotimaahan?
Ei kai sinne nyt kukaan omilla aivoillaan ajatteleja ole mennyt pitkään aikaan.
Hyvä jos hitaammatkin alkaa tajuamaan.
Tiinakin asui vapaaehtoisesti Dubaissa vuosikausia. No hyvä kun edes nyt heräsi tilanteeseen. Sai eka oman osuutensa helposta elämästä.
Sofia Berlöf, Maisa jne. tekivät tuolla pitkän mutta kunniattoman uran.
Krista Siegfriedskin otti uuden vuoden Dubaissa vastaan. Kyllä oli hehkutusta. Ikävää ettei hänkään halua nähdä totuutta :(
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän sitten, kun tulee vanhuus, tai muuten markkina-arvo katoaa? Konsulikyydillä kotimaahan?
Ei ole olemassa mitään konsulikyytejä rahattomille. Toiseksi, varmaan voi ihan itse ostaa lentolipun. Ei ulkomailla kannata asua sillä periaatteella, että mitään ei jää säästöön.
Mitenkään liittymättä juuri Dubaihin.
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän sitten, kun tulee vanhuus, tai muuten markkina-arvo katoaa? Konsulikyydillä kotimaahan?
Enemmän filleriä ja naamanleikkausta vaan kehiin. Sitten joku ikioma "stefu" hölmöläinen hakuseen joka elättäisi vanhoilla päivillä.
Samalla tavallahan koko maailma on rähmällään Kiinan edessä. Raha puhuu ja ihmisoikeudet unohtuvat.
Vierailija kirjoitti:
Sofia Berlöf, Maisa jne. tekivät tuolla pitkän mutta kunniattoman uran.
Enemmän siellä on Martina ja Taru Kalenov viihtyneet eikä Tarullakaan taida asiat kovin hyvin nykyään olla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän sitten, kun tulee vanhuus, tai muuten markkina-arvo katoaa? Konsulikyydillä kotimaahan?
Ei ole olemassa mitään konsulikyytejä rahattomille. Toiseksi, varmaan voi ihan itse ostaa lentolipun. Ei ulkomailla kannata asua sillä periaatteella, että mitään ei jää säästöön.
Mitenkään liittymättä juuri Dubaihin.
On konsulikyyti olemassa, se vaan pitää maksaa takaisin, tai sukulaisilla tms. sitoutua maksamaan. Miksi konsulaatteja pidettäisiin yllä, jos niissä ei auteta kansalaisia? -ohis
Mutta kun "se on naiselle niin paljon turvallisempi kuin edes kävellä Rautatientorilla", "siellä on niin siistiä ja rauhallista" ja muita selityksiä joita olen kuullut Dubaihin matkustavilta. Viis orjista. Viis siitä, että voit joutua vankilaan jutusta, jotka länsimaissa ovat yksityisasioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän sitten, kun tulee vanhuus, tai muuten markkina-arvo katoaa? Konsulikyydillä kotimaahan?
Ei ole olemassa mitään konsulikyytejä rahattomille. Toiseksi, varmaan voi ihan itse ostaa lentolipun. Ei ulkomailla kannata asua sillä periaatteella, että mitään ei jää säästöön.
Mitenkään liittymättä juuri Dubaihin.
Tässä keskusteltiinkin juuri Dubaista. Siellä siis voi nuori kaunis nainen elellä huoletonta elämää, ihan aiheellista kysyä mitä sen jälkeen tapahtuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän sitten, kun tulee vanhuus, tai muuten markkina-arvo katoaa? Konsulikyydillä kotimaahan?
Ei ole olemassa mitään konsulikyytejä rahattomille. Toiseksi, varmaan voi ihan itse ostaa lentolipun. Ei ulkomailla kannata asua sillä periaatteella, että mitään ei jää säästöön.
Mitenkään liittymättä juuri Dubaihin.
On konsulikyyti olemassa, se vaan pitää maksaa takaisin, tai sukulaisilla tms. sitoutua maksamaan. Miksi konsulaatteja pidettäisiin yllä, jos niissä ei auteta kansalaisia? -ohis
Tietysti konsulaateissa autetaan kansalaisia, mutta lähinnä passi ja muissa asioissa, konsulikyyti on viimeinen keino millä pääsee ja tosiaan pitää maksaa takaisin.
Olen matkailualalla, mutta en ole koskaan matkustanut Dubaihin lomalle. Jokin siinä paikassa tökkii. Siellä tapahtuu paljon ihmisoikeusrikkomuksia. Siellä teetetään paljon orjatyötä. Minusta on mautonta miten täältä Suomestakin sinne mennään silmät kiiluen. Ollaan olevinaan niin rikasta, että. Dubaissa on paljon rikkaita ihmisiä, mutta he eivät ole suomalaisia vaan arabeja, jotka pitävät muita ala-arvoisina ja itsensä alapuolella, palvelijoina.
Minusta on jopa häkellyttävää, kuin vanha fraasi 'historia toistaa itseään' - toistaa itseään.
Rikkaat arabimiehet ne taas ostavat naisia muualta : upeita, näyttäviä naisia itä-Euroopasta, pikkutähtösiä ja vähän isompikian staroja Hollywoodista (varsinkin näin korona-aikaan), kaikenlaista 'keikkaa' ja keikkaa ja luksusjahdeilla 'pistäytymistä'. On pissa- ja kakkaleikkejä ja kaikkea muuta kivaa, mitä arabinaisten ei tarvitse sietää, ainakaan niin kauan kun pystyvät perillisiä miehelle tekemään.
Sillä arabinaisen häkki on kultainen ja kohtelu holhoavaa. Tottelevaisesti ja kuuliaisesti eläen ei arabinainen tiedä pahassa maailmassa edes käyneensä. Vain yltäkylläisessä, suojaisassa, kerta kaikkiaan ehanassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän sitten, kun tulee vanhuus, tai muuten markkina-arvo katoaa? Konsulikyydillä kotimaahan?
Enemmän filleriä ja naamanleikkausta vaan kehiin. Sitten joku ikioma "stefu" hölmöläinen hakuseen joka elättäisi vanhoilla päivillä.
Noisss hommissa tavaran vanhat päivät alkavat olla siinä kolmenkympin tienoilla, joten nyt olis kunnolla kiire.
Viimeinkin tosta puhutaan!! Olen tiennyt ton kauan ja yrittänyt selittää muille minkänlainen Dubai oikeasti on! Mutta kaikki näkee sen niistä somettajien kuvien kautta olevan ihmekaupungin.